Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 7.9.2005

Münchenin Linuxiin siirtyminen lykkääntyy vuoteen 2006

Münchenin kaupungin hallitus teki jo vuonna 2003 päätöksen Linux-pohjaiseen IT-ratkaisuun siirtymisestä. 14 000 työaseman siirtäminen Windows NT ja Microsoft Office -ympäristöstä Linuxiin ja OpenOfficeen piti käynnistää vuoden 2005 aikana, mutta projekti lipeää vuoden 2006 puolelle. Projektipäällikkö Peter Hoffmannin mukaan viivästyksen syynä on pilottivaiheen jatkaminen vuoden 2006 puolelle. "Suunnitteluvaiheen aikana kävi selväksi, että pilottivaihe oli odotettua tärkempi ja sen tulisi jatkua pidempään", Hoffman kertoo.

Kaupungin hallinnon yksiköt siirtyvät uuteen ympäristöön vaiheittain. Yksikön sovellusinfrastruktuurista riippuen siirtyminen tapahtuu kerralla tai sitten OpenOfficen käyttö aloitetaan Windows-ympäristössä.

München ei ole ainoa eurooppalainen kaupunki, joka suunnittelee Linuxiin siirtymistä. Wien käynnisti oman hankkeensa heinäkuussa ja myös Bergen aikoo vaihtaa Windows- ja Unix-palvelimensa Linuxiin.

Lue juttu oma, 7.9.2005 00:06. Lähde: cnet

Kommentoi juttua

Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 10 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
smarde Hyvät perustelut
smarde, 7.9.2005 16:22:11
Pisteet: 0
Vastaa
Varsinkin nuo Bergenin kaupungin kommentit kuulostivat hyvin perustelluilta. Lainaus sieltä: "Haluamme vapautta, emmekä halua olla sidottuja yhteen toimittajaan. Haluamme kilpailun toimivan paremmin".

Tässä on mielestäni hyvät perustelut siirtymiselle. Onko jonkun muun mielestä vapaus ja kilpailun toimiminen huonoja asioita?
weicco Re: Hyvät perustelut
weicco, 7.9.2005 17:03:26
Pisteet: 0
Vastaa
Kauniita sanoja kapitalistin korvaani :)

Mutta olen erittäin skeptinen tämän suhteen. Tosin en ole noihin ilmaisiin järjestelmiin koskenut vähään aikaan, mutta perstuntuma on, että ei toimi. Vai onnistuuko esim. SharePointista tiedoston avaaminen Exceliin, sen muokkaaminen ja tallentaminen takaisin SharePointiin 2 hiiren kliksautuksella (poisluettuna itse muokkaus)? Entä SharePointista kalenterin jakaminen jokaisen firman työntekijän Outlookiin?

SharePointin voi siis korvata OS-rintaman vastaavalla ja Office-työkalut samoiten. Itse olen tykästynyt varsinkin tähän SharePointin ja MS Officen väliseen yhteistyöhön sekä moniin muihin integroituihin systeemeihin.

Mutta tiedä sitten mitä tuolla esim. Bergenissä tarvitaan. Luultavasti pitävät dokumentit jossain 3. osapuolen järjestelmässä, josta niistä haetaan lokaaleja kopioita ja niitä käsitellään MS Officen työkaluilla ilman suurempia ingrointeja eri järjestelmien kesken.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
smarde Re: Hyvät perustelut
smarde, 8.9.2005 17:15:35
Pisteet: 0
Vastaa
Kauniita sanoja kapitalistin korvaani :)
Joo ja myös minun korvaani.

Tuosta lopputekstistä eri ohjelmineen ja tallennuksineen ja kliksautuksineen tipahdin kärryiltä.
Mike Steel Re: Hyvät perustelut
Mike Steel, 8.9.2005 06:29:14
Pisteet: 0
Vastaa
Tässä on mielestäni hyvät perustelut siirtymiselle. Onko jonkun muun mielestä vapaus ja kilpailun toimiminen huonoja asioita?
-Miten tässä vapaudutaan tai kilpailaillaan jonkun asian suhteen? Tässähän vain siirrytään yhdestä järjestelmästä toiseen. Samalla logiikalla ihminen joka on ajanut koko ikänsä Audia vaihtaa sen Saabiin ja sanoo olevansa nyt vapaampi...?
"This was no boating accident!"
smarde Re: Hyvät perustelut
smarde, 8.9.2005 17:13:38
Pisteet: 0
Vastaa
-Miten tässä vapaudutaan tai kilpailaillaan jonkun asian suhteen? Tässähän vain siirrytään yhdestä järjestelmästä toiseen.
Silloin kun ostajalla on mahdollisuus valita useammasta eri toimittajasta, sanotaan että on vapaus valita ja kilpailu toimii. Tästä on kysymys näissä perusteluissa.
Outoa, mutta tiedossa
Tutkijana, 7.9.2005 17:03:29
Pisteet: 0
Vastaa
Ajattelin kirjautua esittämään oman mielipiteeni, joka perustuu kokemukseen ja yhteiseen toimintaani Technische Universität München kanssa.
Mainittu "siirtyminen" on osin myöhästynyt siksi, että suurin osa erilaisista vapaiden "ohjelmistojen yhteensopivuustestauksista" on epäonnistunut lähes täydellisesti. Myös se, että säästöjä ei ole syntynyt, vaan ovat lisääntyneet ja jopa tuntuvasti.
Kolmas ongelma on ammattitaitoisten toimijoiden puute, koska jo nyt parikymmentä OLENNAISTA osaajaa on irtisanoutunut, koska eivät halua/pysty suoriutumaan heille asetetuista tehtävistä.
Kustannukset karkaavat käsistä ja SUURIN osa nykyisistä vastuullisista vastustaa ankarasti vapaisiin ohjelmistoihin siirtymistä edes osaksi. Syy yksinkertaisesti siinä työmäärässä, josta ei makseta palkkaa. Ongelmat ovat jatkuvia.

Itse en usko Münchenin koskaan siirtyvän uutisessa mainitulla tavalla Linux/OSS-käyttöön.
Asiasta voi lukea tarkemmin saksalaisilta nyyssisivuilta ja vastaavilta.
Hypnos Re: Outoa, mutta tiedossa
Hypnos, 7.9.2005 18:55:54
Pisteet: 0
Vastaa
Ajattelin kirjautua esittämään oman mielipiteeni, joka perustuu kokemukseen ja yhteiseen toimintaani Technische Universität München kanssa. Mainittu "siirtyminen" on osin myöhästynyt siksi, että suurin osa erilaisista vapaiden "ohjelmistojen yhteensopivuustestauksista" on epäonnistunut lähes täydellisesti. Myös se, että säästöjä ei ole syntynyt, vaan ovat lisääntyneet ja jopa tuntuvasti.
Kolmas ongelma on ammattitaitoisten toimijoiden puute, koska jo nyt parikymmentä OLENNAISTA osaajaa on irtisanoutunut, koska eivät halua/pysty suoriutumaan heille asetetuista tehtävistä.
Kustannukset karkaavat käsistä ja SUURIN osa nykyisistä vastuullisista vastustaa ankarasti vapaisiin ohjelmistoihin siirtymistä edes osaksi. Syy yksinkertaisesti siinä työmäärässä, josta ei makseta palkkaa. Ongelmat ovat jatkuvia.
Itse en usko Münchenin koskaan siirtyvän uutisessa mainitulla tavalla Linux/OSS-käyttöön.
Asiasta voi lukea tarkemmin saksalaisilta nyyssisivuilta ja vastaavilta.
Onko Münchenin Yliopistokin siis mukana windows -> linux muutoksessa? Eivätkö he juuri vähän aikaa sitten hehkuttaneet siirtymistään windows 2003 serveriin, koska eivät osanneet ylläpitää Unix palvelimiaan? Microsoft käytti ainakin kyseistä juttua markkinoinnissaan.
Re: Outoa, mutta tiedossa
micc, 9.9.2005 08:45:11

Se on varmaan tää casestudy?:
http://www.microsoft.com/resources/casestudies/Cas...

Kuulostaa kyllä kamalalta tuo aikaisempi infra: läjä sekalaisia käyttöjärjestelmiä ja koneita joita ylläpitää fysiikan professori oman toimensa ohessa...
Re: Outoa, mutta tiedossa
Tutkijana, 7.9.2005 19:48:41
Pisteet: 0
Vastaa
Onko Münchenin Yliopistokin siis mukana windows -> linux muutoksessa? Eivätkö he juuri vähän aikaa sitten hehkuttaneet siirtymistään windows 2003 serveriin, koska eivät osanneet ylläpitää Unix palvelimiaan? Microsoft käytti ainakin kyseistä juttua markkinoinnissaan.
En ole väittänyt tai ottanut kantaa kenenkään mukanaolosta. Esitin vain perustelut mistä oma kiinnostukseni asiaan juontuu, eli läheltä seuranneena. Mistään muusta ei siis ollut kysymys, enkä ole tekemisissä maitsemasi toimintojen kanssa.
Re: Outoa, mutta tiedossa
Tutkijana, 7.9.2005 18:19:53
Pisteet: 0
Vastaa
Lisään olevani Linux ja OSS-myönteinen, joten mitään yksipuolista mielipidettä en tässä asiassa omaa. Mielipiteeni siis muodostuvat yksinomaan keskusteluista ko. hallinnossa työskentelevien henkilöiden kanssa.
Eräs syy "Linux-väen" harmistumiseen on IBM:n käytös tarjouskilpailuissa (pienet osa-alueet) ja sitä kautta tapahtuvaan KALLIIN raudan päivityssopimuksiin. Tavallaan kaupunki sitoutetaan useiden vuosien kalliiseen rautarumbaan.

Pienissä yksiköissä, joissa siirtyminen on jo osin tapahtunut, ei suuria ja pääsemättömiä ongelmia ole havaittu. Toki ylimääräinen koulutus ja hieman takkuuntuva OpenOfficen kielipäivitykset harmistuttavat.