Kirjaudu

Get it Right hakukoneoptimointi

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 2.4.2009

Google kuvaa: laita julkisivu ja pihaistutukset kuntoon

Vain reilua kuukautta sitten Google haki mol.fi -rekrytointiportaalin kautta valokuvaajia projektiin, jossa ajellaan kamera-autolla pitkin pääkaupunkiseudun katuja ja teitä. Projekti on edennyt seuraavaan vaiheeseen ja kamera-autot ovat aloittaneet liikennöinnin suomalaisissa kaupungeissa huhtikuun alussa.

Autoista otetut kuvat käsitellään tehokkaalla kasvojen sumentamistekniikalla, jonka avulla varmistetaan, ettei kuvissa näkyviä ohikulkijoita ole mahdollista tunnistaa. Myös autojen luettavissa olevat rekisterikilvet sumennetaan. Valokuvan ottamisesta sen julkaisemiseen Google Mapsissa kuluu yleensä useita kuukausia. Katunäkymätoiminnon avulla käyttäjät voivat tarkastella eri paikkoja ja suunnistaa tietyllä alueella katutasolta kuvattujen panoraamakuvien avulla. Lisätietoja katunäkymästä on saatavilla Googlen verkkopalvelusta.

Googlen kuvausprojektin aloitusajankohta on jo ehtinyt huolestuttamaan kotiseuturakkaita ihmisiä, sillä huhtikuisen harmaa pääkaupunkiseutu lehdettömine puineen ja mustine lumikinoksineen ei vastaa turistiesitteiden kesäisen vihreitä ja merellisiä kuvia. Kuvausprojektin on onneksi arvioitu kestävän noin puoli vuotta, joten luontokin ehtii siinä ajassa tälläämään itsensä paraatikuntoon Googlen kuvaajia varten.

oma, 2.4.2009 00:03. Lähde: Sektori, Google, Vartti

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 11 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 2.4.2009 07:16:55
Pisteet: 0
Vastaa
Ei vastaa turistiesitteiden kesäisen vihreitä ja merellisiä kuvia ei.
Ovat enemmänkin realistisia ja todellisia nuo googlen kuvat. Eihän googlen tarkoitus olekkaan esitellä vääristynyttä MET:n hyväksymää kuvaa vaan todellista/realistista kuvaa niistä paikoista mistä he kuvaavat.
Helsinki on harmaa ja ruma kaupunki eikä sille voi mitään.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 2.4.2009 13:13:57
Pisteet: 0
Vastaa
Helsinki on harmaa ja ruma kaupunki eikä sille voi mitään.
Helsinki on varsin suuri kokonaisuus yleistettäväksi, ja makuja on monia. Rohkenen kuitenkin olla eri mieltä.

Helsingissä on paljon kauniita vanhoja taloja ja itämerikin liplattaa mukavasti, mutta metsäläisten on joskus vaikea ymmärtää tällaisia arvoja ja niiden symbioosia.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 3.4.2009 20:46:11
Pisteet: 0
Vastaa
Helsingissä on paljon kauniita vanhoja taloja ja itämerikin liplattaa mukavasti, mutta metsäläisten on joskus vaikea ymmärtää tällaisia arvoja ja niiden symbioosia.
Olet ilmeisesti helsinkiläinen, kun et voi ymmärtää, että helsinki todella on varin harmaa ja ruma kaupunki.
Tuppukyläläisen (eli helsinkiläisen) on tietysti vaikea sulattaa jos kaikki eivät ihanoi helsinkiä. Matkailu muuten avartaa.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 6.4.2009 13:04:29
Pisteet: 0
Vastaa
Helsingissä on paljon kauniita vanhoja taloja ja itämerikin liplattaa mukavasti, mutta metsäläisten on joskus vaikea ymmärtää tällaisia arvoja ja niiden symbioosia.
Olet ilmeisesti helsinkiläinen, kun et voi ymmärtää, että helsinki todella on varsin harmaa ja ruma kaupunki.
Tuppukyläläisen (eli helsinkiläisen) on tietysti vaikea sulattaa jos kaikki eivät ihanoi helsinkiä. Matkailu muuten avartaa.
Googlen kuvausautojen avulla tehty sisältö on vain osa siitä mikä näkyy Googlen palveluissa ja sen omistamien yritysten sivuilla. Valtaisa kokoelma harrastajien otoksista valittuja kuvia löytyy panoramio.comin sivuilta. Samoin Google Maps palvelusta ja Google Earth ohjelmalla ne on katsottavissa. Sinne vaan surffaamaan stadia, Helsingin lähiöitä ja ulkoilualuita ja toteamaan onko sitä rumuutta vai tuliko lausuttua ennnenaikainen tuomio.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 4.4.2009 14:42:21
Pisteet: 0
Vastaa
Suomi on ruma ja epäviihtyisä suurimman osan vuodesta lukuunottamatta pohjoisempia pikkukyliä, joissa on talvisin luntakin ja se on valkoista. Vaikea kuvauskohde jos viihtyisiä kuvia haluaa.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 4.4.2009 18:58:45
Pisteet: 0
Vastaa
Suomi on ruma ja epäviihtyisä suurimman osan vuodesta lukuunottamatta pohjoisempia pikkukyliä, joissa on talvisin luntakin ja se on valkoista. Vaikea kuvauskohde jos viihtyisiä kuvia haluaa.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 2.4.2009 07:17:20
Pisteet: 0
Vastaa
Ei vastaa turistiesitteiden kesäisen vihreitä ja merellisiä kuvia ei.
Ovat enemmänkin realistisia ja todellisia nuo googlen kuvat. Eihän googlen tarkoitus olekkaan esitellä vääristynyttä MET:n hyväksymää kuvaa vaan todellista/realistista kuvaa niistä paikoista mistä he kuvaavat.
Helsinki on harmaa ja ruma kaupunki eikä sille voi mitään.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 3.4.2009 10:12:18
Pisteet: 0
Vastaa
Helsinki on harmaa ja ruma kaupunki eikä sille voi mitään.
Helsinkin on myös vihreäkaupunki, jos keväällä, kesällä nostaa vähän katsetta. Talvella taasen valkoinen, tuo valkoinen kausi voi tosin olla niin lyhyt että ei siinä montaa korttelia kerkiä kuvaamaan.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 2.4.2009 13:49:33
Pisteet: 0
Vastaa
Googlenkin pitäisi ottaa kuvia 8 kpl jokaisesta paikasta, niin saisi lisäarvoa karttoihinsa. Kuvat neljältä vuoden ajalta, päivin ja öin. Siinä sitä olisi päivittämistä palveluun.
Re: Google kuvaa: laita...
Anonyymi kommentoija, 2.4.2009 21:32:14
Pisteet: 0
Vastaa
Googlenkin pitäisi ottaa kuvia 8 kpl jokaisesta paikasta, niin saisi lisäarvoa karttoihinsa. Kuvat neljältä vuoden ajalta, päivin ja öin. Siinä sitä olisi päivittämistä palveluun.
joo kännissä keskellä yötäkin löytäis perille ;)
kenu Re: Google kuvaa: laita...
kenu, 6.4.2009 23:24:05
Pisteet: 0
Vastaa
Eivät autot kiertele pelkästään rumassa Helsingissä, kuvattavia paikkakuntia näkyy olevan kaikkiaan kahdeksan:
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article26643...