Tiistai, 25.11.2003
IE estää jatkossa pop-up -mainokset
Useita nettikäyttäjiä häiritsevät pop-up -mainokset kokevat ensi vuonna tuntuvan arvon alennuksen, kun selainmarkkinoita lähes täysin dominoiva Internet Explorer oppii estämään pop-up -ikkunoiden avautumisen. Vastaava teknologia on ollut käytössä muissa nettiselaimissa jo pitkään, mutta IE:n ylivertaisen markkinaosuuden ansiosta pop-up -mainosten hyödyntäjät eivät ole lannistuneet. "Mikäli Microsoft toteuttaa toiminnon oikein, näemme suuren romahduksen pop-upien käytössä", kommentoi tietoturva-asiantuntija Richard Smith ZDNetille.
Pop-upien puolestapuhujat ovat yrittäneet kehittää tekniikoita, joilla estoteknologia voidaan kiertää. Mainostajat ovat syystäkin huolissaan, sillä pop-up -ikkuna kiinnittää käyttäjän huomion muita mainostapoja tehokkaammin. Nielsen/NetRatingsin tilastojen mukaan kuluvan vuoden elo-, syys- ja lokakuun aikana nettisurffailijoille näytettiin yhteensä 19,6 miljardia pop-up -mainosta.
Tällä hetkellä useat IE:n käyttäjät estävät pop-upien näytön suositun Google Toolbar -lisäominaisuuden avulla. Google Toolbarin asetuksista voidaan ottaa käyttöön estoteknologia, jolloin IE estää pop-upien avautumisen. Myös Yahoo Companion Toolbar sisältää vastaavan estoteknologian. Google ja Yahoo haluavat päästä pop-upeista eroon, sillä niiden väheneminen voi tuoda heille lisää mainostuloja.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 07:55:14
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 00:43:24
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 01:01:48
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 06:03:41
Kyllähän tuo huomion saa, mutta vain 0.5 sekunniksi, jonka jälkeen se on jo suljettu. Eikä noita tietenkään pidä lukeman. Ärsyttävyydessään nuo ovat heti toisella sijalla roskapostin jälkeen. Onneksi MyIE2 osaa poistaa nuo ja muutkin mainokset automaattisesti.
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 07:27:39
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 08:26:18
feenix, 25.11.2003 14:49:38
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 10:05:43
Anonyymi kommentoija, 26.11.2003 15:54:20
Umbala, 25.11.2003 08:32:43
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 09:00:03
Eli jos haluat uudemman IE:n, joudut ostaa uudemman käyttiksen. Hauskaa, eikö totta?
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 08:33:29
(Oletteko muuten huomanneet että yleisin tapa mainostaa popup-killeriä on pop-up)
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 13:48:28
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 15:03:06
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 20:51:21
Anonyymi kommentoija, 26.11.2003 10:26:17
Anonyymi kommentoija, 26.11.2003 21:32:06
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 08:55:02
Kokeneemmalle käyttäjälle (joka on siis osannut estää pop-upit jo aiemmin) tästä uudistuksesta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Pahimmassa tapauksessa joku nero keksii vielä ärsyttävämmän tavan mainostaa, ja tämä uusi tapa tietenkin toimii kaikissa selaimissa...
Kohta pitää taas ruveta latailemaan selainlaajennuksia, kunnes uuden mainostustekniikan esto tulee vakioksi.
jumi, 25.11.2003 09:29:59
En muista osoitetta, mutta tämän kaltaiset mainokset saattavat hyvinkin tulla seuraavaksi.
jumi, 25.11.2003 09:55:20
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 15:01:05
Tuolla sivulla oleva koodi on salakirjoitettu, mutta sen purkaminen ei ole kovinkaan vaikeaa.
Rakensin nopeasti filtterin ProxoMitroniin, jonka avulla moiset saa karsittua aika tehokkaasti pois. Tämä on sen verran brutaali, että saattaa rikkoa joitakin sivuja, mutta pysyvätpähän PopOverit ainakin poissa.
Matching expression: <start>
Replacement text: <script>document.createElement=null;</script>
anger, 26.11.2003 21:19:17
Varsin ärsyttävä ominaisuus muuten varsinkin pienellä monitorilla sivua selaillessa. Sitten kun sen hiiren sattuu vahingossa liikauttamaan mainoksen yli, ei sitä sitten meinaakaan saada lainkaan pois näkyvistä ja näin ollen sivuston varsinainen sisältö jää kokonaan piiloon.
Tämä onkin sitten hankalampi suodattaa täsmällisesti, tällöin ilmeisesti myös pudotusvalikot tulee aika helposti suodatettua joka puolestaan haittaa sivuston navigointia.
mxmattil, 25.11.2003 10:58:55
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 12:29:20
mxmattil, 25.11.2003 13:28:54
Mainoksen tarkoituksena on tuoda tuotetta esiin eikä ajaa ihmisiä pois sivustoilta. Jotta päästäisiin edes hiukan tännepäin olevaan lopputulokseen mainoksen olisi toimittava ainakin yleisimmissä selaimissa moitteettomasti. Selitykset siitä että se on selaimen vika eivät paljoa mainostajia kiinnosta.
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 14:41:38
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 14:58:14
Menee OT mutta toinen omituinen vika on, että sektorin etusivu näkyy liian leveänä (pääosio, missä uutiset ovat ei skaalaudu leveyssuunnassa Firebirdissä, mutta IE:ssä skaalautuu).
Anonyymi kommentoija, 26.11.2003 10:35:36
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 17:21:49
Anonyymi kommentoija, 6.12.2003 01:55:18
Sitku aukee niit vitun skidejä mainoksii ni ei niit saa noin vaa suljettuu ja esim: ku menee jollekki sivulle ni kone yrittää ladata jotai: mozillalle
Mulla on mozilla.
neko, 25.11.2003 12:17:32
Tietenkin mainostaja voi tehdä niin, ettei eteenpäin pääse kuin mainoksen kautta, kuten esim. Yahoo!Groupsin postituslistan viestien web-luku on toteutettu (aina välillä tulee mainos, josta vasta on linkki itse viestiin).
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 12:23:46
Tietenkin mainostaja voi tehdä niin, ettei eteenpäin pääse kuin mainoksen kautta, kuten esim. Yahoo!Groupsin postituslistan viestien web-luku on toteutettu (aina välillä tulee mainos, josta vasta on linkki itse viestiin).
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 14:48:25
Mainostaminen netissä varmasti on menossa samaan suuntaan kuin TV:ssä: tulee mainoskatkoja, eli juuri näitä satunnaisia sivuja, jota ei pysty kiertämään. Esimerkiksi Iltalehti käyttää jo tälläistä satunnaisesti sisäänkirjautumisessa: tänään pamahti hiustenlähtölääkemainos ja ylläolevasta linkistä pääsi etusivulle.
superhoe, 25.11.2003 13:00:26
Itselläni ei kertaakaan ao. mainokseen törmätessä ole 'poistu'-nappi antanut minkäänlaista vastinetta, vaan minun on aina ollut pakko 'napata kuva' (useamman sohimisen jälkeen, imagemappi tms. on napissa ilmeisesti 2 pikselin kokoinen) ja sen jälkeen vielä sulkea erikseen tämän jälkeen ilmaantuva popuppi.
Milläs nuo blokataan? Riittääkö popupesto?
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 18:30:30
Hankalinta tuossa on määrittää mistä osoitteesta tuo mainos tulee. Joillakin sivuilla tuo on erinomaisen hankalaa, mutta yleensä löytyy helposti.
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 22:16:38
Milläs nuo blokataan? Riittääkö popupesto?
daimoni, 25.11.2003 11:12:38
-- Anonyymi kommentoija
Stormy, 25.11.2003 22:58:51
Anteeksi purkautumiseni, mutta ärsyttää kun perustellaan plugineja turhaksi koska ne eivät tue informaatiota. Ei niitä sellaiseen ole tarkoitettukaan! Säätiedotukset saattavat tulevaisuudessa olla Flash-tyyppisiä animaatioita. Kyllä pelitkin kehittyvät, samoin netti. Asiasivutkin ovat kohta animoituja osin, osaavissa käsissä syntyy hyvää jälkeä. Ja kyllä se hakukin sinne kohta saadaan.
daimoni, 25.11.2003 23:07:05
-- Anonyymi kommentoija
weicco, 25.11.2003 12:31:52
Periaatteessa tällainen ei olisi hankala toteuttaakaan, ainakaan sellaista, joka riittää yhden henkilön tarpeisiin. Hieman perl-koodia ja joku konffitiedosto, joka täytettäisiin regexp:llä, jotka ohjelma sitten ajaisi s-operaattoria käyttäen (esim. s/<(script|\/script)>/[script]/).
feenix, 25.11.2003 14:44:43
Ja tietysti popup-eston ja kuvien eston voi säätää hostikohtaisesti pois päältä halutessaan. Ihan mukava ominaisuus kyllä. Toimii huomattavasti paremmin kuin esim Junkbuster. Sitä en saanut millään ymmärtämään kaikkia mainoksia.
crwl, 25.11.2003 14:37:31
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 09:37:44
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 13:06:30
Tietysti voi odottaa huolestuneena mitä ääliömäiset markkinapukupellepopup-tuottajat keksivät seuraavaksi, mutta onpahan ainakin lyhyt hengähdystauko.
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 13:07:40
http://www.opera.com/
ressu, 27.11.2003 17:57:06
Tietääköhän tässäkään vasen käsi mitä oikea tekee?
Krijoitusvihreeni ovat kpiosujattuja.
Umbala, 25.11.2003 08:36:11
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 10:01:01
AB onneksi osaa tallentaa avonaiset sivut ja uudelleenkäynnistyksessä kysyy ladataanko edelliset sivut takaisin näkyville.
Lisäksi toinen oiva sovellus IE:n tai AB:n kaveriksi on Proxomitron. Tuotetta ei kai enää kehitetä mutta webistä löytynee yhä validi versio - kätevä pieni proxy, joka filtteroi kaiken roskan kuten mainosgiffit, animoidut giffit, skriptit sun muut pois ja jättää tilalle vain placeholderit. Jopa www.mtv3.fi näyttää nyt luettavalta ;-).
asdfghjklz, 25.11.2003 10:35:46
Pitäisi olla sellainen, että vain vallitujen kuvien lataaminen voitaisiin estää. Tälläinen mainio toiminto on tietääkseni ainoastaan OmniWebissä.
Mozillassa toiminto blockkaa kaikki kuvat serveriltä.
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 11:10:09
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 11:48:34
daimoni, 25.11.2003 12:42:28
-- Anonyymi kommentoija
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 12:32:09
On se hauskaa että mozillan koodaajat saavat uusia "innovaatioita" ja taas voidaan kehua kuinka hieno se on.
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 13:45:00
Itse ihastuin Mozillan 1.5 versioon, koska siinä voidaan määritellä pop-up block (myös jonkin verran vanhemmissa). Sivuilta edelliseselle palaaminen saadaan automaattisesti hiiren neljänteen näppäimeen (Kuten oli IE6.0:ssa, vanhemmista ei kokemusta ko. ominaisuuden kohdalta).
Opera vaikutti kivalta, mutten yhtynyt sen nopeuteen, kun toisella koneellani (ppro200MHz) käytin vrerattuna Mozillaan, voi olla asetusvika, mutta kuten sanottu lopputuote ratkaisee ja vaikka jonkin verran osaankin viilata asetuksia jo ammattinikin vuoksi, haluan itse tehdä kaiken helposti. Kuten Juhani "Tami" Tamminen sanoisi: KISS (Keep It Simple Stupid)
Anonyymi kommentoija, 25.11.2003 14:48:22
http://www.mozdev.org/projects/active.html
Eivät edes ole mitään Linux only - väkkyröitä.
äölk, 25.11.2003 15:05:22
asdfghjklz, 25.11.2003 13:53:43
On se hauskaa että mozillan koodaajat saavat uusia "innovaatioita" ja taas voidaan kehua kuinka hieno se on.
Minua ei todellakaan kiinnosta erilliset ohjelmat blokkaamaan esim. mainoskuvia www-sivuilta. Tuollaiset ominaisuudet pitää olla selaimessa valmiina.
Mitä siitäkin tulee, jos jokainen ominaisuus vaatii uuden ohjelman asentamista?
On huomattavasti mukavampaa käyttää selainta, kun siinä on mainittu ominaisuus jo valmiina ja ei tarvitse erikseen ruveta asentamaan mitään erillisohjelmaa.
pimeys, 25.11.2003 11:58:12
Mozillassa toiminto blockkaa kaikki kuvat serveriltä.
pimeys, 25.11.2003 17:08:02
http://www.floppymoose.com/
Seuraamalla ohjeita, ei mainoksista pitäisi jäädä jälkeäkään.