Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 20.12.2006

Linkittäminen tekijänoikeuksin suojattuun materiaaliin voi tuoda syytteen

Australialainen tuomioistuin on antanut tekijänoikeuskiistassa päätöksen, joka varmasti miellyttää levy-yhtiöitä ja muita tekijänoikeuksien omistajia. Tuomioistuin piti voimassa jo aiemmin annetun päätöksen, jonka mukaan mp3s4free.netin ylläpitäjä Stephen Cooper ja hänen palveluntarjoajanaan toiminut operaattori syyllistyivät tekijänoikeusrikkomukseen. Cooperin palvelu tarjosi käyttäjien käytettäväksi hakukonetta, jolla pystyi lataamaan luvattomassa levityksessä olleita MP3-tiedostoja. Mp3s4free.net ei itsessään sisältänyt mitään tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, mutta oikeuden mukaan jo niiden lataamisen helpottaminen on tekijänoikeusrikkomus.

Tuomareiden mukaan Cooper edisti MP3-tiedostojen levittämistä. Syytteen takana oli kaikkiaan 36 tahoa, sisältäen kaikki suurimmat kansainväliset levy-yhtiöt. Music Industry Piracy Investigationsin (MIPI) johtaja Sabiene Heindl sanoi, että jatkossa samanlaisiin toimiin voidaan ryhtyä esimerkiksi niitä vastaan, jotka linkittävät tekijänoikeuksin suojattua materiaalia esimerkiksi MySpace-sivuilleen. "Emme suorita erottelua pienten ja suurien verkkosivujen välillä", Heindl sanoi. Hänen viestinsä australialaisille oli selvä: "Mikäli linkität luvattomasti tekijänoikeuksin suojattuun materiaaliin, voit joutua syytteeseen tekijänoikeusrikkomuksesta."

Lue juttu K2, 20.12.2006 00:25. Lähde: Sydney Morning Herald

Kommentoi juttua

Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 31 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Me jo kommentoitu
Me, 20.12.2006 08:02:31
Pisteet: 0
Vastaa
kuten olen jo tietokone.fi palvelussa kommentoinut...

"olen aina ollut sitä mieltä että suoralinkki materiaaliin joka on suojattu tai jossa on ollut suojattu lähdemateriaali on laitonta levittämistä...

kyllä se linkin laittaja ja palvelun ylläpitäjä ovat tienneet että linkkiä painamalla he syyllistyvät levittämiseen sillä ilman kyseistä linkkiä levitys voisi olla parhaassa tapauksessa mahdotonta."
"Kaikki on sanottu jo, mutta koska kukaan ei kuuntele, meidän on palattava ja aloitettava taas alusta (André Gide)"
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info
parazite Re: jo kommentoitu
parazite, 20.12.2006 09:04:39
Pisteet: 0
Vastaa
kuten olen jo tietokone.fi palvelussa kommentoinut... "olen aina ollut sitä mieltä että suoralinkki materiaaliin joka on suojattu tai jossa on ollut suojattu lähdemateriaali on laitonta levittämistä...
kyllä se linkin laittaja ja palvelun ylläpitäjä ovat tienneet että linkkiä painamalla he syyllistyvät levittämiseen sillä ilman kyseistä linkkiä levitys voisi olla parhaassa tapauksessa mahdotonta."
no sanonkin "p2p" "allofmp3.com" ... "thepiratebay" ... "usama bin-laden" ... niin olenko nyt rikollinen?

säädetään linkityksestä oma lakinsa eikä yritetä mitään surkeita analogioita ei levitykseen tai eikä hakusanoihin...
11.9.1984
tmigi Re: jo kommentoitu
tmigi, 20.12.2006 08:21:05
Pisteet: 0
Vastaa
Ensimmäiseksi:

"Tuomareiden mukaan Cooper edisti MP3-tiedostojen levittämistä." Hmm... Enpä tiennytkään että MP3 tiedostojen levittäminen on rikollista toimintaa.

Toiseksi:

kuten olen jo tietokone.fi palvelussa kommentoinut... "olen aina ollut sitä mieltä että suoralinkki materiaaliin joka on suojattu tai jossa on ollut suojattu lähdemateriaali on laitonta levittämistä...
kyllä se linkin laittaja ja palvelun ylläpitäjä ovat tienneet että linkkiä painamalla he syyllistyvät levittämiseen sillä ilman kyseistä linkkiä levitys voisi olla parhaassa tapauksessa mahdotonta."
Eli jos laitat blogiisi linkin johonkin uutiseen, olet syyllistynyt tekijänoikeuksien rikkomiseen eli rikolliseen toimintaan. Uutinenhan on tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Mielestäni tälläinen ajatusmalli lamauttaa Webin ja siitä saatavan kaupallisen hyödyn.
::TMigi
weicco Re: jo kommentoitu
weicco, 20.12.2006 11:55:56
Pisteet: 0
Vastaa
"Tuomareiden mukaan Cooper edisti MP3-tiedostojen levittämistä." Hmm... Enpä tiennytkään että MP3 tiedostojen levittäminen on rikollista toimintaa.
Oikeus katsoo yleensä myös mikä oli teon tarkoitus. MP3 tiedostoon linkittäminen ei sinällään ole mitenkään kiellettyä, mutta jos linkityksen (ainoa?) tarkoitus on jakaa tekijänoikeuden alaista materiaalia, on tilanne toinen...

Eli jos laitat blogiisi linkin johonkin uutiseen, olet syyllistynyt tekijänoikeuksien rikkomiseen eli rikolliseen toimintaan
Luetaanpas nyt kaikki tekijänoikeuslaki uudestaan ennen kuin on taas monta ruudullista väärää tietoa koko keskustelu täynnä.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: jo kommentoitu
Sidewinder, 20.12.2006 10:43:12
Pisteet: 0
Vastaa
"olen aina ollut sitä mieltä että suoralinkki materiaaliin joka on suojattu tai jossa on ollut suojattu lähdemateriaali on laitonta levittämistä...
Laittomuuden raja ei aina liene yksityishenkilön määritettävissä, oikeuslaitos viime kädessä ottaa lakitekstin käytäntöön.

kyllä se linkin laittaja ja palvelun ylläpitäjä ovat tienneet että linkkiä painamalla he syyllistyvät levittämiseen sillä ilman kyseistä linkkiä levitys voisi olla parhaassa tapauksessa mahdotonta."
Joo, kyllähän sitä aina tiedetään, mitä materiaalia linkin takaa löytyy.
Varsinkin, jos linkin takaa löytyi eilen bändin fanisivu ja tänään kyseisen bändin biisi. Ja huomenna hymy-lehden kansi, joka on sekä tekijänsuojaa rikkova, että tietyissä maissa liikaa paljasta pintaa esittävänä täysin laiton ja johtaa kivitystuomioon.
Me Re: jo kommentoitu
Me, 20.12.2006 12:05:51
Pisteet: 0
Vastaa
Joo, kyllähän sitä aina tiedetään, mitä materiaalia linkin takaa löytyy.
no kyllä se tiedetään.

jos linkitys vie oikeuteen, niin se koskee sitä aikaa jolloinka se linkki on mennyt laittomaan aineistoon... turha tätä on alkaa paisuttelemaan ja heittää yliampuvia vasta esimerkkejä.
"Kaikki on sanottu jo, mutta koska kukaan ei kuuntele, meidän on palattava ja aloitettava taas alusta (André Gide)"
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info
Re: jo kommentoitu
Sidewinder, 24.12.2006 01:07:33
Pisteet: 0
Vastaa
Joo, kyllähän sitä aina tiedetään, mitä materiaalia linkin takaa löytyy.
no kyllä se tiedetään.
jos linkitys vie oikeuteen, niin se koskee sitä aikaa jolloinka se linkki on mennyt laittomaan aineistoon... turha tätä on alkaa paisuttelemaan ja heittää yliampuvia vasta esimerkkejä.
Niin, se tiedetäänkin, kun vain klikkaa linkkiä. Mutta jos linkkejä on jokunen sata tai tuhat, kuka ne käy joka päivä tsekkaamassa, ettei mihinkään ole ilmestynyt laitonta materiaalia?
Mistäs sitä sitten oikeudessa katsotaan, että kauanko laiton materiaali on ollut linkitettynä?
Millä tavalla tuo oli paisuttelua? Mielestäni ihan toimiva esimerkki, varsinkin kun se on tosielämästä.
Re: jo kommentoitu
sepeto, 22.12.2006 16:23:05
Pisteet: +1
Vastaa
"olen aina ollut sitä mieltä että suoralinkki materiaaliin joka on suojattu tai jossa on ollut suojattu lähdemateriaali on laitonta levittämistä...
Ei se aina ole niin selkeää. Onhan omat kotisivusikin tekijänoikeudella suojattuja. Silti sinne saa linkittää.

Kuka se kertoo, mikä on laiton ja mikä laillinen lähde materiaalille. Linkittämistä ei mielestäni voi rinnastaa kopiointiin.
Me Re: jo kommentoitu
Me, 25.12.2006 23:02:04
Pisteet: 0
Vastaa
Kuka se kertoo, mikä on laiton ja mikä laillinen lähde materiaalille.
Oikeuslaitos.
Linkittämistä ei mielestäni voi rinnastaa kopiointiin.
Ei niin olla tekemässäkään, tässä olisi ideana esittää että jos linkität tiedostoon jonka levitys ei ole sallittua niissä olosuhteissa niin voit joutua ongelmiin, linkkiä painava syyllistyy kopiointiin silloin kun tallentaa lähteen kiintolevylleen ynm.. mutta linkittäjä taas syyllistyy laittomaan levittämiseen.
"Kaikki on sanottu jo, mutta koska kukaan ei kuuntele, meidän on palattava ja aloitettava taas alusta (André Gide)"
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info
Niin
executor, 20.12.2006 10:59:22
Pisteet: 0
Vastaa
"oikeuden mukaan jo niiden lataamisen helpottaminen on tekijänoikeusrikkomus."

Nettiliittymä helpottaa biisin lataamista -> operaattori vastuuseen
PC helpottaa imuroimista -> PC:n toimittaja vastuuseen
Auto helpottaa PC:n ostamista -> autovalmistaja vastuuseen
parazite Re: Niin
parazite, 20.12.2006 11:21:44
Pisteet: 0
Vastaa
"oikeuden mukaan jo niiden lataamisen helpottaminen on tekijänoikeusrikkomus." Nettiliittymä helpottaa biisin lataamista -> operaattori vastuuseen
PC helpottaa imuroimista -> PC:n toimittaja vastuuseen
Auto helpottaa PC:n ostamista -> autovalmistaja vastuuseen
http://www.google.fi/search?num=30&hl=fi&q...

googlea ei vastuuseen....

http://thepiratebay.org/search.php?q=matrix&vi...

thepiratebay vastuuseen...

---

eikö huppupäinen mies ole vastuussa kun huppupäinen mies ryöstää pankin?
11.9.1984
Re: Niin
Sidewinder, 20.12.2006 11:13:18
Pisteet: 0
Vastaa
"oikeuden mukaan jo niiden lataamisen helpottaminen on tekijänoikeusrikkomus." Nettiliittymä helpottaa biisin lataamista -> operaattori vastuuseen
PC helpottaa imuroimista -> PC:n toimittaja vastuuseen
Auto helpottaa PC:n ostamista -> autovalmistaja vastuuseen
Hmm, laki takaa yllämainitun yritystoiminnan Suomessa => lainlaatijat vastuuseen (?)
Tuomotus Re: Niin
Tuomotus, 20.12.2006 15:46:04
Pisteet: 0
Vastaa
"oikeuden mukaan jo niiden lataamisen helpottaminen on tekijänoikeusrikkomus."

Siispä jos järkeä käytetään niin eikös Googlekin pitäs haastaa oikeuteen? Googlella löytää suht. yksinkertaisesti netistä sivujen indeksit, ja niistä voi suoraan ladata tiedostot koneelle, joten Googlehan helpottaa laitonta latausta.

http://ekabini.blogspot.com/2006/10/lataa-ilmaista...

-inurl:(htm|html|php) intitle:"index of" +"last modified" +"parent directory" +description +size +(wma|mp3) "Eminem"

Jos joku ei jaksa tuota saittia tarkastaa niin kopioikaas tuo teksti tuosta yltä ja syöttäkää Googleen. Se ettii netistä sellasia sivuja, joissa on mikä tahansa Eminemin biisi, ja sen saat sieltä simppelisti ladattua.
It's easy!
olmari juuh...
olmari, 20.12.2006 00:37:53
Pisteet: 0
Vastaa
Samantien vankilaan sitten minutkin kun menin sanomaan murhaa suunnittelevalle kaverilleettä kirves on tuolla vajassa...
miksuh hyvä lisätulon lähde
miksuh, 20.12.2006 19:22:08
Pisteet: 0
Vastaa
Eli, jos mä otan valokuvan ja pistän sen omalle webbisivulleni niin voin haastaa oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta kaikki, jotka linkittää siihen sivuun, koska se sivuhan sisältää minun tekijänoikeudella suojattua materiaaliani. Näinkös se siis menee ? :) Toihan olisi hyvä lisätulon lähde.

Vuotas linkin sivuille vaikkapa irkissä ja sitte haastas oikeuteen kaikki, jotka uskaltaa levittää sitä linkkiä edelleen toisille kanaville :)
miksuh Re: hyvä lisätulon lähde
miksuh, 20.12.2006 19:29:00
Pisteet: 0
Vastaa
Tossa tosin pitäs kai juonia jotenki silleen toi, että laittas sen kuvan sinne sivulle jostain nettikahvilasta, ni vois väittää että joku pisti sen kuvan sinne ilman mun lupaa :)
miksuh Re: hyvä lisätulon lähde
miksuh, 20.12.2006 19:37:33
Pisteet: 0
Vastaa
No joo menee vähä hölmöksi :) mut ei sen typerämmäksi kun se, että aletaan nostaa syytteitä linkittämisestä.
206 Re: hyvä lisätulon lähde
206, 21.12.2006 06:46:22
Pisteet: 0
Vastaa
Eli, jos mä otan valokuvan ja pistän sen omalle webbisivulleni niin voin haastaa oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta kaikki, jotka linkittää siihen sivuun, koska se sivuhan sisältää minun tekijänoikeudella suojattua materiaaliani. Näinkös se siis menee ? :) Toihan olisi hyvä lisätulon lähde.
Jos tuo noin toimii niin pitää alkaa hankkimaan lisätuloja sillä esim. moni myspace yms. sivu linkittää surutta valokuviini ilman lupaani.

Tosin eiköhän tuokin onnistu vain tietyiltä firmoilta (levy-yhtiöt) eikä normaaleilta ihmisiltä.

Perustuuko nämä levy-yhtiöiden omat säännöt/lait muuten yhtiöillä olevaan riittävän suureen lakimies armeijaan vai mihin?
Luulisin, että oikeus on katsonut teon olleen raskauttava sen vuoksi, että kyseessähän ei ollut pelkkä linkittäminen, vaan Mp3s4free.netillä oli myös hakukone, jolla näitä mp3:ia pystyi etsimään. Eli periaatteessa toimintaa voisi katsoa jossain määrin järjestäytyneeksi.

Mutta enpä tiedä. Tällainen vain tuli mieleeni.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
jlo oikeusmurha
jlo, 20.12.2006 01:02:38
Pisteet: 0
Vastaa
Itseasiassa nyt kun kirjoitit tuon niin kaikki me tuhannet potentiaaliset murhaajat tiedämme et sun vajasta löytyy kirves.
Tässä teille IRL linkki
koomapoika, 20.12.2006 14:52:42
Pisteet: 0
Vastaa
http://www.louvre.fr/llv/commun/home_flash.jsp?bmL...

Louvressa on Mona Lisa. Älkää nyt hyvät ihmiset kuitenkaan käykö linkkini perusteella sitä etsimään ja hakemaan, ainakaan jos oltaisiin siis Autraliassa. Tai Norjassa, missä suurkäräjät antoi samanlaisen tuomion 2 vuotta sitten.

Linkkihän kerttoo VAIN ja ainoastaan missä kyseinen objekti on. Vai ymmärsinkö väärin?
Me Re: Tässä teille IRL linkki
Me, 20.12.2006 15:05:13
Pisteet: 0
Vastaa
..Vai ymmärsinkö väärin?
sovelettaminen on se mitä et ymmärrä.

toki oikeudessa katsotaan tilanne mistä on oikeasti kyse.. jos linkistä pujahtaisi jotenkin ihmeellisesti ihan aito monnitaulu fyysisesti esiin voidaan sinua tällöin mahdollisesti syyttää varkaudesta tai sen yllyttämisestä.

tämähän ei ole tietenkään mahdollista mutta tässä nyt sitten yksi puolustava tampioesimerkki.
"Kaikki on sanottu jo, mutta koska kukaan ei kuuntele, meidän on palattava ja aloitettava taas alusta (André Gide)"
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info

pp5858, 20.12.2006 08:35:11
Pisteet: 0
Vastaa
Tuohan on hyvä päätös. Paljonkohan google joutuu maksamaan levyyhtiöille?
Teenköhän minäkin avunannon jos ehdoitan että kirjoittakaa nyt vaikka
offspring-hit_that.mp3 googlen hakukoneeseen ja kokeilkaa onneanne.

Mitä eroa tuossa austraalialaisen hakukoneessa, piratebayssä ja googlessa oikein on kun ihan saman mp3:n saa googlellakin haettua ja ladattua.
Re:
wally, 20.12.2006 14:23:58
Pisteet: 0
Vastaa
Mitä eroa tuossa austraalialaisen hakukoneessa, piratebayssä ja googlessa oikein on kun ihan saman mp3:n saa googlellakin haettua ja ladattua.
Olisikohan vaikka se, että mp3s4free (huomaa nimi) ja pirate bay (huomaa nimi) ovat tarkoitettu laittoman materiaalin jakoa helpottamaan?

Jos nyt Googlesta aletaan puhumaan, niin Google Videos + YouTube saattavat pian olla nesteessä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Näissä tapauksissa käsittääkseni laitonta materiaalia on Googlen palvelimilla. Vai kuinka se on?
tuskapupu Re:
tuskapupu, 21.12.2006 12:21:09
Pisteet: 0
Vastaa
Olisikohan vaikka se, että mp3s4free (huomaa nimi) ja pirate bay (huomaa nimi) ovat tarkoitettu laittoman materiaalin jakoa helpottamaan?
Huomaa nimi? Pirate bay nyt on mitä on, mutta mp3s4free? Eikös maailma ole pullollaan mp3-tiedostoja joita saa levittää ihan ilmaiseksi? Tekeekö mp3-formaatti materiaalista automaattisesti jotenkin suojattua?

En ole kyseiseen sivuun tutustunut, enkä ala väittämään, etteikö tuomio olisi ansaittu, mutta kyllä näillä vesillä pitää varovaisesti liikkua. Nykyään alkaa olla yhä vaikeampaa erotella se laiton ja laillinen materiaali verkossa. Jotkut Britneyt yms. nyt on helppoja tapauksia, mutta entäs joku tuntematon bändi? Etteivät vain olisi laittaneetkin biisejään vapaaseen levitykseen? Jne.
Re:
wally, 22.12.2006 13:53:29
Pisteet: 0
Vastaa
Huomaa nimi? Pirate bay nyt on mitä on, mutta mp3s4free?
Se muuten ei ole "ilmaisia mp3:sia" vaan "mp3:sia _ilmaiseksi_". Näillä lauseilla on yllättävän suuri ero. Toki ilmaisia mp3:siakin voidaan levittää ilmaiseksi, kuinkas muutenkaan. Mielestäni tuosta nimestä voi kuitenkin ainakin arvella sivuston tarkoitusperiä.

Eikös maailma ole pullollaan mp3-tiedostoja joita saa levittää ihan ilmaiseksi? Tekeekö mp3-formaatti materiaalista automaattisesti jotenkin suojattua?
Ei tietenkään tee. Sattuneista syistä mp3 ja esimerkiksi divx ovat kuitenkin laajasti laittomaan(kin) kopiointiin käytettyjä.
weicco Re:
weicco, 20.12.2006 15:17:58
Pisteet: 0
Vastaa
Jos nyt Googlesta aletaan puhumaan, niin Google Videos + YouTube saattavat pian olla nesteessä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Näissä tapauksissa käsittääkseni laitonta materiaalia on Googlen palvelimilla. Vai kuinka se on?
Jep. Ja koska Google on sovitellut asioita tekijänomistajien kanssa ja ryhtynyt asian korjaamiseen, ei heitä vastaan voida nostaa syytettä. Ainakaan jenkkilässä, en tiedä Suomesta. Siellä tällaisissa tapauksissa kantajan pitäisi ensisijaisesti yrittää sopia asia vastaajan kanssa ja sen jälkeen riitauttaa asia, jos hyväksyttävään sovintoon ei päästä. No näinhän ei ihan aina toimita (vrt. SCO vs IBM) ...
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.

Glenlivet, 20.12.2006 09:57:59
Pisteet: 0
Vastaa
Mitä väliä mitä jossain Australiassa tuomitaan? Yhtälailla voitaisiin jeesustella jotain Ambomaan rattijuoppoustuomioita.
Saltsa Re:
Saltsa, 20.12.2006 22:29:32
Pisteet: 0
Vastaa
Mitä väliä mitä jossain Australiassa tuomitaan? Yhtälailla voitaisiin jeesustella jotain Ambomaan rattijuoppoustuomioita.
Löytyy noita esimerkkejä lähempääkin. Esim. Suomessa on tekijänoikeuslaki sellaisessa kunnossa, ettei lainsäätäjät sitä ymmärrä ja USA:ssa taas moni muukin laki päin helvettiä.
Re:
pii, 20.12.2006 12:56:53
Pisteet: 0
Vastaa
Mitä väliä mitä jossain Australiassa tuomitaan?
Australia on länsimaa, jonka oikeusjärjestelmä perustuu pitkälle samoihin ideoihin kuin omamme. Siksi on väliä, miten "jossain Australiassa tuomitaan". Ei ole mahdotonta, etteikö saman kaavan järjenjuoksu alkaisi vaivata vallankahvaa myös koto-Suomessa, joten on hyvä olla perillä Australialaisten argumenteista.
Re:
Glenlivet, 20.12.2006 17:01:52

No eipä tuota Australian Common lawia (sama lakisysteemi kuin esim USA:ssa ja Englannissa) voi oikein verrata esimerkiksi Suomen germaaniseen (oliko se germaaninen, ei jaksa tarkistaa) järjestelmään. Vai ovatko esim. USA:n jättikorvaukset sinusta verrannollisia Suomen korvauksiin?