Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 16.1.2002

Lindows perää ymmärrystä Microsoftilta

Windows-ohjelmistojen suorittamisen Linux-käyttöjärjestelmässä mahdollistavaa Lindows-sovellusta kehittävä samanniminen yritys pyytää Microsoftia peruttamaan tavaramerkin loukkaamisesta nostetun syytteen. Microsoftin mukaan Lindows-nimi voi aiheuttaa hämmennystä yleisön keskuudessa. Lindowsia taas ihmetyttää se, että Microsoftia häiritsee sana "lindows", vaikka se on jättänyt rauhaan useita muita yrityksiä, jotka käyttävät nimissään sanaa "windows". Lindowsilla ei ole minkäänlaista toimintaa Washingtonin osavaltiossa, jossa Microsoft kyseisen syytteen nosti.

Lindowsin ensimmäisen testiversion piti ilmestyä jo joulukuussa, mutta aikataulusta luistettiin ja syyksi Lindows tarjoaa Microsoftin nostamaa syytettä. Lindowsin toimitusjohtaja ja aiemmin MP3.comin perustanut Michael Robertson julkaisi Lindowsin verkkosivuilla avunpyynnön, jossa hän pyytää muualla kuin Washingtonissa majailevia Lindowsin ystäviä kertomaan tuotteista, joiden nimessä on sana "windows".

Lindows on myös närkästynyt siitä, että Microsoft vaatii syytteessään Lindowsia paljastamaan nimet, sähköpostiosoitteet ja postiosoitteet kaikista tahoista, jotka ovat kiinnostuneet Lindows-ohjelmistosta.

Lue juttu K2, 16.1.2002 01:05. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 15 uutta / 15 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Ei hyvää päivää
Anonyymi kommentoija, 16.1.2002 01:09:52
Pisteet: 0
Millä oikeudella microsoft pyytää tai yrittää lakituvan kautta saada selville ihmisten osoitteita siis se on jo törkeetä.
janilxx Re: Ei hyvää päivää
janilxx, 16.1.2002 09:04:10
Pisteet: 0
Millä oikeudella microsoft pyytää tai yrittää lakituvan kautta saada selville ihmisten osoitteita siis se on jo törkeetä.
MS on jo ajat sitten päätynyt tälle "olen iso paska" -linjalle, joten sillä oikeudella MS tässä toimii. Sama tulee jatkumaan kunnes joku sen lopettaa. Mutta lopetetaanko se liian myöhään, siten ettei MS joudu asiasta kärsimään. Toivottavasti ei.

Nerokasta silti MS:ltä, jos onnistuu :)

Veikkaan että Lindows joutuu vaihtamaan nimeään, mutta eivät he asiakasrekisteriään joudu luovuttamaan.
Re: Ei hyvää päivää
Ize, 16.1.2002 08:16:53
Pisteet: 0
Millä oikeudella microsoft pyytää tai yrittää lakituvan kautta saada selville ihmisten osoitteita siis se on jo törkeetä.
Isomman oikeudella ... uskomatonta kyllä tuo M$:n toiminta.
Re: Ei hyvää päivää
Anonyymi kommentoija, 16.1.2002 08:38:14
Pisteet: 0
Millä oikeudella microsoft pyytää tai yrittää lakituvan kautta saada selville ihmisten osoitteita siis se on jo törkeetä.
Isomman oikeudella ... uskomatonta kyllä tuo M$:n toiminta.
Juu kyllähän tuo aika ihmeelliseltä kuulostaa.

Muutenkaan en jaksa ymmärtää koko m$:n toimintatapaa, kun tuntuu lähinnä että ainakin pienemmistä kilpailijoista yritetään päästä eroon oikeusteitse aina kun siihen vain joku muotoseikka antaa mahdollisuuden, ja isolla yrityksellähän sitä rahaa riittää oikeusjuttuihin, kun taas pienemmille oikeudenkäyntikulut voivat olla suhteellisen ikäviä.
Re: Ei hyvää päivää
Ize, 16.1.2002 10:36:49
Pisteet: 0
Muutenkaan en jaksa ymmärtää koko m$:n toimintatapaa, kun tuntuu lähinnä että ainakin pienemmistä kilpailijoista yritetään päästä eroon oikeusteitse aina kun siihen vain joku muotoseikka antaa mahdollisuuden, ja isolla yrityksellähän sitä rahaa riittää oikeusjuttuihin, kun taas pienemmille oikeudenkäyntikulut voivat olla suhteellisen ikäviä.
M$:n toimintatapa näytti aiemmin seuraavalta:

1) Osta pikkuyritys pois markkinoilta haittaamasta businesta, jossei myy halvalla siirry kohtaan 2).

2) Lamauta yrityksen toiminta oikeusteitse, pienen yrityksen voimavarat/rahat loppuvat äkkiä vuosiksi venyvien oikeustaistojen takia.

Nykyään käytetään paljon pelkkää 2):sta ...
Pineapple Re: Ei hyvää päivää
Pineapple, 16.1.2002 12:15:27
Pisteet: 0
M$:n toimintatapa näytti aiemmin seuraavalta: 1) ja 2)
samaa tapaa kyllä käyttää erittäinkin moni iso firma. esimerkkinä vaikkapa suomen ISP-markkinat joilla jippii mellasti ostellen ja lopettaen (tai sulauttaen) pieniä firmoja itseensä.
Pineapple
heko Re: Ei hyvää päivää
heko, 17.1.2002 10:19:24
Pisteet: +1
M$:n toimintatapa näytti aiemmin seuraavalta: 1) Osta pikkuyritys pois markkinoilta haittaamasta businesta, jossei myy halvalla siirry kohtaan 2).
2) Lamauta yrityksen toiminta oikeusteitse, pienen yrityksen voimavarat/rahat loppuvat äkkiä vuosiksi venyvien oikeustaistojen takia.
Tuskin tämä on ollut mitenkään ensisijainen Microsoftin menestyksen syy.

Esim. IBM:llähän on jo moninkertainen määrä patenttejakin. Ne hirviöt. Urbaani legenda kertoo, että Microsoft vuosien pähkäilyn jälkeen keksi vihdoin patentin, josta haastaa IBM oikeuteen. Lakimiesten kohdatessa IBM:llä oli vastaukseksi varsin kohtuullisen kokoinen nippu IBM:n patentteja, joita Microsoft oli vuosien varrella rikkonut. Nykyäänhän isojen korporaatioiden väliset suhteet perustuvat pitkälti kauhun tasapainoon: don't sue us, we won't sue you. Patentille on aina olemassa vastapatentti.
--
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
Ajojahti
Anonyymi kommentoija, 16.1.2002 20:59:10
Pisteet: 0
Juu mikähän siinä on, että muut firmat voi mellastaa eikä siitä uutisoida, mutta anti olla kun Microsoft tekee jotain, niin johan käydään kuumana. Hohhoi, keksikää jo jotain uutta...
että näin..
rugueux, 16.1.2002 09:36:13
Pisteet: 0
Lindowsin ensimmäisen testiversion piti ilmestyä jo joulukuussa, mutta aikataulusta luistettiin ja syyksi Lindows tarjoaa Microsoftin nostamaa syytettä.
Aika heppoinen selitys, tekisikö totuus liian kipeää? Ei ole mitenkään erikoista, että aikataulut venyvät, mutta tuo oli yksi naurettavimpia tekosyitä mitä olen aikaan lukenut.

Lindowsista on jo jonkin aikaa ollut tavaton meteli eri sivustoilla. Käsittääkseni Lindows käyttää Wineä, jonka avulla Windows-sovellukset pitäisivät toimia. Wine kuitenkin tarvitsee kunnolla toimiakseen Windowsin dll-tiedostoja. Ilman noita ei moni sovellus toimi. Eli lisenssi tuonkin käyttöön tarvitaan, vai? Ja ainakin kaikki sovellukset vaativat lisenssin.

Miksi Windowsin sovellukset pitäisi pyöriä Linuxilla? Linuxille löytyy nykyään aivan riittävästi korvaavia sovelluksia. Wineen on kai joku tekemässä DirectX-tukea, joten ehkä jatkossa on toivoa saada PC-pelit toimimaan Linuxilla. Se on keino millä saadaan Linux joka kotiin, jos tämä kerran on projektin tarkoitus.

Lindows on myös närkästynyt siitä, että Microsoft vaatii syytteessään Lindowsia paljastamaan nimet, sähköpostiosoitteet ja postiosoitteet kaikista tahoista, jotka ovat kiinnostuneet Lindows-ohjelmistosta.
Kun ei päästä itse kilpailijasta eroon, niin uhkaillaan/ostetaan kilpailijan kumppanit.
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Blob Re: että näin..
Blob, 16.1.2002 11:35:51
Pisteet: +1
Eli lisenssi tuonkin käyttöön tarvitaan, vai? Ja ainakin kaikki sovellukset vaativat lisenssin.
Eli Wine ei välttämättä vaadi noita Windowssin DLL:lliä, mutta se voi käyttää niitä. Eli mikäli tuossa tarvitaan jotain Winen ulkopuolista APIa, esim. Windowssin omia niin sitten tarvitaan jo lisenssi. Periaatteessahan "joka" kodista löytyy jo joku emuloitava Windowsin versio, eli todennäköisesti Lindows hyödyntää markkinoinnissaan tätä.

Kun ei päästä itse kilpailijasta eroon, niin uhkaillaan/ostetaan kilpailijan kumppanit.
Tai jos ollaan vähän rehellisempiä niin todennäköisimmin Microsoft olisi aloittanut ankaran markkinoinnin kyseisiin yrityksiin. "Älkää ostako emulaattoria, ostakaa aito MS:n tuote".
heko Re: että näin..
heko, 17.1.2002 10:15:24
Pisteet: +1
Miksi Windowsin sovellukset pitäisi pyöriä Linuxilla?
Mm. sovelluskehityksessä virtualisointia halvempi ja nopeampi tapa testata yhteensopivuutta; ja tarjotaan toisaalta vaihtoehtoinen rajapinta sovelluskehitykselle. Vrt. Windowsille tehty Cygwin.

Realistisemmin tosin tällä voitaneen tarjota siirtymäpolkuja Windowsin käytöstä Linuxin käyttöön. Yleensähän elämässä ja varsinkaan tietokoneiden kanssa ei välttämättä kannata sen enempää psykologisesti kuin muutenkaan vaihtaa koko järjestelmää kerralla. Kun on totuttautunut yksittäiseen muutokseen on helpompaa siirtyä taas seuraavaan.

Wineen on kai joku tekemässä DirectX-tukea, joten ehkä jatkossa on toivoa saada PC-pelit toimimaan Linuxilla. Se on keino millä saadaan Linux joka kotiin, jos tämä kerran on projektin tarkoitus.
Esim. Half-Life ja Diablo II toimivat kuulemma mainiosti Winen alla.
--
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
sitten niin
pitr_, 16.1.2002 09:54:48
Pisteet: 0
mielenkiintoista on, että M$ itse on kaiken lainsäädännön ulkopuolella (vrt. DOJ oikeudenkäynnit).

Ja jos MS keksii jotain (kuten XBoX- konsepti), ovat firmat, joilla aiemmin on ollut kyseinen toiminimi, myös MSn IPR:n ryöstäjiä.

Kyllä tuollainen mellastaminen vaatii munaa, ei siinä mitään.
Pineapple Re: sitten niin
Pineapple, 16.1.2002 12:09:39
Pisteet: +1
Ja jos MS keksii jotain (kuten XBoX- konsepti), ovat firmat, joilla aiemmin on ollut kyseinen toiminimi, myös MSn IPR:n ryöstäjiä.
Xbox oli aikaisemmin olemassa, ja MS käsittääkseni maksoi ison rahan että sai käyttää nimeä (ja se oli se xbox-firma joka haastoi MSn oikeuteen, homma soviteltiin jne.)

Ja sitäpaitsi lindows-konsepti on kyllä aika suoraa rippaamista - jos tarkoituksena on tehdä 100% yhteensopiva käyttis windowsin kanssa ja kutsua sitä lähes samalla nimellä maksamatta mslle joka ei ole antanut moiseen lupaa, ei ole enää kysymys ihan pienestä kopioinnista.

Vertaisin melkein siihen että perustaisin firman nimeltä Nukia, alkaisin julkaisemaan puhelinta mallinumerolla 711O (huom kirjain O eikä nro 0) ja sen pääasiallinen kewl feature olisi sellainen läppä mikä oli tossa matrixissakin Neo:n puhelimessa. (ja sitten kun nokia vetää oikeuteen kopioinnista koittaisin selittää että enhän minä mitään ja sillai). Lindowsin nimeämisen pääasiallinen syy taisi olla medianäkyvyyden saanti oikeudenkäynnin kautta. En ihmettelisi jos he ensin pyrkisivät venyttämään oikeusprosessia ja sitten vaihtaisivat sovitellen nimen ihan toiseksi kun ensin kaikki tiedotusvälineet ovat hypettäneet (ilmaiseksi) tuotetta.
Pineapple
Re: sitten niin
Anonyymi kommentoija, 16.1.2002 17:21:43

Erittäin hyvin sanottu :D
heko Re: sitten niin
heko, 17.1.2002 10:09:31
Pisteet: +1
Ja sitäpaitsi lindows-konsepti on kyllä aika suoraa rippaamista - jos tarkoituksena on tehdä 100% yhteensopiva käyttis windowsin kanssa ja kutsua sitä lähes samalla nimellä maksamatta mslle joka ei ole antanut moiseen lupaa, ei ole enää kysymys ihan pienestä kopioinnista.
Kyllä valitettavasti vaan tässä talousjärjestelmässä kenellä tahansa on oikeus tehdä "yhteensopivia" järjestelmiä pyytämättä keneltäkään lupaa niin kauan kuin eivät riko esim. patentteja. Samalla logiikalla esim. Unix-valmistajat voisivat haastaa toisiaan oikeuteen mielin määrin.

Tavaramerkkioikeus on nykyiselläänkin minusta varsin liioitellun vahvoilla, muttei se kyllä suojaa kuin nimenomaan tiettyjä merkkejä ja sanoja, joille on yleensä asetettu vielä tiettyjä muotovaatimuksia.

Lindowsin nimeämisen pääasiallinen syy taisi olla medianäkyvyyden saanti oikeudenkäynnin kautta.
Ah. Ja Microsoftin käymässä oikeudenkäynnissä taas ei voi olla kyse siitä, että he haluaisivat julkisuutta joillekin tuoteperheensä osille?

Microsoftin esittämässä kanteessa ei ole kyse julkisuushakuisuudesta tai yrityksestä siirtää päähuomiota pois Microsoftia vastaan käydyltä oikeudenkäynniltä.

Spekulaatiot yritysten motiiveista ovat hauskaa viihdettä, mutta yleensä niin kovin irrelevantteja, epärealistisia ja pintapuolisia.
--
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi