Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Perjantai, 14.11.2008

Kanadalaismies syyttää Microsoftin sorkkineen hänen aivojaan

Kanadalainen tuomari Fraser Wilson ei ole suostunut hylkäämään sangen korkealentoista siviilikannetta, jossa Nanaimosta kotoisin oleva Jerry Rose vaatii kahden miljardin dollarin korvauksia Microsoftilta, Wal-Martilta ja muutamalta muulta vastaajalta. Rose syyttää vastaajia hänen aivojensa hallinnasta, saatanallisista rituaaleista ja noituudesta. Wilson ei hylännyt syytettä, vaikka viisi lakimiestä yritti käännyttää hänen päänsä väittäen Rosen syytteitä päättömiksi.

Rosen väittämän mukaan "hän on ollut kohteena tutkimuksissa ja kenttäkokeissa, joissa on koeajettu aivoihin leikkauksella istutettua tietokoneteknologiaa." Rose nimesi myös kaksi paikallista korkeakoulua lääketieteellisten kokeiden suorittajaksi. Microsoftin lakimies Jennifer Millbank pitää täysin mahdottomana, että tapaus voisi päätyä oikeuteen asti. Wilson sanoo tapauksen olevan eriskummallinen, muttei hän silti nähnyt mitään laillista syytä lopettaa tapausta alkuunsa. Wilson nosti esille 1950- ja 1960-lukujen taitteen tapauksen, jossa CIA syötti McGillin yliopistossa LSD:tä ja muita huumeita ihmisille näiden tietämättä.

Rose vaatii suuria korvauksia, koska hän väittää syytettyjen varastaneen häneltä hänen kehittämäänsä tietokoneteknologiaa. "En ole lakimies, mutta minulla on todisteet", toteaa Rose. Nähtäväksi jää, luottaako Rose mahdollisessa oikeudenkäynnissä tuttuun ja turvalliseen tinahattuun.

Lue juttu K2, 14.11.2008 01:06. Lähde: Nanaimo Daily News

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 1 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Otus Re: Kanadalaismies syyttää...
Otus, 15.11.2008 23:46:19
Pisteet: 0
Vastaa
Microsoft sorkkii minunkin aivojani, ja syöttää LSD:tä. enkä siltikään tee oikeusjuttua.