Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 27.8.2002

Langattomasti Internetiin Web Boxilla


Sektorin toimitus kuuli jo keväällä huhuja Suomessa kehitetystä langattomasta Web Box -modeemista, mutta emme vielä tällöin onnistuneet saamaan laitetta testiin. Asia on kuitenkin sittemmin korjaantunut, kun Web Boxin kehittäjiin kuuluva Juuso Huttunen Newolutionilta toimitti laitteen testattavaksi ja kertoi samalla tarinaa tuotteen synnystä.

Web Box lyhyesti

Suurenna
Virtaviivaisen kotelon päästä löytyy mini-USB-liitäntä.
Suurenna
Web Box ei ole kooltaan ihan pieni, mutta kulkee kuitenkin kannettavaan verrattuna helposti mukana.
Suurenna
Langaton yhteys mahdollistaa Internetin käytön melkein mistä tahansa.
Suurenna
Web Box -ohjelmiston asennus on selkeä, mutta vaatii käyttäjältä tarkkaa ohjeiden noudattamista.
Suurenna
Napin painalluksella Internetiin. Yksinkertaista ja toimivaa.
Web Box on suomalaisen Newolutionin kehittämä langaton GPRS-modeemi, joka kiinnittyy tietokoneeseen USB-kaapelilla. Helppokäyttöinen Web Box mahdollistaa Internet-yhteydet mistä tahansa GSM-verkon peittoalueelta. Langattomuutensa ja edullisuutensa ansiosta Web Box tuo yhden uuden vaihtoehdon Internetin käyttöön niille alueille, joilla perinteiset Internet-yhteysratkaisut ovat olleet liian kalliita tai muuten mahdottomia toteuttaa.

Tuoteideasta tuotteeksi

Newolutionin teknologiajohtaja Juuso Huttunen kertoi olleensa edellisessä työpaikassaan paljon kannettavan ja gprs-yhteyden kanssa liikkeellä, jolloin hän koki henkilökohtaisesti kuinka hankalaa Internet-yhteyden muodostaminen kännykän ja kannettavan avulla on. Jo pelkästään kaikkien tarvittavien asetusten saaminen kohdalleen vaatii taitoa ja aikaa. Kun lopulta Internet-yhteyden saa muodostettua, yhteys saattaa katkea herkästi erityisesti käytettäessä langatonta IR-yhteyttä kännykän ja kannettavan välillä. Sarjakaapeli auttaa hieman asiaa, mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että käytettäessä gprs-yhteyttä kännykkää ei voi käyttää puheluiden soittamiseen tai vastaanottamiseen. Web Boxin ominaisuudet määriteltiin muutaman palaverin aikana maaliskuussa ja ensimmäinen prototyyppi syntyi reilussa viikossa. Newolution etsi ripeällä aikataululla laitteeseen parhaiten sopivat komponentit ja kotimaisen valmistajan, joka kokoaa laitteet komponenteista. Fyysisen Web Box -laitteen toteutusta enemmän aikaa onkin mennyt tarvittavan ohjelmiston sekä laiteajurien suunnitteluun ja toteutukseen. Ohjelmistopuolella aikaa kului muun muuassa erilaisten yllättävien ongelmien selvittelyyn, joista osa liittyi GPRS-yhteyden asetusten automaattiseen tunnistamiseen. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ohjelmiston ensimmäinen versio saatiin nopeasti valmiiksi ja ensimmäiset Web Box -laitteet tulivat markkinoille heinäkuussa 2002.

Tekniikka

Web Boxin toteututuksessa on pyritty helppokäyttöisyyteen ja toimintavarmuuteen. Web Boxin kotelon suojista löytyy Siemensin valmistama GPRS-moduli, joka on luotettavuutensa puolesta kelvannut myös moniin teollisuuden käyttämiin sulautettuihin järjestelmiin. USB-toiminnoista huolehtii USB-moduli, jonka lisäksi laitteen sisuksista löytyy vielä SIM-korttipaikka ja virransyötöstä huolehtivat elektroniikkakomponentit.. Komponenttien puolesta Web Boxin koteloa olisi ollut mahdollista kutistaa pienemmäksi, mutta tällöin antennin laadusta olisi jouduttu tinkimään. Tehokas antenni ja kännykkää suurempi lähetysteho parantavat internet-yhteyksien laatua erityisesti heikolla kuuluvuusalueella. Kännykkää suurempi lähetysteho on mahdollinen, koska USB-kaapelilla tietokoneesta virtansa imevän Web Boxin ei tarvitse olla yhtä virtapihi kuin pienellä akulla varustettujen kännyköiden.

Web Boxin käyttöönotto

Web Boxin käyttöönotto on periaatteessa erittäin yksinkertaista. SIM-kortti laitteeseen, laite kiinni koneeseen, ohjelmistojen asennus mukana tulevalta cd:ltä ja internet-yhteys on käyttövalmis. Käytännössä homma ei noudattanut ihan käsikirjoitusta, sillä ensi asennukseen kului aikaa noin kolme tuntia. Pitkä asennusaika johtui samaan koneeseen asennetusta IrComm-ohjelmistosta, joka kilpaili Web Boxin asennusohjelman kanssa COM-porttien virtualisoinnista. Kun IrComm-ohjelmisto poistettiin koneesta, Web Box oli käyttökunnossa muutamassa minuutissa. Mielenkiintoinen ratkaisu laitteessa on SIM-kortin syöttäminen, sillä korttia ei saa ulos laitteesta ilman kuusiokoloruuvien avaamista. Ratkaisulla on pyritty helppokäyttöisyyteen, joka käytännössä tarkoittaa omaa SIM-korttia sekä kännykälle että Web Boxille. Tulevaisuudessa Web Boxista on tosin tulossa versio, jossa SIM-korttia voi helpommin vuorotella kännykän ja Web Boxin välillä.

Langattomuuden riemua

Yhteyden avaaminen tapahtuu Web Box -ohjelmalla yhtä nappia painamalla, jonka jälkeen yhteys muodostuu yleensä muutamassa sekunnissa. Yhteys ei muutaman päivän testijakson ja useiden yhteysistuntojen aikana katkennut kertaakaan tarkoituksetta, mutta muutaman kerran yhteyden avaaminen ei onnistunut ensimmäisellä kerralla. Vaikea tosin sanoa, oliko vika tällöin Web Boxissa vai matkapuhelinoperaattorin järjestelmissä. Internetin käyttö onnistui laitteella hyvin niin kotoa, pihalta kuin julkisen liikenteen kuljettimistakin, joissa Web Box kykeni luomaan illuusion HKL Business Class -matkustamisesta. Dataa siirtyi parhaimmillaan yli 5 kilotavua sekunnissa, joka on täysin riittävä nopeus useimpiin Internetin tarjoamien palvelujen käyttämiseen. IRC, SSH ja sähköposti toimivat GPRS-yhteyden yli erinomaisesti, jonka lisäksi myös web-selaimen käyttö oli mahdollista jopa siinä määrin, että osa Sektori.comin uutisista on toimitettu Web Boxin mahdollistaman yhteyden yli. Laite toimi koko testijakson erittäin vakuuttavasti ja parannettavaa onkin lähinnä ohjelmistopuolella. Ajurien asennus Windowsiin on tällä hetkellä erittäin yksinkertaista, mutta vaatii käyttäjältä osallistumista asennukseen ja ohjeiden tarkkaa noudattamista. Optimaalisin tilanne olisi, jos Web Boxin voisi tarvittaessa asentaa järjestelmään vaikka kokonaan ilman asennus-cd:tä. Tällöin tarvittavien ajurien pitäisi tulla laitteesta itsestään, mutta en tiedä kuinka realistinen tämä visio on nykyisen USB-standardin kanssa. Yksi vastaantullut ongelma laitteen käytössä ilmeni aina tietokoneen herätessä Stand by -tilasta, sillä ainakaan testikannettavassa (Windows 2000) Web Box -ohjelmisto ei löytänyt laitetta ennen USB-piuhan uudelleenkytkentää. Ongelmatilanteiden selvitystä helpottaisi, jos ohjelma tarjoaisi jonkinlaisen status-ikkunan tai edes login siitä, mitä ohjelmiston ja laitteen välillä tapahtuu.

Ominaisuudet

  • Tuote: Web Box
  • Valmistaja: Newolution
  • Paino: 110g
  • Mitat: 114 x 70 x 20mm
  • Ajurituki: Win32, Linux, Mac
  • Liitäntä: USB
  • Hinta: n. 450 euroa
    Hyvää
    Käyttäjäystävällisyys
    Toimintavarmuus
    Nopeus
    Tuki eri käyttöympäristöille
    Huonoa
    Kallis hinta
    Ohjelmisto kaipaa viimeistelyä

    27.8.2002 22:39. Lähde:
  • Kommentoi juttua



    Aihe

    Esikatsele kommentti
    Kommentit ( 0 uutta / 49 )
    pistettä.
    Näytä vain kommentit joilla on vähintään
    edullinen vai kallis?
    Anonyymi kommentoija, 29.8.2002 12:22:12
    Pisteet: 0
    Vastaa
    "Langattomuutensa ja edullisuutensa ansiosta Web Box tuo ..."

    "Kallis hinta"
    oma Re: edullinen vai kallis?
    oma, 29.8.2002 12:25:50
    Pisteet: 0
    Vastaa
    "Langattomuutensa ja edullisuutensa ansiosta Web Box tuo ..." "Kallis hinta"
    Laite on kallis, käyttö ei.
    Testing
    Re: edullinen vai kallis?
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 07:59:02
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Laite on kallis, käyttö ei.
    Mitäs tuo GPRS Internet-liittymänä maksaa eri liittymillä? Radiolinjalla se näyttää olevan 2,14 €/MB. Alussahan se oli 19 markkaa / megatavu, joten vähän parempaan suuntaan on tultu, mutta vielä on mielestäni liian kallis.
    Re: edullinen vai kallis?
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 13:19:55
    Pisteet: +1
    Vastaa
    Laite on kallis, käyttö ei.
    Mitäs tuo GPRS Internet-liittymänä maksaa eri liittymillä?
    Dna maksaa 19 euroo ja risat kuussa riippumatta kuinka paljon käyttää.
    Re: edullinen vai kallis?
    Wagstaff, 31.8.2002 15:20:53
    Pisteet: +1
    Vastaa
    Laite on kallis, käyttö ei.
    Minusta tuo kiinteä kuukausimaksu on älykäs ja kompensoi sen hitauden. Ei väliä, vaikka "linja" olisi koko yön auki, ei maksa sen enempää.
    Turha vehje
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 10:55:13
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Oma kommenttini tuohon härveliin on: "TURHA!"

    Miksi maksaisin tuollaisesta vehkeestä 450egee, kun se toimii vain läppärin modeemina? Alle 400egellä saa Nokian 6310:n ja Ericssonin T39 on vieläkin halvempi (jos sitä enää löytää). Molemmilla on tullut smurffattua läppärin kanssa ongelmitta.

    Tai ainakin melkein alkuun yhteys pysyi ylhäällä vain 10s. ja sitten poikki. Telian help-desk oli täysin kädetön ja tarjosi vain WAP-GPRS asetuksien lataamista tekstiviestillä, vaikka kuinka yritin selittää ongelmaa. Onneksi Vepistä löytyi ystävällisen suomalaisen kaverin ohjeet (nimi ikävä kyllä unohtunut, sorry dude) GPRS:n käytöstä Linuxissa. Sen avulla OS X rupesi tykittämään GPRS:n läpi hienosti! Nyt skulaa (jo neljättä kuukautta.)

    PS. Jopa nettiradion kuuntelu onnistuu - ainakin teoriassa, siis jos 32kbps "laatu" kelpaa...
    Re: Turha vehje
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 12:35:35
    Pisteet: 0
    Vastaa


    Oma kommenttini tuohon härveliin on: "TURHA!" Miksi maksaisin tuollaisesta vehkeestä 450egee, kun se toimii vain läppärin modeemina?
    Vastaus:
    itse käytän kiinteän koneen ja läppärin kanssa,,onhan siinä usb väylä, jota gerpsi puhelimissa taas ei ole.

    En tarvitse kuin yhden modeemin kahdelle eri koneelle, ja yhteyskin on huomattavasti nopeampi kuin puhelimella.
    Re: Turha vehje
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 13:24:39
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Oma kommenttini tuohon härveliin on: "TURHA!"
    Tuttavani asuu alueella, jonne ei ole mahdollista saada 56k modeemia parempaa internet-yhteyttä.
    Webboxilla surffailu hoituisi häneltäkin.
    Re: Turha vehje
    Anonyymi kommentoija, 6.9.2002 10:33:25
    Pisteet: 0
    Vastaa

    Tuttavani asuu alueella, jonne ei ole mahdollista saada 56k modeemia parempaa internet-yhteyttä. Webboxilla surffailu hoituisi häneltäkin.
    Miksi maksaa 450 e boxista, kun samalla rahalla saat puhelimen ja tuon gprs-ominaisuuden?
    Yksi näkökulma
    Anonyymi kommentoija, 31.8.2002 00:13:50
    Pisteet: +1
    Vastaa
    Onhan tuo boxi toki suolaisen hintainen, mutta tietyissä tilanteissa tuolla vois kilpailla kiinteiden nettien kanssa:

    a) Läheskään joka paikkaan ei saa adsl-nettiä
    b) Jos tarvii nettiä lähinnä vain mailien lukuun, irkkaamiseen/ chattiin ja kohtuullisen kevyeen surffailuun, voisi olla harkitsemisen arvoinen sijoitus.

    Esimerkkinä:

    elisa adsl 66€/kk
    dna gprs 19€/kk

    onhan se toki hitaampi, mutta 47€/kk säästö tuntuu jo melkoisesti laihassa lompakossa. Kun toi hinta vielä vähän laskisi, voisi tuo olla yksi nettimahdollisuus niille, joille adsl on vielä liian kallis.
    Re: Yksi näkökulma
    Anonyymi kommentoija, 6.9.2002 10:27:05
    Pisteet: 0
    Vastaa

    a) Läheskään joka paikkaan ei saa adsl-nettiä
    GPRS ei kilpaile todellakaan ADSL:n kanssa. GPRS kun on lähinnä nuhainen modeemi, mutta sähköpostit sillä lukee ja netissä surffailee ihan hyvin.

    b) Jos tarvii nettiä lähinnä vain mailien lukuun, irkkaamiseen/ chattiin ja kohtuullisen kevyeen surffailuun, voisi olla harkitsemisen arvoinen sijoitus.
    Hinta-hyöty -suhde on tällä Boxilla kohtuuton. Samalla rahalla saat kunnollisen kännykän ja gprs-modeemin. Miksi siis tuhlata rahojaan kiinteään boxiin?
    Re: Yksi näkökulma
    Anonyymi kommentoija, 8.9.2002 10:52:08
    Pisteet: +1
    Vastaa
    a) Läheskään joka paikkaan ei saa adsl-nettiä
    GPRS ei kilpaile todellakaan ADSL:n kanssa. GPRS kun on lähinnä nuhainen modeemi, mutta sähköpostit sillä lukee ja netissä surffailee ihan hyvin.
    Itselläni GPRS pätkii surffatessakin pahasti, jos sivulla on parikymmentä kuvaa, vaikkakin pienikokoisia, jää niistä yleensä puolet lataamatta. Voi olla maaseudun verkosta kiinni. Latausnopeus on ok, mutta vasteaika sivujen avautumiselle on rasittavan pitkä.

    b) Jos tarvii nettiä lähinnä vain mailien lukuun, irkkaamiseen/ chattiin ja kohtuullisen kevyeen surffailuun, voisi olla harkitsemisen arvoinen sijoitus.
    Hinta-hyöty -suhde on tällä Boxilla kohtuuton. Samalla rahalla saat kunnollisen kännykän ja gprs-modeemin. Miksi siis tuhlata rahojaan kiinteään boxiin?
    Käsitin, että tuo laite on GPRS-modeemi? Kännykkä toimii sellaisena myös, mutta olen kuullut, että GPRS-modeemi, siis boksi, pystyisi 2x nopeuteen kännykän GPRS:ään verrattuna? Verkot eivät kuulemani mukaan vielä kuitenkaan pysty tähän vauhtiin.

    Insinöörille hankalasti selitettävä hyöty WebBoxista on myös se, että se ei ole puhelin. Pöytäkoneen luota sitä ei tule lainattua yhtä helposti. Hassua maksaa lisää jostain mitä se ei ole, mutta on se kuitenkin etu ns. tavallisille modeemikäyttäjille. Kaapeli on myös aina heti kiinni koneessa, ei tarvitse näprätä ennen nettiyhteyden avaamista.

    .samuli
    Re: Yksi näkökulma
    Anonyymi kommentoija, 8.9.2002 10:56:58
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Hinta-hyöty -suhde on tällä Boxilla kohtuuton. Samalla rahalla saat kunnollisen kännykän ja gprs-modeemin. Miksi siis tuhlata rahojaan kiinteään boxiin?
    Unohtui vielä se, että pienikin lähetystehon parannus olisi tänne peltojen keskelle tervetullutta. Mistäköhän saisi tuollaisen vuokralle, ei viitsisi investoida ellei se vähennä pätkimistä tähän puhelimen GPRS:ään verrattuna.

    .samuli
    Re: Yksi näkökulma
    Anonyymi kommentoija, 13.9.2002 05:01:00
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Hinta-hyöty -suhde on tällä Boxilla kohtuuton. Samalla rahalla saat kunnollisen kännykän ja gprs-modeemin. Miksi siis tuhlata rahojaan kiinteään boxiin?
    Sopii koneeseen kuin koneeseen ilman ajureita (linux) ja puhelinkohtaisia kaapeleita . Itse käytän neljässä eri koneessa ja tarvittaessa säästän vielä kaverin puhelinlaskuissa. Voit olla netissä vaikka puhelimesi olisi takuu korjauksessa, hi !
    - Riku -
    halvalla
    Anonyymi kommentoija, 2.9.2002 11:52:55
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Ericsson R600 195€, datakaapeli 15€ ja dna-liittymä 19€/kk. Hyvin toimii..
    Myös kodin yhteydeksi
    Anonyymi kommentoija, 4.9.2002 14:12:34
    Pisteet: +1
    Vastaa
    Miksi kaikki tuntuvat tuon läppärin yhteydeksi mieltävän? Itse käytä 6310:tä ihan kotikoneenpääasiallisena nettiyhteytenä, johtuen siitä, että asuinpaikalla ei saa mitään modeemia nopeampaa yhteyttä ja modeemikin pätkii kuin raivotautinen pyöveli. GPRS on näinollen modeemia nopeampi, varmempi ja kiitos DNAn järkevän hinnoittelun, myöskin sellaiset 100e halvempi kuin modeemikäyttö kuukaudessa.
    Ainut syy miksi en webboxia hommaa, on tuo suolainen hinta. Lisääntynyt käyttömukavuus (puhelin eiole varattuna, ei akun jatkuvaa latailua ja piuhojen repimistä) ei oikein ole 200 euron lisähinnan veroinen.
    Re: Myös kodin yhteydeksi
    Anonyymi kommentoija, 8.11.2002 22:42:57
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Web Box on hyvä ja edullinen internet-yhteys normaaliin ja vaativampaankin kotikäyttöön. Kuusihenkinen perheemme on iloinen tästä jatkuvasti auki olevasta yhteydestä. Langaton yhteys toimii hyvin ja on varmasti markkinoiden edullisin. Lapset saavat olla päivät läpeensä netissä. Web Box toimiin niin kotona, mökillä, autossa kuin missä tahansa. Nopeutta riittää ainakin yhtä paljon kuin entisessä lankapuhelinyhteydessä ja joskus tuntuu, että yhteys on lankamodeemia nopeampi. Jos joskus hidastelee, niin samoin tekee kaikki yhteydet. Eikä odottaminen tässä tapauksessa maksa mitään. Web Box maksaa itsensä takaisin nopeasti, koska kiinteä kuukausihinta on 19,85 euroa, siis alle 120 vanhaa markkaa kuukaudessa. Mitä muuta saa alle neljällä markalla per päivä? Ja yhteys saa olla jatkuvasti auki, jos niin haluaa. Ja mitä enemmän yhteys on auki, niin sitä halvemmaksi tulee joka minuuttia kohden. Sopii niin pöytäkoneisiin kuin kannettaviinkin. Eikä ole lankapuhelinlinja enää varattuna kun ollaan netissä. Ei oo Web Boxin voittanutta! Suosittelen lämpimästi jokaiseen kotiin!!
    Web boxin...
    Anonyymi kommentoija, 1.10.2002 16:07:05
    Pisteet: 0
    Vastaa
    ...asetuksista tai oikeammin DNA:n.
    Asensin laitteen ja hyvin toimi.
    Ajattelin lähettää sähköpostia. Palvelin hylkäsi sen. Sain kyllä postia.
    Asentelin uudelleen IMAPit ja SMTPeet. Juttu toimii nyt siten että,
    saan edelleen postia palvelintarjoajan kautta mutta joudun lähettämään dna:n osoitteen kautta.
    Tiedä kuinka oikeita termejä käytän koskapa en ole "ammattilainen".
    ps. Palvelin tarjoaja sanoi että eivät tue GPRS toimintaa!? No, homma skulaa jokatapauksessa ihan kiitettävästi.
    web boxista...
    Anonyymi kommentoija, 1.10.2002 16:13:32
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Ostin ja asensin. Toimi, mutta...
    sähköposti ongelmia tuli.
    Palvelin tarjoaja sanoi että he eivät tue GPRS toimintaa.
    Saan postia kyllä mutta en pystynyt lähettämään: "Palvelin hylkäsi..."
    Asentelin IMAPit ja SMTPeet uudelleen DNA:n ohjeiden mukaan. Nyt toimii siten että posti tulee edelleen palvelintajoajan kautta mutta lähtee DNA:n kautta.
    Noinkohan osasin selittää oikein ongelmaa?
    Minä kun en ole "ammattilainen".
    No, homma skulaa ja olen tyytyväinen.
    Re: web boxista...
    Anonyymi kommentoija, 2.10.2002 18:09:08
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Ostin ja asensin. Toimi, mutta... sähköposti ongelmia tuli.
    Palvelin tarjoaja sanoi että he eivät tue GPRS toimintaa.
    Saan postia kyllä mutta en pystynyt lähettämään: "Palvelin hylkäsi..."
    Asentelin IMAPit ja SMTPeet uudelleen DNA:n ohjeiden mukaan. Nyt toimii siten että posti tulee edelleen palvelintajoajan kautta mutta lähtee DNA:n kautta.
    Noinkohan osasin selittää oikein ongelmaa?
    Minä kun en ole "ammattilainen".
    No, homma skulaa ja olen tyytyväinen.
    Niin se toimii , kenen soittosarjaa käytät, sen lähtevänpostin palvelinta myös, saapuvan postin voi lukea mistä vaan.
    Onko kelelläkään hajua web-box pätkii
    Anonyymi kommentoija, 22.1.2004 19:03:53
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Ihan kivaa kun Boksin yhteys ohjelma yhdistää sen nettii vähä aikaa ja boksi ilmoittaa vakava virhe ja katkaisee yhteyden ennätys lyhyt netissä olo aika 2sek ja pisin 1,2t. pistäkää paremmksi
    Re: Onko kelelläkään hajua web-box pätkii
    Anonyymi kommentoija, 22.2.2004 17:37:20
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Ihan kivaa kun Boksin yhteys ohjelma yhdistää sen nettii vähä aikaa ja boksi ilmoittaa vakava virhe ja katkaisee yhteyden ennätys lyhyt netissä olo aika 2sek ja pisin 1,2t. pistäkää paremmksi
    sun boxsi on hajalla mun kaverilla oli ihan samaa vikaa. vie boxsi huoltoon
    ssh'n käyttö.
    samleh, 29.8.2002 01:42:51
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Vähän ihmeellinen väite. Ainakin meillä DNA + 6310i Nokialainen + SSH on yhdistelmä, mikä tökkii kuin spitaalinen lehmä upottavalla keväisellä suolla.
    --
    just joo.
    Re: ssh'n käyttö.
    Anonyymi kommentoija, 29.8.2002 13:52:12
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Vähän ihmeellinen väite. Ainakin meillä DNA + 6310i Nokialainen + SSH on yhdistelmä, mikä tökkii
    No ssh toimii kuin telnetti. jokainen merkki siirtyy yksi kerrallaan yhteyden läpi ja GPRS:n luonne on sellainen että käytännössä verkkolaitteet joutuvat avaamaan yhteyttä aina vaan uudestaan ja uudestaan nykyisillä gprs verkon GGSN:n ja SGSN:n asetuksilla. kun dataliikenne on sellaista että käytetään maksimi pakettikokoa on nopeus se mitä halutaan. erään runkoverkkolaitevalmistajan testeissä on huomattu että tuo ssh:n tökkiminenkin saadaan tietyillä parametreillä helposti pois.
    Re: ssh'n käyttö.
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 12:27:44
    Pisteet: 0
    Vastaa
    rään runkoverkkolaitevalmistajan testeissä on huomattu että tuo ssh:n tökkiminenkin saadaan tietyillä parametreillä helposti pois.
    Jos sais vielä jollain parametrillä ajettua MS:n VPN:ää GPRS:n (DNA) yli. Ei perkele toimi.
    Re: ssh'n käyttö.
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 12:29:03
    Pisteet: 0
    Vastaa
    rään runkoverkkolaitevalmistajan testeissä on huomattu että tuo ssh:n tökkiminenkin saadaan tietyillä parametreillä helposti pois.
    Jos sais vielä jollain parametrillä ajettua MS:n VPN:ää GPRS:n (DNA) yli. Ei perkele toimi.
    Viisaampien mukaan johtuu kuulemma tavasta, jolla nattaus operaattorin päässä suoritetaan. Siinä IP-headereista tippuu infoa tai jotain. Jos joku osaa selitää, arvostaisin sitä.
    Re: ssh'n käyttö.
    Anonyymi kommentoija, 23.9.2002 11:30:17
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Jos sais vielä jollain parametrillä ajettua MS:n VPN:ää GPRS:n (DNA) yli. Ei perkele toimi.
    Radiolinjan GPRS:llä saattaisi toimia.. Kysäisepä sieltä!
    Re: ssh'n käyttö.
    Anonyymi kommentoija, 23.10.2002 11:38:33
    Pisteet: 0
    Vastaa
    rään runkoverkkolaitevalmistajan testeissä on huomattu että tuo ssh:n tökkiminenkin saadaan tietyillä parametreillä helposti pois.
    Jos sais vielä jollain parametrillä ajettua MS:n VPN:ää GPRS:n (DNA) yli. Ei perkele toimi.
    Soneralla toimii ainakin, on tietty kallis...
    Re: ssh'n käyttö.
    samleh, 30.8.2002 12:43:17
    Pisteet: 0
    Vastaa
    erään runkoverkkolaitevalmistajan testeissä on huomattu että tuo ssh:n tökkiminenkin saadaan tietyillä parametreillä helposti pois.
    Teepäs palvelus ja kerro DeNA:lle, miten ne parametrit pitää vääntää.
    --
    just joo.
    mukaan matkalle..
    Kexi, 29.8.2002 01:11:58
    Pisteet: 0
    Vastaa
    tai sitten ei.. ennemmin läppäriin laittaa pcimca gprs modeemin.. sony/ericsson gc75 on 60e kalliimpi, mutta säästyy tuollaisen boxin mukana raahailun vaiva kun sujauttaa sen modeemin vain korttipaikkaan.
    Re: mukaan matkalle..
    Anonyymi kommentoija, 30.8.2002 14:57:22
    Pisteet: 0
    Vastaa
    tai sitten ei.. ennemmin läppäriin laittaa pcimca gprs modeemin.. sony/ericsson gc75 on 60e kalliimpi, mutta säästyy tuollaisen boxin mukana raahailun vaiva kun sujauttaa sen modeemin vain korttipaikkaan.
    Toinen on Globetrotterin pcmicia- kortti, hinta jotain 425€
    AdminGZ Re: mukaan matkalle..
    AdminGZ, 29.8.2002 08:49:38
    Pisteet: 0
    Vastaa
    tai sitten ei.. ennemmin läppäriin laittaa pcimca gprs modeemin.. sony/ericsson gc75 on 60e kalliimpi, mutta säästyy tuollaisen boxin mukana raahailun vaiva kun sujauttaa sen modeemin vain korttipaikkaan.
    pöh, järkevintä on ostaa bluetooth kännykkä ja bluetooth pc kortti läppäriin, ellei se tule integroituna, T68i:n uusimmalla softalla GPRS on todella vakaa ja nopea, T68i:n GPRS aikajaksot ovat 3+1 Siemenssin GPRS piirin 4+1/2+2:n mutta on silti ihan kohtuu nopea, oma konfiguraationi on Compaq iPAQ Pocket PC bluetooth laajennustaskulla ja T68i ja hyvin on pelittänyt.
    Antti Peltola
    IRC: Grounded0 @ IRCnet
    WWW: http://www.anttipeltola.net/
    Re: mukaan matkalle..
    Anonyymi kommentoija, 31.8.2002 08:02:09
    Pisteet: +1
    Vastaa
    Web Boxia edullisempi on Telekosken maahantuoma Twist. Hintaa ZAS Datalla (zasdata@pobox.com) 350e. Toimii hyvin, mukana myös handsfree ja ääni- sekä faksiominaisuudet.

    Bluetooth voi olla ratkaisu, tosin puhelimen kanssa sählääminen on vähän hankalaa - kiinteisiin asennuksiin tuon GPRS-modeemi on hyvä.

    Bluetoothin PC-kortit on edelleen kalliinlaisia, samasta ZAS Datasta saa USB-väyläisiä todella pieniä sovittimia jo hintaan 120e.

    --Sammy
    Re: mukaan matkalle..
    Anonyymi kommentoija, 2.9.2002 16:05:52
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Web Boxia edullisempi on Telekosken maahantuoma Twist. Hintaa ZAS Datalla (zasdata@pobox.com) 350e. Toimii hyvin, mukana myös handsfree ja ääni- sekä faksiominaisuudet.
    Onko tällä firmalla nettisivuja,missä päin suomea kyseinen firma on?

    -MPa
    Re: mukaan matkalle..
    Anonyymi kommentoija, 6.9.2002 10:47:43
    Pisteet: +1
    Vastaa

    Onko tällä firmalla nettisivuja,missä päin suomea kyseinen firma on?
    Nettisivut www.telekoski.fi ja Nummelassa näyttää toimivan.
    TeknoHog Re: mukaan matkalle..
    TeknoHog, 4.9.2002 19:10:39
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Web Boxia edullisempi on Telekosken maahantuoma Twist. Hintaa ZAS Datalla (zasdata@pobox.com) 350e. Toimii hyvin, mukana myös handsfree ja ääni- sekä faksiominaisuudet.Nayttaisi loytyvan edullisemmin http://www.azzurri.com/product/product.cgi?product... koska firma on ilmeisesti EU:ssa, tulee paalle ainoastaan parin kympin postimaksut.

    -><-
    Linux from scratch: rapsuta mua, niin asennan sulle Ubuntun
    TeknoHog Re: mukaan matkalle..
    TeknoHog, 5.9.2002 09:09:45
    Pisteet: +1
    Vastaa
    Web Boxia edullisempi on Telekosken maahantuoma Twist. Hintaa ZAS Datalla (zasdata@pobox.com) 350e. Toimii hyvin, mukana myös handsfree ja ääni- sekä faksiominaisuudet.
    Twist näyttää löytyvän edullisemmin seuraavasta:

    http://www.azzurri.com/product/product.cgi?product...

    Hintaa 237e + postikulut Suomeen 27e. Firma on ilmeisesti EU:ssa, joten muita kuluja ei pitäisi tulla.

    [Postasin tämän uusiksi, koska edellinen tekstiselaimella lähetetty kommentti ei näköjään mennyt oikein, vaikka esikatselussa näytti ihan hyvältä. Johtuisikohan tekstipohjaisesta selaimesta, jonka lähettämässä formissa on unix-tyyliset rivinvaihdot. Toisaalta sama selain (w3m + pico) toimii esim. Slashdotissa aivan hyvin...]
    -><-
    Linux from scratch: rapsuta mua, niin asennan sulle Ubuntun
    Re: mukaan matkalle..
    Anonyymi kommentoija, 7.9.2002 09:50:02
    Pisteet: 0
    Vastaa
    http://www.azzurri.com/product/product.cgi?product... Hintaa 237e + postikulut Suomeen 27e. Firma on ilmeisesti EU:ssa, joten muita kuluja ei pitäisi tulla.
    Mitenkäs nuo ALV:it nyt EU:ssa menevät? Onko tuotteesta maksettu ALV lähtömaassa ja riittäkö se? Vai lätkäiseekö Suomen verottaja tuohon hintaan (parhaimmillaan vielä hintaan postikulujen kanssa) 22% kansan osuuden?
    TeknoHog Re: mukaan matkalle..
    TeknoHog, 7.9.2002 19:02:08
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Mitenkäs nuo ALV:it nyt EU:ssa menevät? Onko tuotteesta maksettu ALV lähtömaassa ja riittäkö se? Vai lätkäiseekö Suomen verottaja tuohon hintaan (parhaimmillaan vielä hintaan postikulujen kanssa) 22% kansan osuuden?
    Jos alv on maksettu ostopaikkaan, se riittaa. En nyt muista sisaltyyko noihin alv.
    -><-
    Linux from scratch: rapsuta mua, niin asennan sulle Ubuntun
    Re: mukaan matkalle..
    shorai, 4.11.2002 19:13:45
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Voisiko joku vertailla numeroin noin webboxin ja kännykän nopeuksia?
    Lähinnä yhteyden ja imutuksen nopeudet kiinnostaa.
    Re: mukaan matkalle..
    Anonyymi kommentoija, 22.2.2004 17:49:42
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Voisiko joku vertailla numeroin noin webboxin ja kännykän nopeuksia? Lähinnä yhteyden ja imutuksen nopeudet kiinnostaa.
    webbox pystyisi kyllä 85 kbps mutta suomen gprs verkko ei pysty antaan sellaista nopeutta eli tämän hetkiset nopeudet webboxsilla DNA yritysGPRS liittymällä on 56kbps (download 5,6kt/s ja upload 1,4kt/s joka on webboxsin maksimi lähetys nopeus)

    Nokia 6310i joka on parempi vaihtoehto sillä että se kolmitaajuus puhelin joka pysyy huomattavasti paremmin päällä ja ne yhteys nopeudet ovat download 4,3kt/s ja upload 1,4kt/s
    Re: mukaan matkalle..
    Channel, 30.8.2002 15:30:21
    Pisteet: 0
    Vastaa
    tai sitten ei.. ennemmin läppäriin laittaa pcimca gprs modeemin.. sony/ericsson gc75 on 60e kalliimpi, mutta säästyy tuollaisen boxin mukana raahailun vaiva kun sujauttaa sen modeemin vain korttipaikkaan.
    Myös Nokian D211 on type II PC-paikkaan sijoitettava päätelaite. Se sisältää GPRS:n, HSCSD:n ja WLAN:in. Suositushinta on 470e eli vain 20e kalliimpi kuin Web Box ja myös langattomia verkkoja voi siis käyttää.

    http://www.nokia.fi/puhelimet/puhelinmallit/d211/
    Channel
    Re: mukaan matkalle..
    Channel, 30.8.2002 15:35:52
    Pisteet: +1
    Vastaa
    tai sitten ei.. ennemmin läppäriin laittaa pcimca gprs modeemin.. sony/ericsson gc75 on 60e kalliimpi, mutta säästyy tuollaisen boxin mukana raahailun vaiva kun sujauttaa sen modeemin vain korttipaikkaan.
    Myös Nokian D211 on type II PC-paikkaan sijoitettava päätelaite. Se sisältää GPRS:n, HSCSD:n ja WLAN:in. Suositushinta on 470e eli vain 20e kalliimpi kuin Web Box ja myös langattomia verkkoja voi siis käyttää.

    http://www.nokia.fi/puhelimet/puhelinmallit/d211/
    Channel
    Kerba Webboxin nopeus
    Kerba, 16.10.2002 10:36:54
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Webbox on testattu jo todettu hyvin toimivaksi! Asennuksessa oli hieman ongelmia, mutta saatiin lopulta toimimaan, kun SIM kortti asetettiin kunnolla.

    Nopeus oli noin 5,5 kbit/s, jopa ylikin. Sisälmykset eivät tosiaan olleet kummoiset, Siemensin GPRS-piiri ja USB-moduli. Mutta hyvin toimi!

    Kunhan hinta hieman tippuisi, olisi ko. boxi piankin koneeni rinnalla.
    -- Kerba
    Re: Webboxin nopeus
    Anonyymi kommentoija, 4.11.2002 19:08:13
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Mites sitten nopeus kännykällä?
    DNA-GPRS yhteys ja Webbox
    race-day, 20.2.2003 09:59:07
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Tämä webbox itsessään on varmaan ihka ok,
    mutta meillä 4 kuukauden tökkimisen jälkeen
    oli siitä pakko luopua. Syynä oli DNA:n "halvan,
    noeimman mahdollisen, vaivattoman" yhteyden
    katkeilu, hitaus ja yleinen toimimattomuus.
    Eikä sitä saatu 4 kk valittamisella kuntoon.
    Tämä toimimattomuus Nurmijärvellä.
    Onko samoja ongelmia muualla, kirjaisin mielelläni ne...
    Web Box joulusta 2002 lähtien
    ahool, 26.3.2003 09:02:10
    Pisteet: 0
    Vastaa
    Olen ollut tyytyväinen ao. laitteen toimintaan W2000-ympäristössä ja hankintahinta oli alhainen
    338€.Nopeus on riittävä kotisurffaamiseen mutta DNA:n tekstiviestisysteemi on kelvoton.Käytän luukkua sen helppouden takia.HOOVER-nopeus on noin 5,5 kB/s yöaikaan ja päivällä n.1,5 kB/s.
    Kännykkä on eri liittymässä,joten tämä langaton
    on hyvä vaihtoehto tolkuttoman hintaisille kiinteille ja nopeille yhteyksille,joita ei voi ottaa matkoilla kannettavan PC:n mukaan.
    Valitettavasti LINUX-ohjeet puuttuvat.