Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 3.3.2005

Eolasin ja Microsoftin kiistassa ei edistystä

USA:n liittovaltion ylempi tuomioistuin ei antanut mullistavaa päätöstä Eolasin, Kalifornian yliopiston ja Microsoftin oikeustaistelussa, joka saattaa pahimmillaan johtaa Macromedian Flashia ja muita plug-ineja vaativien nettisivustojen muokkaamiseen. Molemmat osapuolet kutsuivat päätöstä voitoksi, vaikka mitään konkreettista hyötyä siitä ei liene kummallekaan. Tuomioistuin oli osittain alemman oikeusasteen päätöstä vastaan, myönsi sen olevan osittain oikeassa, ja lopulta palautti koko jutun uuteen oikeuskäsittelyyn alempaan oikeusasteeseen.

"Pidän tätä voittona yliopistollemme. Microsoft hävisi heille tärkeimmissä asianhaaroissa", sanoi Kalifornian yliopiston edustaja Trev Davis. Microsoft puolestaan totesi voittaneensa tärkeimpien seikkojen osalta. Erityisen tyytyväinen Microsoft oli siihen, että Kalifornian yliopiston patenttia aiemmin vastaavan teknologian oli todistetusti esitellyt eräs ulkopuolinen ohjelmistosuunnittelija. Lisäksi tuomioistuimen mukaan alempi oikeusaste oli aiheettomasti estänyt Microsoftia esittelemästä Viola-selainta, joka kehitettiin vuonna 1993, vuotta ennen yliopiston patenttihakemusta.

Eolasin, Kalifornian yliopiston ja Microsoftin välistä kädenvääntöä on saatu seurata jo yli puolitoista vuotta. Eolasin perustaja väittää kehittäneensä yhdessä kahden muun henkilön kanssa teknologian, joka mahdollistaa plug-in-sovellusten käytön verkkosivuilla. Patentin kyseiseen teknologiaan omistaa siis Kalifornian yliopisto. Kiistassa on nähty monenlaisia käänteitä, ja lopullisen tuomion suuntaa on toistaiseksi melko mahdotonta arvailla.

Lue juttu K2, 3.3.2005 00:31. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 1 uutta / 1 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Opteron Eipäs juupas..
Opteron, 5.3.2005 01:01:41
Pisteet: 0
Tuo kiista on varsin hyvä osoitus ohjelmistopatenttien järjettömyydestä, selvästikkään kukaan ei niitä ymmärrä.
Edes patentin omistajat eivät näköjään pysty osoittamaan mitään pitävästi, eivät pysty vaikka ovatkin yliopiston eliittiä.
Varasta huijaripankkien kaistaa. http://aa419.org/vampire/ladvampire.php
(Muista ottaa selaimen cache pois käytöstä).