Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 23.1.2008

Electronic Arts lähtee Habbo Hotelin viitoittamalle tielle

Electronic Arts aikoo julkaista ilmaisen pelin kuuluisaan Battlefield-pelisarjaan. Battlefield Heroes tulee markkinoille Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa kuluvan vuoden aikana, mutta sitä ei myydä lainkaan kaupoissa. EA aikoo tehdä rahaa mainonnalla ja pelaajien ostamalla virtuaalimaterialla. EA ryhtyy siis myymään virtuaaliesineitä suomalaisen Habbo Hotel -virtuaalimaailman tapaan. EA ei myy aseita tai muita Battlefield Heroesin pelaamisen kannalta oleellisia esineitä, vaan esimerkiksi pelaajan ulkoista habitusta muokkaavia tavaroita.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun EA rahoittaa pelin digitaalisella markkinoinnilla. Yhtiö on jo aiemmin julkaissut vastaavalla menetelmällä ilmaisen version FIFA-jalkapallopelistä Etelä-Korean markkinoille. Korealaiset virtuaalipalloilijat kantavat EA:n kassaan rahaa kuukausittain yli miljoonan dollarin arvosta. EA arvioi, että 95 prosenttia Battlefield Heroesin pelaajista ei koskaan osta yhtään mitään. Yhtiön mukaan bisnesmalli on kuitenkin osoittautunut toimivaksi Koreassa.

Lue juttu K2, 23.1.2008 00:06. Lähde: BBC Online

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 1 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Buzer Re: Electronic Arts lähtee...
Buzer, 23.1.2008 18:06:00
Pisteet: 0
Vastaa
Oliko HH ensimäinen joka tätä ideaa hyödynsi? Itse ainakin olen nähnyt moniakin pelejä jotka ovat ilmaisia, mutta osa tavaroista on maksullisia (GPotaton julkaisemat (mm. Flyff & Rappelz), Entropia Universe, MapleStory, Silkroad Online, Granado Espada jne).