Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 20.3.2002

HOAS-asukkaiden nettiyhteydet katkeavat tänään klo 9:00 alkaen

Jippiin ja Helsingin opiskelija-asuntosäätiön (HOAS) kiista nettiyhteyksistä vaikuttaa päässeen pattitilanteesta eteenpäin. Jippii on päivittänyt sivuillaan olevaa tiedotetta, jossa se mainitsee nyt aloittavansa yhteyksien irtikytkemisen tänään keskiviikkona klo 9:00 alkaen. Syyksi Jippii toteaa edelleen HOAS:n irtisanoutumisen ja neuvotteluhaluttomuuden. Asukkaita pyydetään ohjaamaan kaikki yhteydenotot asian tiimoilta HOAS:n toimistoon.

HOAS solmi viime perjantaina palvelusopimuksen Soneran kanssa. Sopimuksen mukaan Sonera Living Oy toimittaa HOAS:n 15 000 opiskelija-asukkaalle laajakaistaliittymät kesän 2002 kuluessa. Vielä perjantaina HOAS kertoi tähtäävänsä siihen, että HOAS ja Sonera onnistuvat säilyttämään nykyiset tietoliikenneyhteydet asukkaiden käytössä ennallaan ilman katkoksia. Eilen tiistaina HOAS kuitenkin ilmoitti hyvittävänsä kaikille asukkailleen maaliskuun kuukausimaksun nettiyhteydestä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että tilanteeseen on saatu ainakin väliaikainen ratkaisu, joka on HOAS:n asukkaille huonoin mahdollinen.

K2, 20.3.2002 00:21. Lähde:
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 21 uutta / 21 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
QiD:llä tulee olemaan bore
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 01:25:20
Pisteet: 0
Olen kuullut henk.koht HOASin asukeilta, että ainoa vaihtoehto olisi kokopäiväjuoppous..
Ompas jippii aika mahtava lafka..
QiD:lle netti nopeesti!
Re: QiD:llä tulee olemaan bore
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 10:20:41
Pisteet: 0
Niin, mitä ne ihmiset tekikään ennen internetiä? :)
Re: QiD:llä tulee olemaan bore
Zemial, 20.3.2002 12:13:51
Pisteet: +1
Niin, mitä ne ihmiset tekikään ennen internetiä? :)
Tässä tilanteessa pitää monen ihmisen yrittää selvitä aivan uudessa maailmassa. Jos minulta menisi verkkoyhteys niin se tarkoittaisi monien ihmiselle tyypillisten toimintojen opettelua uusiksi. En voisi kenellekkään toivoa tällaista kohtaloa, paluu primitiiviseen yhteiskuntaa sosiaalisine kontakteineen on aivan uskomattoman julma.

Siis mikäli haluatte järkyttää itseänne niin kokeilkaa, vetäkää verkkopiuha seinästä. Katsokaa miten paljon sitä tekemistä löytyy vielä 5min päästä.

No onneksi nykyään saa vaikka jonkin dna:n 99mk/kk gprs liittymän jolla saa pienen henkireiän internettiin.
Logica Re: QiD:llä tulee olemaan bore
Logica, 20.3.2002 12:59:01
Pisteet: +1
Niin, mitä ne ihmiset tekikään ennen internetiä? :)
Tässä tilanteessa pitää monen ihmisen yrittää selvitä aivan uudessa maailmassa. Jos minulta menisi verkkoyhteys niin se tarkoittaisi monien ihmiselle tyypillisten toimintojen opettelua uusiksi. En voisi kenellekkään toivoa tällaista kohtaloa, paluu primitiiviseen yhteiskuntaa sosiaalisine kontakteineen on aivan uskomattoman julma.
Tuo on muuten ihan totta. Vaikken itsestäni termiä addikti käyttäisi, en tiedä mitä tekisin ilman nettiä. Kun tuossa jokunen kuukausi sitten jouduin olemaan verkotta reilun kuukauden niin kyllä oli funtsimista kun koitti tekemistä keksiä..en muista, kai me sit juotiin tms :P

Valtio kustantamaan joka kotiin yhteyden niin pysyy (nuoriso?)juopotkin poissa kaduilta!
perkeles
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 14:05:03
Pisteet: +1
Hienoa Jippii, hienoa HOAS!!! Voisko asioita enää huonommin hoitaa?? Isot ihmiset ei pysty yksinkertaisia juttuja selvittämään. Nyt täytyy yritää vaan tehdä koneella jotain "hyödyllistä" kun ei pääse nettiin surffailemaan. Ei vaan vakavasti otettuna ainakin mun opinnot vaativat aika paljon nettiyhtetyttä kotona. ELi siis nyt täytyy olla enemmän koulussa tekemässä hommia, mikä taas ei tuu olemaan helppoo. Ajatelkaa sosiaalista elämääkin kotipuolessa. Noh, jospa ne sais kuitenkin yhteydet taas pian pelittämään...
Heh
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 09:47:18
Pisteet: 0
Taisi olla iso osa lukijoita HOASin asukkaita, kun ei enempää mekkalaa täällä näy ;-)
hyväkin puoli
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 11:55:58
Pisteet: +2
"Kerrankin Jippiin aikataulu piti."
Ei niin pahaa...
Anonyymi kommentoija, 20.3.2002 12:22:18
Pisteet: +1
Jippiin akuutti likviditeettikriisi aiheutti sen, että ainakin Jokiniemen (Vantaalla) suuren kohteen verkottaminen jäi puolitiehen - mistä kyseinen pulju ei vaivautunut informoimaan ketään. Diilin tekemisestä Soneran kanssa ei ole tämän kauempaa, ja nyt hommaa on jo jatkettu. Pari viikkoa sinne tai tänne ei tunnu enää oikein miltään, kun Jippii lupasi yhteyden 1.9.2001.

Sinänsä tietysti tilanne on kovin erilainen, kun missään vaiheessa yhteyksiä ei ole ollutkaan, mutta kuitenkin. Kuten monet muutkin, toivon Jippiille ainoastaan turvallista matkaa helvettiin.
jkarjanl Re: Ei niin pahaa...
jkarjanl, 21.3.2002 10:42:03
Pisteet: +1
Kuten monet muutkin, toivon Jippiille ainoastaan turvallista matkaa helvettiin.
Voit kyllä yllättyä Soneran kanssa.. Eikä niinkään positiivisesti. Hankin syksyllä Soneran ADSL:n, ja kyllä on yhtä säheltämistä. Varsinkaan postipalvelin ei tunnu pysyvän pystyssä, ja välillä reititykset on päin metsää niin että tiettyjen operaattoreiden verkkoon ei pääse, joskus kone ei saa DHCP:llä osoitteita sitten kirveelläkään, joskus taas kone ei rekisteröidy nimipalveluun...

Kaveri joka vaihtoi monen vuoden Saunalahti/Jippii ISDN:n Soneran ADSL:ään ihmetteli juuri samaa. On kova trendi haukkua Jippiitä muutaman epäonnistuneen projektin vuoksi, mutta kukaan ei koska puhu Sonerasta mitään. Hänellä oli kovin ruusuiset muistot Jippiin asiakaspalvelusta: hommat toimi ja oudommatkin kofiguraatiot saatiin toimimaan. Soneralta sensijaan ei saa ikinä ketään kiinni joka todella tietäisi asiasta.

Joulun alla oli Soneran reititys useampana päivänä niin sekaisin, etten päässyt naapurikunnassa, Soneran verkossa olevaan palvelimeeni kiinni laisinkaan kotoa. Muualle kyllä toimi. Kun laitoin asiakaspalveluun mailia, sieltä tuli automaattivastaus että "Palvelussamme tällä hetkellä n. 10 päivän jono...". Ja kyllä puolentoista viikon päästä sieltä tosiaan joku soitti....
Re: Ei niin pahaa...
Anonyymi kommentoija, 21.3.2002 12:00:30
Pisteet: +1
Voit kyllä yllättyä Soneran kanssa.. Eikä niinkään positiivisesti. Hankin syksyllä Soneran ADSL:n, ja kyllä on yhtä säheltämistä.
Voi toki olla. HOAS-projektin lisäksi Jippii on minun suuntaani kunnostautunut ainakin säheltämällä totaalisesti postipalvelimien kanssa ja mm. hävittämällä useiden päivien mailit ja kasan mailialiaksia. Kukaan firman asiakaspalvelussa ei tiennyt mistään mitään, ja vasta kymmenennellä yrityksellä tavoitettu ja korkealle hinnoiteltu tekninen tuki suostui myöntämään, että varsinaisesti mitään ei ole tehtävissä.

Olen myös kuullut aika tavalla pahaa Jippiin kyvystä hoitaa esimerkiksi serverihotellipalveluja. Mutta eihän Sonerakaan varmasti mikään taivaasta tipahtanut pelastaja ole.
setae Re: Ei niin pahaa...
setae, 21.3.2002 15:10:24
Pisteet: 0
Olen myös kuullut aika tavalla pahaa Jippiin kyvystä hoitaa esimerkiksi serverihotellipalveluja.
Ai, niinkö ;)
Ryöstöä
Anonyymi kommentoija, 22.3.2002 01:32:45
Pisteet: +1
Ennen muinoo HOAS + TOAS ja muiden tarkoitus oli tarjota opiskelija-asuntoja EDULLISESTI. Nykyään on tuo edullisesti jäänyt pois ja enää ne tarjoaa opiskelija-asuntoja. On myös oleellista, että mikään ei saisi maksaa mitään, joten tuo verkkokin on varmaan tingitty niin alas ja jätetty sitten lopulta maksamatta koko paska, koska siihen menee rahaa...
Onhan tää vähän ruikutusta aiheen vierestä enkä enää edes asu em. mainitsemieni paskalafkojen kämpässä mutta pistäähän tämä nyt vituttamaan kun otetaan avustuksia ja pyydetään päälle lähes yksityisten tasoista vuokraa eikä osata edes hoitaaa asioita kunnolla, että pääsee sattumaan näitä "pikku" lapsuksia......
Re: Ryöstöä
Anonyymi kommentoija, 22.3.2002 03:59:46
Pisteet: 0
Ennen muinoo HOAS + TOAS ja muiden tarkoitus oli tarjota opiskelija-asuntoja EDULLISESTI.
Onhan se noin 5 euroa niin PALJON. Siis TOASilla.
Netin käyttö
Anonyymi kommentoija, 23.3.2002 12:58:46
Pisteet: 0
Tässä keskustelussa on hyvin ilmentynyt mihin sitä nettiä käytetään. Sen pääasiallinen tarkoitus on ilmeisesti unohtunut. Osa imee warezia osa irkkaa. No entäs se OPISKELU?

Moniko teistä (HOAS) oikeasti käyttää nettiä 90%:sesti esim opiskeluun? Varmaan oikea luku on lähempänä sitä 10%...

No onhan se toki kiva irkata välissä mutta silti. Kaivakaa vanha kunnon kirja esiin ja lopettakaa murjotus :)
Jippii ja HOAS, isot pojat samalla laatikolla.
Anonyymi kommentoija, 26.3.2002 15:49:31
Pisteet: 0
Eipä sinänsä ihme että tällaista pääsee käymään. Kaksi isoa poikaa pistää leikkimään samalle hiekkalaatikolle vertailemaan isien autoja.

Jos JIPPII (suokaa anteeksi jos olen väärässä) lopetti kämppien verkottamisen, on HOASilta oikeutettua vaatia reklamaatiota.

Jos teidän nettiyhteytenne eivät toimi, maksatteko silti laskut kiltisti? =)
Spaca Osanottoni
Spaca, 20.3.2002 11:06:50
Pisteet: 0
Käy kyllä nyt sääliksi HOAS:n porukkaa, ymmärrän kyllä tuskanne...

Toisaalta voisiko johtua siitä että HOASin verkko on nurin että Funetin verkko täältä Oulustakin käsin toimii ennätysvauhtia...
Re: Osanottoni
Anonyymi kommentoija, 21.3.2002 11:02:37
Pisteet: 0
Toisaalta voisiko johtua siitä että HOASin verkko on nurin että Funetin verkko täältä Oulustakin käsin toimii ennätysvauhtia...
Jippii (ja sitä kautta HOASin verkko) ei onneksi kuulu FUNETiin.
Ja bitti liikkuu
kiiski, 22.3.2002 11:28:13
Pisteet: +1
Hyvä vaan, että jippii sulki yhteydet. Liikkuupa bitti nopeammin kun opiskelijoiden warettamiset vähenevät edes hiukan :D
eclipsed Pojat saattavat kärsiä...
eclipsed, 20.3.2002 16:06:56
Pisteet: 0
Kyllä se varmasti kirpaisee nyt kun on netti down ja ei voi irccailla ja tehdä muutakaan, ellei sitten omalla kännykällä vaikka, kovimmat taitavat mennä kotiin isin ja äidin luokse surffailemaan :D