Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 28.3.2006

Microsoft mukaan ODF-standardia määrittelevään ryhmään

Microsoft on liittynyt komiteaan, jonka tavoitteena on tehdä OpenDocument-formaatista kansainvälinen standardi. INCITS/V1 Technical Committee toimii International Organization for Standardizationin (ISO) alaisena. Ohjelmistojätin liittyminen komiteaan on kuitenkin nähty jo huonona asiana, vaikka yleensä Microsoftia on nimenomaan haluttu mukaan avointen tiedostoformaattien kehitykseen. Groklaw-verkkosivun ylläpitäjä Pamela Jones pelkää, että Microsoft haluaa sabotoida ODF:n kehitystä. "Heidän ei tarvitse kuin hidastaa ODF:n kehitystä, ylläpitää keskustelua, tehdä tilannekatsauksia, dokumentaatiota, selvityksiä jne", kirjoittaa Jones.

Microsoft kiistää Jonesin väitteet. Yhtiö kertoo edustajansa Jim Thatcherin liittyneen komiteaan puhtaasti kehittämään tiedostoformaattia. "Hänen mukana olollaan tässä ryhmässä ei ole vaikutusta ODF-standardin edistymiseen", Microsoftin standardiosaston johtaja Jason Matusow ilmoitti lausunnossaan. Kyseessä on toinen askel avoimien tiedostoformaattien suuntaan Microsoftilta lyhyen ajanjakson sisään. Hiljattain yhtiö ilmoitti Open XML Formats Developer Groupin perustamisesta. Nyt Open XML -ryhmässä on jo 39 yhtiötä mukana, mm. Apple, Intel ja Toshiba.

Lue juttu K2, 28.3.2006 00:41. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 13 uutta / 13 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Me ehkä parempi näin
Me, 28.3.2006 08:02:33
Pisteet: 0
Ehkä on jopa parempi että Microsoft liittyy yhteiseen kehitysfoorumiin kuin kehittäisi jälleen jotain omia formaattejaan jotka sotkisivat taas yhteensopivuuden muiden sovellusten kanssa.

Jos Microsoft haluaa jotain ihmeellistä kehittää tiedostoformaattiin on se hyvä käydä hyväksyttämässä jossakin kehitysfoormuissa ennen kuin mitään paperilta koodiksi muutettaisiin.
"Kaikki on sanottu jo, mutta koska kukaan ei kuuntele, meidän on palattava ja aloitettava taas alusta (André Gide)"
njoo.. eletään pois..
www.granstrom.info
feenix Re: ehkä parempi näin
feenix, 28.3.2006 12:17:09
Pisteet: 0
Jos Microsoft haluaa jotain ihmeellistä kehittää tiedostoformaattiin on se hyvä käydä hyväksyttämässä jossakin kehitysfoormuissa ennen kuin mitään paperilta koodiksi muutettaisiin.
Ja kun on vähän tonkinut tuota ODF:ää niin se voisi hyvinkin tarvita MS:n pitempää kokemusta tiedostoformaateista ja muista. Näkee nyt miten käy, itse en ainakaan usko että tässä mitään viivytystaktiikkaa yritetään käyttää.

Samaahan itkettiin aikanaan MPEG4:n kanssa, MS mukana -> pitää lisenssimaksut ylhäällä ja saa myytyä omaa WMV:tään. Mutta eipä MS paljoa siellä sano lisenssien hintoihin mitään, muiden patentteja ja muita siellä enemmän on ja he sitä rahaa haluavat. Ja hyvinhän MPEG4 on kehittynyt, MS jopa aikoinaan teki referenssitoteutukset jonka pohjalta taisi DivX:kin omiaan viritellä.
Re: ehkä parempi näin
mcp, 28.3.2006 15:03:12
Pisteet: 0
Ehkä on jopa parempi että Microsoft liittyy yhteiseen kehitysfoorumiin kuin kehittäisi jälleen jotain omia formaattejaan jotka sotkisivat taas yhteensopivuuden muiden sovellusten kanssa.
no juu ja ei
Microsofthan oli mukana kehittämässä XML:ääkin ja meni tekemään siihen ihan ikioman scemansa, pikkumuutoksen/lisäyksen, jonka vielä patentoikin ja nimesi koko virityksensä todella hämäävästi Open XML:ksi!!! jota yrittää standardoida, vaikka onkin varannut patentin avulla itselleen oikeuden hallita siihen mahdollisesti tehtäviä muutoksia... Open XML EI siis ole vapaa ja avoin kaikille, niin kuin standardin pitäisi olla.

Pelkkää silmän lumetta ja 'lukutaidottomien' harhaanjohtamista nekin puheet! niin miksi sen mukaantulo nyt johtaisi johonkin parempaan - todennäköisesti vain käsittelyn jarrutukseen, jotta saisi omat hakemuksensa edelle. Kahta erilaista standardia kun ei Ecmakaan taida hyväksyä...
feenix Re: ehkä parempi näin
feenix, 28.3.2006 15:55:50
Pisteet: 0
Microsofthan oli mukana kehittämässä XML:ääkin ja meni tekemään siihen ihan ikioman scemansa, pikkumuutoksen/lisäyksen, jonka vielä patentoikin ja nimesi koko virityksensä todella hämäävästi Open XML:ksi!!! jota yrittää standardoida, vaikka onkin varannut patentin avulla itselleen oikeuden hallita siihen mahdollisesti tehtäviä muutoksia... Open XML EI siis ole vapaa ja avoin kaikille, niin kuin standardin pitäisi olla.
Ja PEE-mylly jauhaa, vielä kun jotain faktojakin olisi takana niin...
weicco Groklaw
weicco, 28.3.2006 08:41:35
Pisteet: 0
Groklaw on kyllä menettänyt vuosien saatossa objektiivisuutensa. Siellä on kovasti vallalla käsitys, että MS on rahoittanut SCO:n oikeuskampanjaa IBM:ää, Linuxia ja koko maailmaa vastaan. Tätä toitotetaan joka keskustelussa, vaikka asialle ei ole saatu mitään todisteita. On totta, että MS maksoi SCO:lle rahaa, mutta käsittääkseni he saivat myös jotain lisenssejä vastineeksi. Voihan tämä pitää toki paikkaansakin, mutta moisen tiedon levittäminen ilman todisteita on sitä kuuluisaa FUD:ia.

Ja itse uutisesta. Miksei MS olisi mukana foorumissa, jonka lopputulos voi koskettaa merkittävästi yhtiötä? MS on ollut vuosien saatossa mukana monessa vastaavanlaisissa tapauksissa ja on ollut mukama mm. tukemassa XML:n kehitystä.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
se30 Re: Groklaw
se30, 28.3.2006 15:25:53
Pisteet: 0
Groklaw on kyllä menettänyt vuosien saatossa objektiivisuutensa.
Voi veikkoset, vuosien saatossa objektiivisuudestaan on joutunut monikin luopumaan.

Kyllähän Ms rahoitti ja sai vastikkeensa, mitä se sitten olikin.
So not. Ms:llä on oikeus mättää rahansa minne haluaa.

Joo. FUDia tapaus SCO:n tiimoitla on ollut liikkeellä:)
Re: Groklaw
jurpo, 29.3.2006 00:00:29
Pisteet: 0
Ja itse uutisesta. Miksei MS olisi mukana foorumissa, jonka lopputulos voi koskettaa merkittävästi yhtiötä? MS on ollut vuosien saatossa mukana monessa vastaavanlaisissa tapauksissa ja on ollut mukama mm. tukemassa XML:n kehitystä.
Pörssiyhtiön tavoite on markkina-aseman kasvattaminen/ylläpitäminen. Nyt kuitenkin MS on mukana ODF.ssä, jonka yleistymisen (epäsuora) todennäköinen vaikutus on MS:n markkinaosuuden väheneminen. Kuinka selität tämän paradoksin?

weicco Re: Groklaw
weicco, 29.3.2006 08:12:13
Pisteet: 0
Pörssiyhtiön tavoite on markkina-aseman kasvattaminen/ylläpitäminen. Nyt kuitenkin MS on mukana ODF.ssä, jonka yleistymisen (epäsuora) todennäköinen vaikutus on MS:n markkinaosuuden väheneminen. Kuinka selität tämän paradoksin?
En näe asiassa mitään outoa. Jos puolet maailmasta omaksuu ODF:n suoltaman formaatin, on MS:n etu, että he ovat alusta alkaen mukana asioissa ja pystyvät kenties ensimmäisenä julkaisemaan sovelluksen, joka käyttää kyseistä formaattia.
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
juhtolv Re: Groklaw
juhtolv, 31.3.2006 02:16:01
Pisteet: 0
En näe asiassa mitään outoa. Jos puolet maailmasta omaksuu ODF:n suoltaman formaatin, on MS:n etu, että he ovat alusta alkaen mukana asioissa ja pystyvät kenties ensimmäisenä julkaisemaan sovelluksen, joka käyttää kyseistä formaattia.
repeämys++; :-D Myöhäistä! KOffice kerkesi ekana ja nyt myös OpenOffice.org käyttää sitä jo. Hajotkaa siihen!
Juhapekka "naula" Tolvanen * http://iki.fi/juhtolv/
Re: Groklaw
jurpo, 29.3.2006 20:15:06
Pisteet: 0
En näe asiassa mitään outoa.
Onko toteamuksessa "lentävä lehmä" mitään outoa.

Jos puolet maailmasta omaksuu ODF:n suoltaman formaatin, on MS:n etu, että he ovat alusta alkaen mukana asioissa ja pystyvät kenties ensimmäisenä julkaisemaan sovelluksen, joka käyttää kyseistä formaattia.
Niin _jos_ omaksuu. Kumpi tulevaisuuden tila on MS:lle parempi: tilanne jossa formaattien ODF/MSOffice suhde on 50/50 vai 1/99? Kumpaan tilanteeseen MS:n tulisi nykyhetken toimillaan pyrkiä?
Re: Groklaw
Sonobana, 28.3.2006 13:05:02
Pisteet: 0
Siellä on kovasti vallalla käsitys, että MS on rahoittanut SCO:n oikeuskampanjaa IBM:ää, Linuxia ja koko maailmaa vastaan.
Eikö se ole? Ei tietenkään virallisesti, mutta jollain tavalla kumminki.
weicco Re: Groklaw
weicco, 28.3.2006 14:28:13
Pisteet: 0
Eikö se ole? Ei tietenkään virallisesti, mutta jollain tavalla kumminki.
Kukaan ei tunnu tietävän, mutta kaikilta tuntuu löytyvän jonkinlaista "faktaa." Mutta FUD:ia on aina niin hauska levittää, onhan sana vapaa!
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: Groklaw
Sonobana, 28.3.2006 16:14:38
Pisteet: 0
Eikö se ole? Ei tietenkään virallisesti, mutta jollain tavalla kumminki.
Kukaan ei tunnu tietävän, mutta kaikilta tuntuu löytyvän jonkinlaista "faktaa." Mutta FUD:ia on aina niin hauska levittää, onhan sana vapaa!
Tästähän oli taas joku it-uutinenki silloinkun oli vielä ajankohtaista, ei vain jaksa alkaa tonkimaan.