Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Perjantai, 13.12.2002

IBM kiistää OS/2:n alasajon

IBM vakuutteli asiakkailleen eilen torstaina, että puheet OS/2-käyttöjärjestelmän kuolemasta ovat ennenaikaisia. IBM julkaisi viime tiistaina listan lähes 300:sta OS/2-tuotteesta, joita ei enää ensi vuoden maaliskuun jälkeen saa hankittua kuin IBM:n virallisilta jälleenmyyjiltä, mikäli heillä on tuotteita varastossa. IBM:n edustajan Steve Eisenstadtin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö 15-vuotiasta käyttöjärjestelmää myytäisi jatkossakin.

"Niin kauan kuin asiakkaamme haluavat OS/2-käyttöjärjestelmiä, tuemme heitä. Me emme aio luopua OS/2:sta", totesi Eisenstadt. IBM:n ilmoituksessa on Eisenstadtin mukaan kyse siitä, että yhtiö lopettaa paketoitujen OS/2-tuotteiden levittämisen. Halukkaat voivat yhä ostaa OS/2-tuotteensa verkosta ja saada sen itselleen joko rompulla tai ladata suoraan omalle kovalevylleen verkon yli.

Vuonna 1987 esitelty OS/2-käyttöjärjestelmä oli ensimmäinen laajasti PC-markkinoille suunnattu 32-bittinen moniajoon kykenevä käyttöjärjestelmä. Vaikka useat tietoliikenneyhtiöt ja pankit ottivat OS/2:n käyttöönsä, ajoi teknisesti heikommaksi yleisesti todettu Microsoft Windows kaupallisessa suosiossa sen ohi. OS/2:n ongelmaksi muodostui sovellusten vähyys ja heikko markkinointi.

Lue juttu K2, 13.12.2002 07:20. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 7 uutta / 7 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
linuxilla sama kohtalo?
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 17:48:43
Pisteet: 0
n ongelmaksi muodostui sovellusten >vähyys ja heikko markkinointi.
Tuli mieleen, että linuxilla taitaa olla edessään ihan samalainen tulevaisuus. Vai löytyykö fanaatikoilta eriäviä mielipiteitä?
Re: linuxilla sama kohtalo?
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 19:24:06
Pisteet: 0
n ongelmaksi muodostui sovellusten >vähyys ja heikko markkinointi.
Markkinointi saattoi olla heikkoa, mutta rahaa IBM poltti OS/2:n markkinointiin aivan sairaasti.

Siinä vaiheessa, kun OSSIn hinta oli 15 taalaa laskettiin, että Ossia olisi pitänyt myydä neljä kappaletta täyteen hintaan jokaiseen silloisen maailman PC:hen. Että kehitys. ja markkinointikustannukset olisi saatu takaisin ...
Re: linuxilla sama kohtalo?
Wagstaff, 16.12.2002 11:48:19
Pisteet: 0
n ongelmaksi muodostui sovellusten >vähyys ja heikko markkinointi.
Markkinointi saattoi olla heikkoa, mutta rahaa IBM poltti OS/2:n markkinointiin aivan sairaasti.
Joo, mutta liian myöhään. Win 3 oli tullut ja ilmaisena OEM-ohjelmana joka koneessa, OS/2 oli kallis kuin mikä eikä siksi yleistynyt. Sitten sen jälkeen he jakelivat niitä kyllä ilmaiseksi ties kenelle, mutta myöhäistä oli jo. Markkinointi sen sössi, ei tekniikka. Ei sitä nyt niin kovasti mainostettu eikä siihen ollut ohjelmia kun sitä ei ollut juuri kenelläkään. Ei ollut asiakkaita.

Samoin on Linuxin laita vielä tällä hetkellä. Serveriohjelmia on omasta takaa, mutta massakäyttäjiä ei vielä ole tarpeeksi - siksi isot firmat eivät lanseeraa Linux-versioita esim. Photarista tai Dreamweaverista. Tosin voisi kysyä, että kumpi on ensin: kana vai muna? Jos Adobe tekisi Photoshopista Linux-version, voisi ainakin AD-jengi siirtyä helpotuksen huokausten kera Linuxiin viruspesä-Windowsista tai kalliista Macista.
Re: linuxilla sama kohtalo?
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 19:56:10
Pisteet: 0
n ongelmaksi muodostui sovellusten >vähyys ja heikko markkinointi.
Tuli mieleen, että linuxilla taitaa olla edessään ihan samalainen tulevaisuus. Vai löytyykö fanaatikoilta eriäviä mielipiteitä?
Tuskinpa kuitenkaan, viimevuosinahan Linux on ollut ainoa käyttöjärjestelmä Windowsin lisäksi joka on kasvattanut käyttäjämääriään samassa suhteessa koneiden määrän kasvun kanssa. Taitaa olla paremminkin niin että Apple joutuu juoksemaan koko rahan edestä, mikäli ei sitten siirry wintel pohjaiseksi.
Re: linuxilla sama kohtalo?
K2, 13.12.2002 18:44:23
Pisteet: +1
Tuli mieleen, että linuxilla taitaa olla edessään ihan samalainen tulevaisuus. Vai löytyykö fanaatikoilta eriäviä mielipiteitä?
En ole fanaatikko, Linux-kokemukseni on perin vähäistä. En kuitenkaan usko tuohon skenaarioon Linuxin kohdalla. Linux on saanut aivan poskettomat määrät ilmaista, positiivista julkisuutta viime vuosina, markkinointia ei edes ole tarvittu. Linuxia koulutetaan ainakin suomalaisissa alan oppilaitoksissa perin runsaasti, joten osaajiakin löytyy. Toisin oli OS/2:n kanssa.

Ohjelmistoakin on Linuxille melko poskettomat määrät, mutta ainakin minun näkökulmasta se on edelleen pieni ongelma. Suurin osa ohjelmistoista on harrastajien erityistarpeisiin tehtyjä kikkareita, suuryhtiöiden (Adobe, Macromedia, Microsoft) tuttuja ohjelmistoja ei näy. Tosin joitakin vastaavia softia on olemassa, mutta ei mielestäni vielä riittävästi.

Hyvä kommentti tästä tulevaisuusvisiosta on tuolla Sektorin tuoreimmassa artikkelissa, jossa Helsingin yliopiston Petri Kutvonen kertoo oman näkemyksensä.
Bling Re: linuxilla sama kohtalo?
Bling, 13.12.2002 22:01:38
Pisteet: 0
Tuli mieleen, että linuxilla taitaa olla edessään ihan samalainen tulevaisuus. Vai löytyykö fanaatikoilta eriäviä mielipiteitä?
Kommettisi oli varsin hupaisa. Oikeasti! Siitä liikeni iloa mulle pitkäksi aikaa, ja vieläkin hymyilyttää. Veikkaanko väärin, jos väitän et oikeastaan ole itsekkään väitteesi takana vaan koko homman idea onkin siinä, että kunnon "fanaatikot" hyppää takajaloilleen ja iskee kymmenittäin hauskaa tekstiä. =)

Muistan joskus kymmenen vuotta sitten, kun parilla kaverilla oli os/2 ja sitten siinä pyöriteltiin hiirtä ja tehtiin hauskoja kysymyksiä. Okei, mitän tästä pääsee dossiin... ei siinä ole dossia... no onkai tässä joku vastaava.. ei siinä ole... no mitä tällä voi tehä... no mitä vain... no niinku esimerkiksi mitä... no ei oikein mitään... Ja sitten hetken päästä sitä ei ollut enää kenelläkään.

Ehkä IBM on pistäy rahaa julmasti tuohon os/2:seen, mutta ei se koskaan ole ollut oikein esillä. Sinänsä harmi. Se kai kuitenki on ihan kohtuu "luotettava". Ainakin sellaisen kuvan olen siitä saanu.
IE is like the language of south park. It should not be used by anyone but still it is used by the great majority
Linuxin tulevaisuus
Daedalon, 14.12.2002 12:32:03
Pisteet: +2
Tuli mieleen, että linuxilla taitaa olla edessään ihan samalainen tulevaisuus.
OS/2 alkoi menettämään suosiotaan Windowsin tultua, ja Windows on alkanut menettää suosiotaan etenkin palvelinkäytössä Linuxin tultua.

Historia toistaa itseään -tilanteesta ei taida olla kysymys. Ainakin toistaiseksi Windowsista Linuxiin on taidettu siirtyä enemmän kuin Linuxista Windowsiin, käytössä kuin käytössä. Uusissa työpöytä-PC:ssä oli aiemmin aina Windows, nyt kenties jo yli prosentissa joku muu.

OS/2 olisi voinut menestyä open sourcena ihan hyvin, olettaen että se tosiaan oli aikoinaan kehittynein järjestelmä koti-PC:hin, jonka markkinointi ei vain purrut. Ahne (IBM:n OS/2) hävisi ahneelle (Microsoftin Windows), voitaisiin sanoa. Nykyisin taas vaihtoehdot ovat ahne Microsoftin Windows vs. anti-ahne open source Linux.

Raakilehan tuo Linux on, mutta 2003 - 2005 voivat hyvinkin tuoda muutosta asiaan. Linuxin standardoinnin edistyttyä sitä voivat ohjelmakehittäjät jo harkita ihan vakavissaankin, kun yhdelle distrolle tehty softa toimisi muissakin ilman pienintäkään yskäystä.

OS/2:een heräsi muuten kiinnostus tuon edellisen threadin myötä, kun sitä niin kovasti kehuttiin, mutta se tuskin vastaa omiin tarpeisiini Windows 2000:tta ja Linuxeja paremmin. Windows 2000:lle on paljon softaa, ja Linuxille joko on jo tai on tulossa. OS/2:lle käsittääkseni on vähän ja on tulossa olemattomasti.