|
Keskiviikko, 12.12.2001 Googlen Usenet-arkisto kattaa nyt 20 vuottaGoogle on laajentanut DejaNewsiltä hankkimaansa Usenet-arkistoa kattamaan kokonaiset kaksi vuosikymmentä. Viestejä arkistossa on yhteensä 700 miljoonaa ja vanhimmat niistä ovat vuodelta 1981. Googlen mukaan kyseessä on täydellisin julkisessa Internetissä koskaan ollut Usenet-arkisto. Google on kaivanut arkistosta muutamia mielenkiintoisia keskustelunavauksia julkistustiedotteeseen. Muuan Tim Berners-Lee kertoo eräässä vuonna 1991 kirjoittamassaan viestissä suunnittelemastaan WWW-tietoverkosta. Suomalaisia kiinnostavana yksityiskohtana arkistosta löytyy myös Linus Torvaldsin viesti, jossa hän kertoo tekemästään minixin tapaisesta käyttöjärjestelmästä.
Lue juttu oma, 12.12.2001 00:08. Lähde: Google
|
|
Zemial, 12.12.2001 00:27:49
anger, 12.12.2001 00:55:48
Sinänsä vähän muuten ärsyttääkin, että hakukoneet löytävät ainakin omalla nimelläni etsien vähän turhankin paljon noita usenet-arkistoja. Ei sillä että minä olisin sinne joskus mitään sellaista kirjoittanut, jota katuisin. Se vaan vähän harmittaa, että tavallisessa www-haussakin meikäläistä etsivä johdatellaankin kotisivujeni sijasta jollekin usenet-www-arkistoon.
vanne, 12.12.2001 05:11:12
ssundell, 12.12.2001 10:12:35
Jooei, ei ole tuotakaan headeria rakennettaessa juuri mietitty.
Google tuota lupaa noudattavansa, samoin sieltä on ilmeisesti mahdollista poistaa omia viestejä. Siihen en ota kantaa, kuinka luotettavasti pystyvät varmentamaan, että ne tosiaan ovat sinun kirjoittamiasi.
Vaan pitäkää nyt hyvät ihmiset mielessä, että esim. X-No-archive on ainoastaan suositus. Kohteliaat ylläpitäjät epäilemättä noudattavat sitä, mutta ei se mitään takaa.
Jos epäilee kirjoittavansa jotain, jota joutuu myöhemmin katumaan tai josta joutuu vastuuseen, niin kannattaa ehkä miettiä viestien muotoilua uudestaan.
Siitä voi sitten käydä filosofista pohdiskelua, miten X-no-archive vaikuttaa arkistoinnin mielekkyyteen noin yleensä.
äölk, 12.12.2001 01:17:27
Kannattaa muuten etsiä sfnet.atk.sodista Linusin kirjoituksia. Nykyään hän yrittää julkisuudessa olla ottamatta kantaa mihinkään, mutta toista se oli ennen, ainakin .sodissa :-).