Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 11.5.2005

Huhumylly uuden Xboxin ympärillä kiihtyy

Seuraavan sukupolven Xbox-pelikonsolin julkaisupäivän lähetessä huhumylly konsolin ulkonäöstä ja ominaisuuksista kiihtyy. Huhujen mukaan Microsoft päätyi valitsemaan konsolin nimeksi Xbox 360, koska Xbox 2 olisi numerona näyttänyt vanhemman sukupolven laitteelta PlayStation 3:een verrattuna. Julkisuuteen vuotaneesta suttuisesta kamerakännykkäkuvasta päätellen Xbox 360:stä on tulossa markkinoille ainakin valkoisen värinen versio. Lisälaitevalikoimaan kuuluu kiintolevy, Xbox live -kuulokkeet ja kamera.

Villeimmät huhut koskevat Xbox 360:n teknisiä ominaisuuksia, jotka tietojen mukaan ovat 3,2 gigahertsin kellotaajuudella toimiva kolmeytiminen PowerPC-prosessori, 512 megatavun keskusmuisti ja 500 megahertsin kellotaajuudella toimiva ATI:n valmistama grafiikkapiiri.

Huhujen todenperäisyys selviää perjantai 13. päivän iltana MTV-musiikkikanavalla esitettävässä Xbox-julkistustapahtumassa, jonka juontaa sormussaattueen Frodoa näytellyt Elijah Wood.

Lue juttu oma, 11.5.2005 02:11. Lähde: Engadget
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 42 uutta / 42 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
daddymac One Ugly piece of s*it (or is it just me)
daddymac, 11.5.2005 12:23:38
Pisteet: 0
Sanokaa ettei se ole totta.
Tuo konsolihan on aivan äärettömän ruma ja epäyhteensopiva minkään muun laitteen rinnalle laitettavaksi! (Sanokaa mitä sanotte, mutta pelikonsolit ovat nykyisin olohuoneen sisustuselementtejä siinä missä joku televisio tai kattolamppukin)
Vaikka etupaneeli olisi kuinka vaihdettavissa, on tuo ihan järjettömän näköinen laite ollakseen totta eikä se sovi kenenkään hifistin hyllyyn jykeviä, suoria viivoja omaavien vahvistimien ja CD-soittimien rinnalle. Siinä missä vanha boksi vielä värillään ja jotakuinkin kulmikkaalla ulkoasullaan "sulautui" joukkoon, niin tuo on kyllä räikeä ilmestys jonka ainoa tavoite on ilmeisesti erottua. Valitettavasti noilla muodoilla erottuminen ei tapahdu eduksi.
Veikkaus ei hirveästi varmaan mene pieleen jos heitän että noiden ansiosta X-bokserit (niin, siis pelaajat) ostavat televisioidensa alle lipastoja joihin voivat piilottaa konsolirumiluksensa hirvittävine lisälaitteineen. Ja hyötyyhän tästä microsoftikin, kun langattomien ohjainten myynti kokee myös varmasti jonkinmoisen nousun kun kukaan ei jaksa vetää ohjainpiuhoja lipaston perukoilta vaan tyytyy mielummin maksamaan vähän ekstraa piuhattomasta ratkaisusta.

Pahoittelen tuomiotani, mutta faktat on kylmät: laitteen mittasuhteet ovat rumat kuten myös etupaneelin asettelu, muodot eivät synkkaa ja ovat liiankin geneeriset. Voisin kuvitella näkeväni tuollaisen boksin jossain Linnunradan Käsikirja Liftareille-leffan Disney-version rekvisiittana (vahvasti taka-alalla), en omassa hyllyssäni pelikonsolina.

Laitteen ulkoasu ei ole kuin syy ostaa _vanha_ X-box uuden sijaan.
Yök.

</antti>
daimoni Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
daimoni, 11.5.2005 14:58:12
Pisteet: 0
Tuo konsolihan on aivan äärettömän ruma ja epäyhteensopiva minkään muun laitteen rinnalle laitettavaksi! (Sanokaa mitä sanotte, mutta pelikonsolit ovat nykyisin olohuoneen sisustuselementtejä siinä missä joku televisio tai kattolamppukin)
Mikä, tarkalleen, tuossa koneessa on rumaa? Väriltään sopii ainakin mainiosti Sonyn DVD-soittimen ja laajakuvatelkkarin väliin, eikä yhtään hävettäisi lisätä siihen hyllyyn myös uutta XBOXia.
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
feenix Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
feenix, 11.5.2005 15:38:47
Pisteet: 0
Mikä, tarkalleen, tuossa koneessa on rumaa? Väriltään sopii ainakin mainiosti Sonyn DVD-soittimen ja laajakuvatelkkarin väliin, eikä yhtään hävettäisi lisätä siihen hyllyyn myös uutta XBOXia.
Jos Sonyn television on hankkinut, hävettää varmasti jo niin paljon, ettei mikään muu laite paljoa missään tunnu. Tai sitten on täysin laatutiedoton.

Jospa odotellaan muutenkin hetki että oikeasti julkistavat, ei tarvitse arvailla millainen oikeasti on.
weicco Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
weicco, 12.5.2005 23:57:21
Pisteet: 0
Jos Sonyn television on hankkinut, hävettää varmasti jo niin paljon, ettei mikään muu laite paljoa missään tunnu. Tai sitten on täysin laatutiedoton.
No no, toivottavasti tämä oli vitsi :)

Täysin subjektiivinen käsitykseni on kuitenkin, että Sonyn Trinitron putkelle ei löydy voittajaa. Tietokone monitorini on Sonyn putkella varustettu Eizo ja olohuoneessa on 32" Sony Trinitron laajakuva TV. Ostaessani tutkin hyvin tarkkaan kuvalaatua kaupassa ja huomasin, että (ainakaan silloin) Sonylle ei vaan löytynyt yhtään vakavasti otettavaa vastustajaa. Kuva on terävä ku mikä (riippuu lähteestä toki) ja muutenkin toiminnot vastaavat sitä, mitä laitteelta halusin. Monitori on loistava! Olen kokeillut Nokian jotain testisoftaa tämän ja usean muun monitorin kanssa ja herranjumala, ero on uskomaton.

Mutta tämä on minun näkemys. Olen syvästi kiitollinen jos osaat sanoa paremmin monitori ja/tai TV valmistajan, sillä kuvan tarkkuus yms. on minulle tärkeämpi kuin moni muu asia :)
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Jaxxx, 13.5.2005 01:29:17
Pisteet: 0
Jos Sonyn television on hankkinut, hävettää varmasti jo niin paljon, ettei mikään muu laite paljoa missään tunnu. Tai sitten on täysin laatutiedoton.
No no, toivottavasti tämä oli vitsi :)
Täysin subjektiivinen käsitykseni on kuitenkin, että Sonyn Trinitron putkelle ei löydy voittajaa. Tietokone monitorini on Sonyn putkella varustettu Eizo ja olohuoneessa on 32" Sony Trinitron laajakuva TV. Ostaessani tutkin hyvin tarkkaan kuvalaatua kaupassa ja huomasin, että (ainakaan silloin) Sonylle ei vaan löytynyt yhtään vakavasti otettavaa vastustajaa.
En nyt osaa sanoa kampittaako esim. Panasonicin tv Sonyn, mutta testeissä (ainakin TM:n testissä) se ainakin muutamia vuosia sitten pärjäsi paremmin. En tiedä miten asian laita on nykyään.
ff Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
ff, 12.5.2005 14:24:38
Pisteet: 0
Jos Sonyn television on hankkinut, hävettää varmasti jo niin paljon, ettei mikään muu laite paljoa missään tunnu. Tai sitten on täysin laatutiedoton.
Mitäs vikaa Sonyn töllöissä sitten on?
Mike Steel Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Mike Steel, 11.5.2005 13:04:59
Pisteet: 0
-No, makunsa kullakin. Omasta mielestäni laite on varsin tyylikäs. Ja ainakin henkilökohtaisesti tuijotan enemmän tv-ruutua kuin itse laitetta kun pelailen.

Omassa hifi hyllyssä on ollut kohta 20 vuotta niitä samoja hopean/mustan värisiä laatikoita, alkavat vähitellen kyllästyttää. Eli ihan positiivista vaihtelua.
"This was no boating accident!"
Pineapple Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Pineapple, 11.5.2005 13:30:08
Pisteet: 0
-No, makunsa kullakin. Omasta mielestäni laite on varsin tyylikäs. Ja ainakin henkilökohtaisesti tuijotan enemmän tv-ruutua kuin itse laitetta kun pelailen. Omassa hifi hyllyssä on ollut kohta 20 vuotta niitä samoja hopean/mustan värisiä laatikoita, alkavat vähitellen kyllästyttää. Eli ihan positiivista vaihtelua.t
Joo ruma vehje on. Näyttää ihan joltain Nintendon disainaamalta lelulta. Ohjainkin on kamalan näköinen. Lieneeköhän muuten tikut ristiin yhteensopivia vanhan boksin tikkujen kanssa. Kovasti tykkäisin originaalia xbox-tikkua käyttää tuossakin (huge-controller 4eva)
Pineapple
Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Sidewinder, 11.5.2005 14:12:28
Pisteet: 0
Omassa hifi hyllyssä on ollut kohta 20 vuotta niitä samoja hopean/mustan värisiä laatikoita, alkavat vähitellen kyllästyttää. Eli ihan positiivista vaihtelua.
Kestääkö tuo design 20 vuotta? Voi olla, että taiteellisempikin mieli hyytyyy jo parin-kolmen vuoden jälkeen.
weicco Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
weicco, 11.5.2005 14:40:57
Pisteet: 0
Kestääkö tuo design 20 vuotta? Voi olla, että taiteellisempikin mieli hyytyyy jo parin-kolmen vuoden jälkeen.
Montako 20 vuotta vanhaa pelikonetta sinulta löytyy hyllystä? Veikkaan, että vastaus on: ei yhtään.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Sidewinder, 11.5.2005 14:49:15
Pisteet: 0
Kestääkö tuo design 20 vuotta? Voi olla, että taiteellisempikin mieli hyytyyy jo parin-kolmen vuoden jälkeen.
Montako 20 vuotta vanhaa pelikonetta sinulta löytyy hyllystä? Veikkaan, että vastaus on: ei yhtään.
Onneksi olkoon, ette ole voittaneet 10 pistettä ja papukaijamerkkiä.
Hyllystä löytyy tv-peli jostain 80-luvun early days, 2*C64 (1982-), Sinclair ZX Spectrum (1982-), käsipeleinä Donkey Kong 2-näyttöinen (early '80's), jokunen samantyyppinen 'elektroniikkapeli', pöytäpeleistä sellainen Defender-tyyppinen.
Tuossa jokunen alkuun, kaappeja kaivamalla löytyy vielä lisääkin...
jimpo Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
jimpo, 12.5.2005 16:23:27
Pisteet: 0
Kestääkö tuo design 20 vuotta? Voi olla, että taiteellisempikin mieli hyytyyy jo parin-kolmen vuoden jälkeen.
Montako 20 vuotta vanhaa pelikonetta sinulta löytyy hyllystä? Veikkaan, että vastaus on: ei yhtään.
Onneksi olkoon, ette ole voittaneet 10 pistettä ja papukaijamerkkiä.
Hyllystä löytyy tv-peli jostain 80-luvun early days, 2*C64 (1982-), Sinclair ZX Spectrum (1982-), käsipeleinä Donkey Kong 2-näyttöinen (early '80's), jokunen samantyyppinen 'elektroniikkapeli', pöytäpeleistä sellainen Defender-tyyppinen.
Tuossa jokunen alkuun, kaappeja kaivamalla löytyy vielä lisääkin...
1.Kaltaisiasi kuluttajia on XBOX2:n kohderyhmästä:

a) 50 %
b) 1%
c) 0.01%

2.Sillä, kestääkö design 20 vuotta, on kaupallista merkitystä

a) paljon
b) vähän
c) ei ollenkaan
Saltsa Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Saltsa, 12.5.2005 16:45:56
Pisteet: 0
2.Sillä, kestääkö design 20 vuotta, on kaupallista merkitystä a) paljon
b) vähän
c) ei ollenkaan
Vastaan A. Mitä kauemmin design kestää, sitä vähemmän kuluttajat uusii laitteitaan. Mutta jos design kestää esimerkiksi vain pari vuotta, on kuluttajat "pakotettu" päivittämään laitteensa.
weicco Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
weicco, 13.5.2005 00:00:23
Pisteet: 0
Vastaan A. Mitä kauemmin design kestää, sitä vähemmän kuluttajat uusii laitteitaan. Mutta jos design kestää esimerkiksi vain pari vuotta, on kuluttajat "pakotettu" päivittämään laitteensa.
Kuluttajat vaihtavat joka tapauksessa tuotetta. Vain todellisimmat fanaatikot pitävät jotain laitetta pidemmän aikaa hyllyssä. Ja mistäkö mitä tiedän? Minulta löytyy niin C64, Amiga, SparcStation5 kuin wanha PC konekin, mutta haluaisin silti aina pelikäyttöön sitä uusinta uutta, sama kuinka kauan edellinen kone on minulla ollut.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Sidewinder, 13.5.2005 11:21:44
Pisteet: 0
1.Kaltaisiasi kuluttajia on XBOX2:n kohderyhmästä: a) 50 %
b) 1%
c) 0.01%
Vastaan A, olen juuri XBOX2:n kohderyhmän ytimessä.
Tuo vanhojen koneiden löytyminen kaapista ei välttämättä liity tähän oikeastaan mitenkään.

2.Sillä, kestääkö design 20 vuotta, on kaupallista merkitystä a) paljon
b) vähän
c) ei ollenkaan
Vastaan jälleen A, sillä on merkitystä paljonkin. Suuntaan tai toiseen, siihen en ota kantaa. Vihje: ovatko pallotuolit taas muotia, onko kadulla näkynyt taas shifonkihuiveja, onko 80's back (oliko aiemmin 70's back...)?
MiiQu Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
MiiQu, 11.5.2005 21:04:21
Pisteet: 0
Kestääkö tuo design 20 vuotta? Voi olla, että taiteellisempikin mieli hyytyyy jo parin-kolmen vuoden jälkeen.
Montako 20 vuotta vanhaa pelikonetta sinulta löytyy hyllystä? Veikkaan, että vastaus on: ei yhtään.
Onneksi olkoon, ette ole voittaneet 10 pistettä ja papukaijamerkkiä.
Hyllystä löytyy tv-peli jostain 80-luvun early days, 2*C64 (1982-), Sinclair ZX Spectrum (1982-), käsipeleinä Donkey Kong 2-näyttöinen (early '80's), jokunen samantyyppinen 'elektroniikkapeli', pöytäpeleistä sellainen Defender-tyyppinen.
Tuossa jokunen alkuun, kaappeja kaivamalla löytyy vielä lisääkin...
ja näiden Design on vielä iskussaan ?
Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Sidewinder, 12.5.2005 10:29:27
Pisteet: 0
Tuossa jokunen alkuun, kaappeja kaivamalla löytyy vielä lisääkin...
ja näiden Design on vielä iskussaan ?
Ei kaikkien, osa on kuin suoraan 70-luvun scifi-leffasta, mutta kyllä tuossa on jokunen katselukelpoinenkin. Esim. Donkey Kong on hyvinkin modernin näköinen, kun tuplanäytöt tulevat taas muotiin(?). Joitakin olen modannut jo uutena, joten niiden design on mielestäni vain parantunut ;-)
Vielä 80-luvulla muotokieli matkittiin usein leffoista, nykyään design on jo eräs myyntiargumentti.
smarde Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
smarde, 12.5.2005 14:24:38
Pisteet: 0
Ruma ja halvan näköinen loota. Mutta hyvä niin, jää sitten toivon mukaan kaupan hyllylle. Nyt Sony laittaa tyylikkään playkkarin markkinoille, niin Xboxilla pyyhitään lattiaa.

Laitteen ulkoasu ei ole kuin syy ostaa _vanha_ X-box uuden sijaan.
Pineapple Re: One Ugly piece of s*it (or is it just me)
Pineapple, 13.5.2005 09:39:11
Pisteet: 0
Ruma ja halvan näköinen loota. Mutta hyvä niin, jää sitten toivon mukaan kaupan hyllylle. Nyt Sony laittaa tyylikkään playkkarin markkinoille, niin Xboxilla pyyhitään lattiaa.
Vähissä taitaa olla asiakkaat jotka ulkonäön perusteella ostaa konsolin. Tai ehkä MS pistää sen sitten mageen näköseen paffilootaan..
Pineapple
it's just you
arashi, 11.5.2005 15:17:48
Pisteet: 0
Sanokaa ettei se ole totta. Tuo konsolihan on aivan äärettömän ruma ja epäyhteensopiva minkään muun laitteen rinnalle laitettavaksi!
onhan tuo melko monta valovuotta alkuperäistä edellä. xboxin kanssa ei edes kannata vaivautua puhumaan designistä, sen suunniteluun ei ole taatusti käytetty varttia kauempaa. mutta jos joku vielä välttämättä haluaa hyllyynsä lisää 90-luvun videonauhureita niin eihän siinä. sopiihan noita kulmikkaita mustia laatikoita pinota päällekkäin ja rinnakkain niin kauan kunnes ei enää tiedä mikä niistä on mikäkin.
spaceGoose
spaceGoose, 11.5.2005 14:26:10
Pisteet: 0
Ulkoisesti toi on vähän sellainen köyhän miehen Apple design ja vielä ruma sellainen ... tosin eihän se Apple valkoista väriä ole tietääkseni patentoinut (ainakaan vielä), joten mitäs tässä valittamaan... ;)

Huhutut tehot näyttävät olevan kohdallaan, mutta saas nähdä minkälaista hintalappuhirmua tuolle vehkeelle laitetaan....
ruma värkki
ranXerox, 11.5.2005 23:59:48
Pisteet: 0
Toivottavasti tuo kuva on jostain pilotti-kuoresta tai kyseessä on harhautus. Epäilen että ulkonäkö muuttuu, eihän tuossa ole mitään logoja tms. Muutama digiboksi pääsee astetta rumemmalle asteelle mutta on tuo laite silti aika kiitettävästi pilattu. Pelimiehelle/-pojalle se tuskin aiheuttaa ongelmia, ehkä esteetikot saavat slaageja.
-ranXerox-
Hesse Xbox pc...
Hesse, 11.5.2005 10:37:20
Pisteet: 0
Viis noista 'huhuista', mutta mahtaako olla yhtä helppo modata esim. linux- päätteeksi - kuin aikaisemmat versiot ? Olisi tässä vajetta yhdestä 3,2 GHz / 512 / 250 GB mikrosta hiukan edullisempaan hintaan... kuin nuo "muut" merkkimikrot ;)
TeknoHog Re: Xbox pc...
TeknoHog, 11.5.2005 19:46:33
Pisteet: 0
Viis noista 'huhuista', mutta mahtaako olla yhtä helppo modata esim. linux- päätteeksi - kuin aikaisemmat versiot ? Olisi tässä vajetta yhdestä 3,2 GHz / 512 / 250 GB mikrosta hiukan edullisempaan hintaan... kuin nuo "muut" merkkimikrot ;)
Noilla tehoilla tulee mieleen muutakin käyttöä kuin pelkkä pääte. Jos yhtään voi verrata esim G5:een noita prosessoriytimiä, niin veikkaanpa että on tehokkaampi kuin muutama nykyinen koti-PC yhteensä. Itse olen tuosta sen verran kiinnostunut että pistää miettimään periaatteita (Microsoftin boikottia) uusiksi ;)

Toisaalta, vaikka Linux ymmärtääkin PPC:tä niin prossu tuskin on täysin sama kuin mikään nykyinen markkinoillla oleva. Oman variantin käyttö on ymmärrettävää koska Microsoft tuskin haluaa myydä tappiolla Linux-työasemia. Mutta kun ajattelee ensimmäistä Xboxia, uskoisin että ennen pitkää tällainenkin käyttö onnistuu :)
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
moonstone Re: Xbox pc...
moonstone, 11.5.2005 11:00:06
Pisteet: 0
Viis noista 'huhuista', mutta mahtaako olla yhtä helppo modata esim. linux- päätteeksi - kuin aikaisemmat versiot ? Olisi tässä vajetta yhdestä 3,2 GHz / 512 / 250 GB mikrosta hiukan edullisempaan hintaan... kuin nuo "muut" merkkimikrot ;)
Tulee tuosta saamaan todennäköisesti täysin toimivan linux desktop mikron. Modipiiri ja tuo lisäkovalevy vaan kehiin. PowerPC arkkitehtuurituki löytyy jo. Itse mietin kanssa tuon boxin hankkimista (mikäli nuo specsit pitää paikkansa) kotimikroksi sitten järkevään hintaan. (vuosi valmistuksesta) Sitten löytyy nuo modausohjeetkin.

Kaikilla on lähipiirissä modatut X-Boxit ja P2P verkosta ladatut pelit. Ja sellainen kytkin nappula jolla sitten saa tuon modauksen "piiloon", että voi pelata Live:ssä.
Nauroivat vaan minulle, kun omistan GC:n ja ostan pelini.

Offtopic
Onhan tuolle Gamecubellekkin jo Linux http://www.gc-linux.org/
Kirjoittajan kommentit ovat vain ja ainoastaan henkilökohtaisia kokemuksia, mielipiteitä tai tottumuksia eivätkä universaaleja totuuksia.
Keinonurmikkoa
asb, 11.5.2005 09:09:13
Pisteet: 0
Pitäkää mielessä, että tämä koko "huhumylly" on Microsoftin itse rakentamaa astro turf-kampanjointia.
Re: Keinonurmikkoa
mxmattil, 11.5.2005 10:11:08
Pisteet: 0
Pitäkää mielessä, että tämä koko "huhumylly" on Microsoftin itse rakentamaa astro turf-kampanjointia.
Juuri näin. Voi vaan ihmetellä miksi näitä "vuotaa" sopivasti 2 päivää ennen laitteen virallista julkaisua ja mitä ihmeen väliä sillä microsoftille olisi jos "vuotaisikin".

Ohjain näyttää muuten kauhealta.
http://www.dvd.to - DVD hakukone
daddymac Re: Keinonurmikkoa
daddymac, 11.5.2005 12:08:32
Pisteet: 0
Ohjain näyttää muuten kauhealta.
kulmista pyöristelty Xbox Controller-S valkoisena? Joo toi väri on mustakin ärsyttävä tyylivirhe. Musta oli paljon parempi. Ja alkuperäinen controller kaikista paras.

</antti>
weicco Re: Keinonurmikkoa
weicco, 11.5.2005 10:45:50
Pisteet: 0
Lähes kaikki markkinointi on sitä varmaankin sitten. Siis uuden tuotteen lanseerauksessa. Kuluttajien odotuksia pitää ruokkia, tiputellaan siis pikkuisen tietoja silloin tällöin. Julkistuspäiväksi pitää saada eniten huomiota, annetaan siis joku porkkana hieman ennen sitä päivää. Ja niin edelleen. Tuskinpa MS:n markkinointiosasto on täysin kädetön sentään :)

Mutta tätä teoriaa vastaan sotii hieman se, että MS on vaatinut mm. engadget.com:ia poistamaan tiedot uudesta XBoxista sivuiltaa. Pari muuta sivustoa onkin tähän suostunut, mutta ei tämä kyseinen.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: Keinonurmikkoa
asb, 11.5.2005 11:37:40
Pisteet: 0
Lähes kaikki markkinointi on sitä varmaankin sitten.
No ei sitten millään. Vihje: http://en.wikipedia.org/wiki/Astroturfing
Re: Keinonurmikkoa
arashi, 11.5.2005 10:56:43
Pisteet: 0
Mutta tätä teoriaa vastaan sotii hieman se, että MS on vaatinut mm. engadget.com:ia poistamaan tiedot uudesta XBoxista sivuiltaa. Pari muuta sivustoa onkin tähän suostunut, mutta ei tämä kyseinen.
minusta tuo vain vahvistaa huhun paikkansapitävyyttä, eli tuo lisää näkyvyyttää ja mielenkiintoa huhua (tuotetta) kohtaan. eli selkeää markkinointia. kuten sanoit, ei siellä täysin kädettömiä olla. ms on oppinut melkoisesti netissä olevien blogien ja huhu/uutissivustojen käyttämisestä markkinoinnissa.
speksit tarkemmin:
pasonen, 11.5.2005 05:42:09
Pisteet: 0
360 HW:
1. Support for DVD-video, DVD-Rom, DVD-R/RW, CD-DA, CD-Rom, CD-R, CD-RW, WMA CD, MP3 cd, JPEG photo CD
2. All games supported at 16:9, 720p and 1080i, anti-aliasing
3. Customizable face plates to change appearance
4. 3 USB 2.0 ports
5. Support for 4 wireless controllers
6. Detachable 20GB drive
7. Wi-Fi ready

Custom IBM PowerPC-based CPU
- 3 symmetrical cores at 3.2 GHz each
- 2 hardware threads per core
- 1 VMX-128 vector unit per core
- 1 MB L2 cache

CPU Game Math Performance
- 9 billion dots per second

Custom ATI Graphics Processor
- 500 MNz
- 10 MB embedded DRAM
- 48-way parallel floating-point shader pipelines
- unified shader architecture

Memory
-512 MB GDDR3 RAM
- 700 MNz DDR

Memory Bandwidth
- 22.4 GB/s memory interface bus bandwidth
- 256 GB/s memory bandwidth to EDRAM
- 21.6 GB/s frontside bus

Audio
- Mulitchannel surround sond output
- Supports 48khz 16-bit audio
- 320 independent decompression channels
- 32 bit processing
- 256+ audio channels
Karitku Re: speksit tarkemmin:
Karitku, 11.5.2005 11:34:56
Pisteet: 0
Vähän jäin ihmettelemään pariakin asiaa.
360 HW: 1. Support for DVD-video, DVD-Rom, DVD-R/RW, CD-DA, CD-Rom, CD-R, CD-RW, WMA CD, MP3 cd, JPEG photo CD
Siis ei HD-DVD tukea?!? Eikös tämän pitänyt tulla näihin uusiin konsoleihin. PS3 ilmeisesti sisältäisi tuen Blue-ray tekniikalle.

7. Wi-Fi ready
Siis pelkästäään langatonyhteys?!!? Eli käytännössä Live!:n käyttö vaatii tukiaseman ostoa :(.

-512 MB GDDR3 RAM - 700 MNz DDR
Typo ja GDDR3!!! päämuistina?!? Eikös näytönohjaimet ole perinteisesti käyttäneet tuota tyyppiä? Korjatkaa nyt ihmeessä, mutta eikös tuo ole jo pirun kallista.
Voitku
Re: speksit tarkemmin:
eXeonical, 11.5.2005 13:01:30
Pisteet: 0
Typo ja GDDR3!!! päämuistina?!? Eikös näytönohjaimet ole perinteisesti käyttäneet tuota tyyppiä? Korjatkaa nyt ihmeessä, mutta eikös tuo ole jo pirun kallista.
Tämä nyt on vaan arvailua, mutta yleensähän näissä integroiduimmissa ratkaisuissa ei ole erikseen muistia näyttikselle ja keskusmuistille, vaan käytetään yhteistä muistia. Kenties on ollut vain helpompaa pistää 512 megatavua GDDR3:sta, kuin pistää 256 megatavua GDDR3 muistia näyttikselle ja toiset 256 megatavua DDR-muistia keskusmuistiksi.
weicco Re: speksit tarkemmin:
weicco, 11.5.2005 13:19:52
Pisteet: 0
Vähennetään tekstuurien kopiointia muistissa. Normaalistihan tekstuurit ladataan jostain levyltä keskusmuistiin, jossa ne kopioidaan näytönohjaimen muistiin. Tässä tapauksessa ei tarvitse kuin kertoa näytönohjaimelle mistä tekstuuri löytyy. Perinteisesti näytönohjaimen muisti on nopeampaa, joten kuvien lataus keskusmuistista asti on melko hidasta (väylät vielä mukaan tähän). Luultavasti tähän on kehitetty sitten jotain mullistavaa XBoxia ja lähinnä noita väyliä ajatellen. Muistaakseni muuten jo eka XBox toimi tällä tavalla.

Mene ja tiedä. Ei kiinnosta tekniikat. Ainut mikä kiinnosta on, että t
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
weicco Re: speksit tarkemmin:
weicco, 11.5.2005 13:21:22
Pisteet: 0
Edit toiminto olisi poikaa varsinkin tällaisen läppärin kanssa, jossa on herkkääkin herkemmät näppäimet...

Eli siis...

Ainut mikä kiinnosta on, että tuleeko tolle laitteelle hyviä pelejä ja paljon ne maksavat. Niin ja tietysti laitteen hinta vielä. Lisäksi kiinnostaa se, että onko kuitenkin järkevämpi ostaa pelit PC-koneeseen, kun kotoa löytyy kuitenkin sellainen bitinmurskain jo nyt.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Mike Steel Re: speksit tarkemmin:
Mike Steel, 11.5.2005 13:03:08
Pisteet: 0
1. Support for DVD-video, DVD-Rom, DVD-R/RW, CD-DA, CD-Rom, CD-R, CD-RW, WMA CD, MP3 cd, JPEG photo CD
Siis ei HD-DVD tukea?!? Eikös tämän pitänyt tulla näihin uusiin konsoleihin. PS3 ilmeisesti sisältäisi tuen Blue-ray tekniikalle.
-Eipä taida olla markkinoilla juurikaan HD-DVD asemia vielä, ainakaan siihen hintaan että sellaisen voisi konsoliin nyt laittaa.

7. Wi-Fi ready
Siis pelkästäään langatonyhteys?!!? Eli käytännössä Live!:n käyttö vaatii tukiaseman ostoa :(
-Käsittääkseni laitteessa on myös kiinteä 100 megan verkkoliitin. Tuo langattomuus on ohjaimia varten.
"This was no boating accident!"
Re: speksit tarkemmin:
arashi, 11.5.2005 21:00:04
Pisteet: 0
-Eipä taida olla markkinoilla juurikaan HD-DVD asemia vielä, ainakaan siihen hintaan että sellaisen voisi konsoliin nyt laittaa.
kyllä noita jossain luulisi olevan. sony toi japanin markkinoille BDZ-S77 laitteensa huhtikuussa 2003. jonkinsortin multimediakeskus joka käyttää blu-ray levyjä tallennusmedianaan. kumma jos hd-dvd laahaa niin paljon jäljessä ettei kuluttajatuotteita ole vieläkään markkinoilla missään päin maailmaa.
Mike Steel Re: speksit tarkemmin:
Mike Steel, 12.5.2005 10:21:15
Pisteet: 0
-Enhän minä sanonut ettei niitä olisi, sanoin ettei niitä ole "juurikaan" (= suurissa määrin) ja "siihen hintaan että sellaisen voisi konsoliin laittaa".

Noiden hinnat taitavat liikkua vielä niin korkealla (samoin kuin BlueRay soittimienkin) että sellaisen laittamineen muutaman satasen konsoliin tuskin on järkevää.

Samoin HD-DVD (tai BR) sisältöä (=leffoja) ei markkinoilla taida olla kuin muutama kappale, joten kannattaako kaikkia XBox 360:n ostajia "rangaista" kalliilla hinnalla laittamalla laitteeseen ominaisuus jolla ei oikeasti ole käyttöä vielä 4-5 vuoteen (jossa vaiheessa taitaa olla jo seuraava konsolisukupolvi tehnyt esiintymisensä).

Varsinkin jos vielä käy niin että BR ja HD-DVD ryhmät pääsevät sopuun yhdestä formaatista, jonka yhteensopivuudesta alaspäin ei ole mitään tietoa.
"This was no boating accident!"
Re: speksit tarkemmin:
arashi, 11.5.2005 07:50:28
Pisteet: +1
pari pientä huomiota/oletusta.

ei kolmea erillistä prosessoria vaan yksi jossa on kolme symmetristä corea. jakavat yhteisen yhden megan l2 cachen. kun tuon tarkasti lukee niin näinhän sen loogisesti tulkitsee, nopeasti lukemalla ei. kolmen 3.2ghz ppc prosessorin hinta olisi aika hirvittävä konsoliksi.

toinen huomio kiinnittyy muistin määrään. 512mb tuntuu aluksi aivan liian suurelta ollakseen totta, mutta kun katsoo näytönohjainta se voi olla todellinenkin. näytönohjaimella on vain vähän omaa muistia mutta se on todennäköisesti kiinni keskusmuistissa nopeimmalla mahdollisella väylällä mitä insinöörit ovat onnistuneet keksimään. muutamia samankaltaista ideaa käyttäviä kortteja on kait kokeilussa pc puolellekin kun pci express on taas nostanut kaistan levyttä näyttikselle.

microsoft on kyllä pelannut pr korttinsa erittäin hyvin uudella katu-uskottavammalla imagollaan (konsolin suhteen siis). hieman vain käy j allardia sääliksi. ^_^

http://www.geekonstun.com/mt/archives/hd_allard_05...
TeknoHog Re: speksit tarkemmin:
TeknoHog, 11.5.2005 19:53:55
Pisteet: 0
ei kolmea erillistä prosessoria vaan yksi jossa on kolme symmetristä corea. jakavat yhteisen yhden megan l2 cachen. kun tuon tarkasti lukee niin näinhän sen loogisesti tulkitsee, nopeasti lukemalla ei. kolmen 3.2ghz ppc prosessorin hinta olisi aika hirvittävä konsoliksi.
Ei kai siinä nyt käytännön kannalta iso ero ole, ovatko ne kolme prosessoria samalla piilastulla vai erillisissä paketeissa. Joissain sovelluksissa tietenkin huomaa pieniä eroja. Yhteinen välimuisti ja muistiväylä ovat varmaan pieni hidaste.
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
Re: speksit tarkemmin:
arashi, 11.5.2005 20:11:33
Pisteet: +1
Ei kai siinä nyt käytännön kannalta iso ero ole, ovatko ne kolme prosessoria samalla piilastulla vai erillisissä paketeissa. Joissain sovelluksissa tietenkin huomaa pieniä eroja. Yhteinen välimuisti ja muistiväylä ovat varmaan pieni hidaste.
en ole asiaan juuriaan myöten perehtynyt, mutta pieni käsitys eroista pitäisi olla. erillisillä prosessoreilla on omat väylänsä joten ne saavat tietoa verrattaen enemmän kuin yhteen väylään liitetyt useat coret, mutta saman prosessorin coret voivat vaihtaa tietoa keskenään huomattavasti nopeammin kuin erilliset prosessorit. riippuu mitä noilla nyt sitten loppupeleissä laskee. jos kyseessä on pitkä sarja joka tarvitsee aina edellisen laskutoimituksen tuloksen seuraavan suorittamiseen coret hoitavat varmaan homman paremmin, jos taas useita toisistaan riippumattomia rinnakkaisia laskuja niin sama niitä on syöttää kaistan täydeltä eri prosessoreille.