Kirjaudu

Nörttiblogi

Kuvaus: Tänne tulee enemmän tai vähemmän nörttejä kiinnostavia kirjoituksia. Ehkä.


Kalenteri

  Toukokuu 2008  
Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31  



Kaatuilu saatu televisioon

Digibokseista on ollut todella paljon juttuja, viimeksi tuoreimmassa Nytissä. Kahden aukeaman mittaisessa jutussa oli mm. jokapaikan it-asiantuntija Petteri Järvisen ihan asiallisia kritiikkejä digiaikaan siirtymisestä. Mm. paljon puhuttu digitv:n vuorovaikutteisuus on nyttemmin jäänyt kokonaan unholaan, uutta digitv:ssä on lähinnä uudet kanavat ja tiedot eri kanavilta tulevista ohjelmista (epg). Lisäksi höysteenä oli haastateltu digiaikaa vastustavaa eläkeläistä, joka tosin mainitsi että vastustaisi myös sähköä jos talonyhtiössä siirryttäisiin vasta nyt käyttämään sitä. Oikea ihannenaapuri siis ainakin yhtiökokouksia ajatellen.


Digiboksia kehuvissa juttusarjoissa tuntuu lähes poikkeuksetta olevan niin että haastatellut digiboksin kehujat ovat ensin ostaneet huonon digiboksin ja kehuvat vasta sitä seuraavaa laitetta. Itselleni on myös kertynyt kokemusta jo kolmestakin erilaisesta digiboksista, tosin omalla kohdalla suunta on mennyt huonompaan päin.

Ensimmäisenä digiboksina sain lainaan Philipsin (tarkkaa mallia en muista) perusmallin antenniverkkoon. Laite tuntui toimivan ihan hyvin, joskaan tekstitelevisiota ei jostain syystä saanut lainkaan näkyviin. Myös kanavien vaihtaminen oli yllättävän hidasta. Ehdottomasti suurin ongelma tuli kuitenkin signaalista. Tuulisella säällä antennin heiluessa analogisella puolella lähetys meni usein lumisateiseksi, mutta sitä pystyi kuitenkin seuraamaan. Digipuolella sen sijaan kuva ja ääni alkoivat pätkimään eikä lähetystä todellakaan pystynyt lainkaan seuraamaan. Vielä onneksi pystyi vaihtamaan analogiseen lähetykseen, tulevaisuudessa tämä ei enää onnistukaan.

Samoihin aikoihin lainaboksin kanssa päädyin ostamaan itselleni tietokoneeseen liitettävän digikortin, mallia Terratec Cinergy 1200 DVB-T. Windowsissa asennettuani ajurit ja katseluohjelman kortti ei löytänyt laisinkaan kanavia. Vasta beta-asteella olevien ajureiden lataamisen ja Media Portaliin vaihtamisen jälkeen kuva tuli näkyviin. Tosin Media Portal oli armottoman hidas ja kaatuili satunnaisesti. Linuxiin asentaminen olikin sitten oma lukunsa, monta iltaa meni ainakin ohjeiden etsimiseen. Lopulta sain kuvan näkyviin, joskin tv:n katseluun screenshottien perusteella valitsemani MythTV oli suuri pettymys. En tiedä mitä kaikkea olisi pitänyt säätää jotta lopputulos olisi vastannut screenshotteja. KDE:n Kaffeinella sen sijaan kuva tuntui näkyvän kohtalaisesti ja tulipa sen avulla muutama ohjelma nauhoiteltuakin. Kunnes tuli vaihto antenniverkosta kaapeliverkkoon.

Viimeisimpänä boksina tuli hankittua Verkkokaupan myymän Kansalaisboksin kaapeliversio. Valitsin tietoisesti halpismallin, mutta boksin ominaisuudet olivat kyllä suuri pettymys. Boksivalinta tuli tehtyä osittain kohtuullisen selkeältä vaikuttavan kaukosäätimen takia (osa bokseista tuntuu olevan pilattu miljardin nappulan kaukosäätimillä), mutta itse boksin käyttöliittymä oli yllättävän huono verrattuna muista bokseista saamiini kokemuksiin. Suurin miinus tulee ohjelmaoppaasta, josta näkyy vain yhden kanavan ohjelmat kerrallaan. Esimerkiksi edellisessä Philipsissä ohjelmaopas oli todella selkeä kaavio josta pystyi nopeasti katsastamaan kaikkien kanavien tarjonnan. Lisäksi ohjelmaoppaan listaukset näyttävät joskus ohjelmia sikinsokin ja jopa edellisen päivän ohjelmatietoja, puhumattakaan sitten boksin taipumuksesta kaatuilla ja hukata tallennetut kanavat. Niin ja ne kanavat eivät tietenkään tule haussa järjestyksessä vaan ne pitää käsin järjestellä...

Kalliimpia tallentavia bokseja en ole edes harkinnut. Osin sen takia etten halua sijoittaa useaa sataa euroa bokseihin joiden toimivuus tuntuu oleva vähän arpapeliä, osin sen takia että en loppupeleissä niin hirveästi käyttäisi kuitenkaan sitä nauhuria. Tietokoneeseen liitettävä digikortti sen sijaan on taas harkinnassa, saisi sen toisen television sitä kautta. Esim. Technotrendin hybridimalli vaikutti kiinnostavalta eikä hintakaan ollut mitenkään yläkanttiin. Tuolla saisi mahdollisesti myös vanhat kotivideot digiaikaan, mutta miten lie sitten toimivuuden kanssa.

Ja jos tietokoneesta haluaisi todella tehdä television, pitäisi jostain löytää se äänetön tietokone, nykyiset hiljaisetkin ovat vähän turhan kaukana äänettömästä.


Sohvaperunan viikonloppu » | « Huonosti valittuja nettiosoitteita

Kommentit

Digikortit
Plafe, 18.02.2007, 18:15

Digibokseista minulla ei ole lainkaan kokemusta, mutta tällä hetkellä omistan Technotrend DVB-C 1.0 -kortin, joka on toiminut todella hyvin. VDR:llä television katselu sujuu ongelmitta, eikä sen asentaminenkaan tuottanut päänvaivaa.

Kerran kokeilin MythTV:tä ja sainkin sen jopa toimimaan alkusähläyksen jälkeen. Olin kuitenkin suuresti pettynyt siihen, sillä kanavan vaihtaminen kesti jopa 20-30 sekuntia (VDR:llä taas pari sekuntia).

Sen sijaan TTV:n kaapelissa signaali on toisinaan ollut aivan käsittämätöntä kuraa. Suurimman osan ajasta kuva on virheetön ja signaalin laatu hyvä, mutta toisinaan signaali menee niin heikoksi, että jopa VDR:n frontendinä käyttämäni xine lopettaa streamin toistamisen. Reilu vuosi sitten tätä ongelmaa ei ollut lainkaan, se tuntuukin olevan joku viime syksynä ilmestynyt "ominaisuus"...

Bokseista
olmari, 18.02.2007, 19:08

Tilanne on kyllä aika surkuhupaisa digiboksipuolella. Mielestäni perus, että tallentavien digiboksien "aatelia" on TopField merkkiset masiinat, omaan kokemukseen perustuen.

Surkuhupaisan tilanteesta tekee se, että TopFieldeistäkin löytyy käsittämättömän paljon pikkuvikoja ja sen sellaista, mutta silti se on paras mahdollinen tällä hetkellä, vähiten häiritseviä vikoja. Ei siis hyvin mene... Topparin vahvuutena on TAP:it eli käyttäjien tekemiä ohjelmia tai sovelluksia jotka saa tallentaviin lootiin, näiden avulla saa kyllä ihmeitä aikaan ja lootaa makunsa mukaiseksi. Sinänsä tyhmä tilanne että näitä TAPpeja ylipäätänsä tarvitaan boksin saamiseksi kätevästi toimivaksi.

Perusmallin "topparista" ei ole pahaa sanottavaa, toimii ja on ok käyttää jne.

No joo... Tuli vähän ei maksettu mainostus, mutta antaa mennä.

että näin..
rugueux, 18.02.2007, 22:44

Asun Pohjois-Karjalassa, kaukana mastosta. Käytössä on ollut useampi eri digiboksi ja niissä on ollut yllättävän paljon eroja.

Ensimmäinen digiboksi oli Philips DTR1000. Laite ei kehuskele ominaisuuksilla, mutta signaalin kanssa ei ole ongelmia ja tekstitykset ja kanavat näkyvät ongelmitta. Yksinkertainen, toimii. Suosittelen, jos ei kaipaa monipuolisia ominaisuuksia. Päivitykset onnistuvat antenniverkosta.

Hyllystä löytyy myös Handan DVB-T 5000, testimenestyjä ties kuinka monessa lehdessä. Ominaisuuksia on todella paljon, mutta päivitys ei onnistu antenniverkosta (kaapelista kyllä). Philipsin laitteella en muista montaa jumittumista, mutta Handan jumiutuu vähintään viikottain, luultavasti vielä useammin. Ehkä monipuolisista ominaisuuksista on maksettava heikommalla toimivuudella. Signaalin kanssa ei ole onneksi ollut ongelmia. Laite oli kuitenkin pieni pettymys kaikkien kehujen jälkeen.

Käytössä oli hetken Saloran digiboksi, en saanut sillä kunnon signaalia aikaiseksi. Lähti hyvin nopeasti vaihtoon.

Macille tuli myös ostettua noin 100 euron usb-digiviritin, Miglia TVMini. Signaalin kanssa ei ongelmia, nauhoitukset onnistuneet aina ongelmitta. Macilla ei ole suuremmin tullut televisiota katseltua, tulee lähinnä nauhoitettua. Huomattavasti halvempi kuin ulkoiset tallentavat digiboksit, tosin YLE:n "irtonainen" tekstitys tuo hieman ongelmia ohjelmien tallennuksessa kiekolle.

bokseista
bungle, 19.02.2007, 09:41

> Mielestäni perus, että tallentavien digiboksien "aatelia"
> on TopField merkkiset masiinat, omaan kokemukseen perustuen.

Itselläni ei ole juurikaan kokemusta tallentavista digibokseista. Olen kuitenkin osallistunut ns. digikummihankkeeseen ja tässä toiminnassa olen tutustunut moniin perusbokseihin. Tällä hetkellä asiakkailta on löytynyt ainakin seuraavia perusbokseja Handan, kaksi eri Philipsin mallia, Finnsat ja Samsung. Näistä parhaimpina pidän itse Philipsin uudempaa mallia ja Finnsatin boksia. Topfieldiä ei ole vielä kohdalleni sattunut, tosin tarjoaako Topfield edes aivan perusbokseja eli bokseja ilman kortinlukijaa, mistä tulee käsittääkseni hintaa 50 euroa per korttipaikka.

Bokseista lisää
olmari, 19.02.2007, 16:48

> tosin tarjoaako Topfield edes aivan perusbokseja eli bokseja ilman kortinlukijaa, mistä tulee käsittääkseni hintaa 50 euroa per korttipaikka.

Ei tarjoa, koska kaapelissa se pitää olla kuitenkin olemassa. Se on kyllä totta että se lukija nostaa hintaa joillain kympeillä, mutta silti jos joku kysyy niin suosittelen perus Toppya myös antenniverkkoon jo ihan muiltakin ominaisuuksiltaan. Jokainen toki tekee valintansa itse, mutta lähipiirini on kiitellyt hyvästä vinkistä, usein ensin kantapään kautta. Mutta se on tosiaan taivaan tosi että halvinta Topparista ei saa tekemälläkään.

Äänetön kone
cue, 20.02.2007, 12:20

> Ja jos tietokoneesta haluaisi todella tehdä television, pitäisi jostain löytää se äänetön tietokone, nykyiset hiljaisetkin ovat vähän turhan kaukana äänettömästä.

Eihän se tarvitse kuin tehdä. Unohtaa heti kättelyssä miljoonan gigahertsin prosessorit ja 600kW tehoa vievät näytönohjaimet ja laittaa mini itx koneen läppärin powerilla ja vielä boottaamaan verkon yli ja käyttämään toisen koneen kovalevyä niin eipä pidä kone pihaustakaan ääntä olohuoneessa.

että näin..
rugueux, 21.02.2007, 09:31

> Ja jos tietokoneesta haluaisi todella tehdä television, pitäisi jostain löytää se äänetön tietokone, nykyiset hiljaisetkin ovat vähän turhan kaukana äänettömästä.

Pöydällä on ollut kaksi eri mallia iMac-perheestä, molemmat olleet kiitettävän hiljaisia. Kiintolevyn rutina kovassa käytössä on ainoita asoita joita kuulee. Kieltämättä kova hinta, jos koneella on tarkoitus nauhoittaa vain televisiosta. Tosin hyvin tämä kelpaa moneen muuhunkin, CIV4 ja ArchiCAD 10 pelaa kiltisti. Applen mallistossa on pienempiä koneita, jotka ovat myös edullisempia.

Osoite
Datamike, 21.02.2007, 10:00

Löytyykö antaa suoraa linkkiä tähän Petteri Järvisen kirjoitukseen?

Kommentteja
anger, 21.02.2007, 13:03

cue ja rugueux:
Itse joskus katsastelin VIA:n mini-itx alustoja, sieltä löytyisi varsin kompakteja malleja jotka eivät tarvitsisi lainkaan tuulettimia. Ongelmia vaan olivat alhainen prossuteho (max 1GHz), ei hdmi-liitäntää ja ennen kaikkea korkea hinta. Eli en uskaltanut lähteä kokeilemaan kun en tiennyt jaksaisiko kyseinen kone miten hyvin pyörittää tarvittavia ohjelmia ja toisaalta halvemmalla saisi erilliset digiboksit ja dvd-soittimet kaupasta.

Datamike:
Suorin linkki kirjoitukseen taitaa olla lähimmän kirjaston lukusali ja sieltä viime perjantain nytti lukuun.

Äänettömän koneen tehot
cue, 22.02.2007, 10:37

Laitanpa linkin tuonne:
http://www.dvdplaza.fi/forums/showpost.php?p=843328&postcount=63

Tuolla joku arveli myös että hiljaisen ja vähän virtaa vievän koneen tehot ei riitä. Ei kaikkeen riitäkkään, mutta ainakin tuossa listattuihin toimintoihin kyllä (omasta koneestani on siis kyse http://www.viitalat.net/index.php/htpc).

Huonot EPG:t
boer, 22.02.2007, 14:39

Mainittakoon, että myös ns. "paremmissa merkeissä" osataan tunaroida EPG:t yhtälailla. Topfield 6000COT:n EPG on surkea. Aiemmin asuin kaapelitaloudessa, ja siellä käyttämäni perus-Handanin EPG oli erinomainen; laite tallensi kanavien tietoja pitkälle eteenpäin välimuistiin ja esitti kanavat havainnollisesessa taulussa useita kanavia kerrallaan. Topfield lataa kanavatiedot hitaasti ja hävittää kaikki edellisen kanavanipun tiedot aina kun esitettävää kanavaa vaihtaa toisen kanavanipun puolelle. Surkea esitys!

Huonot EPG:t
olmari, 23.02.2007, 10:09

Kaapelimallin perustoppyssä ne ohjelmatiedot kyllä säilyvät muistissa vaikka kuinka surffaisi kanavia, se on kyllä totta että joiltain kanavilta tulee hitaaasti ne tiedot, ja saahan topparissakin sen taulukkotyyppisen näkymän yhdestä nappulasta jos haluaa sellaisen ;)

Re: Huonot EPG:t
rosmo, 28.02.2007, 21:50

Itselläni on melko iäkäs Finlux DVB-C420 ja siinä on kyllä aika virtuaalista koko EPG:n toiminta. Puolet ajasta ei näytä mitään ja loput ajasta satunnaisia ohjelmia sieltä täältä. Lisäksi koko EPG on lähinnä vitsi ohjelmakuvauksen merkkirajoituksen takia (haloo sille ketä on mokoman standardin suunnitellut). Ohjelmatiedot katsoo edelleen satakertaa näppärämmin netistä.

rosmo:lle
olmari, 1.03.2007, 08:43

Sepä, vaikka kehunkin tiettyä merkkiä itsekkin parhaaksi, ei se vielä meinaa että tilanne olisi oikeasti hyvä. Paraskin voi olla huono, mutta kuten sanottu TAPit pelastaa toppyssä paljon, myös sille mummulle, jonseikaan hän osaa niitä itse laittaakkaan.

Sitten taas tuo Ohjelmatietojuttu on siitä jännä että Suomessaoikeastaan poikkeuksetta täytetään se itse ohjelmatietokin pelkästään lyhyelle kuvaukselle tarkoitettuun kenttään, ja se kenttä mihin saisi kirjan kirjoittaa niin jää tyhjäksi (tai kuten mun loota, ensin näyttää sen mitä näyttää siitä lyhyestä kuvauksesta, ja sen alle tulee "ei lisätietoja" teksti). Sitten taas jokunen maksukanava käyttää kaikkia kenttiä ja vielä oikein, eli otsikko, lyhyt kuvaus ja sitten pitempi tarina siinä itse kuvauksessa.

EPG
Plafe, 1.03.2007, 21:43

> Lisäksi koko EPG on lähinnä vitsi ohjelmakuvauksen merkkirajoituksen takia (haloo sille ketä on mokoman standardin suunnitellut).
Tosiaan, ongelma ei ole standardissa vaan siinä, että Digita ja tv-yhtiöt käyttävät syystä tai toisesta virheellisesti ainoastaan lyhyelle kuvaukselle tarkoitettua kenttää. Tätä käytäntöä on kuulemma perusteltu ohjelmatietojen välittämiseen käytettävän kapasiteetin minimoimisella...

Powered by LifeType