Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 28.8.2001

Be:n toimitusjohtajan kommentit Microsoftin monopolista

Erityisesti BeOS-käyttöjärjestelmästä tunnetun Be-yrityksen toimitusjohtaja Jean-Louis Gassée on kommentoinut nykyistä käyttöjärjestelmien markkinatilannetta varsin suorasukaisesti. Vielä muutama vuosi sitten Gasséen ja Be:n toiminta-ajatus oli rauhallinen yhteiselo Windows-käyttöjärjestelmän kanssa.

Jean-Louis myöntää nyt olleensa naiivi ja maksaneensa siitä kovan hinnan. Hänen mukaansa Microsoft on tehnyt PC-jälleenmyyjille lähes mahdottomaksi tarjota mitään muuta käyttöjärjestelmää Windowsin ohella. Jos PC-jälleenmyyjät rikkovat Microsoftin erittäin tiukkoja lisenssiehtoja esimerkiksi asentamalla Windowsin rinnalle Linuxin tai BeOSin, he saattavat menettää Windows-lisenssinsä ja näin ollen merkittävän määrän tuloja. OEM-lisenssiehdot ovat Microsoftin mukaan kauppasalaisuus, jonka vuoksi ne eivät ole edes julkisia.

Byte-lehden toimittajan Scot Hackerin mukaan on epätodennäköistä, että mikään yritys lähtee enää haastamaan Microsoftin valta-asemaa käyttöjärjestelmäpuolella BeOSin, Amigan ja IBM:n epäonnistumisten jälkeen. Hänen mukaansa ainoa vakavasti otettava kilpailija Microsoftin monopolille ovat avoimen lähdekoodin projektit, joiden ei tarvitse noudattaa liiketalouden toimintamalleja.

Lue juttu oma, 28.8.2001 23:53. Lähde: Byte
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 8 uutta / 8 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Häviäjän puhetta
Anonyymi kommentoija, 29.8.2001 12:41:31
Pisteet: 0
No, harvoimpa kilpailun hävinnyt kovin paljon kehuu kilpailijaansa...
Re: Häviäjän puhetta
Anonyymi kommentoija, 29.8.2001 14:59:39
Pisteet: 0
No, harvoimpa kilpailun hävinnyt kovin paljon kehuu kilpailijaansa...
Olet ilmeisesti sellainen joka, osaa olla ainoastaan voittajien kanssa samaa mieltä. Niin sanottu 'Jees Mies'
Re: Häviäjän puhetta
Anonyymi kommentoija, 29.8.2001 17:15:25
Pisteet: 0
Olet ilmeisesti sellainen joka, osaa olla ainoastaan voittajien kanssa samaa mieltä. Niin sanottu 'Jees Mies'
Ja sinä olet niitä harvoja yksilöitä "radikaaleja" jotka ovat kaikkia auktoriteetteja vastaan, ja huutavat eduskunnan edessä:  kanabish lailliseksi ?
kinnunen Asian ytimessä
kinnunen, 29.8.2001 00:27:51
Pisteet: +1
Tämä juuri on se asia mikä ainakin meikäläistä Microsoftin toimissa eniten kismittää. Microsoft ajaa kilpailijat markkinoilta kovin keinoin, monopoliasemaa hyödyntäen. Ironisesti Microsoftin monopolioikeudenkäynti lähti liikeelle aivan mitättömästä asiasta (totta kai modernin käyttiksen mukana saa ja pitää tulla selain), kun esimerkiksi Microsoftin toiminta Calderaa ja DR-DOS:ia vastaan oli todella törkeä esimerkki määräävän markkina-aseman väärinkäyttöstä.
*M* Re: Asian ytimessä
*M*, 29.8.2001 13:19:19
Pisteet: +1
Microsoft ajaa kilpailijat markkinoilta kovin keinoin, monopoliasemaa hyödyntäen.
Olen sekä Kinnusen että Scot Hackerin kanssa samaa mieltä. Microsoft käyttää määräävää markkina-asemaansa väärin ja on sillä tavoin päässyt eroon kaikista varteenotettavista kilpailijoista.

Poiketen muiden monopolien toimintatavoista Microsoft on käyttänyt voimaansa omien virheidensä peittämiseen. Esimerkkinä juuri Internet ja Explorer. Gates missasi junan totaalisesti ja kun huomasi, että tulee netistä sittenkin jotain oli konstit vähissä. Mutta tekemällä Explorerista osa käyttöjärjestelmää saatiin muut kuihtumaan.

Jos verrataan tilannetta vaikka IBM:n tai Bellin monopolioikeudenkäynteihin, niin tilanne oli melkolailla toinen. IBM oli itse kehittänyt ja rakentanut suurtietokonejärjestelmänsä niin hyviksi, että se oli saanut käytännössä monopolin. Se vain puolusti sitä.

Minuakin kismittää se että Microsoft käyttää suuruuttaan muiden nujertamiseen, kuten esimerkiksi BeOS:in. Mielestäni reiluun kilpailuun kuuluu, että uskaltaa kilpailla samoilla ehdoilla. Tässä tapauksessa se tarkoittaa suomeksi että PC valmistajien pitäisi saada asentaa se/ne käyttöjärjestelmät jotka ovat tarkoituksenmukaisimmat pelkäämättä ongelmia muiden tuotteiden lisensoinnissa.
bungle Re: Asian ytimessä
bungle, 29.8.2001 14:25:41
Pisteet: +1
Esimerkkinä juuri Internet ja Explorer. Gates missasi junan totaalisesti ja kun huomasi, että tulee netistä sittenkin jotain oli konstit vähissä. Mutta tekemällä Explorerista osa käyttöjärjestelmää saatiin muut kuihtumaan.
Itseasiassa explorer taisi olla jo aika hyvä ennen kuin sitä integroitiin käyttikseen. Turha mainita NT 4.0:n mukana tullutta IE 2.0:aa... ei siitä mihinkään ollut. Kolmonen oli jo parempi, mutta käsittääkseni tätä integrointia tapahtui vasta IE 4:n aikoihin, jolloin se oli jo monin tavoin ajanut ohi netscapesta ja muista.

Minuakin kismittää se että Microsoft käyttää suuruuttaan muiden nujertamiseen, kuten esimerkiksi BeOS:in. Mielestäni reiluun kilpailuun kuuluu, että uskaltaa kilpailla samoilla ehdoilla.
Joo, mutta se ei ole se miten käytännössä aina käy. Tottakai pienempiä ja rohkeempia on kivempi puollustaa kuin isoa, jolla on jo valmiiksi ihan tarpeeksi valtaa.

Tässä tapauksessa se tarkoittaa suomeksi että PC valmistajien pitäisi saada asentaa se/ne käyttöjärjestelmät jotka ovat tarkoituksenmukaisimmat pelkäämättä ongelmia muiden tuotteiden lisensoinnissa.
No tästä olen samaa mieltä. Sitä saa mitä tilaa. Ei mulla ole yhdenkään koneen mukana tullut Windowsia, enkä ole siitä mitään joutunut maksamaan. (Turha heittää mitään piilolisenssi juttuja).
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
*M* Re: Asian ytimessä
*M*, 29.8.2001 15:06:36
Pisteet: +1
Itseasiassa explorer taisi olla jo aika hyvä ennen kuin sitä integroitiin käyttikseen.
Tarkoitin hiukan aikaisempaa aikaa, sitä jolloin Gates oli sitä mieltä, että Internetin rinnalla voisi olla oma Microsoft Network jossa sitten surffailtaisiin. Hänhän kirjoitti joskus -96 kirjassaan The Road Ahead että ei usko internetin muodostuvan merkittäväksi tekijäksi IT maailmassa. Samaan aikaan esim Sun ja IBM vannoivat jo yli kaiken netin nimeen.
bungle Re: Asian ytimessä
bungle, 29.8.2001 20:01:17
Pisteet: +1
Tarkoitin hiukan aikaisempaa aikaa, sitä jolloin Gates oli sitä mieltä, että Internetin rinnalla voisi olla oma Microsoft Network jossa sitten surffailtaisiin. Hänhän kirjoitti joskus -96 kirjassaan The Road Ahead että ei usko internetin muodostuvan merkittäväksi tekijäksi IT maailmassa. Samaan aikaan esim Sun ja IBM vannoivat jo yli kaiken netin nimeen.
Tiedän, että tarkoitit tätä. Onko sillä väliä. Näköjään Microsoftin kokoinen yritys pystyy suht. vaivattomasti kääntämään kelkkanta ja lopputuloksen jo tiedämmekin. Ei siellä selaimessa tosiaankaan lue Sun tai IBM... harvoin enää Netscapekaan. Yleensähän ei kannata olla se ensimmäinen. Aika harvoin se ensimmäinen "alan pioneeri" pystyy lyömään itseään läpi, vaan vasta toinen tai kolmas yrittäjä yleensä korjaa, jos ei koko pottia, niin ainakin valtaosan siitä.

Se oli Gatesin sen hetkinen arvio asioista. Turha väittää häntä sen perusteella typeräksi. Historiasta voidaan ammentaa vaikka kuinka paljon vastaavanlaisia ajatuksia, jotka on sitten myöheemmin osoittautuneet virheelliseksi. Minä voisin arvioida, että en saa vuokra-asuntoa stadista viiteen vuoteen alle 70 mk / neliö. Katsotaan sitten viidenvuoden päästä, että miten mulle kävi. 64% arvioi täällä, että sonera laskee tai ei ainakaan nouse ja vain 36% vastanneista uskoo nousuun. Montako prosenttia tuosta 64% on sitä mieltä, että koko Soneraa ei ole enää viidenvuoden päästä?
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor