Maanantai, 25.7.2005
Assembly'05 starttaa torstaina
Kun Helsinki valmistautuu yleisurheilun MM-kisoihin elokuun alussa, tietokoneharrastajien omat vuotuiset "sähköisen urheilun MM-kisat", Assemblyt, pyörähtävät käyntiin torstaina 28.07.2005. Tänä vuonna on erityisesti panostettu pelikilpailujen kehittämiseen ja tapahtumassa järjestetään World Cyber Games -turnauksen karsintaottelut, joiden voittajat lähtevät Suomen edustajiksi Singaporessa marraskuussa pidettäviin loppufinaaleihin. Kaiken kaikkiaan eri kilpasarjoissa jaetaan yli 60 000 euron edestä palkintoja nuorille osaajille.
ARTtech-kehittäjäseminaareissa on tänä vuonna yli 20 esitystä ja pääpuhujana toimii Steve Chiang (USA), joka vetää Electronic Artsin Tiburon pelistudiota Orlandossa, Floridassa. Lisäksi AMD ja ATI kertovat tulevista kehityssuunnista sekä Microsoft esittelee uusia Visual Studio Express-työkaluja. Myös suomalaiset peliteollisuuden edustajat valottavat puheenvuoroissa menestyneiden peliensä taustoja.
Assembly-tapahtuma sai alkunsa muutamien nuorten tietokoneharrastajien ideasta järjestää kokoontuminen koululla Kauniaisissa vuonna 1992. Nyt 14. kertaa järjestettävään tapahtumaan odotetaan yli 5000 tietokonedemoista ja -peleistä kiinnostunutta nuorta yli 20 eri maasta.
Lue juttu oma, 25.7.2005 16:15. Lähde: Assembly.org
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
miksuh, 26.7.2005 14:22:16
Mut arvottiin lipun ostajaksikin lipunmyynnissä, mutta eipä ole ollu varaa sitten lopulta kuitenkaan..
Build Crew:kään ei varmaan enää tarvii väkeä raahaamaan pöytiä :-)
pehu, 26.7.2005 22:23:21
Build Crew:kään ei varmaan enää tarvii väkeä raahaamaan pöytiä :-)
Pehu
feenix, 28.7.2005 12:48:49
Ei vaan, ei voi tulla kun pian lähtö pois maasta, pakkohan se on kun nörtit kasaantuu liian lähelle, ei tätä kestä!
Hassua muuten että harrastelijaporukka saa kasaan digiteeveelähetyksen, jossa en ainakaan tunnin katsomisella huomannut blokkiartefakteja enkä muutenkaan häiriöitä. Sen sijaan kaupalliset ja valtiolliset toimijat eivät tähän kykene. Vai onko AsmTV vain saanut kauhean paksun kaistan HTV:ltä?
weicco, 25.7.2005 19:51:11
pehu, 25.7.2005 20:07:48
rmart, 26.7.2005 16:53:53
miksuh, 26.7.2005 17:56:16
Xemanth, 31.7.2005 21:36:14
Jännää oli, etenkin 'apina kohtaus' la iltana palkintojen jaossa :D Joo olihan siellä muutenkin rento meininki....
pehu, 1.8.2005 09:37:33
++Pehu
Xemanth, 1.8.2005 11:29:43
++Pehu
No mutta oli se ryntäyskin jännää katsomista, jotkut kaatu portaissa ja pyöri alas päin ja porukka hyppi vaan ylite :D