Tiistai, 25.6.2002
Kuluvasta vuodesta pelikonsolibisneksen ennätysvuosi
Pelikonsoliteollisuus kulkee jälleen kohti ennätystulostaan kuluvana vuonna. Globaalin pelikonsoli- ja pelimyynnin uskotaan kasvavan 12 prosentilla 31 miljardiin dollariin Informa Media Groupin tutkimuksen mukaan. Uusien pelikonsolien (Xbox, PS2, GameCube) menestys on merkittävin tekijä kasvulle, sillä tiukan kilpailun siivittäminä valmistajat ovat joutuneet pudottamaan vuoronperään konsoleiden hintoja.
Konsoleiden ja niiden lisälaitteiden osuus kokonaismyynnistä on noin 70 prosenttia eli 22 miljardia dollaria. Vuoden loppuun mennessä Sonyn, Nintendon ja Microsoftin arvioidaan myyvän yli 70 miljoonaa pelikonsolia. Myytyjen konsoleiden määrässä mitattuna Sony tulee olemaan selvä ykkönen, sillä sen arvioidaan myyvän yli 48 miljoona PlayStation 2 -konsolia, kun Nintendo päätyy noin 15 miljoonan GameCuben myyntiin ja Microsoftin on tyytyminen alle seitsemän miljoonan Xboxin menekkiin.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 08:40:24
Onha pleikkarilla muutama helmi.Mutta samanlaista vetovoimaa kuin nipan peleissä ei ole tullut vastaan.
Tuntuu uskomattomalta että, vieläkin tulee kavereiden kanssa kaivettua wanha 8-bit kaapista ja pelattua zeldaa, metroidia, metal geareja, kid icarusta, marjoja, ice climberiä ym. ym. Niissä on uskomaton imu. Kraffat ovat mitä ovat mutta peleissä on syvyyttä ja ajatusta.
Eikä me olla mitään teinixejä :D
Onhan joukossa uskomatonta kuraakin. Niin kuin kaikilla. Mikä on sääli.
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 09:19:51
Ensimmäinen kosketukseni playstationiin oli järkytys. Sehän latasi! Aivan käsittämätöntä Nintendon konsoleihin tottuneella. Sama ongelma on tässä uudessakin playstationissa, se vain lataa ja lataa.
Playstation on loistava kapine, kun ei ole muuta tekemistä. Mutta tosipelaaja jää aivan liian usein kylmäksi kyseisen konsolin kanssa. Pelejä kyllä on tolkuttomat määrät, mutta monipuolisuus ja laatu ovat useammalle pelille tuntemattomia. Tosin onhan niitä helmiä muutama, tosin vain muutama.
Konsolitekijöiden pitäisi ottaa paljon tiukempi kontrolli julkaistavien pelien suhteen, sonta pitäisi yksinkertaisesti kieltää. Ainakin Nintendolla on tähän hyvät eväät, oma talo tekee jo todella paljon pelejä, niin on varaa odottaa myös muilta laatua.
Näin kesällä on hiukan hiljaisempaa, mutta jouluksi on tulossa niin paljon hyviä pelejä, että ihan hirvittää. Kunhan GAMECUBEen tulee lisälaite millä saa toimimaan jenkkipelit eurokuutiossa, niin pakkohan se on ostaa. Eikö?
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 09:34:26
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 09:57:12
Luigi's mansion, nojoo olihan se kiva sen päivän mitä kesti. Uudelleenpeluu arvo täysi 0.
Super Monkey Ballilta odotin paljon, mutta voi sitä pettymystä, pitäisi istua 5 päivää putkeen koneen ääressä jos haluaisi vaikeimman tason läpi kun ei sitä tallenusta ole. Minipelit olivat ihan kivoja mutta niistä en maksaisi koko pelin hintaa.
Super Smash Bros Melee, pelkkää nappien räpläystä ja tätä kaikki kehuu, miksi? Tasohypyt olivat ainoa joka pelissä edes hiukan kiinnosti.
Pikmin, lyhyt kun mikäkin. Waverace samaa vanhaa kakkaa. Siihen loppui pelien osto. Ei yksinkertaisesti ollut mitään
Tänään palaan takaisin vanhaan kunnon Playstation 2:een jossa sentään on pelejä vaikka muille jakaa. Kyllä se määrä joskus korvaa laadun. Kyllä Nintendon pelit ovat innovaatisia mutta liian lyhyitä. En maksa 500mk päivän ilosta.
Ehkä Cube on hyvä pelikone sitten JOSKUS kun ne pelit sille tulevat, haluan pelata nyt enkä ensi jouluna.
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 10:47:27
Juuri tälläisiin peleihin sopii samalla ruudulla pelaaminen usemman hengen kanssa. Mätkiminen harvoin jää pelkästään ruudulle, kyllä sitä on pakko latasta kaveria myös sohvalla, kun meni tappamaan hahmon.
> Pikmin, lyhyt kun mikäkin. Waverace samaa vanhaa kakkaa. Siihen loppui pelien osto. Ei yksinkertaisesti ollut mitään
Pikminiä en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta paljon on puhuttu. Kuola valuu, pakko päästä kokeilemaan!
Eternal Darkness, Legend of Zelda, Metroid Prime, Star Fox Adventures, Super Mario Sunshine.
Umbala, 25.6.2002 13:05:59
Konsolisotiminen on taas kuin pojat hiekkalaatikossa - kaikki kiistelevät asiasta joka on vain mielipide. Antaa sen olla niin. :-)
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 13:28:46
Vielä alkuperäiseen valitukseeni lisää...olisi pitänyt mainita että yksi konsoli oli vain kerralla. Edellisen myin pois. XBoxin haloa sentään jaksoi pelata edes jonkun aikaa..muuta sille ei sitten ollutkaan...mutta enpä odottanutkaan paljoa..toisin kuin nintedoa.
Ja mieluummin pelaan vuodesta toiseen sitä NHL:ää joka jaksaa aina innostaa. Siitä jopa maksaa toisin kun näistä kertakäyttöpeleistä
Mielenkiintoista muuten että miten mätkintäpelejä pitää osata pelata? Pelkällä napinrämpytyksellä kun pärjää aika pitkälle riippumatta pelistä ;)
Umbala, 25.6.2002 15:52:17
"One day we all will be living under the iron fist of Emmental Evil."
lokori, 25.6.2002 10:39:41
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 10:59:41
Ehkä olen vain kärsimätön, mutta jokin raja lataamiseen. C64:n kanssa oli sentää väreilevä ruutu ja "aku ankka" -ääni.
Ja miten DVD-leffan pyörittäminen liittyy pelaamiseen? Ainiin, PS2 yrittää olla kaikkea. Monitoimilaitteiden kanssa joudutaan aina tinkimään jossain ja se on pirun sääli. Ja kyllä minun DVD-soitin syöttää ruudulle tavaraa parissa sekunnissa.
Pelimaailman ja elokuvamaailman vertailu on perin outoa. Kuitenkin elokuvamaailma otetaan tosissaan, toisin kuin pelimaailma. Ja elokuvilla on oma kirjoitettu historiansa, toisin kuin pelimaailmalla.
Anonyymi kommentoija, 25.6.2002 14:29:05
Ja PS2-versio sentään toimii, PC-version kanssa ihmisillä on ollut ainakin uutisryhmien (sfnet.harrastus.pelit) mukaan älyttömästi ongelmia.
Mutta näyttäähän se 2000 euron peeseellä paremmalta..
Pineapple, 25.6.2002 15:52:59
Nintendolla (ja Sonyllä) on myös uskollinen kannattajakunta nimen vuoksi. Veikkaisinpa että jos Nintendo Gamecube olisi ollut SuperElectronics JoyBox ja Marion ja Linkin tilalla olisivat Jonathan ja Grak niin olisi koneet jääneet kauppoihin. Tutut merkit ja nimet myyvät - Nintendo on kerännyt ison kasan nimekkäitä hahmoja tukemaan konsoliaan (konsoleitaan) ja niitten avulla on helppo myydä.
Rige, 25.6.2002 01:49:59
Myönnän, olen itsekin joskus ollut Playstationien kannalla, koska pidin sen pelitarjonnasta, mutta nyt kun olen kokeillut melkeinpä kaikkien konsoleiden pelejä hauskimmat ja omaperäisimmät löytyvät GameCubelle,. XBoxin pelit eivät innosta, koska melkeinpä samanlaisia voi tietokoneellakin pelata.
Anonyymi kommentoija, 26.6.2002 08:51:50
Anonyymi kommentoija, 26.6.2002 13:47:54
Itsekin ostin PSX:n vähän jälkijunassa, mutta en sen takia koska se olisi "trendikästä", vaan sen takia kun em. peleissä oli munaa!
Kyllä PS2:kin on tullut sellaisia helmi pelejä mitä ei olla nähty muilla alustoilla(ainakaan vielä): MGS2(jumala), GT3, ICO, PES,SH2,FFX ja Jak&Daxter muutamia mainitakseni.
Ainakin parisenkymmentä helmeä ilmestynyt n.vuoden sisään. Ja hyviä pelejä on tulossa jatkuvalla syötöllä.
Gamecubessa olisi kyllä potentiaalia parempaankin jos vain olisi jotain hyviä pelijulkaisijoita, mutta mitä nyt MoonTV:n, Tilttien ym. peliohjelmista olen nähnyt niin kyllä vähän liian söpöiksi on Nintendon pelit taas mennyt, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta...