|
Tiistai, 26.6.2001 Elisan hyödynsi määräävää markkina-asemaa lainvastaisestiKilpailuvirasto antoi tänään tiistaina päätöksen Elisa Communicationsia koskeneista tutkimuksistaan. Virasto totesi Elisa Communicationsin käyttäneen lainvastaisesti hyödykseen määräävää markkina-asemaansa. Päätös velvoittaa Elisan lopettamaan Jippii Groupin syrjimisen ja maksamaan lain määräämiä terminointimaksuja myös Jippiille. Esimerkiksi Sonera on alusta asti noudattanut lainmukaista ja tasapuolista maksukäytäntöä. Jippii arvioi itse päätöksen tulosvaikutuksen olevan noin viisi miljoonaa markkaa vuodessa. Päätöstä sovelletaan myös Soon Communicationsiin, Kesteliin ja Länsilinkkiin, mikä nostaa tulosvaikutuksen noin 12 miljoonaan markkaan vuodessa. Kumulatiivisten vahinkojen yhteismäärä on
noin 17 miljoonaa markkaa, minkä Jippii Group tulee perimään edellä mainituilta operaattoreilta. "Olemme tyytyväisiä siitä, että Suomessa on tehokas kilpailuviranomainen", totesi asiasta Jippii Groupin toimitusjohtaja Harri Johannesdahl.
K2, 26.6.2001 17:27. Lähde: Jippii
|
|
Anonyymi kommentoija, 26.6.2001 19:00:28
Anonyymi kommentoija, 26.6.2001 19:34:00
Eli esim. soitat Elisan lankapuhelimesta Jippiin kännykkään -> Elisa maksaa Jippiille siitä, että puhelu välittyy siihen kännykkään. Toimii myös toisinpäin tietysti.
Anonyymi kommentoija, 26.6.2001 19:37:02
Torx, 26.6.2001 22:37:40
Anonyymi kommentoija, 27.6.2001 12:15:13
Anonyymi kommentoija, 27.6.2001 13:06:06
sisällä jotka päättyvät esim. Jippiin keskukseen. Tuo terminointimaksu sisältyy jo nyt puheluihin, erona vain
se ettei Elisa ole suostunut maksamaan sille kuuluvaa osuuttaa esim Jippiille.
Anonyymi kommentoija, 27.6.2001 16:55:27
se ettei Elisa ole suostunut maksamaan sille kuuluvaa osuuttaa esim Jippiille.
Anonyymi kommentoija, 27.6.2001 20:59:16
se ettei Elisa ole suostunut maksamaan sille kuuluvaa osuuttaa esim Jippiille.
liikennettä.
Anonyymi kommentoija, 28.6.2001 15:07:55
liikennettä.
Siitä Nyppiin uutisesta ei todellakaan selviä mistä terminointimaksusta on kyse.
Pitänee yrittää illalla löytää kilpailuviraston päätös ja lukea läpi.
Anonyymi kommentoija, 28.6.2001 16:29:32
liikennettä.
Siitä Nyppiin uutisesta ei todellakaan selviä mistä terminointimaksusta on kyse.
Pitänee yrittää illalla löytää kilpailuviraston päätös ja lukea läpi.
niillä ole teleoperaattorilupaa. Siinä ero.
Anonyymi kommentoija, 28.6.2001 20:39:54
Sikäli mikäli tilanne on mennyt tuollaiseksi niin paine laskevan liikenteen korvauksista poispääsemiseksi tullee olemaan jatkossa ehkä suurikin. Koska saman verran rautaa sinne lähtöpään operaattorin keskuksiin tarvitaan molemmissa tapauksissa, on ne soittosarjat sitten Jippiin keskuksessa tai Elisalla. Korttien softien hinnoissa onkin varmaan eroja tilaajaliitännän ja yhdysjohtoliitännän välillä.
Virasto teki päätöksen ja tulevaisuutta on vaikea arvata mutta henk.koht. tuntuu siltä että tuosta vanhasta laskevan liikenteen korvaus menettelystä poistutaan . Ja operaattoreille tulee uusi puheluhinta niitä puheluita varten jotka pysyy operaattorin omassa verkossa. Eli kauko- ja paikallispuheluiden lisäksi tulisi yhtiöpuhelut (ruma nimi , ei tuu parempaa mieleen) jotka sitten operaattorihinnoittelee.
Eli ympyrä on sulkeutunut ja ollaan takaisin vuoden 92 tilanteessa.
Anonyymi kommentoija, 28.6.2001 21:38:47
pieni prosentti kokonaishinnasta. Ainakin omasta mielestäni vaikuttaa loogiselta että kaikki operaattorit
jotka jotenkin ovat siinä puhelun reititysketjussa mukana ovat oikeutettuja jakamaan voiton.
Djadja-P, 28.6.2001 11:40:51
Ja kerro samalla meille, mikä se hinta on ja millä perusteella.
Ammutaanhan navetassakin!
Anonyymi kommentoija, 27.6.2001 16:57:38
Torx, 27.6.2001 19:14:06