Tiistai, 30.9.2008
Matemaattinen ajattelukyky paranee pelin avulla
Matemaattista ajattelukykyä on mahdollista parantaa pelaamalla säännöllisesti. Skotlannissa on suoritettu tutkimus, jossa 600 oppilasta 32 eri koulussa pelasi päivittäin Nintendo DS:n peliä Brain Training. Peli sisältää lukutehtäviä, ongelmanratkaisuharjoituksia ja muistipelejä. Oppilaat pelasivat peliä 20 minuuttia päivässä yhdeksän viikon ajan. Verrokkiryhmä jatkoi opiskelua perinteiseen tapaan.
Oppilaat suorittivat tasokokeen testin alussa ja lopussa. Sekä peliä pelannut oppilasryhmä että verrokkiryhmä paransi tuloksiaan testijakson aikana, mutta peliä pelanneen oppilasjoukon tulokset paranivat 50 prosenttia enemmän. Tasokokeen suoritusaika putosi myös selkeästi enemmän niillä, jotka olivat harjoittaneet matemaattista ajattelukykyään pelaamalla. Tutkimuksen mukaan sillä ei ollut mitään väliä, pelasivatko lapset peliä koulussa vai kotonaan. Myöskään tyttöjen ja poikien välillä ei huomattu eroa pelin vaikutuksissa.
Pelaamisen todettiin kaiken muun hyvän lisäksi vähentävän poissaoloja ja myöhästelyä. Tosin tähän saattoi vaikuttaa se, että peliä pelattiin lähinnä koulupäivien alussa. "Pelit poistavat kouluissa vallitsevan hierarkian. Pelit kuuluvat lasten maailmaan, eivät koulujen maailmaan", sanoi tutkimuksen järjestäneen Learning and Teaching Scotlandin Derek Robertson.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
olio, 30.9.2008 09:09:29
Eihän siinä mitään yllättävää liene, että Brainfuck pelit kehittää aivoja.
Jos matematiikkapelejä pelaamalla saadaan matemaatikkoja niin mitä saadaan kun pelataan tappopelejä...
Miettikää sitä.
K2, 30.9.2008 14:59:43
Se, että tappopelien on tutkimuksissa todettu vähentävän aggressiivista käyttäytymistä, näyttää olevan edelleenkin suurelle osalle ihmisistä täysin tuntematon fakta.
Bream, 30.9.2008 14:03:49
Kun pelataan roolipelejä niin saadaan vaikkapa maahisia? Ja pelaamalla Sonic the Hedgehog peliä, tulee lapsista siilejä? Ei se nyt ihan noin mene.
wally, 1.10.2008 15:35:23
Kun pelataan roolipelejä niin saadaan vaikkapa maahisia? Ja pelaamalla Sonic the Hedgehog peliä, tulee lapsista siilejä? Ei se nyt ihan noin mene.
Tottahan "kaikki" pelaavat tappopelejä, ja useimpien nuppi sen kestääkin. Onhan se kuitenkin tutkittu juttu, että jatkuvilla toistoilla niin ihmisen näköisiin maaleihin ampumaradalla kuin ammuskelupelien pelaamisella saadaan laskettua kynnystä todellisuudessa tapahtuvaan ampumiseen. Tälle on käytännön sovellus eri maiden armeijoissa: ei ole kivaa, että tositilanteessa ammutaan tahalleen ohi vihollisesta, mikä taas ei ole ollenkaan niin harvinaista kuin luullaan.
Tottahan kehittäviä pelejä (bisnespelit, rakennuspelit, civilization-tyyppiset ym.) pelaamalla kehittyy enemmän kuin Doom 3:sta pelaamalla. Doomiakin pelaamalla voi kehittää reaktiokykyään, ja varsinkin näissä realistisissä nettiräiskinnöissä (CS, TC-Elite jne.) reaktiokyky on täysin elinehto. Ei näille peleille ole turhaa laitettu ikärajoja, ja toisaalta ei voida sanoa, etteikö näillä olisi _mitään_ vaikutusta myös tasapainoiselle aikuiselle. Mitään syytä hysteeriaan ei kuitenkaan taida olla.
wally, 30.9.2008 09:23:49
Ehkä myös vähän tätä:
http://img151.imageshack.us/img151/5297/jackpuncht...
olio, 1.10.2008 11:59:22
Ehkä myös vähän tätä:
http://img151.imageshack.us/img151/5297/jackpuncht...
K2, ota herne pois nenusta ja jatka pelaamista.
"Pitäisiköhän abiturienteillekin ilmoittaa yo-kirjoituksista.."
Eikö ne muka tiedä sitä jo? Vai tarkoitatko että abeilla on kolmen vuoden "testijakso"? Kyllähän sitä on vähän skarpimpi jos tietää että testataan yhdeksän viikon jälkeen uudelleen. Taitojen kehittämiseen on monia tapoja. On hyvä että asiaa tutkitaan ja tehdään ihmiskokeitakin. Tuloksia voi sitten jokainen hyödyntää ja toivottavasti suomenkin koulujen opetusmenetelmät tulevat monipuolistumaan tämän myötä. Samoin arviointiperusteet.