Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Maanantai, 3.12.2001

Hankalat käyttöliittymät vievät rahaa verkkokaupoilta

IBM:n ja IconMedialabin tekemän tutkimuksen mukaan pohjoismaisissa verkkokaupoissa esiintyy vakavia käytettävyysongelmia. Tutkimukseen osallistuneiden koehenkilöiden ostoyrityksistä kaikkiaan 35 prosenttia epäonnistui. Suomalaisten verkkokauppojen tilanne on vieläkin pahempi, sillä suomalaisista koehenkilöistä peräti 60 prosenttia ei osannut ostaa verkkokaupasta. Motivoituneetkaan ostajat, joille oli annettu 250 markkaa rahaa ostosten tekemiseen, eivät löytäneet tarjolla olevia tuotteita tai eivät osanneet suorittaa ostoprosessia ja maksamista loppuun saakka. Tutkimus osoittaa, että pohjoismaiset verkkokaupat menettävät yli kolmanneksen myynnistään, joka tarkoittaa rahassa lähes miljardia euroa.

Tutkimus suoritetiin IconMedialabin tutkimuslaboratoriossa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa loka- ja marraskuussa 2001. Tutkimukseen osallistui yhteensä sata 19 - 60 -vuotiasta naista ja miestä, sukupuolijakauma oli tasan 50/50. Kaikilla tutkituilla oli vähintään vuoden käyttökokemus Internetistä ja 61 % tutkituista oli ostanut ennenkin verkkokaupasta.

Suomessa tutkittiin viittä verkkokauppaa: Ellos.fi, Cdon.com, Akateeminen.com, Netista.com ja Hobbyhall.com. Suomalaisten käytössä testatuista parhaiksi osoittautuivat Hobbyhall ja Cdon. Vaikeuksia tuottivat eniten Ellos ja Netista. Suomalaisille ostajille ongelmia aiheutti erityisesti tuotteiden löytäminen. Käyttäjät eivät löytäneet valikoimissa olevia tuotteita, tuotetietoa ei ollut tarpeeksi ja hakutoiminnot pikemminkin vaikeuttivat kuin helpottivat ostamista. Suomessa rekisteröinnissä, ostoskorin käyttämisessä ja maksamisessa oli vähemmän ongelmia kuin muissa maissa. Suomessa nuoret miehet onnistuivat ostamisessa parhaiten ja vanhemmat naiset huonoimmin.

K2, 3.12.2001 15:45. Lähde: Netprofile
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 5 uutta / 5 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Laadukasta tutkimusta osa 12552
Anonyymi kommentoija, 3.12.2001 16:26:37
Pisteet: +1
Ja taas on testattu vain Hobby Hallia, Ellosta jne. Onhan se totta että näistä saattavat monet ostaa, mutta ei näiden perusteella voida vetää johtopäätöksiä _kaikkien_ verkkokauppojen epäonnistumisista. Ainoastaan näkee sen, että massakuluttajaverkkokaupat ovat huonoja.

Jos tutkimuksessa olisi ollut edes pari kappaletta tietokonekauppoja, olisi ollut paljon parempi. Niissä yleensä panostetaan tekniikkaan ja joskus käytettävyys parantuu, joskus ei. Yleisesti ovat kuitenkin hyvin isoja ja tavaraa liikkuu paljon. Hobby Hallin ja Elloksen epäilisin myyvän suurimman osan tuotteistaan ihan kotiin tulevan luettelon kautta, ei verkossa.

Mutta eipä näytä tulevaisuus hyvältä massakuluttajaverkkokauppojen suhteen, ei. Hieman diversiteettiä tutkimuksiin niin voidaan jostain järkevistä tuloksista puhuakin.
janilxx Re: Laadukasta tutkimusta osa 12552
janilxx, 4.12.2001 14:14:24
Pisteet: 0
Ja taas on testattu vain Hobby Hallia, Ellosta jne.
Luultavasti testatut nettikaupat "omistavat" suuren osan suomen verkkokauppamarkkinoista. Ja niiden osuus vain kosvaa koko ajan. Jopa atk-kaupat ovat selvästi vähemmistönä.
(etsikää joku sopiva tutkimus, mä en jaksa)
hanska Kun kaikki ovat vastaan...
hanska, 3.12.2001 17:04:59
Pisteet: 0
Mitenkähän tämäkin on. Ei ol pitkä aika kun oli tutkimus verkkokauppojen ostoskärryistä.
Siitä oli uutinenkin Sektorissa http://sektori.com/uutiset/2945/nettikaupan Onkohan tässä nyt taas tehty tutkimusta samasta asiata kahteen kertaan, ja jätetty kotiläksyt tekemättä. Ei tutkimusten teko auta, vaan tutkimusten tuomat ongelmat on korjattava. Olkoon millainen Java härveli kunhan kerrankin toimisi, mutta yleensä toteutukset ovat aivan poskellaan.

Hanska
Erehtyminen on inhimillistä, mutta täydelliseen sekoiluun tarvitaan tietokone
janmik Re: Kun kaikki ovat vastaan...
janmik, 4.12.2001 19:19:07
Pisteet: 0
i ole pitkä aika kun oli tutkimus verkkokauppojen ostoskärryistä.
Näin on, muistamme toki vielä ostoskärry tutkimuksen Sektorista. Nyt julkistetussa Netprofilen tutkimuksessa on tutkittu myös kotimaisia nettikauppoja.

Suomalaisia kauppoja ei ollut aikaisemmassa tutkimuksessa mukana, tai ei ainakaan eritelty erikseen.
äölk Luottokortit vievät rahaa verkkokaupoilta
äölk, 3.12.2001 16:17:55
Pisteet: +1
Verkkokaupoista puheenollen, Amazon on sinänsä mukava ja kohtalaisen käytettävä palvelu ollakseen uusmeedio-sivu, ja sieltä tulee usein selattua kirjoja (nykyään siellä on näytesivujakin) ennen ostamista. Ostaminen sitten tapahtuu bol:sta yleensä, vaikka sen sivut taas ovat käytettävyydeltään täysin rikki. Miksikö? Koska bol:sta saa laskun ja Amazon vaatii luottokortin, jota ei ole.

Euron hypetetään helpottavan ulkomailta tilaamista kun ei tarvitse leikkiä eri rahayksiköiden kanssa. Minusta paljon hyödyllisempää olisi kuitenkin kehittää toimiva postimyyntijärjestelmä ja siten poistaa todellinen eikä näennäinen ongelma. (Kaikkea ei saa tilattua kuin ulkomailta.) Sellaista tuskin kuitenkaan euron myötä tulee.