Perjantai, 12.9.2003
Microsoft vs. Burst.com -oikeudenkäynti etenee
Videokuvan siirtoteknologiaan erikoistunut Burst.com-yhtiö haastoi kesäkuussa 2002 Microsoftin oikeuteen patentoidun Burstware-tuotteen kopioimisesta Windows Media Player -soitto-ohjelmaan. Burst.com oli yrittänyt kahden vuoden ajan saada Microsoftin lisensoimaan yhtiön teknologiaa, mutta Burst.comin mukaan Microsoft käytti tämän ajan vain teknologian ja kauppasalaisuuksien varastamiseen.
Asian ensimmäinen oikeuskäsittely pidettin elokuussa 2003, eikä se sujunut Microsoftin kannalta ollenkaan hyvin. Microsoftin lakimiesten Burst.comille tutkimuksia varten toimittamista materiaaleista puuttui huomattava määrä sähköpostiviestejä juuri siltä noin 35 viikon ajanjaksolta, kun yhtiöt kävivät keskinäisiä neuvotteluja. Microsoftin lakimiesten mukaan sähköpostiviesteistä ei löytynyt varmuuskopioita ja ne oli poistettu myös asianosaisten tietokoneista, koska Microsoft ei pitänyt Burst.comin teknologiaa ollenkaan kiinnostavana.
Kun Burst.comin asianajajat listasivat oikeudelle 70 todistetusti yhtiöiden välillä kulkenutta sähköpostiviestiä, joita Microsoft ei ollut toimittanut tutkittavaksi, liittovaltion tuomari määräsi Microsoftin etsimään kaikki puuttuvat sähköpostiviestit.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 12.9.2003 00:54:16
- "Kappas, emmepä huomanneetkaan"
35 tuntia:
- "Backup-systeemiin iski virus"
35 päivää:
- "Kräkkeri vei yrityssalaisuuksia ja tuhosi samalla tiedostoja"
35 VIIKKOA:
- "Okei, yritimme vedättää teitä, herra tuomari."
Anonyymi kommentoija, 12.9.2003 01:17:51
Tämähän on melkein Sendo-tapauksen uusinta:
http://news.zdnet.co.uk/business/0,39020645,212795...
Anonyymi kommentoija, 13.9.2003 01:10:49
Toinen ryhmä on tutkinut ja toinen ryhmä on kehittänyt MS:n tuotetta ja nämä ryhmät eivät ole olleet tekemisissä keskenään. Ainoastaan sähköpostin välityksellä on kuvattu tuon Burstin tekniikan ominaisuudet.
Näin se homma etenee kaikissa isoissa corporaatioissa.
Anonyymi kommentoija, 13.9.2003 09:15:39
Näin se homma etenee kaikissa isoissa corporaatioissa.
Anonyymi kommentoija, 13.9.2003 14:58:12
Hypnos, 14.9.2003 04:11:52
Anonyymi kommentoija, 14.9.2003 21:38:10
Anonyymi kommentoija, 14.9.2003 21:39:36
Anonyymi kommentoija, 15.9.2003 06:42:31
Jotta asia ei menisi ihan musta valkoiseksi, myönnettäköön, että ei M$Windowskaan ihan käyttökelvoton ole ja onhan toki Linux ympäristössäkin parantamisen varaa esimerkiksi ohjelmien asennuksessa ja paketoinnissa.
Anonyymi kommentoija, 12.9.2003 10:28:45
Mielenkiintoista että jos ihminen pöllii Kalifosniassa kolmesti esimerkiksi auton, niin linnaa voi tulla elinkautinen. Mutta yhtiöt näköjään saavat tehdä mitä lystää.
Sanakirjaan pitäisi laittaa:
Microsoft = Varkaiden Kerho
Anonyymi kommentoija, 12.9.2003 15:03:21
Microsoft = Varkaiden Kerho
OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA VASTUUSSA
ERITYISISTÄ, SATUNNAISISTA,
RANGAISTUSLUONTEISISTA, EPÄSUORISTA TAI
VÄLILLISISTÄ VAHINGOISTA (MUKAAN LUKIEN
RAJOITUKSETTA HENKILÖVAHINGOT, VAHINGOT
LIIKEVOITON MENETTÄMISESTÄ, SALAISEN TAI
MUUN TIEDON MENETTÄMISESTÄ,
LIIKETOIMINNAN KESKEYTYMISESTÄ,
YKSITYISYYDEN MENETTÄMISESTÄ,
VELVOLLISUUKSIEN TÄYTTÄMÄTTÄ JÄTTÄMISESTÄ
(MUUN MUASSA VELVOLLISUUS TOIMIA
VILPITTÖMÄSSÄ MIELESSÄ JA NOUDATTAA
KOHTUULLISTA HUOLELLISUUTTA),
LAIMINLYÖNNISTÄ TAI MUUSTA
RAHALLISESTA TAI MUUNLAISESTA VAHINGOSTA),
JOTKA AIHEUTUVAT TUOTTEEN KÄYTÖSTÄ TAI
SIITÄ, ETTEI SITÄ OLE VOITU KÄYTTÄÄ, TAI
MUUTEN SEN KÄYTTÖÖN LIITTYEN,
TUKIPALVELUJEN TARJOAMISESTA TAI
TARJOAMATTA JÄTTÄMISESTÄ TAI MUUTEN TÄMÄN
KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSEN EHTOIHIN LIITTYEN,
HUOLIMATTA VALMISTAJAN TAI TOIMITTAJAN
VIRHEESTÄ, HUOLIMATTOMUUDESTA,
OIKEUDENLOUKKAUKSESTA (MUKAAN
LUKIEN LAIMINLYÖNTI), ANKARASTA VASTUUSTA
TAI SOPIMUS- TAI TAKUURIKKOMUKSESTA,
VAIKKA VALMISTAJALLE TAI TOIMITTAJALLE
OLISI ILMOITETTU VAHINKOJEN
MAHDOLLISUUDESTA.
Yllä oleva teksti on pakko hyväksyä, jos aikoo käyttää Windows XP:tä!
Aika rankaa tekstiä. Erikoisesti kiinnittää huomiota, että Microsoft sanoutuu irti kaikesta vilpittömyydestä ja kohtuullisesta huolellisuudestakin!!!
Anonyymi kommentoija, 12.9.2003 15:51:33
harmi vain ettei kyseisellä tekstillä ole Suomessa mitään lainvoimaa, jos jokin seikka siinä on
ristiriidassa lainsäädännön kanssa.
Mikäli olet ostanut alkuperäisen microsoft tuotteen, omaat käyttöoikeuden siihen eikä sinun tarvitse hyväksyä mitään erillisehtoja sen jälkeen kun olet kaupassa lyönyt rahat tiskiin.
Toki joudut I agree nappulaa klikkaamaan jotta saat se asennettua mutta se ei ole sitova sopimus lain mukaan.
Anonyymi kommentoija, 12.9.2003 17:22:41
Aika rankaa tekstiä. Erikoisesti kiinnittää huomiota, että Microsoft sanoutuu irti kaikesta vilpittömyydestä ja kohtuullisesta huolellisuudestakin!!!
lainaus oli ilmeisesti EULA:sta

- Ei minkäänlaista yksityisyyden suojaa jne.
Anonyymi kommentoija, 13.9.2003 01:09:47
Anonyymi kommentoija, 13.9.2003 07:48:45
Epäilemättä Microsoftin EULA on erittäin tarpeellinen ja tarkkaan harkittu. Onhan Microsoft jäänyt oikeudessa toistuvasti kiinni ilmiselvästä valehtelusta. Tämä Microsoft vs. Burst.com ?oikeudenkäynti lienee tuorein tapaus.
Anonyymi kommentoija, 14.9.2003 05:09:07
Anonyymi kommentoija, 14.9.2003 06:07:17
Eipä tuo Eula.txt todellakaan käsittele mitään korppujen napostelua!
Anonyymi kommentoija, 16.9.2003 05:42:32
Anonyymi kommentoija, 13.9.2003 01:13:30
Anonyymi kommentoija, 14.9.2003 04:50:28
Anonyymi kommentoija, 15.9.2003 04:55:25