Torstai, 17.4.2008
Asus julkisti Eee PC 900:n
Asus Eee PC:n uudesta sukupolvesta on puhuttu jo tammikuun CES-messuista lähtien. Virallisen julkistuksen aika koitti tiistaina, kun Asus esitteli virallisesti Eee PC 900:n. Uutuuskoneen näyttö on kooltaan 8,9 tuumaa, maksimiresoluutio 1024x600. Lisäksi koneen tallennuskapasiteettia on kasvatettu ja koteloon on integroitu web-kamera.
Eee PC 900:n voi ostaa joko Windowsilla tai Linuxilla varustettuna. Massamuistin virkaa hoitelee kahdeksan (Windows) tai 16 (Linux) gigatavun flash-muisti sekä neljän gigatavun emolevylle integroitu massamuisti. Varsinaista keskusmuistia koneessa on yhden gigatavun verran. Prosessorina on Intel Mobile, jonka kellotaajuutta Asus ei lehdistötiedotteessaan kerro. Kokoonpanoon kuuluvat myös integroitu WiFi, kolme USB-porttia, SDHC-korttipaikka ja FingerGlide-kosketuspinta. Kone painaa alle kilon ja sen jälleenmyyntihinta on USA:ssa noin 650 dollaria.
Eee PC on ollut melkoinen myyntimenestys. Miljoonan myydyn koneen rajapyykki ylittyi viisi kuukautta ensimmäisen Eeen julkistuksen jälkeen. Koneen myyntivaltti on ollut sen edullinen hinta ja erinomaiset mobiiliominaisuudet. SSD-teknologian ansiosta Eee ei ole altis tärähdyksille, sen akut kestävät pitkään ja kone on hiljainen.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Shrike, 17.4.2008 11:46:09
public class Shrike extends Codeslave implements Engineer, Nerd
wally, 17.4.2008 22:52:35
Ilmeisesti myös Verkkokauppa.com sai jonkun erän noita joskus alkuvuodesta, koska jonkin aikaa EEE:tä myytiin hintaan 399e ennakkomyyntihinnan 999e sijasta. Saksassa tosin maksaa 299e, joten eipä tarvi paljoa miettiä, kummasta hankkii, varsinkin jos saa pari kaveria mukaan leikkiin.
Itse voisin lähteä tilaamaan tuota 900-sarjalaista, jos hinta on jotensakkin siedettävä. (Mainostettu 400e + verot < 500e, mutta tiedä sitten onko liian positiivinen arvio).
Kermit, 17.4.2008 23:34:17
Pari kertaa olen itse tilannut sieltä kannettavia joissa ei ole ollutkaan ääkkösiä. Onneksi sentään suostuivat palautukseen vaikkakin itse otin takkiin toimituskuluissa.
hsalonen, 18.4.2008 17:54:05
Ihanaa. Tässä on toimittaja ymmärtänyt SSD:n hyvät puolet.
Tekniikan maailman toimittajan Macbook Air -artikkelissa SSD:n ennakko-odotukset olivat turbovauhti ja akkukeston kasvaminen.
Toinen oli oikein.
Vaikka access time on käytännössä hiljainen, kirjoitus/lukunopeudet eivät ole perus desktop-levyjen luokkaa. Ja kirjoitusnopeus on se kaikkein ongelmallisin, varsinkin SLC:ssä.
wally, 19.4.2008 18:08:26
Sitä vastoin sitten "suurien" tiedostojen kanssa (kuvat, äänet, videot) hitaampaa tekniikkaa olevat SSD:t, kuten Airissa, ovat jonkin verran hitaampia. Uusimmat ja nopeimmat SSD:t (näkee lähinnä messuilla ja testilabroissa...) taas jo voittavat nopeimmatkin perinteiset kiintolevyt kaikissakin testeissä.
Jos palataan Eee:n "ssd-kiintolevyyn" tai flash-piiriin, se tuskin mitenkään pärjää näille varsinaisille ssd-kovalevyille, mutta silti jonkin verran nopeuttaa koneen käynnistymistä perinteisiin kiintolevyihin verrattuna. Flashin etu Eee:ssä on juurikin uuutisessa mainitut + edullinen hinta.
Buzer, 17.4.2008 00:19:36
http://www.trustedreviews.com/notebooks/review/200...
wally, 17.4.2008 05:35:54
Ainakin joidenkin väitteiden mukaan Windowsin saa tuohon "ilman lisähintaa", tosin juurikin noin kuten uutisessa, että Linux-käyttäjät saavat "kaupan päälle" 8 gigaa flashia. Sitten voidaankin alkaa miettiä, kuka haluaa tuollaiseen laitteeseen Windowsin ja miksi.
Aiemmin ilmoitettu (Asuksen ilmoittama) hinta tuolle uudelle mallille oli 400 euroa, joka on hyvinkin lähellä tuota 650 dollaria. Ehkäpä tuota saisi saksanmaalta alle 500 euroon veroineen sitten.
Itse edelleen odottelen, josko luvattu tai huhuttu tuulettimeton (merom-pohjaista) eee julkaistaisiin joskus. Suomessa nämä ovat joka tapauksessa aika lailla paperijulkaisuja, eipä ole laitteita täällä juuri näkynyt. Muropaketin pojatkin tilasivat omansa Saksasta.
K2, 17.4.2008 09:14:40
wally, 17.4.2008 22:47:27
Yhtä lailla ja paremminkin 7-sarjalainen voisi viitata 7" näyttöön joka tuossa laitteessa on ja 9-sarjalainen n. 9" näyttöön, joka tuossa laitteessa on.
Sinänsä tuo mahdollinen alikellotus ei ole mikään ongelma, koska biosista saa tarvittaessa lisää höyryä päälle. Toisaalta, tuo 630 MHz kyllä riittää ihan mainiosti pyörittämään tuolle laitteelle räätälöityä Linuxia ja tarvittavia sovelluksia. Tuolla näyttökoolla ei edes virtuaalityöpöytiä käyttämällä tule varmaan pidettyä mitään tolkutonta ohjelma-arsenaalia muutenkaan ajossa.
wally, 18.4.2008 10:34:43
Eli siis Eee:n mallisarjat:
700 == 7" näyttö
900 == 9" (8.9") näyttö
1000 == 10" näyttö (tästä tehtiin vain prototyyppi tai prototyyppejä, mutta ei otettu tuotantoon)
Joka tapauksessa, noissa kaikissa on sama prossu, mutta wikipedian mukaan 900:ssa tuota ei alikelloteta. Tosiaan lähes kaikki uutissivustot kuitenkin mainitsevat myös 701:n kellotaajuudeksi 900mhz, vaikka tämä ei pidä paikkansa.
Wikipedia:
http://en.wikipedia.org/wiki/ASUS_Eee_PC
...tietää kertoa, että (korostus minun):
"The Eee 900 Series was officially launched in Hong-Kong on April 16, 2008 for 513 USD.[18] The system will launch on May 1, 2008 in the UK for £329 (approximately %u20AC410, $650) ***INCLUDING VAT***.[19] The system is expected to cost around 399 Euros[citation needed] or 499 USD[20] when it launches in other territories around April.[20]"
Kuulostaa jo todella hyvältä. Eli tuota saattaisi vaikka saada Saksasta n. 400e hintaan alv:n kanssa. Tilaukseen lähtee, jos tuo toteutuu.
weicco, 17.4.2008 19:43:53
bungle, 18.4.2008 09:02:23
http://hardware.slashdot.org/article.pl?sid=08/04/...
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
101010, 17.4.2008 21:24:58
wally, 17.4.2008 22:39:00
Päin vastoin, oletuskäyttöliittymä on erikseen viilattu juuri tuohon käyttötarkoitukseen sopivaksi. Mm. käynnistyy erittäin nopeasti, mikä tuskin enää pitää paikkansa, jos tuohon XP:n ahtaa.