Torstai, 4.11.2004
Kansainvälinen nettihuijarirengas kiinni
Eri maiden poliisiviranomaiset ovat pidättäneet 28 henkilöä seitsemästä eri valtiosta epäiltynä osallisuudesta kansainväliseen rikollisliigaan, joka on netin avulla suorittanut mm. luottokorttihuijauksia ja henkilöllisyyden kaappaamisia. Operaatiota johti USA:n salainen palvelu, joka alkoi tutkia tapausta jo heinäkuussa 2003.
USA:n viranomaiset rekisteröityivät Shadowcrew.com -verkkosivustolle väärän henkilöllisyyden turvin ja selvittivät, ketkä sivuston 4000 käyttäjästä olivat aktiivisesti mukana rikollisessa toiminnassa. Shadowcrew.comin lisäksi myös kaksi muuta sivustoa, Carderplanet ja Darkprofits, paljastuivat rikollisliigojen portaaleiksi, joita käytettiin varastettujen henkilöllisyys- ja luottokorttitietojen välittämiseen sekä erilaisten dokumenttien kuten ajokorttien, passien ja syntymätodistusten levittämiseen. Lisäksi sivustoilla jaettiin ohjeita huijausten suorittamiseen sekä myytiin tarpeellisia työkaluja.
"Tutkinnan ansiosta nettiä rahantekoon käyttävä järjestäytynyt rikollisuus heikkeni merkittävästi. Uskomme, että epäillyt ovat välittäneet ainakin 1,7 miljoonan varastetun luottokortin tiedot, mikä on aiheuttanut miljoonien tappiot pankeille luottokorttiyhtiöille". sanoi johtava tutkija Mick Deats.
Lue juttu K2, 4.11.2004 00:08. Lähde: E-Commerce Times
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Kommentoi juttua
jst, 4.11.2004 11:26:04
Vastaa
pitr_, 4.11.2004 10:02:41
Vastaa
Ilmottaudu poliisiasemalla ennenkuin sinut pidätetään. Niinjust. Mahtaa jossain kaukoidän haarakonttorilla alkaa jonoa kertymään ;-)
Mitenkäs tuo nyt menikään, mikä ihme tämä Secret Service on? Jos FBI vastaa maan sisäisistä asioista ja CIA ulkomaiden ja NSA kait niinkuin maan turvallisuudesta ... niin ainakin mun tietojen mukaan Secret service on tähän mennessä vastannut presidentin turvallisuudesta ja muistaakseni jossain Mooren leffassa jonkun arabikonsultaatin koskemattomudesta??
laaama, 4.11.2004 01:10:34
Vastaa
Jos ja ilmeisesti kun www.shadowcrew.com:in ulkoasusta ja sisällöstä oikeasti vastaa USA:n Salainen palvelu, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Väärissä käsissä Frontpage tekee nimittäin näköjään todella rumaa jälkeä - uskottavuudenkin kannalta.
Grendel, 4.11.2004 12:50:35
Vastaa
laaama, 4.11.2004 16:33:06
Vastaa
http://news.com.com/Photo+Cybercrime+arrests/2009-...
sjuke, 4.11.2004 08:14:12
Vastaa
Ja mulle kans miinusta, sinänsä turha kommentti :)
Andronikos, 4.11.2004 21:09:40
Vastaa
"USA:n viranomaiset rekisteröityivät Shadowcrew.com -verkkosivustolle väärän henkilöllisyyden turvin"
Niin kovin runollisen ironista.