Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 1.2.2005

Microsoft ja EU miettivät yhdessä uuden Windows-version nimeä

Microsoft on suunnitellut tuovansa Media Player -ohjelmistosta karsitut Windows-versiot markkinoille nimillä Windows XP Home Reduced Media Edition ja Windows XP Professional Reduced Media Edition. EU:n komissio on kuitenkin huolissaan, että nimet eivät ole riittävän inspiroivia, jonka seurauksena kuluttajat saattavat karttaa "vähemmillä" mediaominaisuuksilla varustettuja versioita.

Mikäli Microsoftin todetaan tahallaan tehneen trimmatusta Windows-versiosta kuluttajia kiinnostamattoman, yhtiölle voidaan määrätä lisää sakkoja jo kertyneen 497 miljoonan euron korvaussumman lisäksi. Microsoftin edustaja Stacy Drake kertoo yhtiön toimivan yhteistyössä EU:n komission kanssa uuden Windows-nimen keksimiseksi. Euroopan markkinoille suunnattujen karsittujen Windows-versioiden uskotaan lisäävän kilpailua mediaohjelmistojen markkinoilla, joilla merkittävimmät pelurit ovat Microsoftin lisäksi Real Networks ja Apple.

Lue juttu oma, 1.2.2005 00:08. Lähde: BetaNews, Microsoft
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 59 uutta / 59 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Pineapple Mites :
Pineapple, 1.2.2005 01:26:48
Pisteet: 0
Windows XP (pro) Euro(pean version)

Olisi neutraali ja kertoisi että tämä on muokattu EUn tarpeita varten. tai

Windows XP (pro) Open media version

Taas positiivis-sävyinen ja neutraali. kertoisi lisäksi että mediapuolella on jotain muutosta.

On muuten kaksipiippuinen juttu tuo, miten MS voi kertoa asiakkailleen että tuotteesta on poistettu jotain ilman että asiakkaalle tulee mielikuva että se olisi huonompi.
Pineapple
feenix Re: Mites :
feenix, 1.2.2005 08:17:51
Pisteet: 0
Windows XP (pro) Euro(pean version) Olisi neutraali ja kertoisi että tämä on muokattu EUn tarpeita varten. tai
Windows XP Home EU Conformance Edition, siinähän se olisi täsmällinen nimi.

Windows XP (pro) Open media version Taas positiivis-sävyinen ja neutraali. kertoisi lisäksi että mediapuolella on jotain muutosta.
Ei minulle ainakaan positiivisen kuuloinen, enemmänkin ihmetyttäisi että mikä media siinä nyt on auki tai avointa, eihän siinä sellaista ole. Eli seuraavaksi oikeudessa huijauksesta, näin historiaa katsoen.

On muuten kaksipiippuinen juttu tuo, miten MS voi kertoa asiakkailleen että tuotteesta on poistettu jotain ilman että asiakkaalle tulee mielikuva että se olisi huonompi.
Niin, kukahan asiakas nyt muutenkaan tätä pitää hyvänä. Mielestäni on ihan oikein että kuluttajalle kerrotaan tämän olevan huonompi tuote kuin normaali, muutenhan kuluttajat nostavat metelin kun eivät saakaan samaa tuotetta kuin se austraalian serkku tai kummi jenkkilässä. Onneksi EU vahtii tarkasti kuluttajien parasta.
weicco Re: Mites :
weicco, 1.2.2005 07:30:55
Pisteet: 0
"Meillä olisi tässä tämä uusi tuote, jossa on vähemmän toimintoja, kuin tässä meidän vanhassa tuotteessa, mutta hinta on sama. Kysymykset voitte osoittaa EU:n kilpailuvirastoon." Minusta tässä myyntilauseessa on sitä jotakin :)

Onko EU:n kassassa noin iso vaje, että pitää vielä keksiä jostain lisäsyitä MS:n pumppaamiseksi? No ehkä pari miljardia MS:ltä vähentäisi näitä jäsenmaksujen nostopaineita ja Suomen ministereiden ei tarvitsisi maalailla lehdissä kamalia uhkakuvia Suomesta köyhänä EU:n jäsenenä, jonka ainut tehtävä on lapioida rahaa EU:lle.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
feenix Re: Mites :
feenix, 1.2.2005 07:54:31
Pisteet: 0
"Meillä olisi tässä tämä uusi tuote, jossa on vähemmän toimintoja, kuin tässä meidän vanhassa tuotteessa, mutta hinta on sama. Kysymykset voitte osoittaa EU:n kilpailuvirastoon." Minusta tässä myyntilauseessa on sitä jotakin :)
Niin minustakin. EU saa mitä haluaa, miksi vielä valittaa? En olekaan tiennyt että näissä määräävän markkina-aseman väärinkäyttötapauksissa voidaan tuotenimiäkin jo määräillä sisällön lisäksi. Go EU, go. Lisää miljoonia turhuuksiin sen sijaan että yritettäisi tukea Eurooppalaista softakehitystä ja saada firmat tajuamaan että voisi tehdä tuotteita joita tarvitaan ja jotka toimivat. Mutta eihän Euroopassa.
muumio Re: Mites :
muumio, 1.2.2005 11:08:00
Pisteet: 0
Go EU, go. Lisää miljoonia turhuuksiin
Aivan, ne miljoonathan vedetään vessasta alas.
Mike Steel Re: Mites :
Mike Steel, 1.2.2005 08:20:17
Pisteet: 0
-Joo, olisi ollut hieno veto MS:ltä poistaa kokonaan oma nimensä tuotteesta, ja myydä tuota "EU WIndows" nimellä.

Samoin poistaa kokonaan oma tukensa tuolta, ja laittaa myös WIndows Update viemään käyttäjä EU:n nettisivuille.

Samoin kaikki puhelut tuotetukeen olisi siirretty suoraan EU:lle jos käyttäjällä olisi ollut "EU WIndows" käytössä.

Harvoin näkee näin idioottimaisia "oikeuden" päätöksiä, mutta hei! Tämähän on jonkun mielestä nyt "oikeudenmukaista" ja "loppukäyttäjälle voitto".

Juu, kyllä nyt tuntuu fiilis ihan voittajalta.
"This was no boating accident!"
bungle Re: Mites :
bungle, 1.2.2005 11:11:21
Pisteet: 0
Harvoin näkee näin idioottimaisia "oikeuden" päätöksiä, mutta hei! Tämähän on jonkun mielestä nyt "oikeudenmukaista" ja "loppukäyttäjälle voitto".
Eihän Einsteinkään saanut Nobelin palkintoa suhteellisuusteoriasta (tai kai periaatteessa sai). Tässä nyt on edelleen kyse määräävän markkina-aseman väärinkäyttö rikoksesta. Kukaan tuskin kieltää, ettei tällaista rikosta olisi tapahtunut (mm. selaimet, mediaplayerit, oem-diilit ja windowsin forcetus jne.)? Sama se minulle, mistä se rangaistus lopulta tulee.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Karitku Re: Mites :
Karitku, 1.2.2005 13:14:17
Pisteet: +1
Harvoin näkee näin idioottimaisia "oikeuden" päätöksiä, mutta hei! Tämähän on jonkun mielestä nyt "oikeudenmukaista" ja "loppukäyttäjälle voitto".
Eihän Einsteinkään saanut Nobelin palkintoa suhteellisuusteoriasta (tai kai periaatteessa sai). Tässä nyt on edelleen kyse määräävän markkina-aseman väärinkäyttö rikoksesta. Kukaan tuskin kieltää, ettei tällaista rikosta olisi tapahtunut (mm. selaimet, mediaplayerit, oem-diilit ja windowsin forcetus jne.)? Sama se minulle, mistä se rangaistus lopulta tulee.
Jos nykyistä määrävän markkina-aseman systeemiä sovelletaan pitäisi Windowsista repiä kaikki irti. Nehän rikkoo kaikessa määrävän markkinan-aseman asetusta. .Net sortaa Java se pitää poistaa, IE sortaa Mozillaa se pitää poistaa, Notepad sortaa shareware notepadeja se pitää poistaa, jne. Kyseisen laulun voi tehdä jokaiseen asiaan mitä Windows sisältää hallinta työkaluja myöten. OEM-diileistä olen samaa mieltä muusta täysin eri mieltä, se nyt on kai firman oma asia mitä se softaansa ymppää.

Eu voisi parantaa omaa kaupan valvontaa ja antaa yritysten tehdä omia tuotteitaan. Oma nimi ehdotus Windows XP f***ed by EU.
Voitku
Daimyo Re: Mites :
Daimyo, 1.2.2005 14:33:26

Voin olla väärässäkin, mutta ymmärtääkseni varsinainen ongelma ei ole mediasoitin itsessään, vaan se että kyseisen mediasoittimen sisältyminen Windowsiin (eikös jo pelkkä olemassaolokin riittäisi..?) mahdollistaa Microsoftin tunkeutumisen digitaalisen median, sisällöntuotannon ja DRM-viritysten markkinoille.

Tämä siis käyttämällä hyväksi
A) Microsoftin määräävää markkina-asemaa käyttöjärjestelmissä sisällyttämällä käyttöjärjestelmään
B) mediasoitto-ohjelma jonka suuri levinneisyys mahdollistaisi puolestaan
C) Microsoftin omien suljettujen järjestelmien lisäämisen digimediamarkkinoilla.

Eu voisi parantaa omaa kaupan valvontaa ja antaa yritysten tehdä omia tuotteitaan. Oma nimi ehdotus Windows XP f***ed by EU.
Windows XP-käyttöjärjestelmät ilman mediavirityksiä voisivat hyvin olla edelleen Windows XP Pro/Home. Mediaversio sitten myyntiin nimikkeellä Windows XP Media Center Edition. Kuulostaako kaukaa haetulta vai epämääräisesti tutulta nimitykseltä?
Zetbo Re: Mites :
Zetbo, 1.2.2005 15:42:31
Pisteet: 0
Jotkut sentään tajunneet mistä tässä Media Player jutussa on kyse, harmi vaan että suurin osa ei. Media Player tappaa olemassaolollaan muut formaatit ja soittimet.

Nimi ehdotus vois olla vaikka: Micro$oft(R) Windows(tm) XP(tm) This Is What Will Happen If You Use Your Monopoly Status To Destroy World Edition 2005 ei varmaan ihan täydellistä enkkua, mut evvk.
alien Re: Mites :
alien, 1.2.2005 16:33:46
Pisteet: 0
Jotkut sentään tajunneet mistä tässä Media Player jutussa on kyse, harmi vaan että suurin osa ei. Media Player tappaa olemassaolollaan muut formaatit ja soittimet.
Joo. Microsoft yritti vähän samaa IE:llä. Sehän naitettiin "pakolliseksi" osaksi käyttistä Window95/98 aikaan. Sitten alkoi ilmestyä sivua, joissa toimivat vain Microsoftin omat "laajennukset". Lopulta IE:n kehitys tuntui pysähtyneen, jos nyt vertaa vaikka Mozillan tai Operan ominaisuuksia. Lopuksi vielä koko selain on täynnä reikiä. Miksi Microsoft ei tehnyt mitään ajoissa? Ei tarvinnut (lue = kannattanut investoida), koska kaikki joutuvat käyttämään sitä joka tapauksessa.
Zetbo Re: Mites :
Zetbo, 1.2.2005 18:29:10

Aivan. Kukaan ei kumminkaan uskalla alkaa tekemään kilpailevaa Media Playeriä kun ei kumminkaa voisi pärjätä Microsoftille.
Datamike Re: Mites :
Datamike, 1.2.2005 20:11:46
Pisteet: 0
Aivan. Kukaan ei kumminkaan uskalla alkaa tekemään kilpailevaa Media Playeriä kun ei kumminkaa voisi pärjätä Microsoftille.
Höpö höpö. On olemassa paljon media ohjelmia, sekä video tiedostojen/dvd:n katseluun ja musiikin kuunteluun, joista monet eivät ole huonoja millään lailla.
"Given enough eyeballs, all bugs are shallow."
feenix Re: Mites :
feenix, 1.2.2005 21:17:35
Pisteet: 0
Aivan. Kukaan ei kumminkaan uskalla alkaa tekemään kilpailevaa Media Playeriä kun ei kumminkaa voisi pärjätä Microsoftille.
Kuten monet ovat sanoneet, sontaa. Tuossa on silti totta toinen puoli. Moni yritys ei uskalla tehdä tuotetta X, koska markkinoilla on jo joku samantyylinen, eikä kukaan kuitenkaan ostaisi sitten tuotetta Y. Ei pelkästään MS:n suhteen päde tämä. Adobella on melkomoista markkina-asemaa muutamissa tuotteissa, mutta eihän se ole määräävää, joten ei ongelmaa. Samoin on muitakin, joilla ei juuri kilpailua ole. Osittain kun yritykset pelkäävät, osittain kun muuta ei osteta. Silti näitä ei syytetä yhtään.

Pitäisiköhän sitä tehtailla sitten EU-tuomioistuimille kanteluja kaikista jenkkifirmoista, kun nyt EUlla on muutama sata miljoonaa rahaa edelliseltä. Saataisi talous kuntoon heti kerralla kun vietäisi pari sataa miljoonaa per jenkkifirma.

Onko tämä se EU jossa haluamme oikeasti asua? Miettikääpä onko seuraava asekel oikeasti softapatentit, jotka asetetaan vain siksi, että saadaan estettyä jenkkifirmojen markkinoiden saturoiminen. Patentteja myönnetään aina ensin EU-firmoille, joten saavat jokaisen asian patentoitua, välittämättä onko ne patentoitu USAssa. Mutta ei sekään vielä auta, kun ei täällä osata tehdä tuotteita.

Paha uhkakuva on tuo, toivottavasti ei toteudu, mutta ikävästi EU näyttää siirtyvän jenkkimalliin tietyissä asioissa.
Timmy Re: Mites :
Timmy, 1.2.2005 20:19:40
Pisteet: 0
Aivan. Kukaan ei kumminkaan uskalla alkaa tekemään kilpailevaa Media Playeriä kun ei kumminkaa voisi pärjätä Microsoftille.
No, enpä tiedä. Kuten artikkelissa jo mainittiin, ovat Real ja Apple tuoneet markkinoille omat soittimensa. Eli eipä ole uskalluksesta kiinni vaan siitä, että MS tosiaan voi melko pitkälti määrätä, mitä ihmiset käyttävät.
It's all a matter of opinion.
Karitku Re: Mites :
Karitku, 2.2.2005 13:14:48
Pisteet: 0
Aivan. Kukaan ei kumminkaan uskalla alkaa tekemään kilpailevaa Media Playeriä kun ei kumminkaa voisi pärjätä Microsoftille.
No, enpä tiedä. Kuten artikkelissa jo mainittiin, ovat Real ja Apple tuoneet markkinoille omat soittimensa. Eli eipä ole uskalluksesta kiinni vaan siitä, että MS tosiaan voi melko pitkälti määrätä, mitä ihmiset käyttävät.
Eli ihmiset ovat niin tyhmiä ettei vaihtoehtoja osata etsiä ja se on Microsoftin vika?? Ehkä vitsi on siinä ettei yleistä standardia ole keksitty. MP3 oli pitkään se yleinen standardi, valitettavasti sitä ei osattu kehittää eteenpäin. Itse olen kokeillut varmaan pari kymmentä eri playeria ja WinAmpia lukuunottamatta ei WMP:tä sopivampaa ole löytynyt, kaupasta siis hihaan tarttuu tulevaisuudessa se Windows joka tarjoaa minulle eniten työkaluja. Se mitä EU tekee on tyhmiä määritelmiä siitä mikä käyttöjärjestelmä on. Eikös se vasta reilua olisi jos käyttikset ei saisi sisältää kuin pelkän GUI:n eikä mitään muita työkaluja ja tämä koskisi kaikkia. Kuinka moni käyttäisi tietokonetta silloin? Ainakin selaimia ostettaisiin kaupoista kun ei olisi mitään muuta keinoa päästä internettiin.

Entä jos ideaa laajennettaisiin. Auto ilman pyöriä tai sisustusta. Tuulettimet ilman propelleja. Kyllä kilpailua tulisi kun tuotteen toimimaan saamiseen voisi kilpailuttaa asiakas kaikki osat. Tätäkö te haluatte?
Voitku
Zetbo Re: Mites :
Zetbo, 2.2.2005 15:47:25
Pisteet: 0
Entä jos ideaa laajennettaisiin. Auto ilman pyöriä tai sisustusta. Tuulettimet ilman propelleja. Kyllä kilpailua tulisi kun tuotteen toimimaan saamiseen voisi kilpailuttaa asiakas kaikki osat. Tätäkö te haluatte?
Heti kun sillä auton tai tuulettimien valmistajalla on ~95% markkinoista.
S-J Re: Mites :
S-J, 2.2.2005 15:34:27
Pisteet: 0
Eli ihmiset ovat niin tyhmiä ettei vaihtoehtoja osata etsiä ja se on Microsoftin vika??
No tavallaan kyllä. Ihan sellainen perusjantteri joka ostaa itselleen ekaa konetta, ei välttämättä ole kiinnostunut etsimään vaihtoehtoisia ohjelmia mukana tuleville. Hän siis alkaa käyttämään WMP:tä ja siinä samassa ostamaan musiikkiaan (ja ehkä tulevaisuudessa elokuvia yms...) microsoftin kaupasta... Tällöin muut mediasoittimet ja musiikkipalvelut jäävät suoraan altavastaajan osaa.

Mediasoitin ei ole käyttöjärjestelmän olennainen osa, vaan ihan erillinen ohjelmansa. Toki myös notepad ynnä muut ovat ihan erillisiä ohjelmiaan, mutta ne taas ovatkin aivan perustason ohjelmia joilla ei pahemmia rahaa taota... Ja nyt ennen kuin joku sanoo ettei microsoftkaan tee rahaa WMP:llä, niin muistetaan sen olevan aikas olennainen osa microsoftin omaa musiikkipalvelua josta sitten OSTETAAN musiikkia.

Tuollainen auto vertaus on edeleenki suht. ontuva. Renkaat ja sisustus ovat olennaisia osia autossa. Tuuletin taas ei ole tuuletin ilman propelleja... Käyttäjärjestelmän on edelleenkin käyttäjärjestelmä vaikkei siinä olisikaan mediasoitinta.

Ehkä paras olisikin, jos tarjolla olisi kaksi versiota windowssista. Toisessa olisi kaikki microsoftin muutkin ohjelma (vaikkapa wmp:n lisäksi vielä word...) ja toisessa ei. Ne jotka haluavat käyttää microsoftin musiikkipalvelua ja ms:n ohjelmia, ostavat ekan. Ne jotka tietävät etteivät tarvitse niitä (tai jos tuntevat tarvitsevansa myöhemmin, niin kopiovat netistä) ostavat sen toisen. Jälkimmäinen olisi luonnollisesti jossainmäärin halvempi.
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 13:35:19
Pisteet: 0
Eu voisi parantaa omaa kaupan valvontaa ja antaa yritysten tehdä omia tuotteitaan. Oma nimi ehdotus Windows XP f***ed by EU.
Täytyy kyllä ihmetellä mikä ihmisiä vaivaa. Eihän EU ole mitenkään tekemässä Windowssista huonompaa. Se on vain poistamassa ohjelmaa, jota käyttäjärjestelmä ei tarvitse toimiakseen. Tämä ei ainakaan minun käsittääkseni mitenkään esim. hidasta windowssia tai tee siitä epävakaampaa...

Sitä paitsi, toisin kuin kevyet teksieditorit (notepad ynnä kaverit), ovat mediasoittimet jo suurempaa bisnestä tai ainakin tulossa sellaiseksi. Minusta tässä kyllä toimitaan suhteellisen järkevästi...
weicco Re: Mites :
weicco, 1.2.2005 13:44:39
Pisteet: 0
Täytyy kyllä ihmetellä mikä ihmisiä vaivaa. Eihän EU ole mitenkään tekemässä Windowssista huonompaa. Se on vain poistamassa ohjelmaa, jota käyttäjärjestelmä ei tarvitse toimiakseen.
Väität siis, että jos tuotteesta poistetaan joku toiminnallisuus, se on yhtä hyvä, kuin edellinen tuote, jossa toiminnallisuus oli? Onpa sumeaa logiikkaa, varsinkin jos sitä myydään samalla hinnalla (joka varmaan selviää piakkoin).
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 13:59:59
Pisteet: 0
äität siis, että jos tuotteesta poistetaan joku toiminnallisuus, se on yhtä hyvä, kuin edellinen tuote, jossa toiminnallisuus oli? Onpa sumeaa logiikkaa, varsinkin jos sitä myydään samalla hinnalla (joka varmaan selviää piakkoin).
No kyllä sikälimikäli tuo "toiminnallisuus" on ERILLINEN ohjelma jota käyttöjärjestelmä ei tarvitse toimiakseen. Windowshan on käyttöjärjestelmä, ei mikään multimediaelokuvahifimusiikki -ohjelmisto. Se sitten myydäänkö tätä karsittua versiota millä hinnalla, ei ole EU:sta kiinni.

btw. Tuo vastaukseni näköjään meni väärään paikkaan.... voikos täällä mitenkään poistaa tahi editoida postauksiaan?? Anteeksi newbiuteni täällä...
weicco Re: Mites :
weicco, 1.2.2005 14:36:50
Pisteet: 0
No kyllä sikälimikäli tuo "toiminnallisuus" on ERILLINEN ohjelma jota käyttöjärjestelmä ei tarvitse toimiakseen. Windowshan on käyttöjärjestelmä, ei mikään multimediaelokuvahifimusiikki -ohjelmisto. Se sitten myydäänkö tätä karsittua versiota millä hinnalla, ei ole EU:sta kiinni.
CD-soitin ei ole autossa pakollinen. Maksatko silti hinnan autosta + CD-soittimesta, vaikka myyjä ei laitakaan soitinta autoon kiinni? Minä ainakin haluan soittimen autoon...
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 14:49:28
Pisteet: 0
CD-soitin ei ole autossa pakollinen. Maksatko silti hinnan autosta + CD-soittimesta, vaikka myyjä ei laitakaan soitinta autoon kiinni? Minä ainakin haluan soittimen autoon...
No en tietenkään... Maksan autosta ja jos haluan erikseen cd-soittimen, maksan siitä erikseen.

Kyse nyt vaan ei ole siitä mitä mitä windows maksaa, vaan siitä saako microsoft pultata siihen oman ohjelmansa ja näin ajaa muut mediaohjelmien valmistajat markkinoilta...
feenix Re: Mites :
feenix, 1.2.2005 14:58:40
Pisteet: 0
Kyse nyt vaan ei ole siitä mitä mitä windows maksaa, vaan siitä saako microsoft pultata siihen oman ohjelmansa ja näin ajaa muut mediaohjelmien valmistajat markkinoilta...
Olen jo aiemmin heittänyt linkkejä artikkeleihin jotka kertovat maailman suurimpien konevalmistajien laittavan esiasennettuina muitakin soittimia. Näihin kuuluivat muunmuassa Compaq, HP ja Dell (arkistohaku ei löytänyt tuota). Näiden yhteenlaskettu markkinaosuus on aika iso kuluttajien kesken, joten mitenköhän voi sanoa ettei kuluttajilla ole tähänkin asti ollut valinnanvaraa? Mutta turhahan tästä on vatvoa. Kuluttaja maksaa silti sen mediasoittimen kehityskustannukset hinnassa, nyt vain ei saa sitä. Ja tämä on sitten hienoa.
Re: Mites :
T-LintU, 1.2.2005 18:08:59
Pisteet: 0
Kuluttaja maksaa silti sen mediasoittimen kehityskustannukset hinnassa, nyt vain ei saa sitä. Ja tämä on sitten hienoa.
Luulisin moisen olevan ilmaiseksi jaossa heidän sivuiltaan - Mitä se on muuten nytkin. Uudessa tilanteessa sitä ei vaan asenneta käyttöjärjestelmän mukana väkisin. Tuskin siitä rahaa kehtaavat pyytää?
feenix Re: Mites :
feenix, 1.2.2005 21:13:19

Eli kehittivät ilmaiseksi kun eivät rahaa ota?

Kuten sanoin, kansa maksaa tuotteesta, mutta ei saa sitä muuta kuin tuhlaamalla aikaa ja vaivaa lataamalla. Tai sitten eivät osaa ladata sitä, vaan saavat jonkun toisen, joka ei välttämättä ole edes hyvä. Mutta kun EU on sitä mieltä että se on parempi, näin pitää olla.

Kyllä minä tiedän paremmin mikä minulle on hyvä, mutta näköjään EU ei sitä ymmärrä.
alien Re: Mites :
alien, 1.2.2005 21:39:10
Pisteet: 0
Kyllä minä tiedän paremmin mikä minulle on hyvä, mutta näköjään EU ei sitä ymmärrä.
Osuit ensimmäisessä lauseessasi naulan kantaan. Minäkin tiedän mikä on minulle hyvä ja siksi en halua, että minulle PAKOLLA tuodaan koneeseen sellaista mitä minä en sinne halua. Jokainen osaa hakea sen itse jos tarvitsee.
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 15:07:59
Pisteet: 0
Nämä mediasoittimet ei varmaankaan ole konevalmistajien itse tekemiä. Nämä valmistajat ei siis oletettavasti (?) itse paljoakaan hyödy niiden asentamisesta koneisiinsa. Eivätköhän ne ole mukana lähinnä mainosarvon vuoksi... siis enemmän ohjelmia listattavaksi tuotetietoihin. Tosin varmasti kyllä ajatellaan ostajankin etuja tarjoamalla ohjelmia koneen mukana. Tässä ei olekkaan ongelmaa. Ongelma on siinä, että microsoft lisää OMAN ohjelmansa.
feenix Re: Mites :
feenix, 1.2.2005 21:12:04
Pisteet: 0
Nämä mediasoittimet ei varmaankaan ole konevalmistajien itse tekemiä. Nämä valmistajat ei siis oletettavasti (?) itse paljoakaan hyödy niiden asentamisesta koneisiinsa. Eivätköhän ne ole mukana lähinnä mainosarvon vuoksi... siis enemmän ohjelmia listattavaksi tuotetietoihin.
Niin, sillä ei olekaan merkitystä.

Tosin varmasti kyllä ajatellaan ostajankin etuja tarjoamalla ohjelmia koneen mukana. Tässä ei olekkaan ongelmaa. Ongelma on siinä, että microsoft lisää OMAN ohjelmansa.
Ongelma on EUn ja syytteiden mukaan juuri se, että muut eivät saa markkinaosuuksia. Silti niiden muiden tuotteet löytyvät isosta osasta myytyjä koneita. Eli kyseessä ei ole se, vaan se, että MS on iso, sen voi laittaa syytteeseen mistä vain, kunhan on rahan kiilto silmissä.

Kansa siis saa useamman mediasoittimen, mutta näyttää syytteiden mukaan siltä, että kansa haluaa käyttää WMP:tä. Mutta se ei käy, otetaan se pois kansalta. Katsotaanpa vain asentavatko HP, Dell, IBM ja kumppanit silti valmiiksi sen WMP:n käyttäjille vai miten käy. Tuskin EU sitä saa kieltää, jos kerran saavat asentaa iTunesin ja Realinkin.
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 21:34:31
Pisteet: 0
Ongelma on EUn ja syytteiden mukaan juuri se, että muut eivät saa markkinaosuuksia. Silti niiden muiden tuotteet löytyvät isosta osasta myytyjä koneita. Eli kyseessä ei ole se, vaan se, että MS on iso, sen voi laittaa syytteeseen mistä vain, kunhan on rahan kiilto silmissä. Kansa siis saa useamman mediasoittimen, mutta näyttää syytteiden mukaan siltä, että kansa haluaa käyttää WMP:tä. Mutta se ei käy, otetaan se pois kansalta. Katsotaanpa vain asentavatko HP, Dell, IBM ja kumppanit silti valmiiksi sen WMP:n käyttäjille vai miten käy. Tuskin EU sitä saa kieltää, jos kerran saavat asentaa iTunesin ja Realinkin.
Missähän on sellainen tilasto josta näkyy kansan (koko EU:n alueella) haluavan juuri WMP:n? Itse en ole sellaisesta tilastota kuullut.

Tietenkin tietokonevalmistajat saavat laittaa iTunesia tai Realia koneisiinsa. Homman jujuhan on siinä, että microsoft voi windowsin avulla levittää soitintaan tavalla, mihin muut valmistajat eivät pysty. Samalla microsoft myös kytkykauppaa omaa musiikkipalveluaan.

Se että tietokone valmistajat laittavat kilpailevia softia koneisiinsa, ei ole tarpeeksi suuri lisä niiden levikkiin verrattuna WMP:n leviämiskanavaan (siis windowssiin). Kaikkien näiden koneiden mukana tulee joka tapauksessa windows ja samalla WMP. Sitten vielä mukaan windowsin kaupan hyllystä ostettavat kopiot...
Saltsa Re: Mites :
Saltsa, 1.2.2005 15:55:30
Pisteet: 0
CD-soitin ei ole autossa pakollinen. Maksatko silti hinnan autosta + CD-soittimesta, vaikka myyjä ei laitakaan soitinta autoon kiinni? Minä ainakin haluan soittimen autoon...
No en tietenkään... Maksan autosta ja jos haluan erikseen cd-soittimen, maksan siitä erikseen.
Kyse nyt vaan ei ole siitä mitä mitä windows maksaa, vaan siitä saako microsoft pultata siihen oman ohjelmansa ja näin ajaa muut mediaohjelmien valmistajat markkinoilta...
Et kyllä maksa erikseen. Taitaa nykyään olla ihan niin, että autossa tulee radio/cd-soitin ihan pakosti. Halusi sitä tai ei. Ainakin joissain merkeissä/malleissa.
alien Re: Mites :
alien, 1.2.2005 16:38:00
Pisteet: 0
Et kyllä maksa erikseen. Taitaa nykyään olla ihan niin, että autossa tulee radio/cd-soitin ihan pakosti. Halusi sitä tai ei. Ainakin joissain merkeissä/malleissa.
Aivan ja se radio soittaa ihan kaikkia asemia tasapuolisesti. Entäs jos se radio soittaisi vain sellaisia asemia, joissa mainostetaan käyttämääsi automerkkiä? ;)
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 15:59:51
Pisteet: 0
Et kyllä maksa erikseen. Taitaa nykyään olla ihan niin, että autossa tulee radio/cd-soitin ihan pakosti. Halusi sitä tai ei. Ainakin joissain merkeissä/malleissa.
No autottomana ja rahavajaudesta kärsivänä en ole pahemmin autoja ostanu (uusia tai vanhoja). Myönnettäköön vajaavaiset tietoni siitä mitä autoissa tulee mukana ja mitä ei.

Tämä auton mukana tuleva soitin kuintenkaan tuskin on autonvalmistajan oma. Vai tekeekö toyotat ja audit ynnä muuta autovalmistajat soittimensa itse?
jst Re: Mites :
jst, 4.2.2005 16:28:02
Pisteet: 0
Tämä auton mukana tuleva soitin kuintenkaan tuskin on autonvalmistajan oma. Vai tekeekö toyotat ja audit ynnä muuta autovalmistajat soittimensa itse?
Taitaa niissä soittimissa yleensä etupanelissa lukea autonvalmistajan nimi, vaan itse soitin on alihankittu. Jos MS:n Mediaplayer , tai joku muu komponentti, olisi alihankittu, niin kyllä näihin alihankittuihinkin komponentteihin pätee ihan samat säännöt kuin itse tekemiin. Ja kyllähän Ladan mukana tulevan soittimen takuuhuollon hoitaa Lada.
THE GOAT CAN BE CANCELLED
Saltsa Re: Mites :
Saltsa, 1.2.2005 15:06:10
Pisteet: 0
äität siis, että jos tuotteesta poistetaan joku toiminnallisuus, se on yhtä hyvä, kuin edellinen tuote, jossa toiminnallisuus oli?
No kyllä sikälimikäli tuo "toiminnallisuus" on ERILLINEN ohjelma jota käyttöjärjestelmä ei tarvitse toimiakseen.
Eli poistetaan IE, ftp, notepad, paint jne. koska eihän se käyttöjärjestelmä niitä tarvitse toimiakseen. Ohjelmien käyttö onnistuu ihan hyvin ilman noitakin lisäsoftia. Varsinkin kun ei pääse IE:llä hakemaan toista selainta koneeseen!

Mutta voisitko tarkentaa, mikä on erillinen osa käyttöjärjestelmää? Ainakin mediaplayer on ollut windowssissa kiinni jo jostain 3.1 versiosta lähtien.

Eihän siinä windowssissa tarvitse olla yhtään mitään ohjelmaa, kuten "oma tietokone" -ohjelmaakaan, joka on erillinen itse käyttöjärjestelmästä. Millä perusteella siis sanot, että sellainen "käyttöjärjestelmäpaketti", josta on poistettu ominaisuus, on yhtä hyvä kuin sellainen josta ei? Vähän sama kuin "x - r", jossa x,r reaalilukuja ja 0<r<x olisi x ;)
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 15:09:37
Pisteet: 0
Eli poistetaan IE, ftp, notepad, paint jne. koska eihän se käyttöjärjestelmä niitä tarvitse toimiakseen. Ohjelmien käyttö onnistuu ihan hyvin ilman noitakin lisäsoftia.
Noilla ohjelmilla ei nyt ihan ole vastaavia markkinoita ja kovasti kilpailevia valmistajia kuin mediasoittimilla.
S-J Re: Mites :
S-J, 1.2.2005 13:57:34
Pisteet: 0
äität siis, että jos tuotteesta poistetaan joku toiminnallisuus, se on yhtä hyvä, kuin edellinen tuote, jossa toiminnallisuus oli? Onpa sumeaa logiikkaa, varsinkin jos sitä myydään samalla hinnalla (joka varmaan selviää piakkoin).
No kyllä sikälimikäli tuo "toiminnallisuus" on ERILLINEN ohjelma jota käyttöjärjestelmä ei tarvitse toimiakseen. Windowshan on käyttöjärjestelmä, ei mikään multimediaelokuvahifimusiikki -ohjelmisto. Se sitten myydäänkö tätä karsittua versiota millä hinnalla, ei ole EU:sta kiinni.l
se30 Vielä kun
se30, 1.2.2005 14:49:47
Pisteet: 0
saisivat IE:n irti systeemistä.
Sinä päivänä marssin kauppaan ja annan Ms:lle rahallista tukea.
daimoni Re: Vielä kun
daimoni, 1.2.2005 14:56:04
Pisteet: 0
saisivat IE:n irti systeemistä. Sinä päivänä marssin kauppaan ja annan Ms:lle rahallista tukea.
Outlook myös. Eipä joo ennen kyllä kiinnosta.
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
feenix Re: Vielä kun
feenix, 1.2.2005 15:01:48
Pisteet: 0
saisivat IE:n irti systeemistä. Sinä päivänä marssin kauppaan ja annan Ms:lle rahallista tukea.
Outlook myös. Eipä joo ennen kyllä kiinnosta.
Ai hitsi, olenko missannut jotain? En näe Outlookia missään asennuslevyillä, onko nää viallisia?!?

(Joo, okei, ei saisi mutta pakko on kun taas tulee tätä kommentointia)

Jos itse olisin MS, tekisin todellakin käyttiksestä sellaisen version ettei siinä tule mitään mukana, ei edes FTP-ohjelmaa saati selainta. Sitten saisi kuluttajat miettiä mistä hankkivat sen paremman selaimen ja muut softat, kun kerran te haluatte ettei niille saa antaa minkäänlaisia välineitä. Ehdottakaapa muuten MS:lle että te käytte ilmaiseksi asentamassa kaikkiin koneisiin vaihtoehtoselaimen oman mielenne mukaan ja tuette sitä. Katsotaanpa miten käy, voisivat vaikka suostuakin. Mutta eipä taida olla pokkaa tehdä moista, ei yhteisössä riitä rahkeet tuohon. Tuotteetkin kun on mitä sattuu.

Laittakaa ihmeessä Thunderbird OE:n tilalle, sillä pystyy jopa tekemään sen että se sanoo lähettävänsä viestin nyysseihin, mutta sen sijaan vain kadottaa viestin sanomatta mitään virhettä. Toimivaa!
daimoni Re: Vielä kun
daimoni, 1.2.2005 19:10:24
Pisteet: 0
Ai hitsi, olenko missannut jotain? En näe Outlookia missään asennuslevyillä, onko nää viallisia?!? (Joo, okei, ei saisi mutta pakko on kun taas tulee tätä kommentointia)
Outlookin tosiaan taitaa saada pois. IE:tä ei.

Kyse ei ole siitä tuleeko nuo mukana vai ei, vaan _saako ne poistettua_.

Siinä vaiheessa kun tosissaan saan customoida Windows- asennukseni enkä vain valita piilotetaanko IE:n pikakuvake työpöydältä vai ei, lupaan kokeilla uusiksi.
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
feenix Re: Vielä kun
feenix, 1.2.2005 21:07:55
Pisteet: 0
Outlookin tosiaan taitaa saada pois. IE:tä ei. Kyse ei ole siitä tuleeko nuo mukana vai ei, vaan _saako ne poistettua_.
Tuota, miksi asentaa Outlook jos sitä ei halua? Ei kukaan pakota sitä ostamaan ja asentamaan.

Siinä vaiheessa kun tosissaan saan customoida Windows- asennukseni enkä vain valita piilotetaanko IE:n pikakuvake työpöydältä vai ei, lupaan kokeilla uusiksi.
Älä turhaan, osaat paljon paremmin puhua mutua, luuloja ja FUDia näin...
daimoni Re: Vielä kun
daimoni, 2.2.2005 10:27:20
Pisteet: 0
Outlookin tosiaan taitaa saada pois. IE:tä ei. Kyse ei ole siitä tuleeko nuo mukana vai ei, vaan _saako ne poistettua_.
Tuota, miksi asentaa Outlook jos sitä ei halua?
"Outlookin tosiaan taitaa saada pois. IE:tä ei."
Osaatko lukea? Miten saan tuon pskaselaimen pois?
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
daimoni Re: Vielä kun
daimoni, 3.2.2005 01:54:31
Pisteet: 0
Outlookin tosiaan taitaa saada pois. IE:tä ei. Kyse ei ole siitä tuleeko nuo mukana vai ei, vaan _saako ne poistettua_.
Tuota, miksi asentaa Outlook jos sitä ei halua? Ei kukaan pakota sitä ostamaan ja asentamaan.
Näinhän juuri sanoin, ja MS-peikkotyyliin toistat edelleen sitä samaa muttet kerro miten IE:n saa pois...
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
Piparkakku Re: Vielä kun
Piparkakku, 2.2.2005 10:48:41
Pisteet: 0
Tuota, miksi asentaa Outlook jos sitä ei halua? Ei kukaan pakota sitä ostamaan ja asentamaan.
*whine*
Asennusvaiheessa et saa Win98-tapaan valita haluatko sen OE:n asennettua vai ei. Se tulee automaattisesti. Saapahan sen poistaa jälkeenpäin, mutta...
Microsoft vacuum cleaner, only product not sucking, internets, 6 years, ms paint, etc.
Kommenttini yltävät +3-tasolle MS-vastaisen allekirjoitukseni takia <3
Re: Vielä kun
hiljaisuus, 2.2.2005 11:37:53
Pisteet: 0
Outlookin tosiaan taitaa saada pois. IE:tä ei. Kyse ei ole siitä tuleeko nuo mukana vai ei, vaan _saako ne poistettua_.
Siinä vaiheessa kun tosissaan saan customoida Windows- asennukseni enkä vain valita piilotetaanko IE:n pikakuvake työpöydältä vai ei, lupaan kokeilla uusiksi.
XP:ssä kumpaakaan ei saa oikeasti pois. Asennus ohjelmasta toki voi poistaa molemmat, mutta tuo optio poistaa ainoastaan kyseisten ohjelmien pikakuvakkeet. XP käyttää joitain Outlookin kirjastoja, joten sitä ei voi käsinkään poistaa.
se30 Re: Vielä kun
se30, 1.2.2005 15:35:45
Pisteet: 0
(Joo, okei, ei saisi mutta pakko on kun taas tulee tätä kommentointia)
Hyvä jos auttaa:^)

Laittakaa ihmeessä Thunderbird OE:n tilalle, sillä pystyy jopa tekemään sen että
Mutua. OE ei ole niin paha.
En usko että se touhuaa omiaan käyttäjän tietämättä.
Itse tykkään minulla_virheittä_toimivasta TB:stä.
En kyllä haluaisi sitäkään niitatuksi käyttikseen.
feenix Re: Vielä kun
feenix, 1.2.2005 21:20:24
Pisteet: 0
Itse tykkään minulla_virheittä_toimivasta TB:stä. En kyllä haluaisi sitäkään niitatuksi käyttikseen.
Kokeilepa lähettää nyyssiartikkeli siten että vaihdat identiteettisi kirjoitusruudussa sellaiseen, jota ei ole liitetty nyyssitiliin. TB sanoo lähettävänsä viestin, mutta ei lähetä sitä minnekään, ei talleta sitä lähetettyihin eikä muualle, eikä anna virhettä. Toimivaa, eikö?

Miksiköhän siinä valintalistassa on kaikki identiteetit, kun niitä ei kuitenkaan voi käyttää. Suunnittelijan kukkanen taas vaihteeksi. Valitettavasti näitä täynnä on niin monet softat. Voisin itse asiassa väittää että suurin ongelma ouppensoursessa on virheilmoitusten puute tai taso. Joko väitetään tekevänsä jotain, muttei oikeasti tehdä, tai sitten kaadutaan/lopetetaan ohjelma sanomatta miksi. Mitä sitä turhaan kertomaan...

(Lipsahtaa pian OT:ksi, ehkä ei jatketa?)
daimoni Re: Vielä kun
daimoni, 2.2.2005 10:29:09
Pisteet: 0
Itse tykkään minulla_virheittä_toimivasta TB:stä. En kyllä haluaisi sitäkään niitatuksi käyttikseen.
Kokeilepa lähettää nyyssiartikkeli siten että vaihdat identiteettisi ...
Kokeileppa informoida kehittäjiä reportoimalla bugi. Tai korjaa itse, open source power!
Bugireportin tekeminen ei iso vaiva ole. Ei tarvitse itkeä sitten ja varmasti korjataan jos oikeaa vikaa on.
"Minusta on viime aikoina daimonin kommentteja lukeneena alkanut muutenkin tuntua, että äijä kuvittelee olevansa joku jumalhahmo, jonka sana on totuus ja laki."
-- Anonyymi kommentoija
Zetbo Re: Vielä kun
Zetbo, 1.2.2005 22:03:00
Pisteet: 0
Itse tykkään minulla_virheittä_toimivasta TB:stä. En kyllä haluaisi sitäkään niitatuksi käyttikseen.
Kokeilepa lähettää nyyssiartikkeli siten että vaihdat identiteettisi kirjoitusruudussa sellaiseen, jota ei ole liitetty nyyssitiliin. TB sanoo lähettävänsä viestin, mutta ei lähetä sitä minnekään, ei talleta sitä lähetettyihin eikä muualle, eikä anna virhettä. Toimivaa, eikö?
Miksiköhän siinä valintalistassa on kaikki identiteetit, kun niitä ei kuitenkaan voi käyttää. Suunnittelijan kukkanen taas vaihteeksi. Valitettavasti näitä täynnä on niin monet softat. Voisin itse asiassa väittää että suurin ongelma ouppensoursessa on virheilmoitusten puute tai taso. Joko väitetään tekevänsä jotain, muttei oikeasti tehdä, tai sitten kaadutaan/lopetetaan ohjelma sanomatta miksi. Mitä sitä turhaan kertomaan...
(Lipsahtaa pian OT:ksi, ehkä ei jatketa?)
Toivottavasti olet informoinut kehittäjiä tuosta ongelmasta.
alien Re: Vielä kun
alien, 1.2.2005 16:27:19
Pisteet: +1
En usko että se touhuaa omiaan käyttäjän tietämättä.
Että mitä?! Mitenkäs esim "I love you" levisi ympäri maailman? Se jakeli itsensä OE:n kautta eteenpäin osoitekirjan avulla. Ja omistajalta ei tasan kysytty yhtään mitään lupaa lähetykseen.
se30 Re: Vielä kun
se30, 1.2.2005 16:37:59
Pisteet: 0
Että mitä?! Mitenkäs esim "I love you" levisi ympäri maailman? Se jakeli itsensä OE:n kautta eteenpäin osoitekirjan avulla. Ja omistajalta ei tasan kysytty yhtään mitään lupaa lähetykseen.
Oookei.
Jotenkin sain sellaisen käsityksen että IE:n aukko oli tuohon syypää.
serpentine Re: Vielä kun
serpentine, 1.2.2005 15:52:04
Pisteet: 0
saisivat IE:n irti systeemistä. Sinä päivänä marssin kauppaan ja annan Ms:lle rahallista tukea.
Se päivä kun koittaa, niin minä ostan windowsin!
Patoutunutta skitsofreniaa.
Opteron
Opteron, 1.2.2005 12:09:53
Pisteet: 0
Windows XP Lite, ja hintahan pysyy samana jolloin kukaan ei tuota osta.
Kolminkertainen eläköön huuto EU:n verovarojen käytölle. :)
Varasta huijaripankkien kaistaa. http://aa419.org/vampire/ladvampire.php
(Muista ottaa selaimen cache pois käytöstä).
meuno ..
meuno, 1.2.2005 00:42:36
Pisteet: 0
mikäs siinä nyt niin vaikiaa on. Ottaisivat suoraan mallia näytönohjain markkinoilta. Windows XP LE, tai SE tai XT jne. Jokin hienolta kuulostava lyhenne, jonka tarkempi tutkiminen vasta paljastaa totuuden. Ja kukapa niitä tutkii..
eol Re: ..
eol, 1.2.2005 08:22:44
Pisteet: 0
Windows LE onhan Radeon LE:kin se huonompi, eli hitaampi :) Mutta siis Microsoftihan voisi esim tarjota siihen Media playeriä erillisellä cd:llä, samaan tyyliin kuin SP2 tuli Ei se iso homma ole saada asennettua jos sitä oikeasti haluaa käyttää.
matpak Varoitus
matpak, 1.2.2005 16:12:30
Pisteet: 0
Tästä EU:n määräyksestä Media Playerin poistamisesta ei ole kysymys pelkästään sen ohjelma-alan kilpailusta. Sen tärkein merkitys on olla varoitus Microsoftille asemansa väärinkäytöstä. Aiemmin ei mitään konkreettista saatu "keksittyä", joten mediasoittimet sopivat tähän tehtävään hyvin. Nyt on näytetty esimerkki aseman väärinkäytön sanktioista jotta Microsoft olisi varuillaan tulevaisuudessa.
mizaru, kikazaru, iwazaru.
unbloated
hooligan, 1.2.2005 07:27:02
Pisteet: 0
"Olisiko hyvä ehdotus "windows unbloated"

Ei taida ihan vielä unblouttautua mediaplayerin poistolla :)

Mutta vakavammin Eipä tässä kait muusta loppujen lopuksi ole kyse kuin Microsoftilla rahastamisesta.