Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Keskiviikko, 10.10.2001

Microsoft päästää Windows NT Server 4.0 -käyttöjärjestelmän eläkkeelle

Microsoft vähentää tukeaan viisi vuotta vanhalle Windows NT -käyttöjärjestelmälle. Yritys lopetti viime viikolla yrityksille suunnatun Windows NT Volume Licensing -lisenssiohjelman. Jälleenmyyjät jatkavat edelleen Windows NT:n myyntiä, mutta yritykset jotka haluavat hankkia useita NT 4.0 lisenssejä kerralla joutuvat vastedes hankkimaan Windows 2000 -lisenssin jokaista asennettua Windows NT 4.0 -käyttöjärjestelmää kohti. Microsoftin edustajan mukaan Windows 2000:n kysyntä on ollut tasaisessa kasvussa samalla kun NT 4:n kysyntä on laskenut.

Gartnerin analyytikon Tom Bittmanin mukaan palvelinkäyttöjärjestelmien tuen loppumisesta tulisi ilmoittaa asiakkaille kolme tai neljä vuotta ennen tuen päättymistä. Nyt tuki häviää 18 kuukaudessa. Asiakkaat eivät hänen mukaansa edellytä tuotteelta vuosikymmeniä kestävää tukea, mutta käytännön syistä varoitus tuen päättymisestä tulisi antaa riittävän ajoissa.

Lue juttu oma, 10.10.2001 11:38. Lähde: Computerworld
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 15 uutta / 15 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Onko NT4 todella out ?
Anonyymi kommentoija, 10.10.2001 15:48:54
Pisteet: +1
Ei meidän lafkassa ainakaan ole hyökätty NT 4:sta minnekään, se kun toimii ihan hyvin. Jotenkin tuollainen tuen loppuminen kertoo enemmän MS:n kassavajeesta (siis suhteellisesti ajatellen ;-) kuin todellisesta asiakaskunnan siirtymisestä Windows 2000:een.
Voi tietenkin olla, että olemme härmän hitaimpia...
jii Re: Onko NT4 todella out ?
jii, 11.10.2001 09:29:16
Pisteet: +1
Voi tietenkin olla, että olemme härmän hitaimpia...
Idea on varmaan se, että kun NT:n tuki lopetetaan, voidaan siirtää resursseja uusien tuotteiden tukeen/kehittämiseen. Okei, miksei vanhoja tuotteita tuettaisi ja huolehdittaisi että softa pyörii.. Ongelma ei taida vaan olla ainoastaan softa vaan laitteistoympäristö. Porukka alkaa vinkumaan esim. "miksei täs NT:s toimi USB2, paska softa" joten on selkeämpää vain kertakaikkiaan lopettaa tuki.

Näinniinku softabisneksen näkökulmasta ajatellen :)
Re: Onko NT4 todella out ?
Anonyymi kommentoija, 11.10.2001 09:48:19
Pisteet: 0
Ongelma ei taida vaan olla ainoastaan softa vaan laitteistoympäristö. Porukka alkaa vinkumaan esim. "miksei täs NT:s toimi USB2, paska softa" joten on selkeämpää vain kertakaikkiaan lopettaa tuki. Näinniinku softabisneksen näkökulmasta ajatellen :)
miksei täs NT4:s toimi firewire... siis lisäkortilla joka kustantaa alle tonnin. 300,- maksava maxtorin korttikin täyttäisi tarpeen - siis jos se toimisi ;)
popeIV markkinointi konsti tuokin
popeIV, 10.10.2001 21:54:28
Pisteet: +1
Juuri kuluneella viikolla työpaikassani tutkailimme erinlaisia vaihtoehto palvelin järjestelmäksi. Valitsimme nt4 ja hankimme sen. Ei kukaan siinä vaiheessa kertonut etttä sen tuki päättyy. Tuntuu hiemman harhauttavalta. Toisaaltaan päätös miksi valitsimme NT 4 eikä win 2000 oli selkeä 80% pk sektorin firmoista joidenka kanssa olen tekemisissä on nt4, noin 15% novell, 4% linux ja olisko 1% 2000:n.
Ei yrityksille ole tärkeää vaihtaa perustoimintona olevaa file serveriä joka hemmetin viides vuosi. Kyseessä on mittava investointi eikä pelkän version takia siihen kannata satsata. Se että tuki lopetetaan on kiristyksen omaista.
Elekroniikka takuu määritteissäkin velvoitetaan valmistajaa / maahantuojaa pitämään osia ja ylläpitoa julkaisusta 10 vuoden ajan. Autoonkin joka on 20 vuotta vanha saa huoltoa, tukea ja osia.
Vaihtuuko mikkisoftan "hulto" niin usein että vanha ammattitaito menee mukana vai onko kyseessä selkeä ja törkeä rahastus.
Kuluttujat / firmat voivat vaikuttaa käyttäytymisellään tulevaan suuntaan.
Tumb tuki ja lisensointi
Tumb, 10.10.2001 23:09:51
Pisteet: +1
"Jälleenmyyjät jatkavat edelleen Windows NT:n myyntiä, mutta yritykset jotka haluavat hankkia useita NT 4.0 lisenssejä kerralla joutuvat vastedes hankkimaan Windows 2000 -lisenssin jokaista asennettua Windows NT 4.0 -käyttöjärjestelmää kohti."

Tarkoittaa nimenomaan sitä että _tietyillä_ (en valitettavasti muista millä kaikilla) _lisensointimalleilla_ voi käyttää versioita alaspäin (w2k=>nt4, o2k=>o97) kuin myös eri kieliversioitakin. Tämä ei mielestäni ei mitenkään haittaa nykyisiä NT4-palvelinohjelmiston hankkijoita vaan he voivat myöhempänä ajankohtana halutessaan päivittää NT4:n W2k:hon ilman lisäkustannuksia. OEM lisensseillähän tätä mahdollisuutta ei ole.

"Microsoft vähentää tukeaan"

Ei tarkoita sitä että tuki loppuu. Edelleen julkaistaan varmasti "hotfixejä" ja "security updeittejä", niinkuin hyvin pitkään julkaistiin w3.51:nkin. Lisäksi laajat tukitoiminot (knowledgebaset ja technetit) eivät häviä minnekään.

"Gartnerin analyytikon Tom Bittmanin mukaan palvelinkäyttöjärjestelmien tuen loppumisesta tulisi ilmoittaa asiakkaille kolme tai neljä vuotta ennen tuen päättymistä. Nyt tuki häviää 18 kuukaudessa"

Nyt on kyllä Tom Bittman tulkinnut ilmoituksen väärin, tai sitten minä olen ;-| .

-Tumb
Tumb Re: tuki ja lisensointi
Tumb, 10.10.2001 23:20:41
Pisteet: 0

Nyt on kyllä Tom Bittman tulkinnut ilmoituksen väärin, tai sitten minä olen ;-| . -Tumb
Luin alkuperäisen uutisen..., sektorin referointi on hieman harhaanjohtava, joten "väärin" tulkitsijoita taitaa olla yksi enemmän ;-P

-Tumb
oma Re: tuki ja lisensointi
oma, 10.10.2001 23:38:13
Pisteet: 0
Luin alkuperäisen uutisen..., sektorin referointi on hieman harhaanjohtava, joten "väärin" tulkitsijoita taitaa olla yksi enemmän ;-P
No ei ihmekään, kun tuota referoimaani tekstiä on muutettu referointini jälkeen.

"For a server, 'plenty of warning' is somewhere in the range of three to four years," Bittman added. "You don't come out and say, 'We're going to stop support in 18 months.' That's not right."

^Kappale oli ihan eri muodossa tekiessäni referaattia. Lisäksi kappaletta seuraavaa kappaletta ei silloin edes ollut, eli:

Some users predicted that they will need support for several years but would be able to manage it with advance notice in the range of 6 to 18 months.

Noh, tästä huolimatta ei referointini ole metsässä, koska Windows NT 4.0:n "definetely dead"-vaihe on kesäkuun loppu 2003, eli ei siihen nyt kovin kauan 18kk pidempää aikaa ole.
( http://www.theregister.co.uk/content/4/21981.html )
Testing