Keskiviikko, 23.6.2010
Älä lähetä tappouhkausta USA:n varapresidentille
Minnesotasta kotoisin oleva Barry Ardolf on FBI:n mukaan osoittanut tietokonetaitojaan väärällä tavalla. Ardolf on hakkeroinut naapurinsa tietokoneelle ja lähettänyt naapurinsa nimissä tappouhkauksen USA:n varapresidentille Joe Bidenille. Tietokoneasiantuntijana työskentelevä 45-vuotias Ardolf ei säästellyt sanoissaan, vaan kirjoitti sähköpostissa muun muassa "This is a terrorist threat!" ja "I swear to God I?m going to kill you!", eli periaatteessa suomeksi "kohta sinun käy kalpaten", mutta aavistuksen voimakkaammilla sanoilla.
Viime viikolla Ardolf kieltäytyi hänelle tarjotusta kahden vuoden tuomiosta. Mies väittää yhä olevansa syytön ja tähtää pienempään kakkuun. Nyt syyttäjien papereissa lukevat identiteettivarkaus ja presidenttiin kohdistunut uhkaus, joista voi maksimissaan tulla seitsemän vuoden tuomio. Ardolfin tilanne voi kuitenkin muuttua huonommaksi, sillä toistaiseksi häntä vastaan ei ole nostettu virallista rikossyytettä, ja jos näin käy, on yleensä luvassa useampiakin syytteitä.
Ardolfin syytetään häirinneen naapurinsa nimissä muitakin tahoja kuin presidenttiä. Naapurinsa pomolle hän lähetti lapsipornoa sisältävää materiaalia sekä muille työtovereille seksistisiä viestejä. Ardolf on vapaalla jalalla 25 000 takuusummaa vastaan. Hän ei saa käyttää nettiä, ja hän on joutunut luovuttamaan iPhonen ja muut teknolelunsa viranomaisille.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua