Maanantai, 9.9.2002
Google-hakukoneen peilipalvelu kiinalaisten avuksi
Kiinan hallitus tiukensi syyskuun alussa otettaan Internetistä ja eväsi Kiinan kansalaisilta suositun Google-hakukoneen käytön. Kielto ilmeisesti liittyy Googlen välimuisti-ominaisuuteen, joka saattaa mahdollistaa sellaistenkin sivujen lukemisen, jotka ovat joutuneet Kiinan hallituksen mustalle listalle.
Kiinan viranomaiset ovat lähes mahdottoman tehtävän edessä, sillä kaikkien Googlea peilaavien palvelujen käytön estäminen on käytännössä erittäin vaikeaa. NewScientist.com-palvelun mukaan Googlea kirjaimellisestikin peilaava elgooG on jäänyt viranomaisilta huomaamatta. Elgoogin käyttö on tosin hankalaa, sillä hakusanat pitäää kirjoittaa väärinpäin ja hakutuloslistaakin joutuu lukemaan oikealta vasemmalle.
Harvardin yliopiston sivuilta löytyy kahden opiskelijan toteuttama webpalvelu, jolla on helppo testata mitkä ulkomaiset sivustot ovat suljettuja Kiinan kansalaisilta. Kaikki palveluun syötetyt verkko-osoitteet tallennetaan ja opiskelijat voivat myöhemmin käyttää niitä materiaalinaan Internet-suodatusta käsittelevässä tutkimuksessa. Palvelun mukaan kotimainen Sektori.com ei ainakaan vielä ole joutunut Kiinan hallituksen tarkkailulistalle.
Lue juttu oma, 9.9.2002 00:25. Lähde: NewScientist
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 9.9.2002 08:11:58
no eiköhän tuolla lauseella ja kiinan suomenlähetystön avulla saada sektorikin bannaan :)
Anonyymi kommentoija, 9.9.2002 16:23:53
hanska, 9.9.2002 04:01:34
Tuleeko paljonkin yhteyksiä sieltä?
Hyvä että kiinalaisten tärkein kaksisuuntainen uutissaitti on suodattamaton :-)
Hanska
tuma, 9.9.2002 17:19:33
Stage one testing complete.
Stage two testing complete.
Testing complete for http://freenetproject.org. Result:
Reported as inaccessible in China
Ovat freenetinkin jo keksineet. Yllättävää... :-)
Xorks, 9.9.2002 10:04:42
Anonyymi kommentoija, 9.9.2002 10:18:55
Anonyymi kommentoija, 9.9.2002 12:17:52
samleh, 9.9.2002 14:13:38
just joo.
Anonyymi kommentoija, 9.9.2002 15:55:26
Ja muutenkin sananvapaus kuuluu vain niille joilla on jotain fiksua sanottavaa, ovat täysijärkisiä, miehiä, oikean värisiä, kannattavat oikeaa puoluetta, pelkäävät jumalaa ja ovat muutenkin nuhteettomia kansalaisia. ;)
mxmattil, 9.9.2002 12:26:40
*clip*
Starting testing...
Stage one testing complete.
Stage two testing complete.
Testing complete for http://www.google.com. Result:
Reported as inaccessible in China
*clip*
Eikös ulkomailla sijaitsevan proxyn avulla olisi naurettavan helppo kiertää kaikki rajoitteet kiinan sisäpuolellakin?
susi, 9.9.2002 09:34:30
Toisaalta onkohan tuo Kiinan hallituksen tapa opettaa kansalaisiaan hakkeroimaan ja näin taistelemaan muuta, pahaa "ei kommunistista"-maailmaa vastaan.
Ja varsinainen syy tämän viestin kirjuuttamiseen oli tuo ärsyttävä mainosbanneri tuolla oikeassa yläkulmassa, jonka piipitykseen alkaa allekirjoittanut jo pikkuhiljaa hajoamaan. Minuun tuollaiset mainokset purevat valitettavasti täysin odotettua vastakkaisella tavalla. Mainoksen tekijälle siis pitkät miinukset.
Anonyymi kommentoija, 9.9.2002 11:34:23
Anonyymi kommentoija, 9.9.2002 19:32:38
setae, 9.9.2002 22:38:12
Jos mainos todella risoo, niin miksi siitä sitten ei haluaisi eroon? Jos sen katsominen ei ole pakollista - ja ärsyttävä mainos ei ainakaan minua saa tuotetta ostamaan. Kukaan ei hyödy. Sektorin profiloitumisessa luulisin, että varsin harva haluaa tilata seiskan tai mennä katsomaan mainosta, joka piipittää helvetistä ja hämää sivuilla kävijää. Mutta tämä lienee ei ole sektorin vika, vaan tuon adpoolin (tms).
olazabal, 12.9.2002 21:36:19
http://cyber.law.harvard.edu/filtering/china/test/...