Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 3.12.2003

Googlen järjestelmämuutos harmittaa nettikauppiaita

Muutos Googlen hakukonejärjestelmässä on saanut joukon nettikauppiaita vihaisiksi joulun myyntipiikin alla. Eräs anonyyminä pysyttelevä San Franciscosta kotoisin oleva nettikauppias valitti Reuters-uutispalvelulle, että hänen sivustonsa putosi hakutuloksissa ensimmäiseltä sijalta sijalle 250. Kauppiaan mukaan Googlen kautta tulevat asiakkaat tuottavat kuukausittain 20 000 dollarin edestä myyntiä. Muutokset Googlen järjestelmässä eivät ole harvinaisia, mutta marraskuun puolivälissä koneeseen tehdyt säätötoimenpiteet ovat vaikuttaneet useampiin sivustoihin kuin normaalisti.

"Tämä viimeisin muutos on koskettanut useampia ihmisiä, mutta testiemme mukaan se antaa merkittävän laatuparannuksen käyttäjillemme", totesi Googlen Wayne Rosing. Sivujen löydettävyyden parantamiseen tähtääviä SEO-palveluja (Search Engine Optimization) tarjoavan Page Zero Median johtajan Andrew Goodmanin mukaan Googlen muutoksen ansioista hakukonetta ei voi enää niin helposti huijata kuin aiemmin. Google on jo pitkään leikkinyt rosvoa ja poliisia epämääräisin keinoin hakutuloslistojen huipulle pyrkivien yrittäjien kanssa.

Netissä vellovien huhujen mukaan Google muutti hakukonejärjestelmäänsä, jotta se saisi entistä enemmän tuloja mainostulojen muodossa. Rosing kiistää syytökset ja toteaa Googlen hakukone- ja mainosbisnesten olevan erillään toisistaan. "Ihmiset ovat yrittäneet huijata Googlea lukuisin eri tavoin. Minä todellakin uskon, että he yrittävät parantaa löydettävyyttään", sanoi Goodman.

Lue juttu K2, 3.12.2003 10:51. Lähde: Reuters
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 9 uutta / 9 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Kuka?
Anonyymi kommentoija, 3.12.2003 20:07:08
Pisteet: 0
Onko kellään tietoa kuka tämä anonyymi yrittäjä on tai millä perusteella hänen sivunsa on ykkösenä listalla ollut?
daddymac Abuse.
daddymac, 3.12.2003 16:45:23
Pisteet: +1
...Niin, eiköhän Googlen tarkoitus ollut tarjota mahdollisimman täsmällisiä, oikeellisia ja riippumattomia. Sitähän tässä fiksattiin. Sitten joku kaupallinen taho (kauppias itse) valittaa kun ei saa enää asiakkaita kauppaansa, ja että kuinka Googlen kautta linkeistä tuli suurin osa tuloista.
Imho kaverin pitäisi miettiä että olisikohan aika pistää tuloista osa markkinointiin ja OSTAA sitä mainostilaa Googlelta, tai ihan mistä lystää, jos kerran kuitenkin näkyvyys kasvattaa myyntiä 20000e:llä. Tietysti varmaan on kiva kusettaa ilmaista markkinointia Googlen kaltaiselta taholta, mutta eipä kannata ruveta itkemään sitten kun se ei enää onnistu.

Henk.koht. en välttämättä kyllä kyseisenkaltaista ajatustapaa ylläpitävältä firmalta ostaisi mitään tuotteita, jos kerran mainostuksessakin pyritään menemään siitä mistä aita on matalin, niin miten mahtaa olla tuotteiden laadun, palvelun ja takuun kanssa...

</antti>
Re: Abuse.
Anonyymi kommentoija, 3.12.2003 17:22:13
Pisteet: 0
Henk.koht. en välttämättä kyllä kyseisenkaltaista ajatustapaa ylläpitävältä firmalta ostaisi mitään tuotteita, jos kerran mainostuksessakin pyritään menemään siitä mistä aita on matalin, niin miten mahtaa olla tuotteiden laadun, palvelun ja takuun kanssa...
Minä en tuomitse yrittäjää, joka säästää markkinointikustannuksissa käyttämällä hakukoneoptiomointia. Enkä myöskään näe, että se on "menemistä sieltä missä aita on matalin".
Ei tuosta voi kyllä tuomita myöskään googlea, joka pyrkii vain tarjoamaan parempia hakutuloksia.
simison Re: Abuse.
simison, 3.12.2003 18:48:06
Pisteet: 0
Minä en tuomitse yrittäjää, joka säästää markkinointikustannuksissa käyttämällä hakukoneoptiomointia.
Suuri kysymys kuulluukin, mikä on hakukone optimointia, mikä google optimointia ja mikä googlen huijaamista....
Epämukavaa? Sepä mukavaa.
Kotisivut & verkkoportfolio: http://www.ihminen.org
Re: Abuse.
Anonyymi kommentoija, 3.12.2003 20:54:05
Pisteet: 0
Suuri kysymys kuulluukin, mikä on hakukone optimointia, mikä google optimointia ja mikä googlen huijaamista....
... ja mikä kuluttajan kusettamista Google taholta. Vai pystyykö joku aukottomasti todistamaan ettei Google ota maksua firmoilta/yhteisöiltä/jne. jotta heidän sivustonsa asettuisi parhaille paikoille tuloksissa?
Jude Re: Abuse.
Jude, 3.12.2003 21:17:28
Pisteet: +1
... ja mikä kuluttajan kusettamista Google taholta. Vai pystyykö joku aukottomasti todistamaan ettei Google ota maksua firmoilta/yhteisöiltä/jne. jotta heidän sivustonsa asettuisi parhaille paikoille tuloksissa?
Itse yrittäjänä ja Googlen maksullisia palveluja käyttävänä luulen tietäväni etteivät he anna mahdollisuutta sille että heidän tuloksensa olisivat jotenkin mukautettuja. Mitä tulee Googlen maksullisiin palveluihin, niin on huomattavasti tehokkaampaa ja taloudellisempaa käyttää Googlea kuin mitä tahansa muuta verkkomainontatapaa. Googlen kautta tulleet kävijät ovat juuri niitä joita sivuille haluan. 95 - 98% päivästä riippuen jää palveluun ja käyttää sitä, eikä tee bannerivaihtosysteemien mukaista viuhahdusta, ts. klikkaa banneria ja poistuu alta sekunnin.

Kaikki kotimaiset bannerivaihtojärjestelmät ovat käytännössä todella syvältä. Tradedoubler on järjestelmänä hyvä, mutta valitettavasti n. 80% sivustoista on huonolaatuisia. Liian moni yrittää huijata mitä erikoisemmilla tempuilla ja aivan liian monella on "klikkaa banneria ja tue toimintaamme" menttaliteetti. Myös lähes kaikki muut bannerimediat ovat reippaasti ylihinnoiteltuja verrattuna Googleen.
www.paikalliset.info - helsinkiläisen palveluhakemisto
[url]espoo.paikalliset.info[/url] - nyt myös Espoossa
sivutuloja.netsitestory.com - kuinka ansaita AdSensen avulla
arzka Asiaa
arzka, 3.12.2003 16:56:32
Pisteet: +1
Ihan hyvä että asialle taas vaihteeksi tehtiin jotain. Useamman kuin kerran on tullut vastaan mitä omituisempia tapoja päästä googlen hakutulosten kärkeen. Kaikki näyttää googlen tuloksissa hyvältä, mutta linkkiä klikatessa huomaa iskeneensä kätensä hatulliseen jotain pahanhajuista ruskeaa eritettä. Näitä tuli raportoitua googlellekin jokunen kappale, kun alkoi tuntua vähitellen siltä että ensimmäiset kolme sivua ovat aivan turhaa tavaraa.

Elokuva/tv-sarja/bändiosastolla elämä on jo tuskaa. Yhtä oikeaa sivustoa kohti löytyy sata pornosivustoa joilla on ties mitä väärennettyjä kuvia. Tähän tosin on tullut jo totuttua, mutta siitä huolimatta kovasti mielelläni pitäisin edes muut hakutulokset käyttökelpoisina. Jos ne eivät sitä ole, ihmiset siirtyvät vähitellen käyttämään jotain muuta hakukonetta.

Vielä kun erittelisivät sivut porno/ei porno -sivuihin, niin voisi tyytyä metsästämään pornoa vain silloin kun sitä oikeasti tahtoo.

Google.com:sta löytyy tietysti safesearch, mutta sitä ei ole tullut kokeiltua suuremmin. Google.fi ei tuota optiota tarjoa vielä lainkaan, joten suuri osa tavallisista käyttäjistä saa kärsiä tulostensa kanssa. Loput osaavat käyttää, mutta osaavat muutenkin etsiä tulvasta paremmin ne oikeat tulokset.
Google ja porno
Daedalon, 4.12.2003 13:13:07
Pisteet: 0
Vielä kun erittelisivät sivut porno/ei porno -sivuihin, niin voisi tyytyä metsästämään pornoa vain silloin kun sitä oikeasti tahtoo.
Tuo on oikeasti hyvä idea. Sivuvaikutuksina vaan tuo veisi leivän suusta monelta popup-dialerinpakkotunkupornosaitin pitäjältä, kun käyttäjät saavat siistin palvelun kuten Google pornonetsintäänsä helpottamaan.

Google.com:sta löytyy tietysti safesearch, mutta sitä ei ole tullut kokeiltua suuremmin. Google.fi ei tuota optiota tarjoa vielä lainkaan, joten suuri osa tavallisista käyttäjistä saa kärsiä tulostensa kanssa. Loput osaavat käyttää, mutta osaavat muutenkin etsiä tulvasta paremmin ne oikeat tulokset.
Ainakin kuvahaussa Suomen Googlessa tuo on automaattisesti päällä, eikä sitä saa pois. Tissejä kaipaavan pitääkin vaihtaa kieliasetus englanniksii ja sitten vasta saa Moderate Safesearch -ominaisuuden pois päältä.
locke Tulihan se suomeenkin...
locke, 4.12.2003 00:15:41
Pisteet: +1
...vasta pari viikkoa olen tästä ehtinyt tuttavien / yhteistyökumppaneiden kanssa keskustella. Kyllä on uutisointi hidasta ;)

pämääräisin keinoin hakutuloslistojen huipulle pyrkivien yrittäjien kanssa.
Oikein tehtynä SEO/SEM ei ole mitään eettisesti väärää. Pitkälti kyse on sisällön tuottamisesta siten, että siinä painotetaan tiettyjä termejä enemmän kuin muita oikeissa kohden sivun sisältöä. Jos tavallinen yrityksen kotisivu analysoidaan sana sanalta, ovat sen yleisimmät sanat linjaa "ja että me sivusto.fi". Tämä ei kerro paljoakaan itse yrityksestä/tuotteista.

Oma lukunsa on valitettavasti tripla-X saitit, joissa kaikki keinot käytetään häikäilemättä hyväksi.


utta marraskuun puolivälissä koneeseen tehdyt säätötoimenpiteet ovat vaikuttaneet useampiin sivustoihin kuin normaalisti.
*lievästi ilmaistuna*... todennäköinen luku on noin 200-300 000 sivustoa. Näistä noin 50-60 000 on tippunut kärkikymmeniköstä jonnekkin 500 huonommalle puolen, monet erittäin pitkäikäisiä ja vakaita yrityksiä. Ensimmäisten analyysien pohjalta näyttää siltä että pahiten ovat kärsineet pienet/keskisuuret kaupalliset sivustot.

mho kaverin pitäisi miettiä että olisikohan aika pistää tuloista osa markkinointiin ja OSTAA sitä mainostilaa Googlelta, tai ihan mistä lystää, jos kerran kuitenkin näkyvyys kasvattaa myyntiä 20000e:llä.
Harmi kun tosi maailmassa ei ole noin helppoa. Yleensäkin mainostilaa on tarjolla rajatusti. Jos ko. mainoksen saatkin, niin ROI voikin olla erittäin huono (jokainen mainoksen kautta tullut kävijä maksaa riippumatta siitä ostaako vai ei)

n huomattavasti tehokkaampaa ja taloudellisempaa käyttää Googlea kuin mitä tahansa muuta verkkomainontatapaa.
Samaa mieltä. Oman firman verkkopalvelu kerää Googlen SEO:n kautta noin 25 000 kävijää/kk - saman saaminen perinteisellä mainosbannerilla olisi aika tuskaista ja kallista (vaatisi 250 00 näyttökertaa tai enemmänkin perinteisellä bannerila).