|
Keskiviikko, 8.5.2002 GameCube rantautui Eurooppaan pehmeästiNintendon GameCube-pelikonsoli tuli virallisesti myyntiin Euroopassa viime perjantaina. Nintendo ei järjestänyt asian tiimoilta suurta tapahtumaa kaikissa maissa, mutta esimerkiksi Saksassa ja Isossa-Britanniassa konsolin myynti alkoi vauhdikkaasti jo puolenyön aikoihin. Nintendo ilmoitti myyneensä 10 000 pelikonsolia Isossa-Britanniassa kahden ensimmäisen tunnin aikana ja myös Saksassa konsolin menekki ensimmäisenä päivänä oli parempi kuin hieman aikaisemmin julkaistun kilpailijan, Microsoftin Xboxin. Talouslehti MCV:n mukaan Saksassa myytiin kahdessa päivässä yli 50 000 GameCubea.
|
|
Anonyymi kommentoija, 8.5.2002 01:28:14
Vuoden lopulla GC varmaan nousee varsin huikeisiin myyntilukuihin kun monta jeesus peliä julkaistaan (metroid prime, eternal darkness, PSO 1&2, resident evil 0, ja uudet mariot, star foxit ja zelda joitakin mainitaksenit). En usko että Sony tai MS pystyy vastaan tuohon oikein mitenkään.
mmot, 8.5.2002 08:52:37
Totta turiset, nuo pelithän ovat legendoja. Ja varsinkin kun metroidista tulee FPS niin luulis uuttakin porukkaa kiinnostavan.
Anonyymi kommentoija, 8.5.2002 23:07:35
Faktoja tuskin on kenelläkään julkisuuteen antaa, mutta Xbox on kalliimpi valmistaa kuin GAMECUBE. Vastaan on myös tullut useampi uutinen, jossa kerrottiin Nintendon tekevän vielä jopa voittoa jokaisesta myydystä GAMECUBE:sta. Tiedä sitten pitikö se koskaan paikkansa ja varsinkaan nyt, kun hinta alennettiin.
Selvänä erona Nintendolla on vielä sen oma pelit. Ne ovat hittejä jokainen vuorollaan. Ostihan Microsoft Bungien, mutta Halo ei pitkälle riitä. Nintendolta on jo nyt tullut muutama hitti omasta talosta ja vuoden loppuun mennessä niitä on yli kymmenen. Ja kun päälle lisätään lasten suosiossa olevat pokemon-pelit, niin tulosta tehdään. Eikä pidä unohtaa muiden pelitalojen tekemiä hittipelejä GAMECUBE:lle, esimerkkinä Star Wars: Rogue Squadron II.
MCV:n mukaan Nintendo toimitti Saksaan kaikkiaan noin 80000 GAMECUBEa, joista yli 60% on jo myyty (muutaman päivän vanha tieto). Kun taas Xbox on myynyt kuuden ensimmäisen myyntiviikkonsa aikana Saksassa vain 22000 konsolia. (mcvonline.de)
Kerrassaan pehmeää.
samoth, 8.5.2002 09:27:54
MaGn0lia, 8.5.2002 09:22:08
Itse olen odottanut kyseistä pelikonsolia jo pitkään, muistaakseni kun 2000 julkaistussa lehtitiedotteessa kerrottiin sen tehoista ja peleistä mitä sille tulee, olin jo silloin varma että tämä konsoli on ainoa ja oikea :)
Kävin vielä kokeilemassa Game Cubea Gigantissa ja en voi sanoa että mitä jää puuttumaan, ohjain ehkä oli hieman huonosti suunniteltu, mutta olen jo päättänyt, GC tulee saamaan paikkansa minun videoiden ja tv:n vieressä. (kolo on juuri luotu GC:n mittojen mukaan, eikä siihen mikään x-box jättiläinen mahdu)
Topy, 8.5.2002 12:45:16
Yleisesti voisin vielä sanoa, että on ihan hyvä, kun tuo kuutio tulee kauppoihin; me kuluttajat saamme yhden vaihtoehdon lisää ja noiden toisten konsoleiden hinnat nyt (mahdollisesti) hieman halpenevat (eipä tuosta nyt muuten jaksa innostua :). Ja sekin on pelkkää plussaa, että tuo laite "rantautuu pehmeästi eurooppaan", kun ei se minusta suurempaa 'myyntiä' (mainontaa/kampanjaa/menekiä) nyt kaipaa ;).
"Elämä jatkuu normaalisti vaikka kaupoissa on kohta uusi laatikko hyllyssä" -minä.
- "A turtle is a terrible thing to stress" //eof