Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 7.11.2002

IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä

IBM on onnistunut rikkomaan kovalevyjen nykyisen tallennustiheysennätyksen tekemällä muutoksia kehittämäänsä AFC-teknologiaan (antiferromagnetically coupled), josta yhtiö käyttää puhekielessä nimitystä Pixie Dust. Travelstar 80GN, jonka demokappaleita on jo lähetetty kannettavien mikrojen valmistajille, kykenee tallentamaan 70 gigabittiä yhdelle neliötuumalle. Aikaisempi tallennustiheysennätys oli Toshiban ja Fujitsun hallussa, joiden levyt kykenivät 52 Gbpsi:n ja 53,2 Gbpsi:n tallennustiheyksiin.

Kovalevyjen kokoa voidaan nykyään kasvattaa ainoastaan tallennustiheyttä kasvattamalla, sillä niiden fyysistä kokoa ei todennäköisesti tulla enää kasvattamaan, pikemminkin päinvastoin. IBM:n keväällä 2001 julkistetussa Pixie Dust -teknologiassa käytettiin alunperin erityistä metallilevyä kahden magneettisen tason välissä. Nyt tapahtunut tiheyden nostaminen suoritettiin lisäämällä toinen metallilevy ja kolmas magneettinen taso. Uutta teknologiaa hyödyntävän Travelstar 80GN:n odotetaan tulevan markkinoille ensi vuoden alussa 80 gigatavun tallennuskapasiteetilla varustettuna.

Lue juttu K2, 7.11.2002 00:10. Lähde: IDG

Kommentoi juttua

Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 11 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
bungle IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
bungle, 7.11.2002 01:42:17
Pisteet: +1
Vastaa
Parantaisi mieluummin kovalevyjen luotettavuutta.

Mulla on tässä noi IBM:t paukkuneet nyt vähän liiankin usein. Osa on kestänyt vuoden, osa on paukkunut parissa viikossa ja osa siltä väliltä. Ne jotka ovat paukahtaneet fyysisesti ovat tehneet sen täysin varoittamatta - ovat leikanneet suoraan kiinni. Sitten on näitä saatanan IBM-levyjä, jotka ns. paukahtavat. Toisin sanoen ne sotkevat itse omat sektorinsa, ja silloin kun lukupää tulee tällaiseen kohtaan, niin mekaniikka menee täysin sekaisin - ei tiedä mihin suuntaan mennä ja jää jumittamaan. Windows ainakin tilttaa oitis moiseen. Jälkimmäiseen auttaa IBM:n Drive Fitness Tool tms. Se pystyy "korjaamaan" "vaurioituneen sektorin" (huomaa lainausmerkit) kahdella tavalla:

a) tuhoamalla koko levyn sisällön
b) tuhoamalla sektorin sisällön

Mistä sitä tietää mitä siellä sektorissa kulloinkin on, joten pelkästään sen korjaaminen todennäköisesti tuo jälkeenpäin vaan lisää harmaita hiuksia. Monen moisten vitutusten jälkeen olen alkanut peilaamaan levyjä (toinen on onneksi jo toista merkkiä, ja tuntuu toimivan huomattavasti luotettavammin ja paremmin), mutta kyllä se suoraansanottuna vituttaa kun joutuu silloin tällöin vetäsemään IBM:n Drive Fitness paskan läpi, ku levy on taas kerran päättänyt seota.

Oma ohjeeni on, ettei kannata työntää käsiään paskaan ja välttää sanaa IBM ja kovalevy samassa yhteydessä viimeiseen asti. Puhun nyt IDE levyistä. IBM:n SCSI levyistä ei ole kovin paljon kokemuksia.

Lopetan tämän vuodatuksen tähän, mutta niin paljon paskaa tosta firmasta on mulle jäänyt IDE kovalevyjen suhteen käteen, että piti antaa vähän takaisin.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
jampstamp Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
jampstamp, 7.11.2002 02:24:26
Pisteet: +1
Vastaa
Parantaisi mieluummin kovalevyjen luotettavuutta.
Samaa mieltä.

Mulla on tässä noi IBM:t paukkuneet nyt vähän liiankin usein....
Itsellä pamahti 1 40GB kiekko -> sain laitettua oikosulkuun +12V tai +5V ja maan samasta piuhasta missä kovo oli kiinni. Eipä enää käynnistynyt, vaan jäi toistamaan sitä spin-up liikettä ;)

Jos dataa häviää, sitä ei voi korvata. Tilaa voi ostaa aina lisää mutta datan palautus(jos sitä enää saa takaisin) maksaa tähtitieteellisiä summia esimerkiksi kotikäyttäjälle.

Itse en ainakaan IBM:n kovoihin koske vähään aikaan ;)

Asiaan mitenkään liittymättä odotan innolla uutta Serial-ATA Standardia, ja siihen perustuvia ohjaimia ja kovoja.
"Joka maataan viljelee huolella..."
Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
Anonyymi kommentoija, 7.11.2002 10:06:30
Pisteet: +1
Vastaa
llä pamahti 1 40GB kiekko -> sain laitettua oikosulkuun +12V tai +5V ja maan samasta piuhasta missä kovo oli kiinni. Eipä enää käynnistynyt, vaan jäi toistamaan sitä spin-up liikettä ;)
Itse onnistuin tekemään saman 60GB levylle; se nyt tietenkin oli oma moka mutta IBM:n GXP-sarjan kiintolevyt olivat kyllä erittäin epäluotettavia (etenkin 40GB malli): joskus oli puhetta alan liikkeen myyjän kanssa joka sanoi että niiden palautusprosentti on n. 25% kun muilla se on pitkästi alle 10%. Eli joka neljäs levyistä tulee takuuvaihtoon, mikä on mielestäni todella paljon. Omakohtaiset kokemuksetkin ovat hiukan samansuuntaiset, neljästä IBM:n GXP asemasta yksi ei toiminut uutenakaan.
Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
Anonyymi kommentoija, 7.11.2002 10:22:36
Pisteet: +1
Vastaa
makohtaiset kokemuksetkin ovat hiukan >samansuuntaiset, neljästä IBM:n GXP >asemasta yksi ei toiminut uutenakaan.
Omistin aikoinaan kaksi noita kuuluisia GXP-levyjä. Olivat toki nopeita levyjä, mutta niillä oli tapana hajota vuorotellen. Kun huomasin neljättä kertaa lähettäväni GXP:tä takaisin, tulin siihen lopputulokseen, että parasta on myydä mokomat. IBM:n levyihin en sekaannu pitkään aikaan.

Entisestään firman arvostusta laski se fakta, etteivät missään vaiheessa suostuneet myöntämään GXP-levyissä olevan pahoja ongelmia. Eräskin takuuvaihdokki hajosi alle kahdessa viikossa, keskimäärin kestivät n. 6kk. Sanokoon IBM mitä haluaa, mutta levy joka keskimäärin kestää 6kk. on silkkaa paskaa. Sanotaan että kuumuus niitä levyjä tuonelaan vie, mutta tässä tapauksessa ei voinut kyse olla siitäkään: tuuletus oli kunnossa.
Bream Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
Bream, 7.11.2002 07:46:13
Pisteet: 0
Vastaa
Parantaisi mieluummin kovalevyjen luotettavuutta.
Samaa mieltä.
Mulla on tässä noi IBM:t paukkuneet nyt vähän liiankin usein....
Itsellä pamahti 1 40GB kiekko -> sain laitettua oikosulkuun +12V tai +5V ja maan samasta piuhasta missä kovo oli kiinni.
Voi perhana kun IBM tekee surkeita levyjä;
eikös olisi parempi ensin alkaa etsiä sitä luotettavuutta vilaisemalla peiliin? ;)
bungle Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
bungle, 7.11.2002 13:41:59
Pisteet: 0
Vastaa
Parantaisi mieluummin kovalevyjen luotettavuutta. Mulla on tässä noi IBM:t paukkuneet nyt vähän liiankin usein....
Voi perhana kun IBM tekee surkeita levyjä;
eikös olisi parempi ensin alkaa etsiä sitä luotettavuutta vilaisemalla peiliin? ;)
Itse olen katsonut itseäni peiliin ja vaihtanut kaikki koneen komponentit, kun ajattelin, että eivät ne IBM:n levyt voi olla niin huonoja ja vian on oltava jossain muualla. Eipäs kuitenkaan, ne IBM:n GXP levyt ovat perseestä, eikä siinä auta mikään peiliin vilkaisu. Harmittaa vaan kun takuuvaihdossa tulee aina uus GXP.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
Anonyymi kommentoija, 7.11.2002 15:05:11

Siis eikö tuo uus 120 GXP sarja pitäs olla jo parempi verrattuna surkeisiin 60 ja 75 sarjoihin? Ainakin kavereilla 120 sarjan levyt ovat toimineet ongelmitta.
bungle Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
bungle, 7.11.2002 16:52:29
Pisteet: 0
Vastaa
Siis eikö tuo uus 120 GXP sarja pitäs olla jo parempi verrattuna surkeisiin 60 ja 75 sarjoihin?
Muotoilin ehkä huonosti. Tarkoitin juuri noita kahta mainitsemaasi sarjaa. Kyllä ottaisin mielellään 129 GXP:n ku kummankaan noista. 120 sarjasta ei ole kokemusta, mutta 60 ja 75 on nähty, eikä näky miellyttänyt.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
Anonyymi kommentoija, 11.11.2002 08:32:32
Pisteet: 0
Vastaa
Multa on räjähtänyt silmille jo 2 ibaria. Ei _voi_ olla sattumaa että vaikka mulla on raskaassa swappikäytössä ikivanhoja seagateja ym jotka on kestäny 5 vuotta aivan hienosti, ovat samassa koneessa ibarien kanssa jotka räjähtävät apauttiarallaa tasan sen vuoden kuluttua käyttöönotosta. Kokemuksia on 6x/7x GXP:stä (30&40G). Toinen tuli silmille käyttösavut pihisten, toisesta meni laakeri ja ujellus oli kohtuullisen kirpeä.

Tosin, poikkeuksia on, nyt on ollut 60Gb 6x GXP-levy jatkuvalla syötöllä pyörinyt toista vuotta _vielä_ hajoamatta. Turhaa varmaan sanoa että muut levymallit (mm maxtor, conner, western digital, seagate) mitä olen koskaan omistanut ovat toimineet hyvin päiviensä loppuun asti vanhentuen, ei hajoten pois.
Bream Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
Bream, 8.11.2002 07:29:18
Pisteet: 0
Vastaa
Itse olen katsonut itseäni peiliin ja vaihtanut kaikki koneen komponentit, kun ajattelin, että eivät ne IBM:n levyt voi olla niin huonoja ja vian on oltava jossain muualla. Eipäs kuitenkaan, ne IBM:n GXP levyt ovat perseestä, eikä siinä auta mikään peiliin vilkaisu. Harmittaa vaan kun takuuvaihdossa tulee aina uus GXP.
Oikeastaan tässä suhteessa tuntuu jotenkin oudolta se, että melkein minkä valmistajan tahansa kovalevyjä pidetään yleisesti täysin laaduttomina. Hieman vaihtelee että mikä on mollausvuorossa milloinkin. Mutta aika merkittävä osa kovalevyjen vioista voitaisiin välttää huolellisemmalla käytöllä. Tiedän useamman tapauksen joissa konetta on ronskisti liikuteltu kovalevyn pyöriessä ja sitten on ihmetelty kun on tullut bad sektoreita. Itselläni on käytössä Quantumin ja IBM:n SCSI levyjä ja en keksi mitään huonoa sanottavaa kummistakaan - taas voisi kai kiteyttää, että sitä saa mistä maksaa.
bungle Re: IBM parantaa kovalevyjen tallennustiheyttä
bungle, 8.11.2002 17:12:21
Pisteet: 0
Vastaa
Oikeastaan tässä suhteessa tuntuu jotenkin oudolta se, että melkein minkä valmistajan tahansa kovalevyjä pidetään yleisesti täysin laaduttomina.
Tottakai huonoja ja helposti hajoavia levyjä pidetään laaduttomina. Mitä ihmeellistä siinä on?

Mutta aika merkittävä osa kovalevyjen vioista voitaisiin välttää huolellisemmalla käytöllä.
Tuletko opettamaan minulle kovalevyjen huolellista käyttöä? Veikkaan että merkittävämpi osa hajonneista levyistä on hajonnut ihan itsekseen.

Tiedän useamman tapauksen joissa konetta on ronskisti liikuteltu kovalevyn pyöriessä ja sitten on ihmetelty kun on tullut bad sektoreita.
Tulis edes dab sectoreita, niin voisi jotenkin varautuu, mutta ei. Sektorit menee vituralleen tai sitten leikkaa lopullisesti kiinni.

Itselläni on käytössä Quantumin ja IBM:n SCSI levyjä ja en keksi mitään huonoa sanottavaa kummistakaan
SCSI-levyjä ei hirveän usein olla täälläkään haukuttu epäluotettaviksi paskoiksi. Ei minullakaan ole SCSI:stä kuin hyviä kokemuksia. Nyt oli kyse IDE-levyistä, joita kylläkin saa 4 yhden SCSI levyn hinnalla..
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor