Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Tiistai, 7.5.2002

Microsoftin 40 miljardin dollarin käteiskassa on maailman suurin

Vaikka IT-ala on kärsinyt pitkästä alamäestä ja yritysten osakekurssit ovat tulleet vauhdilla alaspäin, Microsoftilla voidaan olla yhdestä asiasta ylpeitä: rahan määrä käteiskassassa vain kasvaa. Microsoft tekee edelleen erinomaista tulosta, josta sen on kiittäminen saavuttamaansa lähes monopolistista markkina-asemaa. Viime vuoden lopullla yrityksellä oli rahaa käytettävissään noin 38,2 miljardia dollaria. Nykyisin määrä ylittää jo 40 miljardia dollaria, sillä kuukausittain kassaan kilahtaa noin miljardi dollaria lisää rahaa.

Jos jätetään talousalalla toimivat yritykset pois laskuista, millään muulla yrityksellä ei ole lähellekään vastaavaa määrää käteistä käytettävissään - harvalla pankillakaan on. Toiseksi suurin käteiskassa maailmassa on Intelillä, mutta senkin suuruus on vain neljäsosa Microsoftin kassasta. 40 miljardia dollaria riittäisi ostamaan koko matkustajalentokoneteollisuuden kahdesti tai 23 avaruussukkulaa. Rahalla voisi myös ostaa kaikki amerikkalaiset koripallo-, baseball-, jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueet. Varallisuutensa ansiosta Microsoftia voidaan nykyisin pitää yhtä paljon investointiyrityksenä kuin ohjelmistojen valmistajana.

Lue juttu oma, 7.5.2002 00:19. Lähde: CNN

Kommentoi juttua



Aihe

Esikatsele kommentti
Kommentit ( 0 uutta / 24 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Pakko nostaa hattua Billille
Anonyymi kommentoija, 7.5.2002 02:06:34
Pisteet: +1
Vastaa
Cheesus! Pallo pyörii ja kriittinen massa on kasvanut niin suureksi että tuollainen pääoma tulee väkisinkin jatkamaan kasvuaan jollei sille tehdä jotain ihan käsittämättömiä mokia. Oikeat sijoitukset osakkeisiin, kiinteistöihin ym. tulevat vain tuota kasvattamaan.

Tosin ihmetyttää se, että mitä järkeä noin mieletöntä käteiskassaa on pitää - talousexpertti en ole, mutta käsittääkseni silti vähintäänkin outoa ? Luulisin että tuosta kasasta kannattaisi sijoittaa varmasti ainakin 70-80 prosenttia.

Talousihmiset voisivat heittää kommenttia..
lokori Re: Pakko nostaa hattua Billille
lokori, 7.5.2002 07:51:27
Pisteet: +1
Vastaa
Cheesus! Pallo pyörii ja kriittinen massa on kasvanut niin suureksi että tuollainen pääoma tulee väkisinkin jatkamaan kasvuaan jollei sille tehdä jotain ihan käsittämättömiä mokia. Oikeat sijoitukset osakkeisiin, kiinteistöihin ym. tulevat vain tuota kasvattamaan.
Näinhän se homma etenee. Yrityksen talousvaikeudet kyllä syövät nopeasti kassaa.

Tosin ihmetyttää se, että mitä järkeä noin mieletöntä käteiskassaa on pitää - talousexpertti en ole, mutta käsittääkseni silti vähintäänkin outoa ? Luulisin että tuosta kasasta kannattaisi sijoittaa varmasti ainakin 70-80 prosenttia. Talousihmiset voisivat heittää kommenttia..
Ehkä MS:llä on suurisuuntaisia suunnitelmia jonkun hankkeen osalta tai aikomus tehdä isoja yrityostoja (kunhan oikeuskäsittely ensin rauhoittuu ja ne todetaan syyttömiksi mihinkään monopoliin).

Ainakin ne meinas ostaa Nintendon isolla rahalla pois pelikonsolibisneksestä.
Re: Pakko nostaa hattua Billille
Anonyymi kommentoija, 7.5.2002 10:08:44
Pisteet: 0
Vastaa
Ehkä MS:llä on suurisuuntaisia suunnitelmia jonkun hankkeen osalta tai aikomus tehdä isoja yrityostoja (kunhan oikeuskäsittely ensin rauhoittuu ja ne todetaan syyttömiksi mihinkään monopoliin). Ainakin ne meinas ostaa Nintendon isolla rahalla pois pelikonsolibisneksestä.
..mutta tuokin olisi hieman outo käytäntö. Yleensähän yrityskaupat rahoitetaan kuitenkin muuten kuin yrityksen kassassa olevalla rahalla. Ehkäpä ms on poikkeus juuri siksi että sillä on varaa.
Zarniwoop Re: Pakko nostaa hattua Billille
Zarniwoop, 7.5.2002 10:08:17
Pisteet: 0
Vastaa
Ehkä MS:llä on suurisuuntaisia suunnitelmia jonkun hankkeen osalta tai aikomus tehdä isoja yrityostoja . . .
. . . kuten ostaa yhdeksän USA:n osavaltion oikeuslaitokset. Muiden osavaltioiden kanssahan on jo päästy yksimielisyyteen (eli raha on jo puhunut).

Hyväntekeväisyydestä - kyllä MS on hyväntekeväisyyttä harrastanut - suurimmalti Jenkkilässä - mutta yleensä "lahoitukset" ovat edistäneet Windows markkinointia. Esimerkkinä koulut, jotka ilmoittivat hankkivansa Apple -järjestelmät saivatkin yllätttäen BG -säätiöltä suuren lahjoituksen Windows ja Office -lisenssejä ja PC -rautaa. Toimisikohan tuo Suomenkin koululaitoksessa? Vinkki...
Pineapple Re: Pakko nostaa hattua Billille
Pineapple, 7.5.2002 12:07:05
Pisteet: +1
Vastaa
Tosin ihmetyttää se, että mitä järkeä noin mieletöntä käteiskassaa on pitää - talousexpertti en ole, mutta käsittääkseni silti vähintäänkin outoa ? Luulisin että tuosta kasasta kannattaisi sijoittaa varmasti ainakin 70-80 prosenttia. Talousihmiset voisivat heittää kommenttia..
En ole talousihminen mutta olen töissä firmassa joka joutui leikkaamaan typerien investointien takia puolet henkilöstöstään pois, joten voisin sanoa että on ihan viisasta pitää vähän taskussa täppää pahanpäivän varalle. Suomessakin on nähty alan firmoja jotka investoivat 100% kaikesta täpistä mitä kassaan tulee, ja sitten kun tulee tiukkaa, ollaan potkimassa porukkaa pellolle, hakemassa riskirahaa ja tekemässä konkursseja.
Pineapple
Re: Pakko nostaa hattua Billille
Anonyymi kommentoija, 7.5.2002 14:06:07
Pisteet: 0
Vastaa
En ole talousihminen mutta olen töissä firmassa joka joutui leikkaamaan typerien investointien takia puolet henkilöstöstään pois, joten voisin sanoa että on ihan viisasta pitää vähän taskussa täppää pahanpäivän varalle.
40 miljardia ei ole vähän vaikka sitä katsoisi mitenpäin vain. Sijoitusten arvo kun yleensä nousee j niitä voidaan tarvittaessa realisoida. On eri asia jos kyseessä on firma jolla ei ole riittävää incomea ja mielettömät maailmanvalloitussuunnitelmat tms. Sellaiset voi tietty olla mikrosoftillakin mutta onpahan varaakin siihen ;)
daddymac Hmm.
daddymac, 7.5.2002 08:10:11
Pisteet: +1
Vastaa
"sillä kuukausittain kassaan kilahtaa noin miljardi dollaria lisää rahaa."

Tällaisia sanktioita ei esim. monopoliaseman väärinkäytöstä voisi määrätä, mutta mitäpä jos MS pistäisi kuukausittaisita voitoistaan vaikkapa 10% johonkin oikeasti maailmaaparantavaan tekoon kuten nälänhätää kärsivien maiden ruokkimiseen tai tappavien tautien tutkimiseen?
Tämä ainakin saisi - ellei kuluttajia niin ainakin - julkisen sektorin edustajat MS-myönteisemmäksi kun se esittäisi myös pehmeitä arvoja, ja se hyötyisi siitä samalla itsekin, kenties jotain muuta reittiä.

Tulee kovasti kyllä mieleen tuollaisista luvuista menneiden vuosien tapaus Standard Oil, joka nykyisin tunnetaan mm. General Electricsinä, General Motorsina, ja useampana vähemmän tunnettuna firmana. Tässä valossa on oikeasti vaikea kuvitella syitä joiden mukaan MS:ää ei pitäisi pilkkoa, sillä se pystyy tuollaisen käteiskassan voimin valtaamaan alan kuin alan. (hyvänä esimerkkinä parhaillaan meneillään oleva pelikonsolisota)

</antti>
Re: Hmm.
Anonyymi kommentoija, 7.5.2002 10:29:48
Pisteet: +1
Vastaa
mitäpä jos MS pistäisi kuukausittaisita voitoistaan vaikkapa 10% johonkin oikeasti maailmaaparantavaan tekoon kuten nälänhätää kärsivien maiden ruokkimiseen
Silloin se vain tuhlaisia rahojaan (tai voisi hetken näyttää hyvältä, mutta myöhemmin huomata ettei mikään muuttunutkaan). Nälkää näkevien maiden ruokkiminen on rahan tuhlausta pidemmän päälle, kun "annat niille leipää tänään, niin ne ovat jo huomenna taas nälkäisiä". Rahan käyttäminen ruokkimiseen ei auta ketään, kun se vain siirtää ongelmaa hetkeksi tulevaisuuteen. Kuitenkin, saman rahan käyttäminen ongelman ratkaisemiseksi olisi huomattavasti parempaa tämän pallon tulevaisuudelle (vaikkakin ko. ongelma on niin yksinkertainen, että meitä on vain liikaa tähän maailmaan ja osan meistä pitäisi poistua tavalla tai toiselle.. Tuosta ei nyt enempää, kun se menee jo muutenkin otsikon ohi).

tai tappavien tautien tutkimiseen?
Tautien tutkiminen ja muutenkin lääketeollisuuteen sijoittaminen olisi jo MS:lle järkevämpää rahan käyttöä, kun ihmiset kuitenkin tulevat aina olemaan sairaita niin kauan kuin elämme ja tuolla voisi tehdä paljonkin bisnestä. (Lisäksi, jos he tarjoisivat oman terveydenhoidon työtekijöilleen, niin se tulisi todennäköisesti lisäämään säästöjä tulevaisuudessa ja näin parantamaan koko firman tulosta).

Tämä ainakin saisi - ellei kuluttajia niin ainakin - julkisen sektorin edustajat MS-myönteisemmäksi kun se esittäisi myös pehmeitä arvoja, ja se hyötyisi siitä samalla itsekin, kenties jotain muuta reittiä.
PR-tempauksena ja bisneksen tukemiseen on parempia ja jo olemassa oleviakin ratkaisuja, kuten tehdä lahjoituksia (koneita ja käyttöjärjestelmiä) kouluille, kirjastoille ja vastaaviin paikkoihin... Ja noiden "pehmeiden arvojen" esittelystä; esitteleehän MS jo muutenkin riittävästi pehmeitä arvojaan, kun ei tuota suotta kutsuta "soft"-wareksi ;).

Tulee kovasti kyllä mieleen tuollaisista luvuista menneiden vuosien tapaus Standard Oil, joka nykyisin tunnetaan mm. General Electricsinä, General Motorsina, ja useampana vähemmän tunnettuna firmana. Tässä valossa on oikeasti vaikea kuvitella syitä joiden mukaan MS:ää ei pitäisi pilkkoa, sillä se pystyy tuollaisen käteiskassan voimin valtaamaan alan kuin alan. (hyvänä esimerkkinä parhaillaan meneillään oleva pelikonsolisota)
Oikeasti on helppokin kuvitella syitä, miksi MS:a ei pitäisi pilkkoa (kuinka moni oikeasti uskoo kilpailun kasvavan, markkinoiden paranevan ja/tai ohjelmistojen halpenevan ja tulevan paremmiksi MS:n pilkkomisesta?), mutta tyydyn vain mainitsemaan sen etteivät "Standard Oil":n historian tai MS:n käteiskassan pidä olla mitään syitä pilkkomiseen.

Ja tuosta "valtaamaan alan kuin alan"-lausumasta... kysymys ei ole mistään suoranaisesta valtaamisesta vaan yksinkertaisesti bisneksen laajentaminen mahdollisesti tuottaville aloille (esim. ei MS ostanut konsoli markkinoita vaan kehitti sinne oman tuotteensa, vaihtoehdon meille kuluttajille.. ja tiedän kyllä MS:n ostaneen aikoinaan kilpailijoitaan itseensä, mutta sekin on toisinaan näkynyt vain parempana softana ;). Käytännössä, jos sitten minkä tahansa alan kilpailu kuolee sen takia, että MS päätti tuoda omat tuotteensa markkinoille ja lisätä kilpailua, niin sehän tarkoittaa vain sitä, että me kuluttajat saimme vaihtoehdon ja todennäköisesti hyvänkin, jos kyseisen tuotteen myynti tulee "valtaamaan alaa".

Vielä voisin kertoa lopulta oman vaihtoehtoni/ideani tuollaisen käteisvarannon käyttämiseen, niin käytännössä aina pienen hätävaran pitäminen on järkevää, mutta suurimman osan noista varoista sijoittaisin ohjelmistokehitykseen (mihin tuo todennäköisesti meneekin), erilaisiin tuote/palvelu-kokeiluihin ja uusille (mahdollisesti tuottavillekin :) aloille sijoittamiseen.

-"Jos annat nälkäiselle miehelle kalan, niin hän on kylläinen päivän. Mutta, jos annan hänelle ongen ja opetat kalastamaan, niin hän käy ostamassa typerän näköisen kalastushatun" ;)
heko Re: Hmm.
heko, 7.5.2002 22:38:03
Pisteet: +1
Vastaa

Kuitenkin, saman rahan käyttäminen ongelman ratkaisemiseksi olisi huomattavasti parempaa tämän pallon tulevaisuudelle (vaikkakin ko. ongelma on niin yksinkertainen, että meitä on vain liikaa tähän maailmaan ja osan meistä pitäisi poistua tavalla tai toiselle..)
Ei meitä tällä hetkellä nyt niin kamalasti ole että kenenkään mereen pitäisi painella. Tulevaisuuden kannalta taas minulla ei ole mitään syytä uskoa, etteikö naisten kouluttaminen olisi tehokkain tapa rajoittaa väestönkasvua.

ja tiedän kyllä MS:n ostaneen aikoinaan kilpailijoitaan itseensä, mutta sekin on toisinaan näkynyt vain parempana softana ;).
MS on nimenomaan ostanut varsin suuren osan softapääomastaan ulkopuolelta. Mikäs siinä, mutta hankalinta asiassa on se, että pienet softatalot, joilla voisi olla idea siitä, miten tehdä asioita eri tavalla, tulevat syödyksi ennen kuin ehtivät viedä ideoitaan kovin pitkälle ja juurrutetuksi Microsoftin tapaan toimia. Se, että MS rahoittaa valtavia määriä softatuotantoa - myös open source -tuotantoa - on tietysti kovin mukavaa softankehittäjän kannalta, mutta loppukäyttäjälle ei ehkä sittenkään optimaalisin mahdollinen tilanne. (Jos vaihtoehtona olisi saada rahoitus joltain taholta joka ei aggressiivisesti imaise sisäänsä potentiaalisesti hyvännäköisiä tuotteita; kuten suomessa Tekes.)

-"Jos annat nälkäiselle miehelle kalan, niin hän on kylläinen päivän. Mutta, jos annan hänelle ongen ja opetat kalastamaan, niin hän käy ostamassa typerän näköisen kalastushatun" ;)
Jos annat nälkäiselle miehelle kalan, hän on kylläinen päivän. Jos syötät kaksi kiloa kalaa sialle, teurastat sian, syöt siitä kymmeneksen ja heität lopun pois, joku saa lopulta hermoromahduksen ja alkaa mätkiä sinua kepillä.
--
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
Topy Re: Hmm.
Topy, 8.5.2002 15:34:37
Pisteet: +1
Vastaa
Ok, nyt olen päässyt tuosta anonyymiuden verhosta ja voin paremmin'alkaa vastailemaan.

Ei meitä tällä hetkellä nyt niin kamalasti ole että kenenkään mereen pitäisi painella.
En ajatellut mennä tähän osaan tarkemmin (kun en olettanut kenenkään sanovan mitään kommenttiini), mutta täysin yllätyksettömästi sain taas huomata olevani väärässä (niin, itseni suhteen ;).

Kuitenkin, olet oikeassa; kyllä meillä on vielä tilaa seisoskella tukevasti maan päällä, mutta käytännössä vain näin viemme 'liikaa' tilaa kaikelta muulta, mikä myös viihtyisi täällä maalla. Tämä meidän nykyinen tyylimme (jatkuessaan tällaisena) tulee luonnollisesti poistamaan osan meistä ihmisistä, mutta ikävää tuossa on vain se, että emme osaa poistua yksin täältä vaan viemme mukanamme huomattavan osan luontoa ja muuta elämää täältä palloltamme. Tuohon olisi hyvä tehdä muutosta tai sitten antaa vain jälkipolvien hoitaa asiat ;).

Tulevaisuuden kannalta taas minulla ei ole mitään syytä uskoa, etteikö naisten kouluttaminen olisi tehokkain tapa rajoittaa väestönkasvua.
Tuon vaikutuksen on kyllä huomannut täällä suomessakin, kun käytännössä 'perinteinen' väestömme vain vanhenee eikä uusia synny samassa suhteessa. Onneksi voimme täydentää väestömääräämme tuomalla tänne lisää väkeä muualta maailmasta, mikä tulevaisuudessa tulee näkymään siten ettei enää synny "suomalaisia" tai 'oikeita blondeja' (siitä onko tuo hyvä asia vai ei, niin jokainen voi luoda omat mielipiteensä)).

En kuitenkaan usko tuon toimivan kovinkaan tehokkaasti (saati riittävän nopeasti) juuri pallomme kriittisillä alueilla. Heidän kulttuuri eroaa huomattavasti meistä (kyllä naisten koulutus todennäköisesti auttaisi noihin kulttuurin tuomiin 'ongelmiin', mutta useissa maissa juuri tuo koulutus on estynyt tytöiltä eikä tilanne tule helposti muuttumaan) ja siellä naisten koulutus loppuu siihen, kun tyttö oppii sulkemaan suunsa, tekemään ruokaa, makaamaan jalat levällään sängyllä ja huolehtimaan jälkikasvusta.

Naisten koulutus olisi hyvä ja tehokas keino pysäyttää väestökasvu ja muuttaa maailmaa (lisäksi huomattavasti inhimillisempikin keino kuin, mitä itse olen toisinaan miettinyt meidän varalle ;), mutta olen hieman pessimistinen tuon toteutumisen ja onnistumisen suhteen; en usko meillä olevan aikaa, varaa tai edes koskaan mahdollisuutta noin suurelle ja raskaalle muutokselle.

Kuitenkin, takaisin taas tuon "pääotsikon" alle; MS:n rahoilla voisimme pelastaa 'toistaiseksi' vaikka koko suomen (tai vaihtoehtoisesti jonkin muun osan maailmastamme), mutta koska olemme vain (pieni) osa tätä koko palloa ja kokonaisuutta, niin tulemme aina liikkumaan muiden mukana... halusimme me sitä tai sitten emme. Tiettävästi emme vielä osaa irrottautua kaikista muista ;). Kuitenkin tuollaisia rahasummia voisi hyvin käyttää koko maailman hyväksi (vaikka parastahan olisi, jos he antaisivat tuon kaiken minulle ja tekisivät ainakin yhden ihmisen onnelliseksi.. minä voisin sitten yrittää auttaa muita ja jakaa hetken onnea vihreissä pikku pinoissa.. siis vain rahaa, ei huumeita tai pillereitä ;).

Mikäs siinä, mutta hankalinta asiassa on se, että pienet softatalot, joilla voisi olla idea siitä, miten tehdä asioita eri tavalla, tulevat syödyksi ennen kuin ehtivät viedä ideoitaan kovin pitkälle ja juurrutetuksi Microsoftin tapaan toimia.
Tuo ei aina ole huono asia (itsestäni on hauskaa ja mielekästä tehdä asioita toisin kuin muut/massat ja pyrin kehittämään ideoita, mitä vien mahdollisimman pitkälle, mutta menen nyt puhumaan enemmän toiselle puolelle)... tavallisille matille ja maijalle on eduksi se, että asiat tehdään vain yhdellä tavalla; osaat ja voit käynnistää ohjelman aina halutessasi 'start'-valikon alta, ei tarvitse muistaa joitain outoja käskyjä, säätöjä tai nimiä kunhan vain muistat sen ikonin, mitä piti painaa nopeasti kahdesti ja lisäksi siinä on sekin, että kotonasi tallentama viesti/tiedosto avautuu samannäköiseksi ja muutenkin 'oikein' tuttuun ohjelmaan naapurin/työpaikan koneella.

Minusta vaihtoehdot ovat hienoja ja niitä pitäisi olla enemmän, mutta pitää kuitenkin välillä aina muistaa se, että: "Kun ihmiselle antaa täydet mahdollisuudet valita, niin yleensä hän matkii muita". Käytännössä siis, jos haluat muuttaa ihmistä, niin sinun pitää olla joko hyvin läheinen hänelle tai sitten muuttaa kaikia muita.

Ja vielä voisin mainita sen (en tiedä miksi ajaudun aiheesta toiseen ja siirryn hieman saarnaamaan, mutta en voi vain pysäyttää itseäni ;), että viime perjantaina näkemäni "no windows, no problem"-paita (/-aate) voi 'helpottaa' jonkun elämää, antaa sille merkitystä ja näyttää suuntaa, mutta minusta tuo on vain vaihtoehtojen rajoittamista. Kaikella on aikansa ja paikkansa ja minusta windows toimii hyvin peruskäyttiksenä (käyttiksellä pitää minusta onnistua; töiden tekeminen, kirjoittaminen, piirtäminen, webbi-sekoiluit, musiikin tekeminen/kuuntelu, leffojen katselu, pelaaminen ja muut harrastukset... lisäksi sen pitää olla helppo, nopea, yhteensopiva, toimiva ja tarjota mahdollisuudet kaikille kokeiluille), kun taas unix pyörittää paremmin serveriäni (vakaa, vanha ja varma; toistaiseksi ainakin ollut luotettava ja turvallinen). Käyttiksenä joku X tai vastaava ei näillä näkymin pysty koskaan tarjoamaan minulle kaikkea, mitä tarvitsen, joten jääkööt vain pois koneestani.

Vielä tekstiä otsikon alle; jos MS suuntaa noita varoja paremman käyttiksen kehittämiseen, niin minä olen onnellinen =).

Se, että MS rahoittaa valtavia määriä softatuotantoa - myös open source -tuotantoa - on tietysti kovin mukavaa softankehittäjän kannalta, mutta loppukäyttäjälle ei ehkä sittenkään optimaalisin mahdollinen tilanne. (Jos vaihtoehtona olisi saada rahoitus joltain taholta joka ei aggressiivisesti imaise sisäänsä potentiaalisesti hyvännäköisiä tuotteita; kuten suomessa Tekes.)
Olen itse ollut tekemässä yhtä Tekesin rahoittamaa projektia ja voin ylpeänä sanoa tuollaisen toimivan tiettyyn pisteeseen asti; teimme hyvää tuotetta, mikä oli edullinen ja hyvinkin räätälöity ratkaisu asiakkaillemme (jätän mainostamisen pois tästä kirjoituksesta). Vastaava isomman yrityksen tuote löytyi markkinoilta, mutta maksoi "miljoonia" ja siten oli aivan liian kallis sijoitus kaikille pienemmille yrityksille ja asiakkaille. Lisäksi tuotteemme 'iso vastine' yleensä oli monimutkaisempi ja sisälsi asiakkaidemme kannalta ylimääräisiä ominaisuuksia (asiakkainamme oli yrityksiä perinteisimmiltä tuotannon aloilta ja heille sopi parhaiten ohjelma, missä kaiken tarvittavan löysi heti ja kaikki toimi tyyliin "yhdestä napista".. ja ohjelma vielä kertoi kaiken kotimaisilla kielillä :).

Tuo meidän projekti oli kuitenkin suht. optimaalinen asiakkaillemme, kun tarjosimme suoraan edullisia ratkaisuja heidän ongelmiin/tarpeisiin ja kehitimme tuotetta läheisessä yhteistyössä heidän kanssaan (keskustelimme tulevien asiakkaiden kanssa heidän tarpeista ja ideoista, mitkä sitten suunniteltiin, arvioitiin ja priorisoitiin.. noista sitten kehitimme kaikki tarvittavat ja enemmänkin; ajan, kiinnostuksen ja mahdollisesti tulevan tarpeen mukaan).

Tuollainen "vaihtoehtoinen rahoitus" toimi yleisesti meidän ja meidän tekemän 'tuotannon' kannalta ja oli vielä suht. optimaalista asiakkaillemme; meidän pikku 'nyrkkipaja' menestyi ja toimi hyvinkin saadulla rahoituksella, asiakkaidemme ongelmat poistuivat, tuotanto parani ja hekin alkoivat menestyä paremmin (ainakin juuri tuotantonsa suhteen :).

Kyllä tuollainen rahoitus toimii tuollaisten pienempien tuotteiden/ohjelmien suhteen, mutta suurempien kokonaisuuksien tekemiseen ja isompien markkinoiden tavoittamiseksi tarvitaan tuollaista MS:n kaltaista koneistoa ja rahoitusta. Joissain tapauksissa kyse on vain siitä mihin softatuotannolla vain tähtää.. Meillä kävi siten, että saimme "kaiken valmiiksi" ja ihmiset tyytyväisiksi.. se oli sitten siinä ja projektin päättymisen jälkeen piti keksiä jotain uutta (tuon "jotain uutta" parissa sitten nykyisin onkin).

Jos annat nälkäiselle miehelle kalan, hän on kylläinen päivän. Jos syötät kaksi kiloa kalaa sialle, teurastat sian, syöt siitä kymmeneksen ja heität lopun pois, joku saa lopulta hermoromahduksen ja alkaa mätkiä sinua kepillä.
"Mutta shika-possu on hyvää", kuten vanha kämppikseni totesi syötyään (pikku-)joulukinkkumme (kyse ei ole siitä, millä ruokit nälkäisen miehen kunhan se maistuu riittävän hyvältä ;).. olenkin jo kauemmin ihmetellyt, miksi taloamme saartaa lauma kepein varustuneita puolipukeisia neitokaisia, mitkä vielä ovat oppineet elämään jo täysin lähipuistomme antimilla (grillaavat puluja hiilikäyttöisellä silitysraudalla, polttelevat koivunlehtiä ja kalastavat lammesta eurooppalaisia merisiilejä ja muita pohjaeliöitä ;). Ehkäpä heille pitäisi kohta suosiolla antaa se, mitä he haluavatkaan ja katsoa lähtisivätkö he pois (vaikka vakaasti uskon heidän jo kauan sitten unohtaneen aatteensa ja vain muuttaneen tuohon "anti-me"-kommuuniin :).
Tom
- "A turtle is a terrible thing to stress" //eof
Re: Hmm.
Anonyymi kommentoija, 7.5.2002 12:16:20
Pisteet: 0
Vastaa
Tulee kovasti kyllä mieleen tuollaisista luvuista menneiden vuosien tapaus Standard Oil, joka nykyisin tunnetaan mm. General Electricsinä, General Motorsina, ja useampana vähemmän tunnettuna firmana.
</antti>

Käsittääkseni mainitsemillasi yrityksillä ei ole suoraa yhteyttä Standard Oiliin. Sen sijaan Exxon (Esso), Mobil ja Amoco ovat tuon trustin peruja. Nipottamistahan tämä, mutta kuitenkin...
Re: Hmm.
Anonyymi kommentoija, 7.5.2002 15:29:13
Pisteet: 0
Vastaa
Buuhuu, Microsoft haluaa tehdä rahaa, ja pitää sijoittajat tyytyväisinä.
Topy Re: Hmm.
Topy, 8.5.2002 15:47:59
Pisteet: 0
Vastaa
Buuhuu, Microsoft haluaa tehdä rahaa, ja pitää sijoittajat tyytyväisinä.
Kyllä minäkin haluan tehdä rahaa ja pitää kaikki minuun sijoittaneet ihmiset (vanhemmat, sukulaiset, ystävät, opettajat, itseni ja kaikki muutkin jotka ovat vaikuttaneet elämääni omalal panoksellaan) tyytyväisinä ;).. ja rahaa minä teenkin (en väärentämällä vaan aika perinteisesti ansaitsemalla), joten tavoitteena on enää pitää ihmisiä tyytyväisenä.

Olen kyllä hieman katkera ja kateellinen, kun minulla menee vielä ainakin pari vuotta, että saan oman ansiotasoni noihin summiin (inflaation nopeuttaminen voisi helpottaa tavoitettani, mutta samalla se poistaisi tavoitteeni merkitystä).

Nooh, katsotaan, mitä tapahtuu.
Tom
- "A turtle is a terrible thing to stress" //eof
Pineapple Re: Hmm.
Pineapple, 7.5.2002 12:04:05
Pisteet: +1
Vastaa
Tällaisia sanktioita ei esim. monopoliaseman väärinkäytöstä voisi määrätä, mutta mitäpä jos MS pistäisi kuukausittaisita voitoistaan vaikkapa 10% johonkin oikeasti maailmaaparantavaan tekoon kuten nälänhätää kärsivien maiden ruokkimiseen tai tappavien tautien tutkimiseen?
Ai esimerkiksi näin ?

http://www.idg.net/idgns/2001/01/29/BillGatesDonat...
(Bill Gates donates $100 million to AIDS research)

http://www.canoe.ca/Health0105/30_meningitis-ap.ht...
(Gates donates $70 million to develop meningitis vaccine)

http://www.cnn.com/2000/HEALTH/women/12/11/health....
(Gates donates $8.8 million to improve women''s health)

http://www.ippf.org/newsinfo/pressreleases/gatesde...
(Bill and Melinda Gates Foundation donates $3 million grant to meet the needs of South Africa's Youth)

..no, aids-tutkimus, lääketiede ja eteläafrikkalaiset lapsethan tietysti tukevat kaikki vain windowsin asemaa..
Pineapple
Re: Hmm.
Anonyymi kommentoija, 7.5.2002 12:46:18
Pisteet: 0
Vastaa
Ai esimerkiksi näin ?
<SNIP>

Niin, siis Bill & Melinda Gates säätiö antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, ei Microsoft!
anony Re: Hmm.
anony, 7.5.2002 15:27:06
Pisteet: 0
Vastaa
Ai esimerkiksi näin ?
<SNIP>
Niin, siis Bill & Melinda Gates säätiö antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, ei Microsoft!
Ööö, eli:
"Microsoftin tekemä Windows kaatui, Bill Gatesin syy"
Mutta:
"Bill Gates lahjoitti rahaa, miksi MS ei tee mitään hyvää"

Eli Microsoft = Bill Gates, mutta Bill Gates != Microsoft
"Don't waste time downloading Linux!" -linux-magazine.co.uk
Re: Hmm.
Anonyymi kommentoija, 8.5.2002 15:26:07
Pisteet: 0
Vastaa
Ööö, eli: "Microsoftin tekemä Windows kaatui, Bill Gatesin syy"
Mutta:
"Bill Gates lahjoitti rahaa, miksi MS ei tee mitään hyvää"
Missä ihmeessä olet tuollaista kuullut väitettävän? Windowsin sekoilusta syytetään poikkeuksetta mäsää, ei Gatesia.
Re: Hmm.
Anonyymi kommentoija, 9.5.2002 16:08:50
Pisteet: 0
Vastaa

Ai esimerkiksi näin ? http://www.idg.net/idgns/2001/01/29/BillGatesDonat...
(Bill Gates donates $100 million to AIDS research)
http://www.canoe.ca/Health0105/30_meningitis-ap.ht...
(Gates donates $70 million to develop meningitis vaccine)
http://www.cnn.com/2000/HEALTH/women/12/11/health....
(Gates donates $8.8 million to improve women''s health)
http://www.ippf.org/newsinfo/pressreleases/gatesde...
(Bill and Melinda Gates Foundation donates $3 million grant to meet the needs of South Africa's Youth)
..no, aids-tutkimus, lääketiede ja eteläafrikkalaiset lapsethan tietysti tukevat kaikki vain windowsin asemaa..
Ja kuinkahan monen kymmenen miljoonan dollarin verohelpotukset Gates sai näiden lahjoitusten ansiosta?
Re: Hmm.
Anonyymi kommentoija, 11.5.2002 15:26:59
Pisteet: 0
Vastaa
Ja kuinkahan monen kymmenen miljoonan dollarin verohelpotukset Gates sai näiden lahjoitusten ansiosta?
Niinhän se on, että USA:ssa saa tietyille organisaatioille tehdyt lahjoitukset vähentää verotuksessa. Se on ihan hyvä asia ja noista lahjoituksista on ollut ihan oikeaa iloa ja hyötyä monille -- ketä kiinnostaa siis miksi Bill näin teki?
heko Re: Hmm.
heko, 7.5.2002 22:26:30
Pisteet: 0
Vastaa

..no, aids-tutkimus, lääketiede ja eteläafrikkalaiset lapsethan tietysti tukevat kaikki vain windowsin asemaa..
Kauniita tekoja kieltämättä.

Tietäisitkö vielä kertoa, missä määrin Microsoft noudattaa kansainvälisiä työolosuhtesäännöstöjä kehittyvissä maissa?

On hienoa, mutta varmaan myös mukavaa, tehdä kovalla työllä iso omaisuus ja sitten jakaa sitä yksityishenkilönä pois. Mutta kestääkö kantti olla yhtä eettisesti kestävä myös yrityksensä johtajana? Ison firman taakse on aina niin miellyttävää piiloutua. "Maybe it wasn't anybody's fault", sanoo Dickensin kansakin.
--
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi
Re: Hmm.
Zemial, 7.5.2002 10:07:25
Pisteet: +1
Vastaa
"sillä kuukausittain kassaan kilahtaa noin miljardi dollaria lisää rahaa." Tällaisia sanktioita ei esim. monopoliaseman väärinkäytöstä voisi määrätä, mutta mitäpä jos MS pistäisi kuukausittaisita voitoistaan vaikkapa 10% johonkin oikeasti maailmaaparantavaan tekoon kuten nälänhätää kärsivien maiden ruokkimiseen tai tappavien tautien tutkimiseen?
Onko tämä loppujen lopuksi mitään kestävää kehitystä jos aletaan puuttumaan tällaisiin asioihin. Eikö ole aika teennäistä tukea ylikansoittumista kuljettamalla ravintoa näin pitkiä matkoja maapallolla paikasta toiseen, käyttäen fossiilisia polttoaineita? Entä tautien parantaminen ja puuttuminen sitä kautta luonnon tapaan karsia heikot yksilöt pois joukosta? Ajatukset toki ovat hienoja, mutta toteutus on julma vääryys koko maapalloa kohtaan.

Tämä ainakin saisi - ellei kuluttajia niin ainakin - julkisen sektorin edustajat MS-myönteisemmäksi kun se esittäisi myös pehmeitä arvoja, ja se hyötyisi siitä samalla itsekin, kenties jotain muuta reittiä.
Mikähän tosiaan on Microsoftin tavoite. Mikäli sillä on tarkoitus kasvaa yritykseksi, joka voi hallita koko maapalloa.. siinä olisi haastetta.. mutta eiköhän tämän firman todellinen tavoite kuitenkin ole jatkaa valitsemallaan tiellä ihan vaan ohjelmistokehityksessä. Toki näin suuret yritykset osallistuvat politiikkaan, mutta kuka tietää, kiinnostaako Microsoftia edes vaikuttaa asioihin.

Tulee kovasti kyllä mieleen tuollaisista luvuista menneiden vuosien tapaus Standard Oil, joka nykyisin tunnetaan mm. General Electricsinä, General Motorsina, ja useampana vähemmän tunnettuna firmana. Tässä valossa on oikeasti vaikea kuvitella syitä joiden mukaan MS:ää ei pitäisi pilkkoa, sillä se pystyy tuollaisen käteiskassan voimin valtaamaan alan kuin alan. (hyvänä esimerkkinä parhaillaan meneillään oleva pelikonsolisota)
Mutta etä jos sitä ei kiinnista mikään muu ala kuin tietotekniikka? Tuskin se kokonaan mitään uutta alaa alkaa valtaamaan.


Miksei tällainen yritys voisi kerätä rahaa varastoon huonompia aikoja varten? Miksei tässä voisi olla kysymyksessä ihan yksinkertaisesti mahdollisuus, että he siellä turvaavat omat olonsa sellaista suurempaa lamaa varten. Tai sitten turvataan oma selusta vaikkapa tilanteessa jos syttyy sota tai jotain.
K3lvin Re: Hmm.
K3lvin, 7.5.2002 14:16:21
Pisteet: 0
Vastaa
Tällaisia sanktioita ei esim. monopoliaseman väärinkäytöstä voisi määrätä, mutta mitäpä jos MS pistäisi kuukausittaisita voitoistaan vaikkapa 10% johonkin oikeasti maailmaaparantavaan tekoon kuten nälänhätää kärsivien maiden ruokkimiseen tai tappavien tautien tutkimiseen?
Kehitysmaiden todellisia ongelmia ovat diktaattorit ja korruptio, niitä ei korjata jakamalla ruokaa. Ruoan jakaminen auttaa vain tilapäisesti. Ja esim. vaatteiden ilmaiseksi jakaminen vain vaikeuttaa jo melkein olematonta kauppaa: jaa vaatteita ilmaiseksi -> paikalliset vaatekauppiaat kuolevat nälkään.
heko Re: Hmm.
heko, 7.5.2002 22:16:04
Pisteet: 0
Vastaa

Kehitysmaiden todellisia ongelmia ovat diktaattorit ja korruptio, niitä ei korjata jakamalla ruokaa. Ruoan jakaminen auttaa vain tilapäisesti. Ja esim. vaatteiden ilmaiseksi jakaminen vain vaikeuttaa jo melkein olematonta kauppaa: jaa vaatteita ilmaiseksi -> paikalliset vaatekauppiaat kuolevat nälkään.
_Elämä_ on tilapäistä.

Opiskelu on vaikeaa, jos näkee nälkää. Kyllä länsimailla on varaa _sekä_ ruokkia ihmisiä, hoitaa niiden tauteja, _että_ kouluttaa niitä.

Jos joku vielä keksii, että oikeastihan nälkäänäkevät on onnellisempiakin kun me kun niillä ei ole länsimaista kulutusmaailmantuskaa, niin sanon kyllä jo *pimps*. Nälkäänäkeviä ei diagnosoida masentuneiksi, allergikoiksi tai anorektikoiksi koska ketään ei kiinnosta diagnosoida niitä muutenkaan.
--
Heikki http://www.heikkikorpela.fi heikki@heikkikorpela.fi