Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 18.9.2003

Etelä-Korea maailman johtava laajakaistamaa

Kansainvälisen televiestintäliitto ITU:n tutkimuksen mukaan Etelä-Korea on maailman johtava maa mitattaessa laajakaistayhteyksien yleisyyttä kotitalouksissa. Etelä-Korean kotitalouksista 60-70 prosenttia nauttii laajakaistayhteyksistä ja internet-kahviloita on lähes joka kadunkulmassa, raportissa todetaan.

Huipputeknologiamaana tunnettu Japani oli listalla vasta kymmenentenä, mutta ITU uskoo Japanin parantavan sijoitustaan nopeasti, sillä se tarjoaa tälläkin hetkellä maailman nopeimmat laajakaistayhteydet ja edullisimmat hinnat. Japanissa laajakaistayhteyden hinta on noin 21 euroa kuukaudessa, kun keskimäärin laajakaistayhteyksien hinnat liikkuvat noin 27 ja 45 euron välillä. Poikkeuksiakin löytyy, sillä tutkimuksen mukaan Suomessa laajakaistayhteyden hinta voi olla pahimmillaan jopa 145 euroa kuukaudessa.

Tutkimuksessa selvisi myös, että maailmassa on nykyään enemmän matkapuhelimien käyttäjiä (1,16 miljardia) kuin lankapuhelimien käyttäjiä (1,13 miljardia).

Lue juttu oma, 18.9.2003 00:11. Lähde: Associated Press
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 56 uutta / 56 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 01:25:19
Pisteet: 0
Suomi taas otsikoissa, sen lisäksi että palkat ovat huonoja ja ostovoima surkea myös internetyhteydet ovat maailman kalleimpia. Oikein mainitaan toiseksiviimeisessä lauseessa Exciten uutisessa.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 08:16:22
Pisteet: 0
Suomi taas otsikoissa, sen lisäksi että palkat ovat huonoja ja ostovoima surkea myös internetyhteydet ovat maailman kalleimpia. Oikein mainitaan toiseksiviimeisessä lauseessa Exciten uutisessa.
Joo, mutta siinä vääristellään Suomen hintoja. Voi olla että jollain todellakin maksaa tuon verran joku yhteys, mutta kyllä se on lähinnä poikkeus kuin normaali hinta. Suomen normaali hinta on noin 50€:sta, joka on aika sama mitä se on tuon artikkelin mukaan USA:ssa. Katsokaa vaikka Elisan, Soneran, Saunalahden jne... hintoja.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 08:26:01

Vaikka Suomen normaali hinta onkin n. 50e, se on silti kalliimpi kuin tuo mainittu 45e. LIsäksi liittymien nopeuksista ei puhuta mitään. Olli-Pekka Heinonenhan oli sitä mieltä ettei Suomessa tarvitse valtion puuttua laajakaistayhteyksien rakentamiseen kuten Ruotsissa. Markkinat hoitavat asian. Markkinat saisivat hoitaa Olli-Pekka Heinosen pois vallankahvasta, prkl.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 09:28:22
Pisteet: 0
lli-Pekka Heinonenhan oli sitä mieltä ettei Suomessa tarvitse valtion puuttua laajakaistayhteyksien rakentamiseen kuten Ruotsissa. Markkinat hoitavat asian. Markkinat saisivat hoitaa Olli-Pekka Heinosen pois vallankahvasta, prkl.
Pitäisikö valtion maksaa sosiaaliturvasi lisäksi myös warettamisesi? Maailmalla voidaan vertailla kyllä hintoja ja palkkoja, joiden perusteella suomi luokitellaan paskaksi maaksi. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 11:56:30
Pisteet: +1

Ensin: Mistä sinä minun adsl-liittymiini warettamisen repäisit? En jaksa moista. MS:ia ei tueta meillä, ja sen vähän musiikin voin kyllä ostaa kaupasta, mitä kulutan. Toiseksi: sosiaaliturvan puolella olen reippaasti maksumiehenä.

Sitten sarkasmia:

Tuo "Markkinat hoitavat " -mentalitetti voitaisiin samantien laajentaa muuallekin yhteiskuntaan. Rakennetaan teitä vain sinne, missä rakentamiskulut voidaan poimia tienkäyttäjiltä tietulleina. Sama rautateille, turha niitä veromarkkoja on sinne tuupata. Kunnallistekniikka kokonaisuudessaan voitaisiin maksattaa ihmisillä jotka sitä haja-asutusasueilla kaipaavat. Miksi yhteiskunnan pitäisi moiseen osallistua? Markkinat hoitavat.... :)

Sarkasmi loppuu.

Tuon saivarteluni syy on siinä, että hallitus on tehnyt jo vuosia sitten periaatepäätöksen, että kaikilla kansalaisilla pitää olla mahdollisuus käyttää intter Nettiä, ja "kuulua tietoyhteiskuntaan" Tietotekniikan hallinta ja käyttömahdollisuudet rinnastetaan lukutaitoon. Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta pääpiirteissään tuo oli idea.

_Minun mielestäni_ tietoliikenneyhteydet kuuluvat sivistysyhteiskunnan infrastruktuuriin. Joku kommentoikin jo sitä, että Sonera (Tele) sai lahjana valtiolta runkoverkon. Helppohan sitä on bisnestä tehdä tällöin. Yhdyn mielipiteeseen: huutava vääryys.
Re: Suomalaista osaamista
pitr_, 18.9.2003 10:16:47
Pisteet: 0
lli-Pekka Heinonenhan oli sitä mieltä ettei Suomessa tarvitse valtion puuttua laajakaistayhteyksien rakentamiseen kuten Ruotsissa.
Ymmärtääkseni ruotsissakin se menee lähinnä niin, että valtio subventoi kuukausimaksuja siten, että tietyn summan kk-maksuista saa vähentää verotuksessa. Kyllä sitä rahaa pitää kuitenkin olla, jos laajakaistaa mielii.

Markkinat hoitavat asian. Markkinat saisivat hoitaa Olli-Pekka Heinosen pois vallankahvasta, prkl.
Taisi olla Surina-skandaali, joka hoiti Heinosen pois vallan kahvasta jo yli vuosi sitten http://www.yle.fi/yhteydet/johto.html#hall). Luetko muita medioita kuin Sektoria? ;-)

Nykyinen viestintäministeri on Leena Luhtanen (sd.) http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=...

Pitäisikö valtion maksaa sosiaaliturvasi lisäksi myös warettamisesi? Maailmalla voidaan vertailla kyllä hintoja ja palkkoja, joiden perusteella suomi luokitellaan paskaksi maaksi. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen.
Ei ole ei. Ensimmäinen, mikä hämää, on ajattelu siitä, että 'valtio maksaa' jotakin. Ei näin, vaan minä ja sinä maksamme kaikesta ihan itse. Työtönkin maksaa arvonlisäveroja. Ja näitä rahoja sitten kierrätetään hirvittävällä byrokratialla ympäriinsä.

Uskoisin, että pienemmälläkin säätämisellä päästäisiin yhtä hyvään tulokseen (nk. kansalaispalkka-keskustelu && ruoan arvonlisäveron alentaminen), mutta tämä menee jo off-topic tämän foorumin suhteen.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 10:48:04
Pisteet: 0
Ymmärtääkseni ruotsissakin se menee lähinnä niin, että valtio subventoi kuukausimaksuja siten, että tietyn summan kk-maksuista saa vähentää verotuksessa. Kyllä sitä rahaa pitää kuitenkin olla, jos laajakaistaa mielii.
Voipi olla, mutta tuossa kannattaa vielä muistaa että esim BredBandsBolaget (BBB) tarjoilee 10 Mbit kaistaa noin 30 eurolla kuussa.. - Siihen vielä verokevennykset ? :)

Suomessa on nähty positiivista kehitystä "laajakaistojen" suhteen vasta ihan viime aikoina, kun hinnat ovat hieman laskeneet.

Itse maksan kuitenkin Elisalle vielä 59 euroa 1024/512 kbit/s kaistasta, joka on siis vastaanottonopeudeltaan _kymmenesosa_ ja lähetyskaistaltaan _kahdeskymmenesosa_ siitä mitä Ruåttissa saa n. 30 eurolla kuussa.. On tää vielä aikamoinen kehitysmaa :)
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 11:56:13
Pisteet: 0
Itse maksan kuitenkin Elisalle vielä 59 euroa 1024/512 kbit/s kaistasta, joka on siis vastaanottonopeudeltaan _kymmenesosa_ ja lähetyskaistaltaan _kahdeskymmenesosa_ siitä mitä Ruåttissa saa n. 30 eurolla kuussa.. On tää vielä aikamoinen kehitysmaa :)
Saapihan täällä hyvääkin, tosin harmillisen rajoitetusti. Täälläkin 100Mbit/s 11e kk.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 14:49:28
Pisteet: 0
Saapihan täällä hyvääkin, tosin harmillisen rajoitetusti. Täälläkin 100Mbit/s 11e kk.
Ja funetin kaapeleita ei veroeuroilla tueta, ei tietenkään.
Saruwine Re: Suomalaista osaamista
Saruwine, 18.9.2003 19:46:31
Pisteet: 0
Ja funetin kaapeleita ei veroeuroilla tueta, ei tietenkään.
Tuetaan, ja hyvä niin. Saisi tukea muitakin.

Hmm, koskahan joku keksii, että opiskelija-asuntojen hulvattoman halvat ja hyvät nettiyhteydet ovat uhkana opiskelijoiden valmistumistahdille? Opetusministeri pian heittää asuntosäätiöitä paimenkirjeellä, jossa vaaditaan yhteyden maksimiksi 256 b/s . . .
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 19.9.2003 17:23:50
Pisteet: 0
Ja funetin kaapeleita ei veroeuroilla tueta, ei tietenkään.
Tuetaan, ja hyvä niin. Saisi tukea muitakin.
Hmm, koskahan joku keksii, että opiskelija-asuntojen hulvattoman halvat ja hyvät nettiyhteydet ovat uhkana opiskelijoiden valmistumistahdille? Opetusministeri pian heittää asuntosäätiöitä paimenkirjeellä, jossa vaaditaan yhteyden maksimiksi 256 b/s . . .
Noh, ehkä se opintomateriaali sieltä googlen kaivamilta sivuilta siirtyisi sinne kotikoneelle alle 100 megasilla piuhoillakin.
Saltsa Re: Suomalaista osaamista
Saltsa, 24.9.2003 18:35:08
Pisteet: 0
Noh, ehkä se opintomateriaali sieltä googlen kaivamilta sivuilta siirtyisi sinne kotikoneelle alle 100 megasilla piuhoillakin.
No jossain yliopistossa voisi luulla että joku tekee linux-distroista vertailua tai vastaavaa ja niitä imuroi sitten :)
Trolli Re: Suomalaista osaamista
Trolli, 19.9.2003 21:41:32
Pisteet: 0
Hmm, koskahan joku keksii, että opiskelija-asuntojen hulvattoman halvat ja hyvät nettiyhteydet ovat uhkana opiskelijoiden valmistumistahdille? Opetusministeri pian heittää asuntosäätiöitä paimenkirjeellä, jossa vaaditaan yhteyden maksimiksi 256 b/s . . .
Ei se välttämättä monen valmistumiseen vaikuta, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että opintojen jälkeen poismuuttamiseen se vaikuttaa. Kukapa tosinörtti sen piuhan jättäisi ennen kuin asunnon avaimia ollaan väkisin ottamassa kourasta.
"If A equals success, then the formula is: A = X + Y + Z, X is work. Y is play. Z is keep your mouth shut." -- Albert Einstein
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 16:49:31
Pisteet: 0
Saapihan täällä hyvääkin, tosin harmillisen rajoitetusti. Täälläkin 100Mbit/s 11e kk.
Kertoisitko vielä missä on oikeasti tuommoinen 100Mb internet. Sen uskon kyllä että lähiverkko johon olet kytkeytynyt on 100Mb mutta että välissä ei olisi yhtäkään alle 100Mb pullonkaulaa?

Kuinka moni palvelin tarjoaa tavaraa 100Mb/s? Kuinka hyviin käytännön suoritusarvoihin tuo pystyy?
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 22.9.2003 17:51:48
Pisteet: 0
Kertoisitko vielä missä on oikeasti tuommoinen 100Mb internet
Oulun opiskelijakämpillä
esim linux -cd tuli tässä 850 kilon vauhdilla
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 23.9.2003 12:09:33
Pisteet: 0
Kertoisitko vielä missä on oikeasti tuommoinen 100Mb internet
Oulun opiskelijakämpillä
esim linux -cd tuli tässä 850 kilon vauhdilla
Hyvin leijuttu, ja kyllä kadettaa :)

mutta tossa pitää muistaa semmonen hassu juttu että 850 kilotavua sekunnisa on vielä alle 10 megabittiä sekunnissa.. joten aika kaukana siitä 100 megabitistä mitä hehkutit.
weicco Re: Suomalaista osaamista
weicco, 18.9.2003 19:35:54
Pisteet: 0
Suomessa on nähty positiivista kehitystä "laajakaistojen" suhteen vasta ihan viime aikoina, kun hinnat ovat hieman laskeneet. Itse maksan kuitenkin Elisalle vielä 59 euroa 1024/512 kbit/s kaistasta, joka on siis vastaanottonopeudeltaan _kymmenesosa_ ja lähetyskaistaltaan _kahdeskymmenesosa_ siitä mitä Ruåttissa saa n. 30 eurolla kuussa.. On tää vielä aikamoinen kehitysmaa :)
Isukki se tässä eräs päivä keksi loistavan idean, jota voitaisiin soveltaa tähän tapaukseen pienin muutoksin :)

Jokainen suomalainen sanoisi internet-liittymänsä irti yhdellä rysäyksellä ja ilmottaisi kovaan ääneen hankkivansa uuden, kun hinnat ovat inhimillisellä tasolla. Varmasti tulisi vipinää, kun kassavarannot alkavat loppumaan. Tulisi kyllä varmaan työttömiä system adminejakin :/

Mutta alkuperäinen idea, jos sallitte offtopicin, oli, että jokainen suomalainen alkaisi ostamaan polttoainetta esim. Essolta. Kun jokin muu bensakauppias on tiputtanut hintansa alemmalle tasolle, siirryttäisiin ostamaan tältä kauppiaalta jne.

Vähän villi idea, mutta varmasti tehokas.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 19.9.2003 00:47:49
Pisteet: 0
Mutta alkuperäinen idea, jos sallitte offtopicin, oli, että jokainen suomalainen alkaisi ostamaan polttoainetta esim. Essolta. Kun jokin muu bensakauppias on tiputtanut hintansa alemmalle tasolle, siirryttäisiin ostamaan tältä kauppiaalta jne. Vähän villi idea, mutta varmasti tehokas.
Siis, bensan kovasta hinnasta ei voi syyttää bensakauppiaita, päinvastoin. Sillä alalla on katteet surkeita. Suomessa bensan korkean hinnan aiheuttaa erityisesti verotus, ja osaahan ne sheikitkin kiskoa siitä niin paljon kuin maksetaan.

Internetyhteyksissä kova hinta saattaa taas olla melko keinotekoinen. Tekniikka sallisi jo ties minkälaiset yhteydet, useammilla on jo käytössä kalusto jolla saisi 8/1Mb yhteyden aikaiseksi. Minä epäilen että kilpailulla hinnat saadaan tipahtamaan hurjasti, saa nähdä saadaanko sitä kilpailua koskaan.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 12:09:20
Pisteet: 0

Taisi olla Surina-skandaali, joka hoiti Heinosen pois vallan kahvasta jo yli vuosi sitten http://www.yle.fi/yhteydet/johto.html#hall). Luetko muita medioita kuin Sektoria? ;-)
Enpä juuri. :) Vain Sektori jakaa oikeaa (TM) ja tarkistettua tietoa :)

Nykyinen viestintäministeri on Leena Luhtanen (sd.) http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=...
Juu olen kyllä tietoinen noista pallienvaihdoista. Pointtini oli enemminkin se, että "rikos" (tässä tapauksessa huono linjanveto) ei vanhene vaikka palli vaihtuu. Ei tuo Ylen toimialajohtajan vakanssikaan ihan jokapojan tavoitettavissa oleva jakkara ole.

Sitten olisin tyytyväisempi jos saisin lukea että Olli-Pekka on perustanut konsulttifirman, ja neuvoo muita siitä mikä on hyvää johtamiskulttuuria...vaikkapa. Se olisi merkki siitä että "markkinavoimat ovat toimineet" Olli-Pekan kohdalla. (-> ei enää korkeita palleja tarjolla)
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 14:50:58
Pisteet: 0
Pointtini oli enemminkin se, että "rikos" (tässä tapauksessa huono linjanveto) ei vanhene vaikka palli vaihtuu. Ei tuo Ylen toimialajohtajan vakanssikaan ihan jokapojan tavoitettavissa oleva jakkara ole.
Pitäisikö Olli-paran saada kenkää nykyisestä hommasta sen takia, että mokaili entisessä? Sehän olisi loogista.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 17:50:26
Pisteet: 0
Pointtini oli enemminkin se, että "rikos" (tässä tapauksessa huono linjanveto) ei vanhene vaikka palli vaihtuu. Ei tuo Ylen toimialajohtajan vakanssikaan ihan jokapojan tavoitettavissa oleva jakkara ole.
Pitäisikö Olli-paran saada kenkää nykyisestä hommasta sen takia, että mokaili entisessä? Sehän olisi loogista.
No eipä se loogista olisi ei. (Oletan sarkasmiksi tuon viimeisen lausahduksesi) Eikä se olisi oikeudenmukaista myöskään. Sensijaan se olisi ollut oikein, jos hänelle ei olisi löytynyt mitään työtä tarjolle.

Voihan tuo toimialajohtajan vakanssikin olla sisäpiirissä ymmärrettävissä rangaistukseksi tai arvonalennukseksi. Täältä takavasemmalta se ei vain vaikuta siltä. Tai mistä minä tiedän. Jonkinlaista tulosvastuuta toimiin pitäisi kuitenkin saada. Vrt Kimmo Sasin sooloilut. Mutta alkaa olla jo reilusti offtopic.
Re: Suomalaista osaamista
E.T, 20.9.2003 19:29:54
Pisteet: 0
äältä takavasemmalta se ei vain vaikuta siltä. Tai mistä minä tiedän. Jonkinlaista tulosvastuuta toimiin pitäisi kuitenkin saada. Vrt Kimmo Sasin sooloilut.
Tämän Rellun kumppaneineen tekemä Soneran kaatohan se on vielä pahempi, ja diktaattori Lipponenkin vain sitten "markkinatalouden kunniaksi" päätti sijoittaa johtajien töppäilyjen peittämiseksi 600 euroa verorahoja jokaista suomalaista kohti. (vai olikohan syynä se ettei haluttu antaa julki sitä kuinka törkeän piittaamattomasti/ammattitaidottomasti hallitus valvoi omistajien eli veronmaksajien etuja)
Nyt olisi jo aika saada sitä Lipposen lupaamaa vastinetta korkojen kera. (Miksihän lehdistö ei ole penkonut tätä niin tarkkaan kuin "Irak-vuotoa"?)

Paikkakunnallakin kun oli kokous näistä "epälaajakaista"yhteyksien rakentamisesta niin Särinältä väitettiin että yhden keskittimen DSL-yhteyksiä varten päivittämiseen tarvittava DSLAM-kortti maksaa kymppitonnin kappaleelta. (mikähän monopoli se noitakin valmistaa?)
Itse epäilen enemmänkin että tämä minuuttipohjainen ryöstösysteemi on niin hyvä rahastusautomaatti että siinä on se syy miksi ADSL-yhteyksien saatavuuskin laajenee niin hitaasti. (mutta Lipposen hallitusten käsitys tietoyhteiskunnasta varmaankin tarkoitti sitä ettei kansan tarvitsee tietää mitä isokengät puuhailevat kulissien takana etuja kahmiessaan)

Lyhyesti sanoen siis tämä yksityistäminen on se joka tämän on aiheuttanut, firman tehtävähän on vaihtunut palvelujen tuottamisesta mahdollisimman ison voittoprosentin saamiseen.
"The power of accurate observation is commonly called cynicism by those who have not got it."
-George Bernard Shaw
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 20:19:13
Pisteet: 0
Pitäisikö Olli-paran saada kenkää nykyisestä hommasta sen takia, että mokaili entisessä? Sehän olisi loogista.
Olli-Pekka paran ei alunperinkään olisi Sonera mokan jälkeen kuulunut saada poliittista pakastevirkaa.

Normaalia palkansaajaa moinen meno ärsyttää. Normi työtätekevä maksaa mokansa yleensä työpaikallaan ts. sen menetyksellä.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 09:52:18
Pisteet: 0
Vaikka Suomen normaali hinta onkin n. 50e, se on silti kalliimpi kuin tuo mainittu 45e. LIsäksi liittymien nopeuksista ei puhuta mitään. Olli-Pekka Heinonenhan oli sitä mieltä ettei Suomessa tarvitse valtion puuttua laajakaistayhteyksien rakentamiseen kuten Ruotsissa. Markkinat hoitavat asian. Markkinat saisivat hoitaa Olli-Pekka
Heinosen pois vallankahvasta, prkl.
Mitä se Olli-Pekka Heinonen sinua YLEn TV-toimialajohtajana häiritsee? kannattaisi katsoa ympärilleen ja suunnata syytökset Leena Luhtasen suuntaan. Ja veikkaan että sosiaalimenot on hieman tärkeämpiä sosdem. suomessa kuin verkon rakentaminen.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 11:42:09

Olli-Pekka Heinosen aikaan tuo linjanveto aikanaan tehtiin. Leena Luhtanen ei ollut siihen käsittääkseni osallinen. Jos päättäjä tekee idioottimaisen päätöksen, hänen pitäisi joutua siitä edes jollakin tapaa edesvastuuseen. Sopivin edesvastuu olisi tässä tapauksessa mielestäni karkoitus ylimmiltä päätöspalleilta IMHO.

Tietenkin mielipidettäni värittää oman yhteydentarjoajani hinnoittelupolitiikka :)

Tuohon veikkaukseesi en välitä ottaa kantaa. Noista arvostus- ja tärkeysjärjestyksistä voidaan riidellä maailman tappiin ja kaikki ovat edelleen oikeassa _omasta mielestään_.
asdfghjklz Re: Suomalaista osaamista
asdfghjklz, 18.9.2003 09:53:14
Pisteet: 0
Vaikka Suomen normaali hinta onkin n. 50e, se on silti kalliimpi kuin tuo mainittu 45e. LIsäksi liittymien nopeuksista ei puhuta mitään. Olli-Pekka Heinonenhan oli sitä mieltä ettei Suomessa tarvitse valtion puuttua laajakaistayhteyksien rakentamiseen kuten Ruotsissa. Markkinat hoitavat asian. Markkinat saisivat hoitaa Olli-Pekka Heinosen pois vallankahvasta, prkl.
Valtion tulisi ainoastaan puuttua siihen, että 256kbit/s ADSL-yhteys oli saatavissa kaikkissa Suomen kunnissa kohtuu hintaan. Ihmiset voisivat tehdä töitä kotona pienissä kunnissa poissa kaupungeista.
daimoni Re: Suomalaista osaamista
daimoni, 18.9.2003 10:07:46
Pisteet: 0
Valtion tulisi ainoastaan puuttua siihen, että 256kbit/s ADSL-yhteys oli saatavissa kaikkissa Suomen kunnissa kohtuu hintaan. Ihmiset voisivat tehdä töitä kotona pienissä kunnissa poissa kaupungeista.
Ei, vaan 512 vähintään :) Eihän noita 256 enää edes tarjota. Paitsi kaapelihilavitkuttimen muodossa.
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
jst Re: Suomalaista osaamista
jst, 18.9.2003 09:25:53
Pisteet: 0
Suomen normaali hinta on noin 50€:sta, joka on aika sama mitä se on tuon artikkelin mukaan USA:ssa. Katsokaa vaikka Elisan, Soneran, Saunalahden jne... hintoja.
Palkathan tuossa aikaisemmin mainittiin, eli ostovoimaan suhteutettuna 50e täällä ja 50e usassa on pikkuisen eri asia.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 19:53:13
Pisteet: 0
Suomen normaali hinta on noin 50€:sta, joka on aika sama mitä se on tuon artikkelin mukaan USA:ssa. Katsokaa vaikka Elisan, Soneran, Saunalahden jne... hintoja.
Palkathan tuossa aikaisemmin mainittiin, eli ostovoimaan suhteutettuna 50e täällä ja 50e usassa on pikkuisen eri asia.
Noh, mitä tässä amerikkalaisen kaverin kanssa jutelleena olen huomannut niin kyllä se ameerikkalaistenkin mielestä on se 60€ 1024/512 pätkästä ihan hyvä hinta. Palkat ja verot niillä on samaa kalibeeria kun täälläkin. Vuokrat kovempia (nojoo, en asu pääkaupunkiseudulla) autot halvempia, sähkölasku kovempi.... eli kyllä minusta siellä ainakin eläminen on saman hintaista kun täälläkin, sellainen kuva on jäänyt. Itse en siellä ihmemaassa ole kertaakaan käynyt joten joku muu voi tästä jatkaa eteenpäin todistaen minut vääräksi/oikeaksi tmv.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 19.9.2003 00:42:18
Pisteet: 0
Palkat ja verot niillä on samaa kalibeeria kun täälläkin. Vuokrat kovempia (nojoo, en asu pääkaupunkiseudulla) autot halvempia, eläminen on saman hintaista kun täälläkin, sellainen kuva on jäänyt. Itse en siellä ihmemaassa ole kertaakaan käynyt joten joku muu voi tästä jatkaa eteenpäin todistaen minut vääräksi/oikeaksi tmv.
Siis hetkinen - verotko jossakin jenkeissä, missä koulutus ja sairaanhoito maksaa olisi verot yhtä suuret kuin täällä? Ei pidä paikkansa. Muutenkin, siinä missä eurooppalainen tekee 2 euroa jenkki tekee kolme. En mitenkään ihaile jenkkejä, päinvastoin, mutta se on ihan fakta että siellä on kuluttajalla huomattavasti suurempi ostovoima kuin euroopassa yleensä. Ja Suomi sijoittuu ostovoimassa euroopan hännille. Valitettavasti.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 23.9.2003 20:02:42
Pisteet: 0
Siis hetkinen - verotko jossakin jenkeissä, missä koulutus ja sairaanhoito maksaa olisi verot yhtä suuret kuin täällä? Ei pidä paikkansa.
Olettaen että mies ei minulle valehdellut ja kun katseli niitä faktoja ja figuureita mitä mies tiskiin keskustelun aikana heitti, niin summa joka sillä palkasta jäi käteen vastasi sitä mitä täälläkin olisi jäänyt. Se että puhuttiinko telleistä lelleistä ja ihan konkreettisesti samoista Veroista, en tiedä. Todennäköisesti hän laski summaan myös joitakin näistä pahamaineisista vakuutuksista joita heillä on. Paljon olemme myös hänen koulutuksensa hinnasta puhuneet, keskiverto college half scholarshipilla nykäisi kaverilta -vain- vuosittain 12 000$. Olisi kiva kuulla mihin sinä perustelet tämän "ei pidä paikkaansa" kommentin, niin voin hänelle kertoa saman.
Trolli Re: Suomalaista osaamista
Trolli, 19.9.2003 10:14:31
Pisteet: +1
Ja Suomi sijoittuu ostovoimassa euroopan hännille. Valitettavasti.
Laitetaan nyt vastapainoksi kaikelle mutu-tiedolle hieman faktaa, tässä eräiden maiden ostovoimapariteetti viime vuodelta:

Suomi: $26,200
USA: $37,600
Ruotsi: $25,400
Saksa: $26,600
Japani: $28,000
Eesti: $10,900
Ranska: $25,700
Belgia: $29,000
Bulgaria: $6,600
Tanska: $29,000
Italia: $25,000
Itävalta: $27,700
Kreikka: $19,000
Norja: $31,800
Etelä-Korea: $19,400
Pohjois-Korea: $1,000
Monaco: $27,000
Romania: $7,400
Espanja: $20,700
Venäjä: $9,300
Turkki: $7,000

Koko maailma: $7,900

Tuo "euroopan hännille" on ehkä hieman liioiteltua, keskivaiheille olisi parempi.

Lähteenä CIA World Fact Book:

http://www.cia.gov/cia/publications/factbook/
"If A equals success, then the formula is: A = X + Y + Z, X is work. Y is play. Z is keep your mouth shut." -- Albert Einstein
daimoni Re: Suomalaista osaamista
daimoni, 18.9.2003 08:52:10
Pisteet: 0
Joo, mutta siinä vääristellään Suomen hintoja. Voi olla että jollain todellakin maksaa tuon verran joku yhteys, mutta kyllä se on lähinnä poikkeus kuin normaali hinta. Suomen normaali hinta on noin 50€:sta, joka on aika sama mitä se on tuon artikkelin mukaan USA:ssa. Katsokaa vaikka Elisan, Soneran, Saunalahden jne... hintoja.
Melkeinpä väitän että tuota USA:sta saa tuolla 50 vähän nopeamman kuin 512 "laajakaista"...
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 09:24:27

Siellä taitaa olla käytössä tyyli että kaistaa annetaan reilusti mutta tiedonsiirto määrissä on rajat joiden ylittämisen jälkeen yhteyden nopeus hidastuu ~ISDN tasolle.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 19.9.2003 12:49:33
Pisteet: 0
Siellä taitaa olla käytössä tyyli että kaistaa annetaan reilusti mutta tiedonsiirto määrissä on rajat joiden ylittämisen jälkeen yhteyden nopeus hidastuu ~ISDN tasolle.
Eiköhän siellä vain makseta siitä tiedonsiirrosta megaa/$/kk, perushinnalla (tietyillä operaattoreilla) saa n megaa ja sitten maksetaan ylimenevästä tai sitten maksetaan per n megaa ilman perushintoja, voihan olla että jotkut operaattorit hidastavat sitten rajojen täytyttyä, mutta pääasiassa hommasta jäi maku että maksat mitä käytät periaate oli operaattoreille mieleen. Kaipa siellä jossakin voi olla kiinteähintaisiakin liittymiä nykyään. Isdn oli ja lienee vieläkin suuri tekijä noin muuten.
daimoni Re: Suomalaista osaamista
daimoni, 18.9.2003 10:06:48
Pisteet: 0
Siellä taitaa olla käytössä tyyli että kaistaa annetaan reilusti mutta tiedonsiirto määrissä on rajat joiden ylittämisen jälkeen yhteyden nopeus hidastuu ~ISDN tasolle.
ahaa, no kiitos lisätiedosta.
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
asdfghjklz Re: Suomalaista osaamista
asdfghjklz, 18.9.2003 09:47:38
Pisteet: 0
Suomi taas otsikoissa, sen lisäksi että palkat ovat huonoja ja ostovoima surkea myös internetyhteydet ovat maailman kalleimpia. Oikein mainitaan toiseksiviimeisessä lauseessa Exciten uutisessa.
Japani on ainakin mielettömän kallis maa elää.
Re: Suomalaista osaamista
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 12:35:26
Pisteet: 0
Suomi taas otsikoissa, sen lisäksi että palkat ovat huonoja ja ostovoima surkea myös internetyhteydet ovat maailman kalleimpia. Oikein mainitaan toiseksiviimeisessä lauseessa Exciten uutisessa.
Japani on ainakin mielettömän kallis maa elää.
Ei niin mielettömän kallis suhteessa palkkoihin (eli se maaginen ostovoima). Suomikin on mielettömän kallis maa Virosta katsottuna ja Euroopasta esimerkkinä vaikka Lontoo, on suomalaiseen hintatasoon nähden aivan tolkuttoman kallis paikka asua, mutta bruttopalkat ovat isommat ja nettopalkat vielä isommat. Kaikki on niin suhteellista. Eli ostovoimaan suhteutettuna Japanin ~35 euroa/kk vastaisi Suomessa ehkä noin 15-20 euroa/kk.
Japanin ja Korean laajakaistat
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 08:23:31
Pisteet: 0
Ehkä mainitsemisen arvoista on myös se että japanissa ja koreassa myytävät laajakaistat ovat aitoja laajakaistoja, eikä mitään 512 linjoja joita mainostetaan laajakaistoina (tieteellinen määritys laajakaistalle on edelleenkin 2Mbit/s)
Re: Japanin ja Korean laajakaistat
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 10:05:58
Pisteet: 0
Ehkä mainitsemisen arvoista on myös se että japanissa ja koreassa myytävät laajakaistat ovat aitoja laajakaistoja, eikä mitään 512 linjoja joita mainostetaan laajakaistoina
Niinpä. http://www.itu.int/osg/spu/ni/promotebroadband/cas... kertoo Japanin tilanteesta, esim. näin:

ADSL service speeds have been widely
upgraded from a maximum of 1.5Mbit/s in 2001 to a maximum 8M bit/s or 12Mbit/s in 2002. FTTH services were launched in 2002. At first, the normal service speed was a maximum of 10Mbit/s, but with soon increased to 100Mbit/s. Keen competition among broadband operators has led to the world’s lowest prices
(see details in Section 5.1).

Hinnat noille ADSL-yhteyksille on NTT:llä 35:n taalan paikkeilla nopeudesta riippumatta. Mutta ei Suomen tilanne niin kauhea ole jos vertaa muuhun Eurooppaan ja unohtaa meidän elintason alhaisuuden.
weicco Re: Japanin ja Korean laajakaistat
weicco, 18.9.2003 19:26:48
Pisteet: 0
Jotain hämärää tuossa tekstissä, sillä ADSL:n maksimi downstream on 8 megaa. 12 megaa on jo kokonaan toinen tekniikka. 12 megaa ei myöskään voi tarkoittaa ADSL:n maksimi kaistaleveyttä sillä sehän on 8 megaa + 896 kiloa < 12 megaa.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: Japanin ja Korean laajakaistat
Anonyymi kommentoija, 23.9.2003 14:31:27
Pisteet: 0
Jotain hämärää tuossa tekstissä, sillä ADSL:n maksimi downstream on 8 megaa. 12 megaa on jo kokonaan toinen tekniikka. 12 megaa ei myöskään voi tarkoittaa ADSL:n maksimi kaistaleveyttä sillä sehän on 8 megaa + 896 kiloa < 12 megaa.
Ei siinä mitään hämärää ole, useampi operaattori tarjoaa tuollaista ADSL:ää Japanissa. Laitteitakin löytyy kun netistä kaivaa. Voihan se olla epästandardi laajennus, mutta ketä kiinnostaa?Asiakkaat tuskin valittavat lisävauhdista...
oma Re: Japanin ja Korean laajakaistat
oma, 18.9.2003 11:16:08
Pisteet: 0
... laajakaistat ovat aitoja laajakaistoja, eikä mitään 512 linjoja joita mainostetaan laajakaistoina (tieteellinen määritys laajakaistalle on edelleenkin 2Mbit/s)
Oletko ihan itse tieteellisesti määrittänyt laajakaistan aidoksi nopeudeksi 2Mbit/s vai mistä olet tuon luvun saanut?
Testing
Re: Japanin ja Korean laajakaistat
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 11:53:59
Pisteet: +1
Tulkinnan varaista kun laajakaistoja on kaksi.
Taas näitä käännöskukkasia.
Wideband=laajakaista jolla tarkoitetaan =<2Mbit yhteyksiä.
Broadband=laajakaista jolla tarkoitetaan 64kbit-2Mbit yhteyksiä.

Nuo korean ja japanin yhteydet ovat widebandia, ei broadbandia. yhteysnopeudet siellä kun yleisesti ovat 10-50Mbit/s luokkaa vdsl tekniikalla.
kinnunen menee jo naurettavaksi
kinnunen, 18.9.2003 17:00:22
Pisteet: 0
Onko nämäkin "tieteellisesti" määritetty, ja jos on, niin missä?
TeknoHog Re: Japanin ja Korean laajakaistat
TeknoHog, 18.9.2003 15:09:06
Pisteet: 0
tieteellinen määritys laajakaistalle on edelleenkin 2Mbit/s
Jos oikein tieteellisesti puhutaan, niin kaistanleveys on käsitteenä eri asia kuin tiedonsiirtokapasiteetti, niitä esimerkiksi mitataan eri yksiköillä. Kirjoitin tästä yhtenä päivänä pienen selityksen:

http://www.iki.fi/teknohog/faq.html

Mainostajat ovat tietenkin sekoittaneet käsitteet totaalisesti. Perustana on ilmeisesti hakkeripiirien vitsi, koska näillä termeillä on kuitenkin jotain tekemistä keskenään. Tämä selitys on esim. Jargon Filessä:

http://catb.org/esr/jargon/html/B/bandwidth.html

Virhettä on tietysti hankala korjata nyt, kun termi on levinnyt niin laajalle. Eihän siinä mitään, jos kieli olisi sillä tavalla erilainen että vaikkapa autosta käytettäisiin nimitystä "polkupyörä", mutta kun se kaistanleveyden alkuperäismerkitys on edelleen olemassa... 8-(
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
jkarjanl Re: Japanin ja Korean laajakaistat
jkarjanl, 18.9.2003 09:06:10
Pisteet: 0
Ehkä mainitsemisen arvoista on myös se että japanissa ja koreassa myytävät laajakaistat ovat aitoja laajakaistoja, eikä mitään 512 linjoja joita mainostetaan laajakaistoina (tieteellinen määritys laajakaistalle on edelleenkin 2Mbit/s)
Mulle riittäisi jos edes olisi tuo 512...
Arvaa sapettaako, kun joutuu maksamaan 48 euroa 256:sta liittymästä... Ja tämä siis normaali Soneran kotiADSL. Ei kannata antaa niiden mainosten hämätä, tuohon hintaan saa 512:n vain "määritetyillä taajama-alueilla", eli lähinnä isommissa kaupungeissa.
Re: Japanin ja Korean laajakaistat
Anonyymi kommentoija, 21.11.2003 19:09:54
Pisteet: 0
Arvaa sapettaako, kun joutuu maksamaan 48 euroa 256:sta liittymästä... Ja tämä siis normaali Soneran kotiADSL. Ei kannata antaa niiden mainosten hämätä, tuohon hintaan saa 512:n vain "määritetyillä taajama-alueilla", eli lähinnä isommissa kaupungeissa.
Re: Japanin ja Korean laajakaistat
Anonyymi kommentoija, 21.11.2003 19:20:53
Pisteet: 0
Arvaa sapettaako, kun joutuu maksamaan 48 euroa 256:sta liittymästä... Ja tämä siis normaali Soneran kotiADSL. Ei kannata antaa niiden mainosten hämätä, tuohon hintaan saa 512:n vain "määritetyillä taajama-alueilla", eli lähinnä isommissa kaupungeissa.
Eli me maalaiset olemme taas tarjoamassa kaupunkeihin lisäetuja. Olisi tasa-arvovaltuutetun, kilpailuviraston tai keskustavetoisen hallituksen jo aika hoitaa lupauksiaan ja aluepoliittisista syistä tasata nämä hintaerot eli vähän solidaarisuutta taajama-asukkailta landelle.
niin joo
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 11:31:15
Pisteet: 0
Suomen korkeisiin hintoihin syy on Sonerassa.
Sonera kun sattuu omistamaan runkoverkot suomessa ja voi näin käytännössä päättää operaattoreiden hinnoittelusta.
Ruotsissa runkoverkon omistaa valtio. On aika synkkää, että yritys on lahjana saanut kansalta verkon jolla se tekee bisnestä.
Re: niin joo
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 12:07:26
Pisteet: 0
Suomen korkeisiin hintoihin syy on Sonerassa. Sonera kun sattuu omistamaan runkoverkot suomessa ja voi näin käytännössä päättää operaattoreiden hinnoittelusta.
Ei pidä paikkaansa, runkoverkkoja omistaa moni muukin. Sonera on vain yksi pelaaja muiden joukossa. Jos jotain syitä on niin ne ovat kovat kuparivuokrat ja se että operaattorin ei ole pakko vuokrata omaa kuituverkkoaan.
Re: niin joo
Anonyymi kommentoija, 20.9.2003 09:23:40
Pisteet: 0
Suomen korkeisiin hintoihin syy on Sonerassa. Sonera kun sattuu omistamaan runkoverkot suomessa ja voi näin käytännössä päättää operaattoreiden hinnoittelusta.
Ei pidä paikkaansa, runkoverkkoja omistaa moni muukin. Sonera on vain yksi pelaaja muiden joukossa. Jos jotain syitä on niin ne ovat kovat kuparivuokrat ja se että operaattorin ei ole pakko vuokrata omaa kuituverkkoaan.
Eikös siinä käynytkään niin että Suomen kupariverkot myytiin halavalla Uruguaylaisille että saataisiin rahaa ostaa Saksan UMTS-oikeuksia? Kun nyt oikein muistelen niin taisihan siinä mennä mm. myös TV:n maanpäälliset lähetysverkot Ranskaan ja postinjakelu Saksaan. Hyvä Posti-Pekka!
Mainiota
Anonyymi kommentoija, 18.9.2003 11:43:21
Pisteet: 0
Nyt nähdäänkin miten verkko toimii sen alkuperäisessä tarkoituksessa kun naapuri ampuu pian pohjoisesta nukeja.
Kalliit hinnat?
Anonyymi kommentoija, 22.9.2003 17:41:42
Pisteet: 0
Pietarsaarelainen yritys multi.fi tarjoaa halpoja adsl -hteyksiä ympäri suomen.
http://www.multi.fi
Re: Kalliit hinnat?
Anonyymi kommentoija, 23.9.2003 19:55:30
Pisteet: 0
Pietarsaarelainen yritys multi.fi tarjoaa halpoja adsl -hteyksiä ympäri suomen. http://www.multi.fi
Ei se ainakaan kotkan seudulla toimi, ja vaikka toimisi, ei se noilla hinnoilla halpa edes olisi
Saltsa Re: Kalliit hinnat?
Saltsa, 24.9.2003 18:29:26
Pisteet: 0
Pietarsaarelainen yritys multi.fi tarjoaa halpoja adsl -hteyksiä ympäri suomen. http://www.multi.fi
Nojaa, 2Mbps liittymä maksaa multilla 99e/kk.

http://www.saunalahti.fi n. 97e/kk
http://www.nebula.fi 95e/kk
http://www.sonera.fi 104e/kk
http://www.elisa.fi 90e/kk

Eli ei oo kauheita eroja hinnoissa.