|
Tiistai, 11.1.2005 Hantro sai 4 miljoonan euron pääomasijoituksenMobiililaitteisiin videoteknologiaa kehittävä oululainen Hantro on saanut neljän miljoonan euron pääomasijoituksen CapMan, Nexit Ventures ja Menire -sijoitusyhtiöiltä. Hantron perustajan ja toimitusjohtajan Eero Kaikkosen mukaan 2004 oli videon läpimurtovuosi mobiililaitteissa. Yhtiö kolminkertaisti myyntinsä vuoden aikana ja saavutti kannattavuuden sijoittajien odotuksia nopeammin. Hantro aikoo käyttää lisärahoituksen asemansa vahvistamiseen globaaleilla markkinoilla.
Lue juttu oma, 11.1.2005 00:03. Lähde: Hantro
|
|
terssi, 11.1.2005 00:57:02
Aiheesta tehty tutkimus ei ainakaan paljoa lupaile:
http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/MOBILVID/mob...
Internet on likainen - koko ajan saa olla imuroimassa.
Bream, 11.1.2005 08:43:54
Mobiilivideosta sinänsä on itselläni kokemusta siten, että käytän HP:n iPaqia jossa puolisentoista gigatavua muistia kortilla. Siihen muistiin mahtuu kevyesti kolmekin DVD:ltä kopioitua ja uudelleenpakattua elokuvaa. Näistä taas on ollut suuresti iloa lentomatkoilla (vastamelukuulokkeilla kuunneltuna toki). Ja juuri muualla kodin ulkopuolella ei aikaa katseluun olekaan. Siltä kannalta tuon em. tutkimuksen skenariot videoiden katselusta mm. kauppajonossa tuntuu aika vierailta.
Olen kokeillut myös puhelimella katsella muistikortilta videoita mutta ruutu menee jo turhan pieneksi. Samoin puhelimen headsettien äänenlaatu on aika onneton kun puhelimeen ei saa helpolla kiini tavallisia kuulokkeita.
daddymac, 11.1.2005 12:15:32
http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/MOBILVID/mob...
Mitä tulee videokommunikointiin niin on enemmän kuin 100 varmaa että se on tulossa. mm. Nokian tutkimusosasto tekee jatkuvasti tutkimusta (muun muassa) juuri sen alueen ympärillä että miten ihmiset haluavat viestiä videolla. Tutkimuksessa mukana ollut tutkija kertoi, että vielä ei ole muu varmaa kuin se, että kun tutkimus saatetaan loppuun (itse tutkimussessio Milanossa saatettiin loppuun jo vuosi sitten, nyt on jäljellä saadun materiaalin analysointi) on Nokialla nippu patentteja sekä hyvä ohjenuora sille miten puhelimista kehitetään videokommunikointivälineitä. Se että viiden vuoden sisään nuo sovellukset eivät varmasti ole tulossa, mutta tuskin niitä halutaan viivyttää minkään muun vuoksi kuin käytännön pakon.
Tuossa vaiheessa kuvanpakkaus on homman A ja O, ja Hantro juuri tuossa pelissä visusti mukana. Sitä odotellessa he tekevät kaiken maailman mobiilivideohässäköitä nykyluureille, mitkä todellisuudessa ovat nappikauppaa siihen verrattuna mitä on tulossa, mutta muulla tavoin ei tekniikkaa pystytä kokeilemaan ja kehittämään.
</antti>
laiska2, 11.1.2005 16:25:56
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1...
Zache, 11.1.2005 18:17:47
..
jjx, 11.1.2005 12:11:47
Videon ei mielestäni tarvitsisi olla edes striimaattua, vaan riittäisi että softa osaisi hoitaa puhelimeen sopivat pätkät varastoon, jotta tuoretta materiaalia olisi tarpeen mukaan tarjolla. Hienointa tietenkin olisi yhteispeli nauhoittavan digiboxin ja kännykän välillä (öisin -> aamulla uutiset luurista, ilman datasiirtomaksuja), mutta se lienee pelkkää nörtin päiväunta vielä pitkään.
lerje, 11.1.2005 08:57:22
Kuinkakohan suosittu wap nykypäivänä on? Alkuvaiheessa ilmeisesti ei mutta ainakaan valtamediat eivät ole paljoa wap-uutisilla hehkuttaneet suuntaan tai toiseen.
Ilmeisesti tekstiviestipalvelut ovat lyöneet itseään läpi niin paljon kuin ovat lyömässäkään ainakin tiedon välitykseen liittyen. Niissä asiat täytyy kertoa uudella kompaktilla tavalla. Saman pitäisi tapahtua videokerronnallekin: ohjelmapätkät pitäisi tehdä jopa erikseen puhelimelle. Vähintään videopätkien editoinnissa pitäisi ottaa huomioon videon pyöritys kännykän rajoittuneessa ympäristössä.
Zache, 11.1.2005 10:35:48
AvantGo:n palvelu omalla html selaimellaan pyrkii poistamaan noita ongelmia. Siinä puhelin syncronoi haluttuja "kanavia" puhelimeen/pda laitteeseen tietyin väliajoin sekä filtteröi/pakkaa yms alkuperäistä sisältöä pienemmäksi. Samoin selain tukee paremmin käyttöliittymien tekoa kuin mitä nuo nykyiset wap/xhtml mobiiliselaimet tukevat. Huonona puolena tuossa on että perintönä PocketPC / Palm maailmasta jutut on suuniteltu offline käyttöävarten (kaikki materiaali on syncin aikana haettu laitteeseen) ja online jutut tuntuvat toimivan todella rasittavasti .
mutta yhdistettynä siihen etttä kun puhelimiin saadaan riittävästi tilaa ja siihen että saadaan "nopeat" halvat yhteydet joiden kautta uudet videot ja muu materiaali syncronoidaan puhelimeen automaagisesti niin en näe miksei tuo voisi toimia.
Yhtenä vaihtoehtona jonka voisi jo nyt toteuttaa olisi se että kun tullaan kotiin niin käytetään siellä olevaa bluetooth yhteyttä materiaalin siirtoon puhelimeen. Käyttäjän kannalta homma toimisi huomaamattomasti ja sen voisi tehdä ilman tuskallisen kalliita datasiirtomaksuja.