Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 27.2.2002

Lisenssittömät ohjelmat johtivat korvauksiin Oulussa

Oululainen lääkintäalan yritys on jäänyt kiinni lisenssittömien ohjelmistojen käytöstä. Business Software Alliancen (BSA) suorittamassa tarkastuksessa yritykseltä löytyi kaikkiaan 50 lisenssitöntä tietokoneohjelmistoa, joista se joutuu maksamaan 17 500 euron korvaukset niiden valmistajalle Microsoftille. BSA pääsi lisenssittömien kopioiden jäljille viime toukokuussa BSA Hotline -puhelinpalveluun tulleen vihjeen perusteella.

Tekijänoikeuslain mukaan jokainen tietämättäänkin tietokoneohjelmiston tekijänoikeutta loukkaava henkilö tai yritys on velvollinen maksamaan tekijänoikeudenhaltijalle kohtuullisen korvauksen. Hyvityksen määrä on käytännössä ohjelmistojen verollinen hankintahinta. Jos ohjelmistojen käyttöä halutaan jatkaa, maksettavaksi tulevat myös ohjelmistolisenssit. Myös nyt kiinni jäänyt yritys joutuu korvausten lisäksi hankkimaan käyttämiinsä ohjelmistoihin lailliset lisenssit tai hävittämään ne. Tahallisesti ja ansiotarkoituksessa suoritettava tekijänoikeusloukkaus voidaan tulkita tekijänoikeusrikokseksi, josta voi saada enimmillään jopa kahden vuoden vankeusrangaistuksen.

Lue juttu K2, 27.2.2002 11:51. Lähde: MTV3

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 8 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
juhahu Mitähän kaikkea siellä on ollut?
juhahu, 27.2.2002 20:01:03
Pisteet: +1
Vastaa
"50 lisenssitöntä tietokoneohjelmistoa" Mielenkiintoista olisi tietää, mitä kaikkea he ovat warettaneet. Eihän useimmissa toimistoissa edes käytetä yli 10 eri ohjelmaa.

Kuitenkin ovat warettaneet Quake3:sia ja Max Payneja kahvitaukojansa varten ;)
Re: Mitähän kaikkea siellä on ollut?
Anonyymi kommentoija, 27.2.2002 21:35:29
Pisteet: 0
Vastaa
"50 lisenssitöntä tietokoneohjelmistoa" Mielenkiintoista olisi tietää, mitä kaikkea he ovat warettaneet. Eihän useimmissa toimistoissa edes käytetä yli 10 eri ohjelmaa. Kuitenkin ovat warettaneet Quake3:sia ja Max Payneja kahvitaukojansa varten ;)

no ei siinä varmaan tarkoiteta 50 ERI ohjelmaa, vaan 50 ohjelmakopiota. jos firmassa on 4 graaffikkoa, niin ei riitä että ostetaan yksi photoshop ja asennetaan joka koneeseen, vaan softia pitää ostaa 4 kpl. riippuen tietysti softan lisenssisopimuksista. joihinkin esim officetuotteisiin voi ostaa massalisenssin,jolloin hinta ei määräydy pelkästään kappalemäärän mukaan.
anger Re: Mitähän kaikkea siellä on ollut?
anger, 27.2.2002 20:30:37
Pisteet: +2
Vastaa
"50 lisenssitöntä tietokoneohjelmistoa" Mielenkiintoista olisi tietää, mitä kaikkea he ovat warettaneet. Eihän useimmissa toimistoissa edes käytetä yli 10 eri ohjelmaa.
Ainakin niissä työpaikoissa missä minä olen joskus atk-asioihin perehtynyt (ei mitenkään it-alaan liittyviä työpaikkoja) on päässyt käymään niin, että kun softa on asennettu koneelle, niin paketti ja lisenssitodistus on pistetty kaappiin josta se on sitten päätynyt jonkun työntekijän kassissa tämän kotiin. Näin ollen jos BSA ratsaisi kyseisen firman, olisi siellä joksenkin hankalaa yrittää todistaa että ohjelmat ovat laillisia, kun lisenssipapereita ei löydy mistään.

Lisäksi olen nähnyt sitäkin, että kaupasta on ostettu vain halvin mahdollinen paketti, joka on sitten sattunutkin olemaan päivityslisenssi. Eikä tätäkään todellakaan ole tehty mitenkään erityisen tietoisesti, vaan täysin tietämättömyyttään. Kyllä se kuitenkin on niin, että kun alasta vähemmän kiinnostunut menee kauppaan, hän haluaa sieltä vain sen CD:n, jolta löytyy ohjelman tiedostot. Harva sieltä kuitenkaan menee mitään lisenssipaperia ostamaan.

Kuitenkin ovat warettaneet Quake3:sia ja Max Payneja kahvitaukojansa varten ;)
No tuskinpa kuitenkaan. Windowsille kun kaikki apuohjelmatkin ovat lähes poikkeuksetta sharewarea, niin niidenkin pidempi käyttö on yhtä laitonta. Rupea itse laskemaan mitä kaikkia apuohjelmia sinulla on. WinZip, kuvankäsittely, ja mitä lie kaikkea välttämätöntä pikkukivaa sinne koneelle pitääkään pistää "elämää helpottamaan".
jyrkipes Hyvä juttu
jyrkipes, 27.2.2002 19:52:48
Pisteet: 0
Vastaa
BSA:n ratsioita vois uutisoida useemminkin. (= BSA vois ratsata useammin) Varkaita pitää käryttää julkisesti niin kauan kuin on ihmisiä joiden mielestä warettaminen ei ole väärin.
Jyrki, jos väärässä => ongelma sinun. http://www.jyge.net/
Re: Hyvä juttu
rugueux, 27.2.2002 21:01:36
Pisteet: +1
Vastaa
BSA:n ratsioita vois uutisoida useemminkin. (= BSA vois ratsata useammin) Varkaita pitää käryttää julkisesti niin kauan kuin on ihmisiä joiden mielestä warettaminen ei ole väärin.
Niimpä, warettaminen se on maailman suurin huolenaihe ihan kaikessa. Kun kusipäät vain ymmärtäisi, että warettaminen on väärin, niin kaikilla olis kivempaa. Puuh.

Aika hurja tuo luku viisikymmentä, jos todella on löytynyt viisikymmentä eri sovellusta. Näin äkkiseltään, kun laskee mitä työntekijöiden koneissa on sovelluksia, niin jo kaksikymmentä eri sovellusta on hurja määrä. Onko nyt käynyt niin, että yrityksellä on ollut parikymmentä työasemaa ja jokaisessa laiton Office-paketti ja Windows?

On vaikea ottaa BSA:n toimintaa vakavasti ja varsinkaan uhkana, kun jopa laitetoimittajat ja atk-kaupat jakavat asiakkaille laittomia kopioita sovelluksista. Usemman kerran on toimitettu tuotteesta kopio. Raudan tilauksen yhteydessä ohimennen tulee puhetta esimerkiksi Windows 2000 Server -käyttöjärjestelmästä, niin pian jo saat kuitata "testikappaletta" lähetiltä.

Ompa sellaistakin tullut vastaan, että opiskelijoiden työharjoittelu käsittä täysin sovellusten kaivamista internetistä tai mistä ikinä, kunhan haluttu sovellus vain löytyy. Eikä kyseessä todellakaan ole aina mikään pieni yritys.

Oululainen yritys luopunut teknisestä tuesta, joka on päättänyt kostaa.
--
Mihin on kadonnut perinteinen harakointi?
Re: Hyvä juttu
Anonyymi kommentoija, 28.2.2002 10:10:00
Pisteet: 0
Vastaa

Aika hurja tuo luku viisikymmentä, jos todella on löytynyt viisikymmentä eri sovellusta. Näin äkkiseltään, kun laskee mitä työntekijöiden koneissa on sovelluksia, niin jo kaksikymmentä eri sovellusta on hurja määrä. Onko nyt käynyt niin, että yrityksellä on ollut parikymmentä työasemaa ja jokaisessa laiton Office-paketti ja Windows? On vaikea ottaa BSA:n toimintaa vakavasti ja varsinkaan uhkana, kun jopa laitetoimittajat ja atk-kaupat jakavat asiakkaille laittomia kopioita sovelluksista. Usemman kerran on toimitettu tuotteesta kopio. Raudan tilauksen yhteydessä ohimennen tulee puhetta esimerkiksi Windows 2000 Server -käyttöjärjestelmästä, niin pian jo saat kuitata "testikappaletta" lähetiltä.
Ompa sellaistakin tullut vastaan, että opiskelijoiden työharjoittelu käsittä täysin sovellusten kaivamista internetistä tai mistä ikinä, kunhan haluttu sovellus vain löytyy. Eikä kyseessä todellakaan ole aina mikään pieni yritys.
Oululainen yritys luopunut teknisestä tuesta, joka on päättänyt kostaa.
Re: Hyvä juttu
Anonyymi kommentoija, 28.2.2002 10:12:21
Pisteet: 0
Vastaa
Aika hurja tuo luku viisikymmentä, jos todella on löytynyt viisikymmentä eri sovellusta. Näin äkkiseltään, kun laskee mitä työntekijöiden koneissa on sovelluksia, niin jo kaksikymmentä eri sovellusta on hurja määrä. Onko nyt käynyt niin, että yrityksellä on ollut parikymmentä työasemaa ja jokaisessa laiton Office-paketti ja Windows?
Niinkuin tuossa aijemmin mainittiin, niin ei missään mainittu että kyseessä olisi 50 ERI sovellusta. Voihan olla että firmaan on ostettu 1kpl Office-paketteja, joka on sitten löytynyt 51 koneelta.
hyvä hyvä
Zemial, 27.2.2002 23:02:32
Pisteet: 0
Vastaa
Toisaalta. Tähän voisi ottaa mukaan myös toisen tavan: Vapaaehtoisuuden.

Bsa voisi alkaa tarjoamaan yrityksille vapaaehtoista tarkastusta, jonka jälkeen yritys voisi lisätä mainoksiinsa jonkin Bsa-approved-luotettava-firma -logon. Onkohan tällainen palvelu jo käytössä jossain. Siihen voisi sisältyä vaikka kerran vuoteen tapahtuva tarkastus tai joku muu vastaava systeemi. Samalla yritys voisi sitten solmia jonkin halvemman sopimuksen bsa:n kanssa omien tuotteidensa valvonnasta...

Eihän bsa mikään paha firma ole, tällainen jokin palvelu kohottaisi sen kasvoja reilusti..