Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 14.3.2002

Euroopan ensimmäiset Xbox-kaupat tehtiin Helsingissä

Microsoftin kehittämä Xbox-pelikonsoli on viimeinkin virallisesti saatavilla Euroopassa. Helsingin keskustan Stockmann-tavaratalon edustalla järjestettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Xbox-julkistustilaisuus, joka huipentui vuorokauden vaihduttua torstain puolelle, jolloin myytiin maanosan ensimmäiset Xboxit. Aikaeron ansiosta Suomessa voitiin aloittaa pelikonsolien myynti ensimmäisenä niistä kuudestatoista valtioista, joissa Xbox tulee nyt myyntiin.

Xbox on yleisesti saatavilla jälleenmyyjiltä heti torstaiaamuna 14.3. Pelikonsolin vähittäismyyntihinta on 519 euroa. Euroopan julkistuspäivänä myynnissä on 20 eri Xbox-peliä, mm. Max Payne, Dead or Alive 3, FIFA World Cup 2002, Project Gotham Racing sekä paljon kehuja kerännyt Halo. Kesäkuun loppuun mennessä myyntiin on luvattu tulevan yhteensä 60 pelinimikettä.

Euroopan julkistuspäivän varjoon jäävät viime viikolla Japanin markkinoilla tapahtuneet vastoinkäymiset sekä pelivalmistajien vastikään Microsoftia kohtaan esittämä kritiikki. Useat yhdysvaltalaiset pelitalot ovat ilmaisseet huolensa Microsoftin harjoittamasta markkinoinnista, jossa sen väitetään suosivan itse kehittämiään pelejä ja jättävän kolmansien osapuolien pelit varjoon. Microsoftin pelätään "opastavan" jälleenmyyjiä myymään konsolien kanssa samassa paketissa myös Microsoftin kehittämiä pelejä. Toinen huolenaihe on se, että Microsoft vaatii Xboxilla verkkopelejä pelaavia käyttämään Microsoftin omia pelipalvelimia, vaikka pelin olisikin valmistanut joku ulkopuolinen pelitalo. Microsoft ei ole vielä paljastanut suunnitelmiaan Xbox-peliverkkojen varalle.

Lue juttu K2, 14.3.2002 01:49. Lähde:
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 32 uutta / 32 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Mitä muutakaan microsoftilta voi odottaa
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 07:46:57
Pisteet: +1
Pelitalojen huolenaihe on varmasti oikea ja aiheellinen, mutta mitä muutakaan voi Microsoftilta odottaa. Se miten Microsoft toimii on heille aivan normaalia. Ei Microsoftin tarkoitus ole antaa muille mahdollisuutta kerätä rahaa.
Re: Mitä muutakaan microsoftilta voi odottaa
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 13:52:56
Pisteet: +1
Eikös ainakin Jenkeissä ollut pakko ostaa pari-kolme M$- peliä koneen mukana? Ja sitten kaikki uutisoivat kritiikittömästi Microsoftin edustajan kommentteja kuinka pelit ovat niin suosittuja.. Miten on, tuleeko Euroopan versiossakin pakkopullaa mukana?

Itse olisin odottanut Microsoftin tuovan Eurooppaankin samanlaisen 'Special Edition'- koneen mitä ne Japaniin myivät (BGatesin allekirjoittama ja numeroitu uniikki avaimenperä, jne.).
Miksi pitäisi ostaa X-Box?
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 11:13:40
Pisteet: 0
Kun samalla hinnalla saa Gamecuben ja PS2:n, tai kaksi Gamecubea. :)

Pelitkin on näillä kahdella konsolilla halvempia kuin nuo x-boxin pelit.
Re: Miksi pitäisi ostaa X-Box?
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 13:49:08
Pisteet: 0
Tai sitten PS2:n ja 40Gt kovalevyn+verkkokortin(Linukalla tai ilman).
Re: Miksi pitäisi ostaa X-Box?
pitr_, 14.3.2002 13:56:05
Pisteet: 0
jokos niitä saa euroopasta?
Re: Miksi pitäisi ostaa X-Box?
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 13:58:02
Pisteet: 0
jokos niitä saa euroopasta?
Ei saa. Julkaistiin vasta Jenkeissä. Olen yrittänyt seurata tilannetta, enkä ole nähnyt vielä Euroopan julkaistamispäivämäärää.
Re: Miksi pitäisi ostaa X-Box?
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 15:37:12
Pisteet: 0
Eikös PS2Linux julkaista sekä Jenkeissä että Euroopassa toukokuun 22 päivä? Ja Euroopassa hinnaksi taisi tulla 249e + verot? Pitää vain toivoa että sitä myydään Saksasta tai muusta Suomea halvemmasta maasta.
Re: Miksi pitäisi ostaa X-Box?
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 15:50:22
Pisteet: 0
Eikös PS2Linux julkaista sekä Jenkeissä että Euroopassa toukokuun 22 päivä? Ja Euroopassa hinnaksi taisi tulla 249e + verot? Pitää vain toivoa että sitä myydään Saksasta tai muusta Suomea halvemmasta maasta.
Totta! Löytyihän se tieto kun tarpeeksi kauan kaivoi:
http://playstation2-linux.com/forum/forum.php?thre...

SCEE:n edustaja siinä kirjoitteleepi, että tarkoitus on julkaista se 22.5.2002 tietyin edellytyksin.
Pineapple Re: Miksi pitäisi ostaa X-Box?
Pineapple, 14.3.2002 14:39:01
Pisteet: +1
Kun samalla hinnalla saa Gamecuben ja PS2:n, tai kaksi Gamecubea. :)
Konsoli maksaa yhtä paljon kuin PS2 maksoi uutena.

Pelitkin on näillä kahdella konsolilla halvempia kuin nuo x-boxin pelit.
Pelit näyttisivät olevan aikapitkälti samanhintaisia. Voit katsoa esimerkiksi www.dvdboxoffice.comista tai www.play.comista

Tässä esimerkki ulkoisen firman (EA tässätapauksessa) hinnoittelusta uusissa peleissä näille kolmelle konsolille. Hinnat ovat kanadan dollareita ( 1.00 CAD = 0.711337 EUR
Euro )

GC : FIFA Soccer 2002 $80.95
PS2 : FIFA 2002 $80.95
Xbox : NHL 2002 $82.95
Pineapple
X-Box testissä
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 11:29:47
Pisteet: +1
Re: X-Box testissä
rugueux, 14.3.2002 12:06:43
Pisteet: +1
Kiitos kovasti suomalaisesta testistä. Olinkin jo odotellut testiä mihin ei sponsorointi tai fanaattisuus ole päässyt vaikuttamaan (esimerkkinä peliversumi.fi:in ja xboxfin.comin testit). Microsoftin paras tuotos, ylivoimaisesti. Jos laitetta tulee saamaan vaaleanpunaisena, niin se on pakko ostaa!

Sattuiko kukaan muuten olemaan eilen siellä tapahtumassa? Ehkä saamme pian nähdä Sektorin raportin tapahtumasta =)
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Re: X-Box testissä
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 14:01:55
Pisteet: +1
Kiitos kovasti suomalaisesta testistä. Olinkin jo odotellut testiä mihin ei sponsorointi tai fanaattisuus ole päässyt vaikuttamaan (esimerkkinä peliversumi.fi:in ja xboxfin.comin testit). Microsoftin paras tuotos, ylivoimaisesti.
Tuossa on yksi vakavakin testi:
http://edome.fi.soneraplaza.net/php/article.php/10...

:)
jemm Re: X-Box testissä
jemm, 14.3.2002 12:42:25
Pisteet: +1
Sattuiko kukaan muuten olemaan eilen siellä tapahtumassa? Ehkä saamme pian nähdä Sektorin raportin tapahtumasta =)
Minä olin - vahingossa - ehkä n. 5 sekunnin ajan. :)

Piti nimittäin ehtiä 20:een (bussi), joka lähtee Erottajalta ja tuo tilaisuus sattui olemaan juuri kävelyreittini varrella. Kuulin jytinää (joku dj vinyyleiden kanssa), näin vilauksia laitteista ja ilmaista Batteryä oli ilmeisesti jaossa ja muuta ei oikein mieleen jäänytkään, kun oli hieman kiirus.

Itse olen harkinnut jotain konsolia, mutta kolmesta vaihtoehdosta on vaikea valita, sillä jokaiselle on jotain perusteita (lähinnä tiettyjen pelien osalta). X-Boxia puoltaa pari peliä ja tehot, GC:tä toiset pelit (ja kivempi muotoilu ja GBA-liitäntä), PS2:lle on taas hyvin pelejä jne...

Kaipa se PC ja GBA saavat sitten riittää, kun ei sitä niilläkään kerkeä juurikaan pelailemaan, vaikkakin tekisi mieli tehdä toinen palvelin tuosta pelikoneesta ;)
-Jemm
mikkisoftan palvelimet
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 15:53:00
Pisteet: 0
Oudolta tuntuu myös microsoftin vaatimus käyttää vain microsoftin omia pelipalvelimia. Lieneekö tuo yritys kitkeä piratismia vai lähettääköhän microsoftin pelit mitälie informaatiota suoraan pääkallopaikalle käyttäjän tietämättä.. :o
Pineapple Re: mikkisoftan palvelimet
Pineapple, 14.3.2002 22:15:21
Pisteet: 0
Oudolta tuntuu myös microsoftin vaatimus käyttää vain microsoftin omia pelipalvelimia. Lieneekö tuo yritys kitkeä piratismia vai lähettääköhän microsoftin pelit mitälie informaatiota suoraan pääkallopaikalle käyttäjän tietämättä.. :o
Oudolta myös tuntuu että jo nyt itketään pelipalvelimista vaikkei nettipelimahdollisuutta ole vielä edes julkaistu. Sitäpaitsi pätevät kooderit ovat jo tehneet reititys-systeemin millä esimerkiksi Haloa voi pelata internetin yli.

Lisäinfoa tuosta http://www.xboxgw.com/ sekä Bungien virallisilta sivuilta, tuosta http://support.bungie.com/perlbin/blam.pl?file=art...
Pineapple
hmm
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 20:55:54
Pisteet: 0
Taisin nähdä jo viimeviikolla yhden meidän Prismassa. Ovatkos ottaneet jo ennakkoa?
niccy Tilanne Stokkalla
niccy, 14.3.2002 13:36:27
Pisteet: +1
Tulipa tossa ruokatunnilla piipahdettua Stokkalla. Esillä ollut X-Box oli tiltissä kun sitä yritti kokeille, myyjä vain totesi: "ai se on tainnut taas kaatua".
Itse laitettakin oli myyty huimat 10kpl.

Demopelit mitä siinä tuli kokeiltua ei kyllä olleet mitään PS2:sen pelejä ihmeellisempiä....
Pineapple Re: Tilanne Stokkalla
Pineapple, 14.3.2002 14:41:18
Pisteet: +1
Tulipa tossa ruokatunnilla piipahdettua Stokkalla. Esillä ollut X-Box oli tiltissä kun sitä yritti kokeille, myyjä vain totesi: "ai se on tainnut taas kaatua".
Lieneekö sama kuumenemisongelma kuin jenkessäkin oli noissa demokaapeissa.

Demopelit mitä siinä tuli kokeiltua ei kyllä olleet mitään PS2:sen pelejä ihmeellisempiä....
Eivät todellakaan olleet, siinä olet oikeassa. Lieneekö vain valikoiva katse, vai tuntuiko vain että Xboxissa olisi vähemmän "jaggieseja" eli pikselöityneitä reunoja kuin PS2lla ? Xboxissa olisi kyllä vissiin antialiasointi mutta en sitten tiedä käyttääkö pelit sitä.
Pineapple
Re: Tilanne Stokkalla
Anonyymi kommentoija, 15.3.2002 12:21:05
Pisteet: 0

Lieneekö sama kuumenemisongelma kuin jenkessäkin oli noissa demokaapeissa.
Samapa sama. Umpinainen kaappi jossa edessä se lasilevy. Ilmanvaihtoa tasan 0 niin kaatuu siellä mikä tahansa värkki ennen pitkää kun olotilat alkavat muistuttaa saunaa. Gameworldissa homma ratkaistiin poistamalla standeista takalevy ja hups, boxit eivät enää kaatuilleetkaan.
rosmo Re: Tilanne Stokkalla
rosmo, 15.3.2002 15:20:54
Pisteet: 0
Eivät todellakaan olleet, siinä olet oikeassa. Lieneekö vain valikoiva katse, vai tuntuiko vain että Xboxissa olisi vähemmän "jaggieseja" eli pikselöityneitä reunoja kuin PS2lla ?
Ainakaan nopeasti katsoen pelien grafiikka ei juurikaan eronnut nykyisistä PS2:n peleistä. Haloa en kyllä nähnyt, sitähän on eniten hypetetty.
--
"I love deadlines, especially the whooshing sound they make as they go by."
Olematon tjaa-a
Olematon, 14.3.2002 12:37:26
Pisteet: 0
"Microsoftin harjoittamasta markkinoinnista, jossa sen väitetään suosivan itse kehittämiään pelejä ja jättävän kolmansien osapuolien pelit varjoon. Microsoftin pelätään "opastavan" jälleenmyyjiä myymään konsolien kanssa samassa paketissa myös Microsoftin kehittämiä pelejä."

Mutta Nintendohan tekee ihan samaa. :) Ainahan sillä on Mario-peli tai kaksi konsolipaketissa mukana.
--
directory mozilla; dmoz.org
Re: tjaa-a
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 12:47:51
Pisteet: 0
Mutta Nintendohan tekee ihan samaa. :) Ainahan sillä on Mario-peli tai kaksi konsolipaketissa mukana.
NES aikoina ehkä, mutta ei enään.
Re: tjaa-a
rugueux, 14.3.2002 13:13:54
Pisteet: +1
Mutta Nintendohan tekee ihan samaa. :) Ainahan sillä on Mario-peli tai kaksi konsolipaketissa mukana.
NES aikoina ehkä, mutta ei enään.
Mario on syy hankkia Nintendon konsoli (ainakin minulle), kuten myös Sonicista on muodostunut jonkinlainen tunnusmerkki menneille Segan konsoleille. Tuntuu suorastaan typerältä, kun uuden Nintendon konsolin mukana ei tulekkaan uutta Mariota.

Kun on luotu menestyksekäs hahmo, joka poikkeuksetta tarkoittaa laatua ja hauskoja pelihetkiä, niin kyllä se on oikeutetusti konsolin mukana. Konsolit joilla ei ole omaa nimikkohahmoaan tuntuvat suorastaan alastomilta, kylmiltä. Mario, Mario!
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
daddymac Vaisu aloitus...
daddymac, 14.3.2002 09:11:13
Pisteet: +1
Ei Microsoftin myynti Helsingissä ainakaan kovin tykillä lähtenyt, kun paikalle oli ajettu iso rekkakin ja paikanpäälläolijoita ei ollut kuin kourallinen. Iltasanomien www-liitteestä seuraavaa:

<-klip->

Microsoftin Xbox-pelikone ei villinnyt yöllisiä ostajia

Tietokonejätti Microsoftin uusi Xbox-pelikonsoli ei kiinnostanut viime yönä helsinkiläisiä.
Xboxin julkaisupäivä Euroopassa on tänään. Microsoft yritti herättää asiakkaiden mielenkiinnon lupaamalla 500 ensimmäiselle halukkaalle uuden pelikoneen heti puolenyön jälkeen Helsingissä. Näin suomalaiset pääsivät ensimmäisenä eurooppalaisina kokeilemaan uutta konsolia.
Koneet myytiin Keskuskadulle parkkeeratusta rekka-autosta - mutta peräkärryn sivuoven edessä jonotti vain kymmenisen ihmistä.

Euroopan ensimmäinen Xbox luovutettiin arvonnan voittajalle Joonas Kantolalle kello 00.03 ilmaiseksi.
-En mä tätä olisi ostanutkaan, Kantola totesi saatuaan pelikoneen.

<-klip->

...että enemmän tai vähemmän penkin alle...

</antti>
Tässä vielä URL
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 09:37:19
Pisteet: 0
niccy Re: Tässä vielä URL
niccy, 14.3.2002 11:36:38
Pisteet: 0
"Euroopan ensimmäinen Xbox luovutettiin arvonnan voittajalle Joonas Kantolalle kello 00.03 ilmaiseksi.

-En mä tätä olisi ostanutkaan, Kantola totesi saatuaan pelikoneen." -Ilta-Sanomat

Haha.... =)
Re: Vaisu aloitus...
K2, 14.3.2002 13:46:01
Pisteet: 0
Ei Microsoftin myynti Helsingissä ainakaan kovin tykillä lähtenyt, kun paikalle oli ajettu iso rekkakin ja paikanpäälläolijoita ei ollut kuin kourallinen.
En ihmettele, nimittäin tuota julkistustilaisuutta en ole ainakaan minä nähnyt mainostettavan missään. Edes lehdistötiedotetta ei Sektoriin pukannut, vaikka muuten tiedotteita tulee roppakaupalla päivittäin. Joten tuntuu siltä, että tilaisuudessa olivat läsnä vain ne, jotka kuulivat siitä puskaradion kautta tai osuivat sattumalta paikalle. Harvinaislaatuinen munaus, sanon minä.
Mainos täällä:
Anonyymi kommentoija, 14.3.2002 17:35:58
Pisteet: 0
daddymac Re: Mainos täällä:
daddymac, 15.3.2002 14:14:24
Pisteet: 0
Tosi mainos. Tuo on tiedote, joka normaalisti myös faksataan ympäriinsä eri tiedotusvälineille, Mitään mainontaa tuo ei todellakaan ole. Mainos on yleensä a: muualla kuin omilla sivuilla, b: muualla kuin tiedotteet-kohdan alla oman sivun sivuhierarkiassa.

Vesiperän Microsoft tempauksella veti, katsoo juttua sitten kantilta miltä tahansa.

</antti>
daddymac Re: Vaisu aloitus...
daddymac, 14.3.2002 17:10:22
Pisteet: +1
En ihmettele, nimittäin tuota julkistustilaisuutta en ole ainakaan minä nähnyt mainostettavan missään.
Joo, sama vika. Olisin vähintään odottanut Mikkisoftalta jotain Hämyä mainosta vaikkapa sarjisten läheisyyteen 13.3. Hesariin (tai vaatimatonta 80 kilometrin (80000€) etusivumainosta) ...vaikka hämysti koko lanseerausta mainosteltiinkin pitkän aikaa, ei välttämättä poppoo tajunnut tätä julkaisutilannetta...

...Joten tuntuu siltä, että tilaisuudessa olivat läsnä vain ne, jotka kuulivat siitä puskaradion kautta tai osuivat sattumalta paikalle.
Hmm. Puskaradiomainontahan on ollut Underground-poppoon mainontametodi jo kauan. Epämääräisyys ja salavihkaisuus on muodikasta. MS tiedotteli kyllä tapahtumasta aika niukasti, ilmeisesti oletti Irkin ja muiden keskustelukanavien kasvattavan pullataikinaa. Toisin kävi. Välttämättä MIcrosoftin kaltaisen puljun "underground" ja "alternative" latistuvat kansan silmissä wannaBElleilyksi, jonka kaupallisuus paistaa helposti läpi ja dollaritukku tuoksuu jo kauas.

Harvinaislaatuinen munaus, sanon minä.
Juu ei varmasti MS:n Suomen pääkonttorissa ole hyvällä katsottu tätä tempausta. Kamppanjasuunnittelijalle varmaan vittuilee koko talo teknisen tuen osastoa myöten vielä ensi joulunakin, ja ihan syystä.
Lisäksi kun tähän laskee sen että Suomi tosiaan oli Euroopanmyynnin "päänavaus", ja jos tapahtuma olisi onnistunut, niin sitä olisi varmasti hehkutettu ympäri eurooppaa kuinka "sitkeinä sisseinä tunnetut suomalaiset jonottivat suuren Halon johdattamaa tapahtumaa pakkasessa keskellä yötä" ..noh, eipä päästy silläkään mässäileen, ja sana ei varmasti kiri Suomen ulkopuolelle.

Mitä tulee tohon heittämääni Iltasanomien tekstiin, jossa mm. pääpalkinnon (euroopan ensimmäisen X-Boxin) voittanut kaveri tokaisi että "enhän mä tätä OSTANUT olis", niin IS:n nettipuolen toimituksessa on kyllä vähän vaihtelevaa porukkaa töissä, ja tästäkin loistaa läpi journalistin puoluellisuus. (Lyödään lyötyä, Microsoftia) ...epäonnistuneella tempauksella on mässäilty lyhytsanaisen jutun viimeiseen lauseeseen asti.

Niin tai näin, X-Box on täällä. Jos nyt vielä jotain ininää pitää suorittaa ko. Lootasta niin valinta (piratisminestokeino) että DVD-levyä luetaan ulkoa sisällepäin oli todella huono: vaikka tämä nyt piratismipiirejä ehkä päivän pari hidastaakin, on siitä haittaa myös Laillisia pelejä ostaville, sillä levyissä usein käytössä syntyvät naarmut keskittyvät levyn ulkoreunoille (jossa harvemmin sijaitsee mitään kriittistä dataa, ellei levy sitten ole ihan täyteen poltettu) . Nyt kun X-Box aloittaa pelin lukemalla ulommaisia kehiä, jotka varmasti saavat käytössä eniten siipiinsä, niin paitsi että X-Box jo valmiiksi naarmuttaa pelejä, tulee peleistä tätä myöden varmasti entistäkin kertakäyttöisempää kamaa.

Näin lyhyesti mutta ytimekkäästi sanottuna.

</antti>

----
"miten epäkaupallinen kaupallistetaan? - Helposti" -DasJonna
Pineapple Re: Vaisu aloitus...
Pineapple, 14.3.2002 18:05:19
Pisteet: +1
Iltalehden vastaavasta uutisesta saa aivan toisen kuvan tapahtumasta :

<kuottia>
"Microsoftin Suomen väki ei aikaillut uuden pelikonsolinsa myynnin aloittamisen kanssa. Ensimmäiset Xbox-konsolit myytiin halukkaille heti kellon lyötyä kaksitoista viime yönä. Stockmannin nurkalle oli saapunut satakunta innokasta tietokonepeliharrastajaa, jotka halusivat uuden vehkeen ohjaimiin heti alusta alkaen."
</kuottia>

koko uutinen tosta http://www.iltalehti.fi/2002/03/14/20020314_uuXbox...

Molemmat lehdet ovat tosin hieman arveluttavia uutislähteitä..
Pineapple
tpr X-Boxin myynti"menestys"?
tpr, 14.3.2002 22:50:43
Pisteet: 0