Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Maanantai, 12.5.2003

Eläintarhan apinat eivät kirjoittaneet Shakespearea

Teorian mukaan yhdistämällä ääretön määrä apinoita ja kirjoituskoneita lopputuloksena pitäisi olla koko Shakespearen tuotanto virheettömästi kopioituna. Plymouthin yliopiston tutkijat selvittivät asiaa järjestämällä Paigntonin eläintarhan kuuden makakin käyttöön tietokoneen kuukauden ajaksi. Makakit aloittivat tietokoneeseen tutustumisen virtsaamalla näppäimistön päälle ja hakkaamalla tietokonetta kivellä, mikä ei ole kovinkaan yllättävää, sillä tutkimusten mukaan tietokoneet saavat myös monissa ihmisissä aikaan väkivaltaisia reaktioita.

Makakit Elmo, Gum, Heather, Holly, Mistletoe ja Rowan tuottivat kuukauden aikana noin viisi sivua tekstiä, joka koostuu pääasiassa kirjaimesta S, mutta myös kirjaimista A,J,L ja M. Makakien teksteistä on painettu kirja, Notes Towards the Complete Works of Shakespeare, jonka voi tilata itselleen noin 35 euron hintaan. Kirjan PDF-muodossa oleva verkkoversio on ilmainen.

Tutkija Mike Phillipsin mukaan projekti oli tarkoitettu pikemminkin taideperformanssiksi kuin tieteelliseksi kokeeksi. Koe oli osa laajempaa Vivaria-projektia, jossa asennetaan tietokoneita eläintarhoihin ympäri Eurooppaa ja tutkitaan eroja keinotekoisen elämän ja eläimien välillä.

Lue juttu oma, 12.5.2003 00:01. Lähde: Associated Press

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 27 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Qwerty-harjoittelua
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 00:27:02
Pisteet: 0
Vastaa
uukauden aikana noin viisi sivua tekstiä, joka koostuu pääasiassa kirjaimesta S, mutta myös kirjaimista A,J,L ja M.
Muistuupa mieleeni 80-90-lukujen taitteessa yläastella valitsemani "konekirjoitustaidon"-kussi, jossa tuotettiin vastaavanlaista tekstiä.

Nykyisin vastaavia lyhenteitä näkee ilmeisesti sitten tekstarinkirjoituskursseilla.
jst Re: Qwerty-harjoittelua
jst, 14.5.2003 12:50:00
Pisteet: 0
Vastaa
Muistuupa mieleeni 80-90-lukujen taitteessa yläastella valitsemani "konekirjoitustaidon"-kussi, jossa tuotettiin vastaavanlaista tekstiä.
Vaan olipas hyödyllistä.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
internetin apinat
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 05:03:30
Pisteet: 0
Vastaa
Eikös internetin apinat (l. peelot) ole jo todistaneet tämänkin aikaa sitten.
No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 07:07:13
Pisteet: 0
Vastaa
Eihän niillä riitä aika kirjoittelemaan Shakespearea, kun ne on kaikki palkattu Microsoftille töihin koodereiksi ;-)
Re: No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 07:31:05
Pisteet: 0
Vastaa
Tai sitten ne pyörii internetissä, koska apinakin osaa kirjoittaa LOL.
Re: No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 13:02:13
Pisteet: 0
Vastaa
Tai sitten ne pyörii internetissä, koska apinakin osaa kirjoittaa LOL.
Kuakenetissä on apinoita?
Re: No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 13:32:04
Pisteet: 0
Vastaa

tuossa sanottiin että paljon S -kirjaimia ja myös A/L

A/S/L ?! eivät tainneet osua shiftiin kertaakaan tuottaakseen ?-merkit

SSSS S.x .. S.x S.x. S.x :)

M = Male
J = Jordania

MJ = Make Joy
MS = Make S.x
SM = .. :)

olikohan siinä paljoa numeroita :>

Mitenhän siitä tulisi jos ne apinat kattoisi kahdeksan tuntia päivässä telkkaa kun joku ihminen naputtelee kymmensormijärjestelmällä jotain koodia.

1+1 = 3
bungle Re: No ei varmaan.
bungle, 12.5.2003 18:24:43
Pisteet: 0
Vastaa
1+1 = 3
Jotta tuo yhtälö toteutuisi olisi 1:n oltava 1,5 täten julistan:

1 = 1,5.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 20.5.2003 12:55:26
Pisteet: 0
Vastaa

Oletko koskaan kuullut synergiasta? Että yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi, noin vertauskuvallisesti...

Asiahan ei minulle kuulu, mutta pyrin korjaamaan mahdollisen väärinkäsityksen.

Keskustelun seurailija

1+1 = 3
Jotta tuo yhtälö toteutuisi olisi 1:n oltava 1,5 täten julistan:
1 = 1,5.
Re: No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 08:00:32
Pisteet: 0
Vastaa
Mä kun luulin että suurin osa niistä on täällä Sektorissa puolustamassa OSS -softaa ja kertomassa kuinka siinä ei ole koskaan bugeja, ja kaikki testit joissa se häviää ovat maksettuja.

Ainakin yksi niistä pääsi Irakin info-ministeriksi asti, joten ei ihan huonosti.
Re: No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 10:13:07
Pisteet: 0
Vastaa
Ainakin yksi niistä pääsi Irakin info-ministeriksi asti, joten ei ihan huonosti.
Eihän tuo ole edes ennätys, amerikassa istuu presidenttinä saman rodun edustaja.
Re: No ei varmaan.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 16:00:12
Pisteet: 0
Vastaa
Eihän niillä riitä aika kirjoittelemaan Shakespearea, kun ne on kaikki palkattu Microsoftille töihin koodereiksi ;-)
Ehkä niiden kannattaisikin palkata koodarit eläintarhasta, ehkä sitten sekin firma saisi jotain kunnollista aikaan :)
Degeneroitumista ihmisillä?
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 08:42:08
Pisteet: 0
Vastaa
Työskentelin hetken aikaa käyttäen päivittäin kirjainyhdistelmiä HLR VLR EIR SGSN GGSN GSM etc... Annetaan tietokone johonkin IT-alan yritykseen ja pyydetään kirjoittamaan jotain. Poistetaan kaikki pienet kirjaimet jolloin saamme lähes vastaavan lopputuloksen kuin apinoilla tarhassa.
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
Re: Missä viipyy...
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 09:24:43
Pisteet: 0
Vastaa
...se pakollinen "tällaiseen mitään hyötyä tuottamattomaan huuhaatieteeseen sitä vain panostetaan resursseja, kun sillä olisi voinut tehdä jotain oikeasti hyödyllistä!!!" - postaus? (tällä kertaahan se jopa omastakin mielestä olisi ollut aika osuva, vaikka ihan huvittava kokeilu onkin kyseessä)
Tuohon projektiin nyt tuskin upposi miljoonia. Se on ihan OK, sillä tiedetäänpä monien suljettujen piirien nauttineen verovaroja omiin huveihinsakin. Maailma kuitenkin tarvitsee vähän "taideperformanssiakin", koska aika kuiva paikka tämä olisi ilman mitään äärimmäisen tarpeellista (= vettä ja leipää).
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
Re: Huono huumorintaju
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 16:01:47
Pisteet: 0
Vastaa
Nämä vitsit, joissa verrataan apinoita Microsoftin koodaajiin tai OSS-ihmisiin ovat niin *****leen huonoja, että hankkikaa elämät itselleni, pliis.
Juu ne on huonoja. miten niitä edes voi verrata, kun apinat hakkaa Microsoftin koodaajat mennen tuyllen ohjelmointitaidossa :)
bungle Re: Huono huumorintaju
bungle, 12.5.2003 18:27:57
Pisteet: 0
Vastaa
Nämä vitsit, joissa verrataan apinoita Microsoftin koodaajiin
Jos puhummekin totta:
http://home.earthlink.net/~bryan2tyson/ballmer/bal...

Ok, Monkeyboy tuskin on paljoa koodia elämänsä aikana vääntänyt.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Shakespear pakattuna.
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 10:02:27
Pisteet: 0
Vastaa
Selvää shakespearea ainakin tuossa PDF tiedostossa oli. Se oli vain pakattu Monkey-zip algoritmillä. Purettuna siinä luki: "To be or not to be". :)
Miljoona apinaa
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 11:33:47
Pisteet: +1
Vastaa
Eikö originaali hypoteesi ollut:

"Jos miljoona apinaa istutetaan miljoonan näppäimistön ääreen, ne pystyävät tuottamaan koko Shakespearen tuotannon."

Tässä alhaisella otoksella (alle 10) tuskin saadaan edes yhtä sivua aikaan. Originaalissa versiossahan myös ennakoitiin, että apinat tuottavat myös pääsääntöisesti roskaa.

Mielenkiintoinen ajatus sitten olisi, onko tälläinen mahdollista.

Ja vähän enemmän perillä olleet tutkijathan olivat tietenkin käyttäneet IMPS:ää:

http://www.ietf.org/rfc/rfc2795.txt
Huima otos
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 12:49:10
Pisteet: 0
Vastaa
Jos äärettömästä määrästä otetaan 6:en kappaleen otos, kuinka luotettavia tutkimustulokset ovat?
Jaa kenen tuotannon?
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 13:21:53
Pisteet: 0
Vastaa
Tulokset riippuvat kyllä siitä kuka nuo "Shakespearen teokset" oikeasti kirjoitti, taisi olla Edward de Vere eikä mikään "William Shakespeare". Täten apinat voivat saada hyvinkin aikaan hoax-henkilön koko tuotannon..
Kamalaa paskaa.
Anonyymi kommentoija, 18.5.2003 23:32:53
Pisteet: 0
Vastaa
Ei tähän voi sanoa, että voi jeesus mitä paskaa. Kaikkea sitä ihmiset viitsivätkin tehdä päästäkseen julkisuuteen. Jos vihellän koiran tähän huoneeseen, pyydän häntä antamaan minulle tassua, jotta voin hieman avittaa tassun kohdistamisessa näppäimistön näppäimille, ja tuotamme noin 4 sivua järjettömiä merkkiyhdistelmiä, niin ylittäisiköhän se vaikka Helsingin Sanomien tai MTV3:sen loppukevennyksen uutiskynnyksen?

-deefzi
Re: Eläintarhan apinat eivät...
Anonyymi kommentoija, 1.3.2009 13:39:59
Pisteet: 0
Vastaa
Mikähän tästä jutusta tekee uutisen? Olisit nyt edes vähän avannut tuota "teoriaa" kun ei se ihan oikeasti mene ihan noin että "pitäisi olla tuloksena koko Shakespearen tuotanto virheettömästi kopioituna"...
Ihmismäistä?
Comrad, 12.5.2003 14:07:43
Pisteet: 0
Vastaa
Itseasiassa hyvinkin ihmismäistä käytöstä. Ihmiset tosin ensin kaatavat kahvit näppäimistölle, hermostuvat ja hakkaavat päätään näyttöön. Ja niinkuin edellä mainittu, osa ihmisrodun edustajista tuottaa irkissä tekstiä, joka koostuu pääasiassa kirjaimesta S, mutta välillä myös kirjaimista A,J,L ja M.
bungle Re: Ihmismäistä?
bungle, 12.5.2003 18:20:06
Pisteet: 0
Vastaa
Ja niinkuin edellä mainittu, osa ihmisrodun edustajista tuottaa irkissä tekstiä, joka koostuu pääasiassa kirjaimesta S, mutta välillä myös kirjaimista A,J,L ja M.
Mitä mitä??? Onko irkissä elämää?!?!??
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor