Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 17.12.2002

Apple antoi Mac OS 9:lle lisää elinaikaa

Apple on vetänyt takaisin suunnitelmansa, jonka mukaan Mac OS X:n piti olla ainoa käyttöjärjestelmävaihtoehto ensi vuoden alusta lähtien kaikissa uusissa Macintosh-malleissa. Apple ilmoitti viime perjantaina, että se tulee ensi vuonnakin myymään Mac OS 9:ään käynnistettäviä tietokoneita sekä oppilaitoksille että graafisen alan ammattilaisille. Teknisesti Applen tekemä päätös ei ole suuri mullistus, sillä kaikissa Applen viime aikoina myymissä koneissa on myös Mac OS 9.2, jonka avulla Mac OS X tukee vanhoja sovelluksia. Koneiden käynnistäminen Mac OS 9.2:een on kuitenkin estetty.

Oppilaitoksille Mac OS 9:n jatkoaikaa oli pakko pidentää, sillä ne uusivat ohjelmistojaan ja laitteitaan huomattavasti hitaammin kuin yritykset. Tällä hetkellä vain reilut 50 prosenttia oppilaitoksille myytävistä Macintosheista on varustettu OS X -käyttöjärjestelmällä. Graafikoille Applella on tarjolla Mac OS 9:llä varustettu Power Mac G4, sillä suosittu julkaisuohjelma QuarkXPress ei ole vieläkään ilmestynyt Mac OS X:lle.

Applella on ollut ongelmia saada suuret ohjelmistotalot tekemään OS X -versiot sovelluksistaan. Ensimmäisen OS X -version kanssa ilmeni lukuisia ohjelmointiteknisiä ongelmia ja vasta syyskuussa 2001 ilmestyneen OS X 10.1:n ilmestyttyä käyttöjärjestelmää tukevia ohjelmistoja alkoi ilmaantua markkinoille. Applen kannalta Quarkin hidastelu QuarkXPressin OS X -version kanssa on erittäin harmillista, sillä kyseessä on eräs merkittävimmistä Macintoshin ammattisovelluksista. Adobe onkin yrittänyt houkutella QuarkXPressin käyttäjiä kilpailevan sovelluksensa InDesign 2:n käyttäjiksi, mutta analyytikoiden mukaan on todennäköisempää, että QuarkXPressin käyttäjät siirtyvät ennemmin käyttämään samaa sovellusta Windows-alustalla, kuin vaihtavat kilpailevaan tuotteeseen.

Lue juttu K2, 17.12.2002 00:35. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 28 uutta / 28 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 10:00:24
Pisteet: 0
Mäkki on saanut lisäaikaa jo 80-luvulta lähtien
Nokkelaa, muttei totta - Applehan on yksi ainoita voittoisia tietokonevalmistajia.

Analyytikoiden mielipide Quarkin käyttäjien siirtymisestä mieluummin Windowsiin kuin InDesigniin on kyllä täyttä kukkua - sen verran käyttökelvoton on Windows työntekoon printtigrafiikkapuolella. En tiedä alalta ketään joka tukisi moista väitettä, sen sijaan InDesignin käyttäjiä tunnen, kuten myös ihmisiä jotka mieluummin käyttävät OS 9:ää maailman tappiin kuin siirtyvät pimeälle puolelle.
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 10:37:12
Pisteet: 0
Mäkki on saanut lisäaikaa jo 80-luvulta lähtien
Nokkelaa, muttei totta - Applehan on yksi ainoita voittoisia tietokonevalmistajia.
-Hikiseen, ja sekin vaihtelee varsin rankasti vuosineljänneksestä toiseen. Esim viime aikoina:

"Market researcher International Data Corporation (IDC) revealed that Apple has lost significant ground in the education market, one of its few remaining strongholds. Apple, which once commanded more than 50 percent of this market, saw its share fall to 15.2 percent this quarter. Market leader Dell saw its share of the education market leap from 22.6 percent to 34.9 percent in the same time period"

Lähde: http://www.wininformant.com/Articles/Index.cfm?Art...

Analyytikoiden mielipide Quarkin käyttäjien siirtymisestä mieluummin Windowsiin kuin InDesigniin on kyllä täyttä kukkua - sen verran käyttökelvoton on Windows työntekoon printtigrafiikkapuolella.
-Höpö höpö. Tämä piti ehkä paikkansa Win9X:n aikaan, mutta jo NT oli täysin ylivoimainen MacOS:ään nähden, ja W2K ja XP ajavat aivan täysin sen ja OSX:n ohi. Ja kyllä, on kokemuksia molemmista laitureista, kun molemmat omistan ja työssäni käytän. OSX on ihan kiva ja hauskan näköinen, mutta kaikki se eye candy tulee raskaan hinnan kanssa, eli kone on aivan jumissa välillä jo pelkästään ikkunaa siirrettäessä. Vakaus ei myöskään ole Unix-klooni alustasta huolimatta XP:n tasoista. Ja kaiken lisäksi suurin osa OSX::n innovaatioista (hoh hoijaa) on kopioitu Winkkarin useita vuosia vanhoista softista, Window Blindsista ja WindowFX:stä (skinit, läpinäkyvyys, Genie -efektit jne jne).
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 17:40:03

Minulla on kyllä täysin eri kuva Windowsin vakaudesta verrattuna MacOS käyttöjärjestelmään. Työpaikalla on Windows 98/NT4.0/2000. Kotona on/oli MacOS 7/9/X. Niinä aikoina, kun aktiivisesti MacOS X käytin niin ei ollut pienintäkään ongelmaa. Tosin käyttö oli suhteellisen kevyttä eli dokumenttien kirjoittamista/www/email. Vastaava ei ole onnistunut ongelmitta Windows puolella. Käyttäjässä ei ole mitään vikaan vaan itse käyttöjärjestelmässä.

Kyllä minullakin Windows NT4.0 tahmaa 166MHz koneessa 64MT muistilla. Rautaa sen mukaan mitä järjestelmä vaatii.

Kannattaisi varmaan tutustua hieman Windowsin ja Applen historiaan ennenkuin alkaa tuulesta temmattuja väitteitä heittämään . Vasta Windows 95 alkoi näyttämään siltä miltä Mac OS oli yli 10 sitten näyttänyt.

Nim. Edelleen odotan vastausta Microsoftilta siihen kysymykseen mistä voin ladata ilmaiseksi laillisen kopion Windows käyttöjärjestelmästä?
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 18.12.2002 09:14:10
Pisteet: 0
Mäkki on saanut lisäaikaa jo 80-luvulta lähtien
Nokkelaa, muttei totta - Applehan on yksi ainoita voittoisia tietokonevalmistajia.
-Hikiseen, ja sekin vaihtelee varsin rankasti vuosineljänneksestä toiseen.
Hikiseen tai ei, mutta voitto on aina eri asia kuin tappio. Voitollisia vuosineljänneksiä on myös ollut viime aikoinakin enemmän kuin tappiollisia, mikä on yleisen taloustilanteen huomioiden hyvä saavutus.

ämä piti ehkä paikkansa Win9X:n aikaan, mutta jo NT oli täysin ylivoimainen MacOS:ään nähden, ja W2K ja XP ajavat aivan täysin sen ja OSX:n ohi.
...No huhhuh. XP-boxkaan ei ole vielä mikään työkone jos halutaan tehdä videota, ääntä tai graffaa. Toimistosovellukset tai Windows-ohjelmointi ovat toki asia erikseen, mutta yrittäjälle Windows-PC tulee toimistokäytössäkin liian kalliiksi.
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 18.12.2002 00:12:50
Pisteet: 0
...sen verran käyttökelvoton on Windows työntekoon printtigrafiikkapuolella. En tiedä alalta ketään joka tukisi moista väitettä, sen sijaan InDesignin käyttäjiä tunnen, kuten myös ihmisiä jotka mieluummin käyttävät OS 9:ää maailman tappiin kuin siirtyvät pimeälle puolelle.
Mä uskon kyllä melkoisen lujasti macciin printtipuolella, nimenomaan värinhallinnan ja fonttipuolen osalta. Kannattaa huomioida, että mac os:n kehitystyö on jo piiiiiitkään huomioinut nimen omaan tuon osa-alueen.

Ja vielä se, että mä oon käyttänyt enemmän windowsia kuin mac os:ia. Aloitin grafiikkapuolen hyvin pienissä piireissä nt 4:sella - mac ei silloin minua kiinnostanut. Kyllähän windows on tuossakin hommassa ihan ok, w2k:n mukana tilanne parani paljon, mutta ainakin vielä xp:n kanssa tökkii melkoisesti. Parannusta on kyllä tullut viimeisen puolen vuoden aikana. Mutta kun joku aika sitten tein muutaman kuukauden töitä täyspäiväisesti mac-puolella, niin mielipide on nyt valittu. En os x:ään koskenut kovin montaa kertaa, ysillä duunit vielä tehdään raskaammalla printtigrafiikkapuolella, mutta äxsään siirrytään joka puolella ja melko nopeastikin.

Macissa moni asia on vain niin paljon yksinkertaisempaa ja varmempaa. En puhu järjestelmän vakaudesta vaan varmuudesta: macciin pystyy luottamaan tiukan paikan tullen, windows kusee silmään kun alkaa kiire puskemaan päälle.

Ja molempia systeemejä olen käyttänyt, ja maccia kannatan.
Pineapple Re: Joo
Pineapple, 18.12.2002 21:18:20
Pisteet: 0
Mäkki on saanut lisäaikaa jo 80-luvulta lähtien
Nokkelaa, muttei totta - Applehan on yksi ainoita voittoisia tietokonevalmistajia.
Ehh. Eikös Apple käynyt ihan sentin päässä konkurssista ennekuin iMac tuli ja pelasti tilanteen ?
Pineapple
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 18.12.2002 22:57:38
Pisteet: 0
Mäkki on saanut lisäaikaa jo 80-luvulta lähtien
Nokkelaa, muttei totta - Applehan on yksi ainoita voittoisia tietokonevalmistajia.
Ehh. Eikös Apple käynyt ihan sentin päässä konkurssista ennekuin iMac tuli ja pelasti tilanteen ?
iMac nosti Applen voitolliseksi, mutta Applella oli pankissa säästössä myös pahoina aikoina muutama miljardi dollaria.
Re: Joo
rugueux, 17.12.2002 10:10:46
Pisteet: 0
Mäkki on saanut lisäaikaa jo 80-luvulta lähtien
Nokkelaa, muttei totta - Applehan on yksi ainoita voittoisia tietokonevalmistajia.
Eikös Microsoft antanut 90-luvulla Applelle ison tukun kahisevaa, että toimintaa pystytään yleensä jatkamaan. Saatan muistaa väärinkin..
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 11:05:26
Pisteet: +1
Höpö höpö. Tämä piti ehkä paikkansa Win9X:n aikaan, mutta jo NT oli täysin ylivoimainen MacOS:ään nähden, ja W2K ja XP ajavat aivan täysin sen ja OSX:n ohi. Ja kyllä, on kokemuksia molemmista laitureista, kun molemmat omistan ja työssäni käytän. OSX on ihan kiva ja hauskan näköinen, mutta kaikki se eye candy tulee raskaan hinnan kanssa, eli kone on aivan jumissa välillä jo pelkästään ikkunaa siirrettäessä. Vakaus ei myöskään ole Unix-klooni alustasta huolimatta XP:n tasoista. Ja kaiken lisäksi suurin osa OSX::n innovaatioista (hoh hoijaa) on kopioitu Winkkarin useita vuosia vanhoista softista, Window Blindsista ja WindowFX:stä (skinit, läpinäkyvyys, Genie -efektit jne jne).
Mahtanetko työskennellä printtigrafiikkapuolella? Windows ei ole värinhallinnan, fonttien hallinnan ja postscript-printtauksen osalta käyttökelpoinen kone.

En tiedä miten vakaa XP on, mutta sen täytyy olla todella paljon Windows 2000:a vakaampi nokittaakseen OS X:n, jonka en ole vielä nähnyt kolmella työkoneellani kymmenen kuukauden aikana kaatuvan tuotantokäytössä. NT taas oli jo pelkästään PhotoShopin käyttäjälle painajainen, monimutkainen, epävakaa ja jäykkä käyttis. OS X:n hitaus ei tunnu näkyvän työn tuottavuudessa. Ohjelmien vakaus on myös käyttiksestä riippumaton seikka.

Totuus on, että jos olisin firmaa perustaessa valinnut Windowsin, olisin konkurssissa - jos toimialani olisi joku muin kuin kuva ja ääni, tilanne voisi olla toinen.

(Pointti on joka tapauksessa turha - Logic Audion käyttäjänä minulla ei pian ole enää vaihtoehtoja Macille.)
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 11:43:28
Pisteet: 0
Höpö höpö. Tämä piti ehkä paikkansa Win9X:n aikaan, mutta jo NT oli täysin ylivoimainen MacOS:ään nähden, ja W2K ja XP ajavat aivan täysin sen ja OSX:n ohi. Ja kyllä, on kokemuksia molemmista laitureista, kun molemmat omistan ja työssäni käytän. OSX on ihan kiva ja hauskan näköinen, mutta kaikki se eye candy tulee raskaan hinnan kanssa, eli kone on aivan jumissa välillä jo pelkästään ikkunaa siirrettäessä. Vakaus ei myöskään ole Unix-klooni alustasta huolimatta XP:n tasoista. Ja kaiken lisäksi suurin osa OSX::n innovaatioista (hoh hoijaa) on kopioitu Winkkarin useita vuosia vanhoista softista, Window Blindsista ja WindowFX:stä (skinit, läpinäkyvyys, Genie -efektit jne jne).
Mahtanetko työskennellä printtigrafiikkapuolella? Windows ei ole värinhallinnan, fonttien hallinnan ja postscript-printtauksen osalta käyttökelpoinen kone.
En tiedä miten vakaa XP on, mutta sen täytyy olla todella paljon Windows 2000:a vakaampi nokittaakseen OS X:n, jonka en ole vielä nähnyt kolmella työkoneellani kymmenen kuukauden aikana kaatuvan tuotantokäytössä.

tätähän mäccikäyttäjät ei tajua että win2000 ja xp ovat nyt niin vakaista tuotantokäytössä että sen takia ei kannata mäcciin vaihtaa. Itse olen käyttänyt win2000 tämän vuoden ilman kaatumista, tämän saavutin kun poistin koneestani viime vuonna realplayerin joka kaatoi konetta jatkuvasti kun ei tykännyt näytönohjaimestani.

</pcmainos>
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 12:00:43
Pisteet: 0
ätähän mäccikäyttäjät ei tajua että win2000 ja xp ovat nyt niin vakaista tuotantokäytössä että sen takia ei kannata mäcciin vaihtaa. Itse olen käyttänyt win2000 tämän vuoden ilman kaatumista, tämän saavutin kun poistin koneestani viime vuonna realplayerin joka kaatoi konetta jatkuvasti kun ei tykännyt näytönohjaimestani.
win2000 on ihan ok vakaa (photoshop tosin kaatuilee). siinä vaan ei saa tehtyä kaikkea mitä graffapuolella tarvitaan. oikea alusta kullekin duunille. "tätähän ei peekee-käyttäjät tajua,"
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 12:11:10
Pisteet: 0
win2000 on ihan ok vakaa (photoshop tosin kaatuilee). siinä vaan ei saa tehtyä kaikkea mitä graffapuolella tarvitaan. oikea alusta kullekin duunille. "tätähän ei peekee-käyttäjät tajua,"
Nii-in... siis niinku mitä ei saa tehtyä?
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 12:17:21
Pisteet: 0
Nii-in... siis niinku mitä ei saa tehtyä?
esimerkiksi lapsia ?
no ei vaiskaan,
on ihan sama mikä käyttis on,
kunhan työt saa tehtyä halutulla laadulla.

eihän ammattikokitkaan käytä aromipesää!
tai muurari expessokonetta...

uskonnosta viis kunhan on hyvä fiilis ja
vippi kortti yläkertaan...
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 12:26:12
Pisteet: 0
win2000 on ihan ok vakaa (photoshop tosin kaatuilee). siinä vaan ei saa tehtyä kaikkea mitä graffapuolella tarvitaan.
Nii-in... siis niinku mitä ei saa tehtyä?
No, luotettavaa värin- tai fonttien hallintaa ja filmientulostusta, esmes.
TeknoHog Re: Joo
TeknoHog, 17.12.2002 15:39:53
Pisteet: 0
tätähän mäccikäyttäjät ei tajua että win2000 ja xp ovat nyt niin vakaista tuotantokäytössä että sen takia ei kannata mäcciin vaihtaa. Itse olen käyttänyt win2000 tämän vuoden ilman kaatumista, tämän saavutin kun poistin koneestani viime vuonna realplayerin joka kaatoi konetta jatkuvasti kun ei tykännyt näytönohjaimestani.
Ja mitähän se kertoo käyttiksen vakaudesta, jos yksi pikku ohjelma pystyy sen kaatamaan?
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 23:34:12
Pisteet: 0
tätähän mäccikäyttäjät ei tajua että win2000 ja xp ovat nyt niin vakaista tuotantokäytössä että sen takia ei kannata mäcciin vaihtaa. Itse olen käyttänyt win2000 tämän vuoden ilman kaatumista, tämän saavutin kun poistin koneestani viime vuonna realplayerin joka kaatoi konetta jatkuvasti kun ei tykännyt näytönohjaimestani.
Ja mitähän se kertoo käyttiksen vakaudesta, jos yksi pikku ohjelma pystyy sen kaatamaan?
niin ei tule koskaan tullut mäcissä pommia kun softa kaataa kaiken ......
Re: Joo
Anonyymi kommentoija, 18.12.2002 15:40:11

Eikä Win2k:ssa sinistä ruutua... Vertailuna: Mac OS 9:ssä en ole koskaan nähnyt PhotoShopin kaatuvan, Windows 2000:ssa kymmeniä kertoja.
hanta Re: Joo
hanta, 17.12.2002 18:45:05
Pisteet: 0
Ja mitähän se kertoo käyttiksen vakaudesta, jos yksi pikku ohjelma pystyy sen kaatamaan?
aivan, mutta silti täälläkin hehkutetaan miten MacOs:ät ysiin saakka olivat niin vakaita että. hitto vie, eihän niissä ollut edes muistinsuojausta. mikä tahansa softa olisi saanut ne halutessaan tai vahingossa kaatumaan.

ei niin että puolustelisin windowsia, en ole tässä asiassa kummallakaan puolella. jos olisi pakko valita windows, ottaisin w2k:n ja jos käyttis olisi applen olisi se ehdottomasti uusin BSD-pohjainen.
--
hanta
airiar Re: Joo
airiar, 17.12.2002 11:23:05
Pisteet: 0
Mäkki on saanut lisäaikaa jo 80-luvulta lähtien
Nokkelaa, muttei totta - Applehan on yksi ainoita voittoisia tietokonevalmistajia.
Eikös Microsoft antanut 90-luvulla Applelle ison tukun kahisevaa, että toimintaa pystytään yleensä jatkamaan. Saatan muistaa väärinkin..
Pitää paikkansa Macintosh sai "sponsorirahaa" Microsoftilta.Ja sen jälkeen heti rupes ilmesymään kaikkia Offce for Mac IE for Mac etc..Eli minun mielestäni mäkki myi sielunsa jo silloin...
Acrobat Distiller
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 10:02:03
Pisteet: 0
Siis Adoben Acrobat Distillerin puuttuminen X versiona on tuottanut meidän lafkassa vähän kränää. Myös Macromedia Freehand 10 on vähän beta oloinen X käytiksessä.

Elikkä muillekkin rukkasia :)

Herra Parta
Re: Acrobat Distiller
Anonyymi kommentoija, 21.12.2002 10:51:18
Pisteet: 0
Siis Adoben Acrobat Distillerin puuttuminen X versiona on tuottanut meidän lafkassa vähän kränää. Myös Macromedia Freehand 10 on vähän beta oloinen X käytiksessä. Elikkä muillekkin rukkasia :)
Herra Parta
Myös muissa käyttiksissä minun kokemukseni mukaan... PDF:fät olen kyllä aina saanut pukattua pihalle joko X:n omalla PDF-printterillä tai FreeHandin exportilla, mutta oma PDF-tarpeeni on aikalailla e-mailailua. Onko Distillerissä jotakin erityistä mitä teidän lafkanne kaipaa?
Quark vs. InDesign
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 14:09:26
Pisteet: 0
Hassuja analyytikkoja... Tänä vuonna ei paljon muuta ole ehtinyt tehdä kuin asentaa InDesignejä vanhoille Quarkki- käyttäjille. Varsinkin isommissa taloissa yhteensopivuus muiden käytettävien graafisten sovellusten kanssa ja ennen kaikkea hintalappu painavat päätöksiä tehdessä melkoisesti. OS 9-> OSX siirtymistä jarruttaa pääasiassa suomenkielisen oikoluvun puuttuminen tekstinkäsittelyohjelmista, sellaista ei tunnu saavan mistään.

-Tomppeli-
Re: Quark vs. InDesign
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 14:31:03
Pisteet: 0
Myös pienemmissä firmoissa sama hyppy toimii oikein hyvin...
Sidenote
Anonyymi kommentoija, 17.12.2002 14:39:14
Pisteet: 0
Ihan vaan offtopic huomautuksena, tämä sektorin threaditys on hiukan kyseenalainen tilanteissa joissa parent-threadille tuiskastaan pakkasta...tuollakin 13 näkymättömän seassa oli jopa ihan asiaakin.