Vuoden tietoturvaopinnäytetyö -palkinnot Lauri Kiiskelle ja Matti Laaksolle

Suomen suurin tietoturvallisuusalan organisaatio Tietoturva ry on palkinnut vuoden parhaina tietoturva-aiheisina opinnäytetöinä yliopistosarjassa Aalto-yliopiston Lauri Kiisken ja ammattikorkeakoulusarjassa Turun AMK:n Matti Laakson opinnäytetyöt.

Lauri Kiisken työssä ”IP-based Penetration Testing Tools” vertailtiin verkkopohjaisen tunkeutumisen testaamiseen käytettäviä välineitä ja niiden ominaisuuksia. Palkintoraadin arvion mukaan Kiisken työ oli selkeä ja johdonmukainen insinöörityö, jossa kirjoittajan oma osuus työstä on suuri, vaikka työssä käytettiin yleisesti tunnettuja työkaluja ja haavoittuvuuksia. Palkinto myönnettiin työn selkeän tietoturvasisällön ja käytännöllisyyden vuoksi.

Matti Laakson opinnäyte ”PK-yrityksen tietoturvasuunnitelman laatiminen” laadittiin Turun ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutusohjelman tietoliikenneyksikössä. Työssä laadittiin ei-julkiselle toimeksiantajalle tietoturvaohjeistus, joka perustui alan normeihin ja hyviin käytäntöihin. Palkintoraadin arvion mukaan Laakson työllä oli selkeä ja käytännöllinen rakenne sekä esitystapa. Työssä käytettiin tunnettuja kotimaisia lähteitä.

Tietoturva ry myöntää vuosittain opinnäytetyöpalkinnon parhaasta tietoturva-aiheisesta opinnäytetyöstä. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita laatimaan laadukkaita tietoturvaa käsitteleviä opinnäytetöitä ja näin edistää suomalaista tietoturvaosaamista. Opinnäytetyön palkinnon saajaa valittaessa arvioidaan työn tietoturvasisältö, uutuusarvo ja käyttökelpoisuus, lisäksi arvosanan tulee lähtökohtaisesti olla kiitettävä tai erittäin hyvä. Toista kertaa järjestetyn kilpailun sarjat ovat pro gradu/diplomityö ja ammattikorkeakoululopputyö.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Connect with:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>