Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Torstai, 21.2.2002

Internet saa "hihat palamaan"

Brittiläisen tutkimusyhtiön Morin tutkimuksen mukaan yli puolet Internetin käyttäjistä menettää hermonsa netin vuoksi vähintään kerran viikossa. Yleisimpiä verenpainetta nostattavia syitä ovat nettisivujen pitkät latausajat, heikosti apua tarjoavat ohjesivut ja henkilötietojen kysyminen, ennenkuin käyttäjä pääsee haluamalleen sivulle.

Eräs tutkimukseen vastannut IT-johtaja myönsi hajottaneensa 2500 punnan kannettavan, kun nettisivut eivät hyväksyneet hänen henkilötietojaan kuudennellakaan yrittämällä. Tietokoneen pahoinpitely ei ole harvinaista, sillä peräti seitsemän prosenttia vastaajista tunnusti hakanneensa hiirtä tai näppäimistöä epämiellyttävän nettikokemuksen seurauksena. Tämäkään ei kaikille riitä, sillä kaksi prosenttia vastaajista myönsi käyneensä käsiksi työtovereihinsa purkaakseen netin aiheuttamaa turhautuneisuutta. Väkivallan ohella toinen suosittu tapa helpottaa mielipahaa on kostaminen. Huonosti toimivasta nettikaupasta tilataan tavaraa olemattomalle luottokortille tai lähetetään sivuston ylläpitäjille lukemattomia sähköpostiviestejä.

Lue juttu K2, 21.2.2002 06:37. Lähde: BBC Online

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 23 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
mjooh...
Anonyymi kommentoija, 21.2.2002 07:52:44
Pisteet: +1
Vastaa
ietokoneen pahoinpitely ei ole harvinaista, sillä peräti seitsemän prosenttia vastaajista tunnusti hakanneensa hiirtä tai näppäimistöä epämiellyttävän nettikokemuksen seurauksena.
Ajan myötä on tullu saatua menemään päähän se, ettei se koneen piekseminen mitään auta.

Aikasemmin kun teki jotain duunia ja M$:n käyttis ( 95 ja myöhemmin 98 ) kaatu kriittisellä hetkellä, tuli v*tutuksissaan vetästyä aina nyrkillä näppikseen. Sitten kun oli kaheksan näppistä pantu vaihtoon, tuli siirryttyä hiireen. Yllättävää kuinka paljon osia siitä voikaan irrota, kun sillä pieksee hiirimattoa... Hiiriä meni 3, ja nyttemmin tyydyn vain menemään parvekkeelle hermosavuille. Sitten aloitetaan taas hieman rauhoittuneena...

Tuli turhan kalliiksi tuo hyödytön koneen pahoinpitely. ...Mutta aaaaaah miten se voikaan helpottaa oloa...

nimim. Bill Gatesin kuva verkkokalvoissa kiiluen ennen hampaat irvessä konettaan piessyt .
Re: mjooh...
Hoki, 21.2.2002 08:14:58
Pisteet: +1
Vastaa
... Hiiriä meni 3, ja nyttemmin tyydyn vain menemään parvekkeelle hermosavuille. Sitten aloitetaan taas hieman rauhoittuneena... Tuli turhan kalliiksi tuo hyödytön koneen pahoinpitely. ...Mutta aaaaaah miten se voikaan helpottaa oloa...
Laskeskelin tuossa, että voin jatkaa koneen pieksämistä. Se kerta tulee tupakointia halvemmaksi. Jaoin nuo sinun rikkomat oheislaitteet kolmelle vuodelle, niin hinnaksi tuli n. 8€ / kk. Se lienee noin kymmenes osa tupakoinnin kustannuksista. Joten vapiskaa Logitechit! ;-)

Itsekin joskus annan näppiksille kyytiä, mutta nyt se on ollut vähäisempää, kun en ole ehtinyt pelaamaan. Ja serveritkin ovat nyt Linuxeja. :-)
kettu Re: mjooh...
kettu, 21.2.2002 08:43:29
Pisteet: +1
Vastaa
Itsekin joskus annan näppiksille kyytiä, mutta nyt se on ollut vähäisempää, kun en ole ehtinyt pelaamaan. Ja serveritkin ovat
Juu kyllä tuo pelaaminen ainakin itselläni aiheuttaa enemmän noita agressioita, kun huonojen saittien selailu loppuu yleensä heti alkuunsa, ennekuin vakavia alkaa tapahtua.

Pelaamisessakaan en ole hajottanut kuin yhden näppiksen joskus vuonna -92?, kun pelasin sellaista taso-taistelulu-fantasia-peliä missä hakattiin vastustajia kirveillä ja miekoilla, lisäksi hahmolla oli muistaakseni joitakin maagisia lisätaitoja. Sattuiskos joku muistamaan ko. pelin nimeä. Tuo peli oli olemassa myöskin sellasena kolikkopelinä ainakin britteinsaarilla.
oma Re: mjooh...
oma, 21.2.2002 08:59:48
Pisteet: +1
Vastaa
Pelaamisessakaan en ole hajottanut kuin yhden näppiksen joskus vuonna -92?, kun pelasin sellaista taso-taistelulu-fantasia-peliä missä hakattiin vastustajia kirveillä ja miekoilla, lisäksi hahmolla oli muistaakseni joitakin maagisia lisätaitoja. Sattuiskos joku muistamaan ko. pelin nimeä. Tuo peli oli olemassa myöskin sellasena kolikkopelinä ainakin britteinsaarilla.
Tarkoitat (varmaankin) klassista Golden Axe -peliä, jonka tietokonekännös oli erittäin onnistunut alkuperäisestä kolikkopelistä. Muistin virkistämiseksi lisää infoa Golden Axesta löytyy mm. täältä: http://www.classicgaming.com/goldenaxe/Games/Arcad...

Kyseisestä pelistä löytyy näköjään tsiljoona eri versiota ties mille laittelle ( http://www.classicgaming.com/goldenaxe/Games/Home/... ). Muistan joskus hakanneeni tuon Amigalla läpi useampaankin kertaan ;-)
Testing
bluex Re: mjooh...
bluex, 21.2.2002 11:15:45
Pisteet: +1
Vastaa
Sattuiskos joku muistamaan ko. pelin nimeä. Tuo peli oli olemassa myöskin sellasena kolikkopelinä ainakin britteinsaarilla.
Heh... Tarkoitat varmaanki maailmankaikkeuden upeinta peliä nimeltään Gauntlet! :) Itse ainakin pelasin sitä peliä kotona aivan liikaa ja sen lisäksi vielä laitoin rahani siihen peliautomaattiin, joita siis oli täällä Suomessakin... Pakko myöntää, että siinä pelissä meni hermot todella helposti! Vieläkin tulee angsteja, kun kuvittelen tilannetta, jossa mörköt hyökkää eikä sinistä pulloa ei ole missään ;) Lapsuuden traumoja.

2 cents, bluex.
setae Re: mjooh...
setae, 21.2.2002 10:26:04
Pisteet: +1
Vastaa
Tuli turhan kalliiksi tuo hyödytön koneen pahoinpitely. ...Mutta aaaaaah miten se voikaan helpottaa oloa...
Hajoitin itse yhden näppäimistöni, kun se joutui valitettavaan tapaturmaan nyrkkini yrittäessä osua kohtaan jossa näppäimistö huonoa onneaan sattui hetkellä sijaitsemaan. Tuolloin vuosia sitten näppäimistön hinta oli budjetilleni suhteellisen kova, joten pohdin miten pystyisin välttämään vastaavat tapahtumat jatkossa.

Päädyin ratkaisuus sijoittaa vanha, hajonnut näppäimistö hiiren oikealle puolelle, ja purkaa siihen raivoni aina tarpeen tullen. Siitä tuli itseasiassa hauskaa, ja sitä kautta koko homma sitten oikeastaan laantui - en ainakaan muista raivostuneeni hyvään aikaan koneelle tai sen toiminnalle/mattomuudelle, jonka seurauksena olisin käyttäytynyt aggressiivisesti viattomia I/O laitteita tai työkavereita kohtaan.
Seemann Re: mjooh...
Seemann, 21.2.2002 08:31:49
Pisteet: 0
Vastaa
Ajan myötä on tullu saatua menemään päähän se, ettei se koneen piekseminen mitään auta.
Ai ei vai auta....kyllä se vaan kummasti pelastaa täydelliseltä järjenmenetykseltä kun antaa muutaman heijjarin näppikseen kun sivut eivät lataudu.
Re: mjooh...
Anonyymi kommentoija, 21.2.2002 11:59:58
Pisteet: 0
Vastaa
Ajan myötä on tullu saatua menemään päähän se, ettei se koneen piekseminen mitään auta.
Ai ei vai auta....kyllä se vaan kummasti pelastaa täydelliseltä järjenmenetykseltä kun antaa muutaman heijjarin näppikseen kun sivut eivät lataudu.
...mutta se ei edelleenkään ratkaise ongelmaa, "että sivut eivät lataudu"...
Re: mjooh...
Anonyymi kommentoija, 22.2.2002 13:10:38
Pisteet: 0
Vastaa
Ajan myötä on tullu saatua menemään päähän se, ettei se koneen piekseminen mitään auta.
Ai ei vai auta....kyllä se vaan kummasti pelastaa täydelliseltä järjenmenetykseltä kun antaa muutaman heijjarin näppikseen kun sivut eivät lataudu.
...mutta se ei edelleenkään ratkaise ongelmaa, "että sivut eivät lataudu"...
Mutta monitorin lasiin naputtelu auttaa kummasti!
Re: mjooh...
Anonyymi kommentoija, 21.2.2002 12:57:06
Pisteet: 0
Vastaa
Ai ei vai auta....kyllä se vaan kummasti pelastaa täydelliseltä järjenmenetykseltä kun antaa muutaman heijjarin näppikseen kun sivut eivät lataudu.
Oma TOP-3 asioista, joista helpoimmin menee hermot konetta käyttäessä:

1. surffaan jonnekin, sivu latautuu mutta ennenkuin se tulee näkyviin, joku mainosserveri tms. ei vastaa

2. hiiri rupeaa pätkimään

3. asennan windowsiin ohjelman ja kun en ole tyytyväinen siihen, menen add/remove programs ja valitsen uninstall. sitten tulee joku maaginen ilmoitus, jonka lopputulos on se, ettei voitu uninstalloida
jii Re: mjooh...
jii, 21.2.2002 10:30:34
Pisteet: +1
Vastaa
Ajan myötä on tullu saatua menemään päähän se, ettei se koneen piekseminen mitään auta.
Ai ei vai auta....kyllä se vaan kummasti pelastaa täydelliseltä järjenmenetykseltä kun antaa muutaman heijjarin näppikseen kun sivut eivät lataudu.
Oikeesti, toi kuulostaa ihan sairaalta. Siis että pinna palaa jos bitti ei kulje? Ei voi olla niin heikkohermoinen!

Ja kommentoidakseni tuota edellistä, niin enemmän mä olen tuskaillut linuxia konffatessa.. Okei, 95 ja 98 olivat legendoja, mutta en kässää miten porukka on saanut ne niin soosiin että kaatuilevat "jatkuvasti" ja aina kriittisellä hetkellä..

Ehkä tää on tätä samaa, eli porukka asettuu niin vahvasti jomman kumman käyttiksen puolelle ja heti kun käyttis tekee pienimmänkin mokan (sen jälkeen kun on asentanut 100 shareware-kökköä) niin jo lentää näppis.. Siis kumpi käyttis tahansa niin omalla säädöllä niistä molemmista saadaan epästabiilit ja on tosi helppo sen jälkeen syyttää käyttistä.

Itse ainakin otan hyödyn molemmista käyttiksistä, juuri siinä missä käyttis on paras.
Re: mjooh...
Anonyymi kommentoija, 21.2.2002 11:58:22
Pisteet: +1
Vastaa
Oikeesti, toi kuulostaa ihan sairaalta. Siis että pinna palaa jos bitti ei kulje? Ei voi olla niin heikkohermoinen!
Eipä sitä tosiaan heti uskoisikaan, mutta kyllä joskus on niin paha päivä että...

Ja kommentoidakseni tuota edellistä, niin enemmän mä olen tuskaillut linuxia konffatessa.. Okei, 95 ja 98 olivat legendoja, mutta en kässää miten porukka on saanut ne niin soosiin että kaatuilevat "jatkuvasti" ja aina kriittisellä hetkellä..
...Kun koneena oli 133MHz pentium, 32mb muistia ja 2 x 1Gb kovo ja teki jotain vähänkin "liian" raskasta, ei ollut mikään ihme että wintoosa tilttas. Win 95 ja 98 ei tartte saada millään lailla "soosiin" että ne kaatuilee. Ne kun on jo valmiiksi niin järjetöntä soosia, että kaatuilevat... Ja jos ei niitä boottaile usein, uptimen ollessa jotain viikon luokkaa, oli jumi pikkusen reippaammassa rasituksessa taattu.
Luulin tämän aluksi olevan vain huonoa tuuria, mutta sitten kun muillakin nörttikavereilla paljastui samoja ongelmia niin...

Ehkä tää on tätä samaa, eli porukka asettuu niin vahvasti jomman kumman käyttiksen puolelle
Itse käytän sekä Linuxia että Windowsia. Molemmissa on hyvät puolensa, enkä ole asettunut kummankaan "puolelle"...

a heti kun käyttis tekee pienimmänkin mokan (sen jälkeen kun on asentanut 100 shareware-kökköä) niin jo lentää näppis.. Siis kumpi käyttis tahansa niin omalla säädöllä niistä molemmista saadaan epästabiilit ja on tosi helppo sen jälkeen syyttää käyttistä.
Tottahan toki on helppo syyttää käyttistä. En väitä että windows tai linux olis jotenkin paskoja, ja että pelkästään niissä olisi vikaa, vaan sanon että esimerkiksi windowsissa nyt vaan on omituisia virheitä ja se on aika herkkä sekoilemaan - parempaa rautaa ja uusia vakaampia versioita käyttiksistä on onneksi tullut, joten nuo ongelmat ovat ainakin minun kohdallani historiaa.

Itse ainakin otan hyödyn molemmista käyttiksistä, juuri siinä missä käyttis on paras.
Kuin myös! :)
CDn hiekotus
Anonyymi kommentoija, 24.2.2002 15:41:42
Pisteet: 0
Vastaa
Vittuuntunut CDisiin? ei muuta kuin soraa kotelon pohjalle, CD paikalleen ja sitten vain tiukka ote kiekkoon ja antaa levyn pyöriä.. Tulos on sanoinkuvaamattoman hauska! ;-D
janilxx Kynät
janilxx, 21.2.2002 10:58:49
Pisteet: +1
Vastaa
Itse musitan kultaisilta c-64 ja amiga ajoilta, että nyrkki mätti pöytää aina välillä, kun joku peli ei tehnyt mitä halusin. Samoin joystickit saivat kyytiä ja reilusti.

En tainnut näppistä paukuttaa, kaiketi tajusin että siinä voi mennä kone rikki :-)

Taisin kuitenkin tajuta jossainvaiheessa, että ne joystickit menee rikki, joten keksin uuden uhrin. Pino kyniä viereen(lyijykynät oli parhaita) ja aina kun sapetti, kynä poikki. Oi sitä kynien napsumisen ihanuutta :)

Tämä siis n.15v sitten.
Re: Kynät
Anonyymi kommentoija, 21.2.2002 17:37:32
Pisteet: +1
Vastaa
Hmm. Itse ihmettelin aikanaan sitä, että kun varsinaisella tietokoneella pelasi (kuusnepa, amiga, pc) en juurikaan viskonut tai pahoinpidellyt yhtään mitään. Kuitenkin aina kun konsolilla pelaa jotain tulee vastustamaton tarve viskoa sitä padia ympäriinsä. Oon tehny sitä aikanaan nintendon matolaatikolla, dreamcastilla ja nykyään playstation 2:lla. Mistähän mahtaa johtua, että konsoleita viskoo ja monikäyttöisempiä tietokoneita ei?

Kaveri iski aikanaan jotain matolaatikon megamania pelatessaan ruuvarilla monitoriin, lohkesi pala lasista jne :-) Itse taisin joskus purra matolaatikon padia ja jäi hampaanjäljet, mitään muuta vakavaa en taida olla tehnyt.

Mutta joo, mitä aiheeseen tulee niin väittäisin, että käyttöliittymähommiin olisi järkevä satsata vaikka ala vähän taantuman pyörteissä välillä heiluukin. Hommien laittaminen pelkkien insinöörien haltuun takaa kyllä sen, että tulevaisuudessa kenkä puree näppikseen tai monitoriin yhä railakkaammin.
Re: Kynät tai jotain
Anonyymi kommentoija, 24.2.2002 22:51:46
Pisteet: 0
Vastaa
Onkohan tämä tutkimus nyt sitten kuinka luotettava antamaan kuvaa nettihermoilusta? Varmaan ihmiset jotka myöntävät hermostuneensa ATK:n tai netin toimimattovuudesta, hermostuvat ihan samallalailla muustakin toimimattomuudesta. Tuskin heidän kotonaan tai työpaikoillaan pelkästään kompu on kärsinyt äkillisistä pinnojen menetyksistä. Ainahan se tervettä nuortamiestä pikkuisen v*tuttaa..
Re: Kynät
Anonyymi kommentoija, 22.3.2004 15:46:42
Pisteet: 0
Vastaa
Itse musitan kultaisilta c-64 ja amiga ajoilta, että nyrkki mätti pöytää aina välillä, kun joku peli ei tehnyt mitä halusin. Samoin joystickit saivat kyytiä ja reilusti. En tainnut näppistä paukuttaa, kaiketi tajusin että siinä voi mennä kone rikki :-)
Taisin kuitenkin tajuta jossainvaiheessa, että ne joystickit menee rikki, joten keksin uuden uhrin. Pino kyniä viereen(lyijykynät oli parhaita) ja aina kun sapetti, kynä poikki. Oi sitä kynien napsumisen ihanuutta :)
Tämä siis n.15v sitten.
Re: Kynät
rugueux, 21.2.2002 13:42:51
Pisteet: +1
Vastaa
Itse musitan kultaisilta c-64 ja amiga ajoilta, että nyrkki mätti pöytää aina välillä, kun joku peli ei tehnyt mitä halusin. Samoin joystickit saivat kyytiä ja reilusti.
Ja vaikka miten paukutti, niin penteleet vain toimivat. C64:n levyasema sai aivan järkyttävää kyytiä ja Amiga kesti vaikka sitä miten nyrkillä mätti. Vanhan matolaatikon ohjaimet lensivät varmaan satoja kertoja ympäri taloa, mutta hyvin vain toimivat. Kumpa voisi samaa sanoa nykyisistä laitteista. Sama matolaatikko ja ohjain on käytössä vielä nykyäänkin.
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Re: Kynät
Anonyymi kommentoija, 21.2.2002 13:46:25
Pisteet: 0
Vastaa
Sama matolaatikko ja ohjain on käytössä vielä nykyäänkin.
kyllähän nuo uskomattomia kestää ...
Itellä on kanssa vielä 2 x C-64 + 2 x A500 tallessa... Joystickit on ihan paskana, mutta laitteet levareineen kaikkineen toimii 100% :)
Datamike Re: Kynät
Datamike, 26.2.2002 10:04:50
Pisteet: 0
Vastaa
kyllähän nuo uskomattomia kestää ... Itellä on kanssa vielä 2 x C-64 + 2 x A500 tallessa... Joystickit on ihan paskana, mutta laitteet levareineen kaikkineen toimii 100% :)
They don't mak ethem like they used to.

AIkoinaan yläasteella meillä oli kaksi tietokonetta. Toinen oli PC 486 ja toinen Commodore 128. 128 oli tosi kovassa käytössä. Suurinpiirtein joka kerta kuin vastusta vety pokerissa rahat taskuunsa niin joka a) joystick:ä vedettiin kerta seinään b) näppäimistö paukkui. Peliohjaimesta ei lopulta ollut kuin jämät jäljellä mutta näppis ja itse kone kesti ihan mitä vain. ne jopa vetely sitä pitkin seiniä joskus ja pariin otteeseen se löydettiin toiselta puolelta huonetta. Itse en silloin pelannut paljoa ja siten en ollut osallisena koneenpahoinpitelyyn. Muutama kuukausi sitten pelasin innoissani uutta peliä kun tuli sellainen sekunnin sähkökatkos ja peli oli tallentamatta. Siinä paloi niin paljon hihat ja yhdellä iskulla lensi jokaikinen näppäin ja näppiksen pohja halkes.

No eikun uutta näppistä ostamaan ja peli päälle :)
"Given enough eyeballs, all bugs are shallow."
Re: Kynät
Anonyymi kommentoija, 12.5.2003 13:24:25
Pisteet: 0
Vastaa
ausi sitten pelasin innoissani uutta peliä kun > tuli sellainen sekunnin sähkökatkos ja peli oli
tallentamatta. Siinä paloi niin paljon hihat ja
yhdellä iskulla lensi jokaikinen näppäin ja
näppiksen pohja halkes.
Osta UPSi... ei paljon pienemmät sähkökatkokset häiritse. Saa jo alle satasella.
jimi hiiren tuho
jimi, 22.2.2002 10:31:03
Pisteet: 0
Vastaa
w2k:n mukana tullut perushiiri koki erään rasittavan työrupeaman kriittisellä hetkellä varsin väkivaltaisen tuhon. Johdosta tukeva ote ja rivakalla heiluriliikkeellä hiiri tiiliseinään ja jäljelle jääneet osat "jalalla koreasti".

Oli siinä muilla kollegoilla katsomista....ja syy tähän kaikkeen -> hiiren vasen näppäin pätki juuri sen verran että hermot meni.
web.d ja kun todella nyppii...
web.d, 21.2.2002 13:10:22
Pisteet: 0
Vastaa
..niin katselkaa ja ihailkaa ammattimaista koneenhajottamista: http://members.aol.com/spoons1000/break/ nautinnollista!

itse tuhoan epästabiileja diskettejä kun hermot vaativat tuhotoimintaa... ja teen itse sivustoni niin sairaan nopeiksi ettei ehdi turhautua modeemiyhteyksilläkään.
<webdaemoness />