Tiistai, 30.3.2004
Eniron henkilöhaku on jälleen avoinna
Eniro on tänään avannut uudelleen henkilöhakupalvelun osoitteessa eniro.fi. Toistaiseksi henkilöhakuosion käyttö vaatii rekisteröitymisen. Henkilöhaku jouduttiin sulkemaan viime vuoden lopulla, kun Eniron kilpailijoiden Fonectan ja Finnet Median omistama Suomen Numeropalvelu haki Turun käräjäoikeudelta henkilötietojen julkaisemisen kieltävän "väliaikaisen turvaamistoimen". Eniro vei asian kilpailuviraston tutkittavaksi. Asian käsittely on kesken niin oikeudessa kuin kilpailuvirastossakin.
Eniro Finlandin toimitusjohtaja Pär Kempe näkee Suomen Numeropalvelun toimet yrityksenä rajoittaa vapaata kilpailua, sillä Fonectalla ja Finnet Mediallahan on maksulliset numeropalvelut. Eniro on toistaiseksi suostunut vaatimukseen rekisteröinnistä sekä vastikkeellisuudesta. Rekisteröityminen ja käyttöoikeus maksaa kuluttajalle kertasuorituksena 25 senttiä. Operaattorimaksujen ja teknisten kustannusten jälkeen Eniron saama vastike on noin yksi sentti.
"Tavoite on, että jatkossa henkilöhakuosiotakin voi käyttää ilman rekisteröitymistä ja maksua, aivan kuten Eniron vastaavassa palvelussa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa", Kempe sanoo. Rekisteröityminen tapahtuu yhdellä tekstiviestillä, jonka jälkeen henkilöhaku on vapaasti käytettävissä omalla salasanalla.
K2, 30.3.2004 11:05. Lähde: Eniro
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 11:45:26
Vastaa
Eniron mielestä kaikki voidaan julkaista maailmanlaajuisesti nettiin ilman asian osaisen suostumusta tai edes tietoa asiasta, mikäli tiedot on luettavissa paikallisesta puhelinluettelosta. Lisättynä vielä suoralla linkillä karttasivulle...
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 11:53:22
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 12:14:49
Vastaa
Ensinmäinen syy taisi olla se, että puhelinnumeroiden myyminen oli kohtuullisen? hyvä liiketoimi ja joku tuli uhkaamaan sitä antamalla samaiset tiedot ilmaiseksi. Ja sehän ei sovi...
Toinen syy taitaa olla, että numerot julkaistiin ilmaiseksi netissä. Samat tiedothan saa puhelinluettelosta, jotkuhan jopa maksavat ekstraa, jotta saisivat lisätietoja itsestään puhelinluetteloon. Eikä ketään ole isoon ääneen huutamassa, että eihän noin voi tehdä. Eli syyn täytyy olla iso paha internet.
Miksihän juuri suomessa tämä palvelu on ollut epäilyttävää toimintaa, kun taasen Ruotsissa palvelua ei ole ymmärtääkseni sen kummemmin karsastettu? Olisiko syy siinä, että pieni palveluntarjoaja astui suurempien varpaille ja suututti suurempansa.
Ruotsin vastaava palvelu löytyy täältä, ja aivan ilmaiseksi ja rekisteröitymättä.
http://privatpersoner.eniro.se/
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 12:33:02
Vastaa
Voiko joku "tavallinen" yritys toimia siten, että myy asiakastietojaan kolmannelle osapuolelle ilman asianosaisen lupaa?
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 12:26:00
Vastaa
b) Suurin osa ihmisistä ei edes tiennyt olevansa julkaistu ko. hakemistossa. ("Eniro, mikä??")
c) Tietolähdettä ei henkilölle kerrota missään.
d) Tietoja saattoi olla runsaammin kuin luettelotiedoissa.
jjx, 30.3.2004 12:09:18
Vastaa
Kun tietoa laitetaan webiin ilmaiseksi saataville, sitä on hyvin helppo kerätä sieltä koneellisesti. Automaattinen kerääminen taasen mahdollistaa kaikenlaisen tietojen yhdistelyn ja kaivamisen "ihan vaan huvin vuoksi" tai vaikkapa markkinointitarkoituksissa.
zeker, 30.3.2004 13:56:57
Vastaa
Ehdottomasti kuitenkin Eniron haku tulee antaa olla olemassa mutta esimerkiksi rekistöröityminen kätevästi estäisi koneellisen tietojen keräämisen esim. puhelinmyyntiä varten.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 14:56:53
Vastaa
Ehdottomasti kuitenkin Eniron haku tulee antaa olla olemassa mutta esimerkiksi rekistöröityminen kätevästi estäisi koneellisen tietojen keräämisen esim. puhelinmyyntiä varten.
zeker, 30.3.2004 17:11:05
Vastaa
Ehdottomasti kuitenkin Eniron haku tulee antaa olla olemassa mutta esimerkiksi rekistöröityminen kätevästi estäisi koneellisen tietojen keräämisen esim. puhelinmyyntiä varten.
Eli minusta näyttää, että tämä rekitöröityminen on vain pienitoimenpide jonka Eniro teki sivuttaakseen kilpailijoiden syytökset.
"Eniro on toistaiseksi suostunut vaatimukseen rekisteröinnistä sekä vastikkeellisuudesta. Rekisteröityminen ja käyttöoikeus maksaa kuluttajalle kertasuorituksena 25 senttiä. Operaattorimaksujen ja teknisten kustannusten jälkeen Eniron saama vastike on noin yksi sentti."
Huvittavaa tuossa on se että Eniro saa palvelun käytöstä n. 1 sentin per käyttä. Jos käyttäjä etsii 1000 puhelinnumeroa niin Eniro saa 1/1000 senttiä yhtä hakutulosta kohti. Joten käytännnön merkitystä tuolla maksulla ei ole kenellekkään (kuin korkeintaan asiakkaan gsm-operaattorille joka saa suurimmat rahat välistä).
bungle, 30.3.2004 14:59:21
Vastaa
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 15:58:35
Vastaa
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 13:17:24
Vastaa
Samalla tietojen kerääjien keräämien tietojen keräys vaikeutuisi eikä pelkästään olisi ehtojen vastaista mikä taasen ei kiinnosta paskaakaan niitä jotka keräävät.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 12:49:47
Vastaa
No nyt on varmuuden vuoksi poistettu sitten tietoja myös paperimuodossa esiintyvästä puhelinluettelosta.
bungle, 30.3.2004 15:58:26
Vastaa
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 12:59:05
Vastaa
Miksi muka syytämme internettiä? Ei siinä ole järkeä. Nyt on vuosi 2004. Miksi minun pitää maksaa että saan entisen kotipaikkakuntani yhteystietoja kun asuessani sain ne kotiin kannettuna? Kun Eniro voisi tarjota ne netin kautta. Haloo - ei kukaan ole sun tiedoista kiinnostunut ellei halua ottaa sinuun yhteyttä - ja sehän on kivaa, huomaavaista jne, varsinkin kun yleensä asutaan kaukana kaikista tutuista.
Kyllä syytä pitää hakea muualta kuin internetistä sinänsä. Olisko numerotietoa myyvillä yrityksillä puhtaat paperit tässä?
Terveisiä kavereille Satakuntaa - katsokaa mun tiedot Eniro.fi:stä ja soitelkaa ja lähetelkää kortteja.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 13:14:53
Vastaa
Ongelma on siinä, että ihmiset ja lainsäädäntö eivät näe asiassa mitään yksityisyyden ongelmaa, jos **koko maailma** voi rajoituksetta kaivella sinusta tietoja.
Jos sillä kavelilla olisi oikeaa asiaa, hän löytää yhteystietosi ilman julkista rekisteriä.
Tällaiset palvelut ovat käyttökelpoisia vain tiedon haluisille (lue: utelias), kauppiaille ja vihamiehille.
Anonyymi kommentoija, 20.4.2004 12:34:26
Vastaa
JUURI NÄIN!!!!!
Yen, 30.3.2004 14:46:40
Vastaa
Ongelma on siinä, että ihmiset ja lainsäädäntö eivät näe asiassa mitään yksityisyyden ongelmaa, jos **koko maailma** voi rajoituksetta kaivella sinusta tietoja.
Jos sillä kavelilla olisi oikeaa asiaa, hän löytää yhteystietosi ilman julkista rekisteriä.
Tällaiset palvelut ovat käyttökelpoisia vain tiedon haluisille (lue: utelias), kauppiaille ja vihamiehille.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 13:01:58
Vastaa
Kiitos Eniro+muut rekisterin pitäjät! Teidän tietojanne on mukava yhdistellä!
t. kriminaali
bungle, 30.3.2004 14:49:31
Vastaa
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
mxmattil, 30.3.2004 15:16:35
Vastaa
Kohta ajoneuvorekisterikyselyt eikä edes nettiä tarvi olla kännykässä
http://www.ake.fi/yhteystiedot.asp
Anonyymi kommentoija, 20.4.2004 17:23:24
Vastaa
Kohta ajoneuvorekisterikyselyt eikä edes nettiä tarvi olla kännykässä
http://www.ake.fi/yhteystiedot.asp
zeker, 30.3.2004 13:54:22
Vastaa
t. kriminaali
Jos joku haluaa kriminalisoida niin tietojen saamista on vaikea estää (oli eniron henkilöhaku olemassa tai sitten ei).
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 14:54:51
Vastaa
t. kriminaali
Jos joku haluaa kriminalisoida niin tietojen saamista on vaikea estää (oli eniron henkilöhaku olemassa tai sitten ei).
Mikähän on hintaero.
Yksinkertaisesti liian kallista käyttää maksullista huuhaakampanjoihin..
Ilmaisissa hauissa olisi ehdottoman tärkeää rajoittaa päivittäistä ja jopa viikottaisten hakujen määrää sopivaan määrän. Määrään joka ei haittaa normaalikäyttäjää, mutta estäisi isojen listojen haut.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 15:54:31
Vastaa
bungle, 30.3.2004 15:56:40
Vastaa
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
zeker, 30.3.2004 16:50:40
Vastaa
t. kriminaali
Jos joku haluaa kriminalisoida niin tietojen saamista on vaikea estää (oli eniron henkilöhaku olemassa tai sitten ei).
Mikähän on hintaero.
Yksinkertaisesti liian kallista käyttää maksullista huuhaakampanjoihin..
Muutenkin yrityksille ihmisten numerotiedot ovat huomattavasti edullisempia tai jopa ilmaisia jo muutenkin. Ainoastaan yksityisiltä ihmisiltä on tähän asti rahastettu numeropalvelujen käytöstä - onneksi ei enää.
Mikähän on hintaero ilmaisen ja ilmaisen välillä.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 13:41:51
Vastaa
Kuinka moni oikeasti ajattelee sitä missä oikein omat tiedot ovat esillä? Minä tiedän että ainakin puhelinluettelossa näkyy mun tiedot, 118 antaa mun tiedot etc. Suurin ero näissä Eniroon verrattuna on se että nämä ovat tosiaan, kuten aiemmin mainittu, maksullisia.
Meitä on kumminkin joka junaan lähtijöitä ja varmasti joku meistä näkee suurena uhkana sen että tiedot ovat luettavissa ilmaiseksi.
Rekisteröinnin näen tässä kumminkin tarpeellisena, jonkin asteinen valvonta pitää kumminkin olla, vaikka Suomessa se lähentelee jo holhousta.
Omasta mielestä tämä asia ei ole verrattavissa esim. verotietojen julkaisuun, koska siinä on mun mielestä suurin motiivi kateus. Nämä ovat julkisia tietoja jotka on mahdollisuus salata jos siltä tuntuu...
-Esa-
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 14:51:22

Maksullisista ei lähetä niin helposti keräämään satunnaisiin puhelinmyyntikampanjoihin ynnä huuhaa rahankeräyksiin nimiä.
Ilmaset on tietysti hyvä, mutta rajat päivittäisille käytöille ennä muuta millä todella estettään se ettei satunnaisesti etsitä nimiä ja yhteystietoja iso liuta ja aleta myyntikampanjoita niistä vetään.
Pelkät käyttöehdot moisen estämiselle ei riitä, koska ketä noita käyttää väärin eivät ole paskaakaan kiinnostuneet niistä. Käyttävät niin kauan kuin mahdollista.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 14:53:12
Vastaa
Mutta jos joku tuo markkinoille palvelun jossa käyttäjän ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, niin tästä nousee valtava kohu. Onhan se törkeätä jos joku firma alkaa kilpailemaan hinnoilla! Kohtahan jotkut kaupat alkavat myymään halvempaa ruokaa ja eräät maat alkavat kilpailla verotuksella! Siis aivan kauheata.
Minun yksityisyyteeni Eniro ei vaikuta, sillä minun henkilötietoni ovat saatavilla muiden vastaavien palveluiden kautta. Päinvastoin olen iloinen etteivät muut firmat voi enää niin paljon rahastaa MINUN tiedoillani.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 15:24:33
Vastaa
Valituksen voisi jotenkuten ymmärtää jos se olisi alkanut silloin kun ensinmäisenkerran osoitetietoja netissä julkaistiin, mm Soneran adsl.liittymän tilaajalla on ollut mahollisuus hakea noita samoja tietoja ilmattees monenvuoden ajan.
Aika naurettavaa kun vedotaan siihen, että joku kriminaali saa tiedon tuolt käsiinsä, kyl sen sai ennenkin vaik soittamal numerotiedusteluun ja kysymällä sielt. Jos joku haluaa tietosi niin kyl hän sen hankkii.
Jos tota menoa jatketaan, niin laitetaan samantien Googlet ja muut hakupalvelut rekisteröitymis pakkoon ja max hakuja päiväs 5. Googlesta voi sinun nimelläsi tulla vaikka mitä tietoja, vaikka koulu missä opiskelet, sekä löytyä vanhat news keskustelusi jne......
Ja noittenhan puh, osoite tietojen näkymisen voi helposti estää mikäli niin haluaa, se on jokaisen oma vika, ellei niin tee. mm kännykkä liittymää ostaessa kysytään et haluaako tiedot salaisiksi vai ei.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 15:29:44
Vastaa
Ihmiset eivät nyt tekniikkaan ihastuneina ja sinisilmäisinä nyt ymmärrä varjopuolia, joita se tuo tullessaan.
Uteliaisuuttani olisi tietty kiva tietää helposti netin kautta selvittää esim. seuraavat tiedot neiti X:stä (tai herra Y):
* puhelinumero
* asuinpaikan tarkka sijainti
* verottettavat tulot
* email-osoite
* rikosrekisteri
* kulutustottumukset
* lapset ja huollettavat
Tai markkinointimiehenä laittaa ohjelma (helppo homma) keräämään omaa rekisteriä esim. tietyn alueen ihmistä.
No mikäs siinä jos rekistereitä julkaistaan netissä. Ei saisi tehdä sitä kuitenkaan ilman lupaa! Lupa ei ole se, että ennen tietoa internetin olemassa olosta on kenties kerätty rekisteri puhelinluettelon paperiversiota varten -> ja tätä rekisteriä kaupitellaan sitten kolmansille osapuolille (Eniro).
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 15:32:52

Eniro ei liene kolmas osapuoli, koska se julkaisee puhelinluettelot ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 15:51:40
Vastaa
Uteliaisuuttani olisi tietty kiva tietää helposti netin kautta selvittää esim. seuraavat tiedot neiti X:stä (tai herra Y):
* puhelinumero
* asuinpaikan tarkka sijainti
* verottettavat tulot
* email-osoite
* rikosrekisteri
* kulutustottumukset
* lapset ja huollettavat
Fonectan ja Numeropalvelu saavat näin tehdä, koska pyytävät palvelusta rahaa.
pitr_, 30.3.2004 21:55:27
Vastaa
Kyllä Suomi on yksi herrojen läänitys.
dotcom, 30.3.2004 15:32:57
Vastaa
Shaittia koko palvelu minun näkökulmastani.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 19:00:04
Vastaa
zeker, 30.3.2004 16:47:24
Vastaa
Esimerkiksi minä ja avovaimoni otimme puolivuotta sitten yhtäaikaa gsm-liittymät samalta operaattorilta samoilla "asetuksilla" (molemmilla julkinen numero). Jokatapauksessa minun numero näkyy Eniron haussa mutta avovaimoni numeroa siellä ei näy. Myös monia muita (ei salaisia) numeroita ei näy tuolla - kuitenkin osa näkyy. Miksi näin on - se olisi hauska tietää.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 18:48:32
Vastaa
Esimerkiksi minä ja avovaimoni otimme puolivuotta sitten yhtäaikaa gsm-liittymät samalta operaattorilta samoilla "asetuksilla" (molemmilla julkinen numero). Jokatapauksessa minun numero näkyy Eniron haussa mutta avovaimoni numeroa siellä ei näy. Myös monia muita (ei salaisia) numeroita ei näy tuolla - kuitenkin osa näkyy. Miksi näin on - se olisi hauska tietää.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 18:52:11
Vastaa
zeker, 30.3.2004 20:22:00
Vastaa
Molemmissa numeroissa on täsmälleen samat sopimukset ja molemmat liittymät on otettu samanaikaisesti siksi onkin juuri ihme että miksi toinen näkyy Enirossa ja toinen ei.
Anonyymi kommentoija, 30.3.2004 20:22:29
Vastaa
Esimerkiksi minä ja avovaimoni otimme puolivuotta sitten yhtäaikaa gsm-liittymät samalta operaattorilta samoilla "asetuksilla" (molemmilla julkinen numero). Jokatapauksessa minun numero näkyy Eniron haussa mutta avovaimoni numeroa siellä ei näy. Myös monia muita (ei salaisia) numeroita ei näy tuolla - kuitenkin osa näkyy. Miksi näin on - se olisi hauska tietää.
zeker, 30.3.2004 22:59:16

Anonyymi kommentoija, 31.3.2004 00:32:34
Vastaa
Esimerkiksi minä ja avovaimoni otimme puolivuotta sitten yhtäaikaa gsm-liittymät samalta operaattorilta samoilla "asetuksilla" (molemmilla julkinen numero). Jokatapauksessa minun numero näkyy Eniron haussa mutta avovaimoni numeroa siellä ei näy. Myös monia muita (ei salaisia) numeroita ei näy tuolla - kuitenkin osa näkyy. Miksi näin on - se olisi hauska tietää.
Anonyymi kommentoija, 31.3.2004 08:45:40
Vastaa
Ja samanlainen puhelu känny-numeroni lisäämiseksi on tullut minullekkin.
Tug3, 30.3.2004 12:57:05
Vastaa
Onneksi kilpailijat estivät tällaisen!
Onneksi kilpailijat eivät julkaise kenenkään tietoja ilmaiseksi netissä, vaan ottavat jokaisesta kyselystä rahaa. Ja koska yritys tekee näiden (jo julkaistujen) tietojen jakelulla rahaa, ei siihen siten mitään erityistä lupaa yksityishenkilöltä tarvita, sillä eihän tämä henkilö saa centtiäkään tästä rahasta. Miksi häntä siis pitäisikään vaivata asialla...
Näinhän se vapaa markkinatalous toteutuu meillä kekkoslovakiassa.
Mutta muuten olen sitä mieltä, että Tietokone on hävitettävä!
zeker, 30.3.2004 17:02:21
Vastaa
Sähköisesti numerotietoja on ollut saatavilla aikaisemminkin. Ainakin eräs palvelutarjoja jakoi jo vuosia sitten näitä numerotietoja cd-levyille suomen numerotietoja - etenkin yrityksille - cd-levyllä oli kaikki julkiset puhelinnumerot, jotka ovat Suomen puhelinluetteloissa. Nuo cd-levyt taisivat olla kuitenkin maksullisia, mutta edullisemmaksi se niin tulee kuin ostaa jokainen puhelinluettelo ja myös ajansäästö on ilmeinen kun paperisia luetteloja ei tarvinnut selata.
Ehkä Eniron suurin virhe oli se kun ei vaatinut palveluun rekistöröitymistä tai jopa pientä käyttömaksua. Sinäänsä hupaisaa, että palvelua ei varmaan koskaan olisi tarvinnut alkuunkaan sulkea jos se olisi ollut maksullinen. Eniron suurin virhe siis oli ajatella asiakkaita ja tehdä palvelusta ilmainen (joka ennen oli maksullinen).
Hupaisana vertauksena... olisi mielenkiintoista nähdä jos jokin gsm-operaattoreista päättäisi (jostain kummasta syystä) poistaa kaikki kotimaan puhelumaksut ja kk-maksut. Kuinkahan pitkään tälläinen toiminta saisi jatkua vapaasti ennenkuin ko. operaattorin kilpailijat valittaisivat asiasta viranomaisille ja vaatisivat operaattoria muuttamaan puhelut maksullisiksi.