Kirjaudu

Get it Right hakukoneoptimointi

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 10.1.2012

Effi: Verkkosensuuri ei ole vastaus

Electronic Frontier Finland (Effi) ry on pettynyt Helsingin ulosottoviraston eilen antamaan päätökseen, joka edellyttää Internet-operaattori Elisaa estämään käyttäjiensä pääsyn tiettyihin verkko-osoitteisiin. Helsingin käräjäoikeus päätti aikaisemmin, että Elisan tulee estää pääsy, mutta jätti täsmälliset keinot tämän toteuttamisesta auki. Elisa on valittanut päätöksestä hovioikeuteen.

"Olemme pettyneitä siihen, että Suomessa ollaan ottamassa käyttöön lähestymistapa, jossa yritetään estää pääsy sivustolle, sen sijaan että puututtaisiin itse sivustoon", sanoo Effin puheenjohtaja Timo Karjalainen. "Estot on aina helppo kiertää, niillä ei saavuteta mitään. Vanhan sanonnan mukaan Internet näkee sensuurin vauriona ja reitittää sen ohi."

Effi korostaa, että nyt Suomessa saatu päätös on osa sisältöteollisuuden laajempaa kampanjointia Internet-liikenteen saamiseksi tiukan kontrollin alaiseksi. Esimerkiksi Espanjassa hyväksyttiin USA:n ankaran diplomaattisen painostuksen jälkeen ns. Sinde-laki, joka asettaa Internet-operaattoreille hyvin tiukat velvoitteet käyttäjien sensuroimiseksi.

Lue juttu K2, 10.1.2012 17:30. Lähde: Effi

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 8 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Re: Effi: Verkkosensuuri ei ole...
Anonyymi kommentoija, 15.1.2012 00:52:38
Pisteet: 0
Vastaa
Vielä kun tämä saataisiin päättäjien ymmärryksen piiriin, ilman että välissä olisi omaa etua ajavia teollisuuden edustajia.
Effi: Verkkosensuuri ei ole...
Anonyymi kommentoija, 15.1.2012 18:29:22
Pisteet: 0
Vastaa
jee sektorissa on eloa
Re: Effi: Verkkosensuuri ei ole...
Anonyymi kommentoija, 17.1.2012 14:40:09
Pisteet: 0
Vastaa
jee sektorissa on eloa
Niinpä. Voi kun Sektoria päivitettäisiin vielä aikaisempaan tahtiin.
IISAKKI
Anonyymi kommentoija, 29.1.2012 16:45:34
Pisteet: 0
Vastaa
Mulla juuttu lenkkimakkara persuksiin.
Matrix Re: Effi: Verkkosensuuri ei ole...
Matrix, 29.1.2012 16:00:21
Pisteet: 0
Vastaa
Tuossa on paljon muutakin, eli tekijäoikeus on nyt tekemässä lakiuudistusta, joka mahdollistasi sen että tekijäoikeus voi viedä jonkin estettävän internet palvelun oikeuteen, tietämättä kuka siellä toisessa päässä on. Joka tarkoittaa myös sitä, että ei ole kukaan takaamassa puolustusta asialle, koska ei tarvitse ilmoittaa kenellekään asiasta.

Joten koko käsittely olisi vain tekijäoikeus tahon antamien tietojen varassa, joka on todella pelottavaa, koska tekijäoikeuden ei tarvitse puolustaa sitä lailista puolta palveluiden asioissa, jos siellä on myös jotain tekijäoikeuden vastaista.

He myös vaatii Internet operaattoreita suodattamaan KAIKKI käyttäjät pois palveluista jotka eivät ole heille hyväksyttäviä. Tämä ei riipu siitä että voiko käyttäjä tehdä jotain laillista myös siellä palvelussa. Kyse on tekijäoikeudelle, puhtaasti oman edun tavoittelusta.

Tämä on tosiaan maailmanlaajuista sensuuria, jolla taloudellinen taho pyrkii edistämään omaa talouttaan laki muutoksilla, kaikkien muiden kustannuksella. Ilmeisesti tekijäoikeus tuomitsee kaikki ihmiset jotka käyttävät internettiä potentiaaliseksi rikollisiksi.

Samahan asia on monissa tallennusvälineissä. Eli me ihmiset maksamme omaista tallennuksista tekijäoikeusmaksuja, vaikka se on meidän omaa materiaalia. Kuten omista valokuvista ja videoista. Ei tuo tunnu mitenkään häiritsevät tekijäoikeusjärjestöjä. Koska tekijäoikeus ei välitä sivullisista uhreista, vaan puhtaasta voitontavoittelusta.

Usein myös tekijäoikeus ilmaisee asian sitten että se köyhä artisti siellä kärsii, vaikka todelllisuudessa he ajavat miljarti luokan mediayritysten talousetuja. Artistin etuja voidaa kyllä tukea ja tulisi tukea, mutta ei kaikkien muiden ihmisten kustannuksella.

Perustuslaki takaa meille sanavapauden ja tiedonhakemisen vapauden, mutta ilmeisesti tekijäoikeus katsoo nämä asiat tyhjänpäivisiksi, pelkkä dollarin kiilto silmissä.

Ihmisiä tuomitaan pelkästä potentiaalisesta talousmenetyksestä joka perustuu näinen samojen tahojen laskelmiin ja todisteihin. Tavalliset kuluttajat kärsivät joka päivä erillaisista "Digital Rights Management" (DRM) aiheuttamista ongelmista, kun yritykset rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia tehdä asioita tai MÄÄRÄÄ miten meidän pitää asioita tehdä.

Kukaan täällä ei estä tekijäoikeusjärjestöjä metsästämästä rikollisia (piraatteja), kunhan tekevät noita asioita muita ihmisiä vahingoittamatta. Kansaan kohdistuva sensuuri, rajoitukset, määräykset ovat kaikki asioita jotka aiheuttaa ongelmia sille tavalliselle kansalaiselle.

Saisivat keskittyä enemmän palvelujensa nykyaikaistamiseen, niin että ne olisi nopeita, toimivia tuotteita, helppokäyttöisiä ja hinnaltaan kohtuulisia. Kun saavat toimivat palvelut, nopeat ja helppokäyttöiset jakeluketjut kuluttajille, niin kyllä se piratismikin laskee. Alkaisivat käyttäytyä kuten kunnollisen yrityksen tulee liiketaloudessa, eikä kuin joku mafia joka ampuu kaikki vastustajansa ja samassa sivulliset.

Luen jatkuvasti kuinka tekijäoikeuslakeja on ujutettu kiirehtimällä käsittelyyn takaovista tai muiden asioiden ohella, mahdollisimman salassa. Miten voimme luottaa järjestöihin ja yrityksiin, jotka ovat näin häikäilemättömästi ajanneet vain omaa etujaan. Unohtaen täysin sen että sillä kuluttajalla on myös oikeuksia.

Jokainen voi puhua nätisti asioista, että tämä on kaikkien etu, mutta kun katsotaan tekoja, miten ovat tekijäoikeuden edustajat parantaneet sen yhteiskunnan kansan asioita?

Pelkää haittaa päivästä toiseen on aiheutettu niille tavallisille kansalaisille. Ei vallan väärinkäytöllä mitään ratkaista, kyllä se ratkaisu lähtee sieltä omista tuotteista, palveluista ja jakeluketjujen parantamisesta.