Keskiviikko, 16.5.2007
Eniro: Hyökkäykset suomalaisia internetpalveluja vastaan tulevat jatkumaan
Yle ei ole ainoa viime päivinä palvelunestohyökkäyksen kohteeksi joutunut suomalainen verkkopalvelu. Myös Eniro.fi ja Suomi24.fi joutuivat hyökkääjien kohteeksi maanantai-iltana. Eniron palveluihin kohdistuneet hyökkäykset tulivat kahdessa aallossa. Ensimmäinen hyökkäys oli reititetty suomalaisen palvelimen kautta ja se saatiin suljettua nopeasti suomalaisella yhteistyöllä. Toinen ja edellistä selvästi vakavampi hyökkäys suunnattiin yhtä aikaa eri puolilta maailmaa, mm. Norjassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa sijaitsevilta palvelimilta. Sekin onnistuttiin eliminoimaan, mutta asiantuntijoiden mukaan hyökkäykset tulevat jatkumaan ja kohdistuvat yhä pienempiin yrityksiin.
"Nettirikollisten tarkoituksena ei ollut palveluihin tunkeutuminen vaan niiden kaataminen ja käytön estäminen massiivisen hyökkäyksen avulla", kertoo Eniro Finland Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Wäck. Eniron tietoliikenneasiantuntijoiden mukaan ei ole todisteita siitä, että väitetyllä Euroviisu-julkisuudella olisi osuutta hyökkäyksiin. On myös esitetty arvailuja, että hyökkäykset olisivat tulleet Itä-Euroopan suunnasta, mutta siitäkään ei ole näyttöä.
Tiistai-iltana IRC-verkossa levisi Ylen salasanoja, jotka eivät kuitenkaan Ylen turvallisuuspäällikön Asko Inkikän mukaan aiheuttaneet tietoturvavaaraa. "Salasanat ovat asennusvaiheen oletustiedostosta jääneitä, eivätkä aiheuta riskiä. Käyttäjäsalasanat ovat turvassa", kommentoi Inkilä. Viestintäviraston mukaan hyökkäys Ylen sivuille oli laajempi kuin yksikään aiempi suomalaiseen verkkosivustoon kohdistettu isku.
K2, 16.5.2007 12:09. Lähde: Eniro, Iltalehti
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
s_tanZzz, 16.5.2007 13:07:56
IRC:ssä levisi linkit Ylen palvelimen /etc/security/passwd -tiedostoon yms, mutta ei sitä kyllä voi salasanoiksi kutsua.
.. Ellei sitten salasanojakin jossain vaiheessa jaossa ollut ja jäi näkemättä multa?
Buzer, 16.5.2007 13:16:56
Otus, 17.5.2007 01:20:39
Yle sössiny pahasti jos on saanu salasanansa vuotamaan.
Buzer, 17.5.2007 10:22:52
Yle sössiny pahasti jos on saanu salasanansa vuotamaan.
Rousku, 16.5.2007 22:55:04
http://www.yle.fi/uutiset/
Itselläni ei lataa, mietin että onko TeliaSonera blokattu. ;)
Rousku, 16.5.2007 23:02:52
http://www.yle.fi/uutiset/
Itselläni ei lataa, mietin että onko TeliaSonera blokattu. ;)
Otus, 17.5.2007 01:29:06
"Hyökkäyksessä ohjattiin p2p-tyyppisen DC+ -tiedostonjako-ohjelman liikennettä kuormittamaan osoitteessa www.yle.fi sijaitsevaa palvelinta." WTF?