Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 7.8.2002

Lainvalvojien kadottamat tietokoneet ja aseet tutkintaan USA:ssa

Yhdysvaltain oikeusministeriön päätutkija Glenn Fine kertoi maanantaina, että lakia valvovat FBI, DEA (Drug Enforcement Administration) ja Sheriffilaitos (U.S. Marshals Service) pitävät huonosti kirjaa laitteistaan, sillä ainakin 400 kannettavaa tietokonetta on kateissa tai varastettu. Tarkka määrä ei ole tiedossa, sillä esimerkiksi DEA ei kyennyt ilmoittamaan puuttuvien kannettavien määrää ollenkaan.

Maaliskuussa 2001 alkaneiden tutkimusten mukaan kyseessä on vakava kansallinen riski, sillä esimerkiksi FBI:n yli 15 000 kannettavasta noin 8000 sisältää vähintääkin salaisia, jopa erittäin salaisia tietoja. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun USA:sta kuuluu vastaavia uutisia. Marraskuussa 2001 julkistettiin raportti, joka kertoi veroviraston eli IRS:n (Internal Revenue Service) kadottaneen kolmessa vuodessa 2322 kannettavaa, pöytäkonetta ja palvelinta.

Oikeusministeriön selvityksessä paljastui mm. seuraavia seikkoja: FBI:n sisäisiin toimenpiteisiin kuuluu kahden vuoden välein tehtävä inventaario kaikista työvälineistä, mutta silti inventaario on viimeiksi tehty vuonna 1993; Oikeusministeriön alaiset lainvalvojat ovat kadottaneet 775 asetta, joihin kuuluu myös sellaisia tapauksia, joissa palveluksesta eronnut on jättänyt aseensa palauttamatta; FBI vaatii raportin jokaisesta kadonneesta tavarasta, mutta raportin voi jättää milloin tahansa - raportit tehdään keskimäärin yli neljän vuoden kuluttua.

Lue juttu K2, 7.8.2002 00:02. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 7 uutta / 7 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Meidän yrityksessä
Anonyymi kommentoija, 7.8.2002 00:36:53
Pisteet: +1
Meidän yrityksessä (useampia tuhansia PC-koneita) häviää paperilla aivan varmasti saman verran koneita. Jokunen varmaan on varastettu, mutta veikkaan, että suurimmaksi osaksi nämä koneet on syystä tai toisesta poistettu käytöstä (palautettu myyjälle, käytetty varaosina, lainassa) - ne on kyllä asianmukaisesti tyhjennetty jos on tarvinnut, mutta mikrotuen perinteisellä järjestelmällisyydellä unohdettu poistaa tietokannasta.

Rahamiehiä kiinnostaa kyllä ne kuitit, joten aina tiedetään montako konetta on hankittu, mutta poistoista ei niinkään kukaan ole kiinnostunut.

Tämä siis vain yön pimeinä tunteina stetsonista repäistynä mielikuvana. Saa olla eri mieltä.
FBI ja löytötavaratoimisto
Anonyymi kommentoija, 7.8.2002 10:11:26
Pisteet: 0
BBCn mukaan osa aseista on lainattu muille kuten CIAlle, mutta joita ei ole sitten palautettu.

Oli miten oli, näiltä on sentään kadoksissa salkkumikroja kun taas Venäjällä on hukassa salkkuydinpommeja.

Mutta todella huolimatonta silti.
Ameriikan malliin
Anonyymi kommentoija, 7.8.2002 10:34:36
Pisteet: 0
Suomessa viedään työpaikalta kyniä kotiin, jenkeissä kannettavia ja aseita.
Re: Ameriikan malliin
Anonyymi kommentoija, 7.8.2002 13:25:25
Pisteet: 0
Suomessa viedään työpaikalta kyniä kotiin, jenkeissä kannettavia ja aseita.
Ja huumeita.
TeknoHog Re: Ameriikan malliin
TeknoHog, 7.8.2002 14:34:48
Pisteet: 0
Suomessa viedään työpaikalta kyniä kotiin, jenkeissä kannettavia ja aseita.
Ja huumeita.
Linkkejä tai muita perusteluja? Kyllä kai Suomessakin on lääketieteellisen alan työpaikoilta viety kotiin etanolia ja muuta mukavaa.

Tähän aiheeseen sopii kivasti sekin, että monella suomalaisella työpaikalla kehittyy helposti kofeiiniaddiktio firman kustannuksella, ja nikotinisteillekin on usein varattu omat harrastustilansa.
-><-
Good shit, huh? Dozer makes it. It's good for two things: degreasing engines and killing brain cells.
Miten voi kadottaa palvelimen?
Anonyymi kommentoija, 7.8.2002 12:31:36
Pisteet: 0
Hieman ihmetyttää moinen :-)
MiiQu
Anonyymi kommentoija, 8.8.2002 21:27:12
Pisteet: 0
Voisi kuvitella että esim FBIn kokoisessa organisaatiossa ei inventaarion tekeminen/ylläpitäminen vaan ole mitenkään helppoa. Vaikka kuinka innokkaasti niitä kirjattaisiin ylös niin hävikkiä on aina, haluttiin sitä tai ei. Jos oikein hauskasti ajateltaisiin niin voisi sanoa että Noin vähän vain !?!?!? Kyllä minäkin nussisin aseen / kannettavan duunista jos vain mahdollisuus tulisi. Enkä usko että moni tätäkään lukevista ei tekisi samaa.