Keskiviikko, 13.2.2002
EU vertaili ADSL-yhteyksien hintoja
EU:n vastikään toteuttamasta ADSL-nettiyhteyksien hintavertailusta ilmenee, että Saksassa on halvimmat ADSL-yhteydet EU:n alueella. Vertailu paljastaa myös eri maiden suuret hintaerot. Halvimmat ADSL-yhteydet löytyvät Saksan ohella Belgiasta, Tanskasta ja Hollannista.
EU:n teollisuuskomissaarin Erkki Liikasen mukaan ADSL-yhteyden kilpailukykyinen kuukausihinta on runsaan 20 ja 40 euron välillä. Neljän halvimman maan lisäksi myös Ranskassa ja Ruotsissa on hintataso Liikasen mainitsemassa haarukassa, mutta esimerkiksi Suomessa, jossa hinta on EU:n keskitasoa, hinta nousee jo yli 40 euron. Liikanen muistutti, että hintavertailun julkaisemisesta huolimatta EU:n tehtävä ei ole säännöstellä hintoja.
ADSL-yhteyksiä on eniten Saksassa, noin kaksi miljoonaa. Belgiassa on tilaajia puoli miljoonaa ja Isossa-Britanniassa neljännesmiljoona. Kreikassa kuluttajien saatavilla ei ole ollenkaan laajakaistapalveluja.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 14.2.2002 00:08:55
Kyllähän Deutche Telekom mainostaa, että nyt DSL vain 7,62 (14,90 DM), mutta eihän sitä nyt tuohon hintaan saa.
Eli ennen kun voi ottaa DSL:n niin pitää ottaa kaikenlaista muuta siihen päälle (puhelin/ISDN).
60 eurolla kuussa saa jotakuinkin
1024 kbit/s Downstream
256 kbit/s Upstream
Justus, 13.2.2002 10:11:03
Missä on muuten nopeimmat yhteydet? Itselläni on 2 Mb ADSL ja katsoin juuri, että Elisa tarjoaa nyt jo nelimegaista. Japanissa kuulemma (IPv6-verkossa) on 10-megainen halvempi kuin lankaliittymä.
Eikös ADSL:n maksimi ole 8 megaa? Sillä katsoo jo TV:tä.
Anonyymi kommentoija, 13.2.2002 15:07:17
Anonyymi kommentoija, 14.2.2002 09:19:37
bungle, 13.2.2002 15:48:41
Kyseessä on siis Elisan kotiportti ja talonyhtiön neuvottelema sopimus.
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Anonyymi kommentoija, 13.2.2002 17:52:37
bungle, 13.2.2002 19:07:27
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
bungle, 13.2.2002 19:19:32
Jos kaikista asunnoista imutetaan samaan aikaan, niin silloin nopeus tietenkin laskee ja eihän tuo 10 Mbps ole taattu kuin asunnosta jakamoon, joskin silloinkin tuo kytkin saattaa ylikuormittua, jos kaikki puskee sinne paketteja.
Ja minä en tosiaankaan tiedä, minkälaiset vehkeet tuolla varsinaisesti on ja miten tuo on toteutettu käytännössä, mutta asunnossa on ethernet-pistoke seinässä ja kiinteistö on Cat 6 (ilmeisesti tulevaisuuden tarpeet huomioiden) kaapeloitu, niin veikkaan, että tuo toteutettu jotakuinkin samalla tavalla kuin yrityksissä.
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Kareth, 13.2.2002 17:05:50
"Saisinko laskun"
"Voi ei me täällä Suomessa välitetä moisista"
tai ainakin jotain semmosta
Juupa juu. Lohduttavaa on se että ollaan ainakin tilasto kärkiä(itsemurhat, tavaroiden hinnat, verot).
djankka, 14.2.2002 17:12:39
ryöstöähän tämä on ja linjat ulkomaille tökkii kuitenkin