Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Perjantai, 13.12.2002

Microsoftin johtaja syytettynä petoksesta

Microsoftilla johtotehtävissä (director of retrieval technology) toiminut Daniel Feussner eli vuoden verran makeaa elämää. Microsoftin nettisivujen hakupalveluista vastanneen 32-vuotiaan Feussnerin elämäntapoihin kuuluivat loistoautot, timanttisormukset ja huvijahti, joita hän auliisti esitteli kotisivuillaan. Feussnerin harmiksi FBI:n agentit selvittivät hänen hankkineen miljoonaomaisuutensa tilaamalla työnantajansa ohjelmistotuotteita firman sisäiseen käyttöön ja myyneen niitä eteenpäin alennuksella. Feussneria vastaan on nyt nostettu 15 syytettä, joista jokaisen maksimituomio on viisi vuotta vankeutta.

Microsoftin palveluksesta viime keskiviikkona erotettu Feussner jäi alunperin kiinni ohjelmistojätin sisäisessä tutkinnassa, jossa tutkitaan yhtiön nykyisten ja entisten työntekijöiden epäiltyjä sisäisen IPO-tuotetilausjärjestelmän (Internal Product Ordering) väärinkäytöksiä. Syyttäjien mukaan Feussner tilasi alaistensa avulla, joiden joukossa oli mm. lukiolaisharjoittelija, lähes 1700 tuotetta IPO-järjestelmän kautta viime vuoden joulukuun 3. päivän ja tämän vuoden marraskuun 25. päivän välillä. Kesäkuussa FBI:n agentit näkivät Feussnerin vaihtavan erän ohjelmistoja käteiseen pysäköintialueella Bellevuessa.

FBI:n agentit totesivat erään Feussnerin nimissä olleen pankkitilin saldon nousseen reilusta kahdesta tuhannesta dollarista lähes 130 000 dollariin vuoden aikana. Feussner hankki samalla aikavälillä itselleen menopeleiksi Ferrari F355 Berlinettan, Jaguar XJ6:n, Hummer H1:n ja Mercedes 500 SEL:n sekä Harley-Davidsonin. 65 000 dollaria hän kulutti 51-jalkaiseen Brazilian Queen -nimiseen huvijahtiin. "Katsellessasi näitä kuvia huomaat, että pidän isojen poikien leluista", kertoi Feussner nettisivuillaan.

Lue juttu K2, 13.12.2002 07:51. Lähde: The Seattle Times
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 31 uutta / 31 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Kotisivut
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 08:14:41
Pisteet: 0
Ei satu olemaan kellään linkkiä tallessa?
Re: Kotisivut
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 08:50:46
Pisteet: +1
Ei satu olemaan kellään linkkiä tallessa?
http://bavaria.da.ru/
Re: Kotisivut
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 10:03:25
Pisteet: 0
Ei satu olemaan kellään linkkiä tallessa?
http://bavaria.da.ru/
On noissa kuvissakin kyllä niin epäluotettavan näköinen kaveri, että kuka perkele tuollaisen johtajaksi ottaa? Tai no, vastauksenhan tiedämme...
bungle Re: Kotisivut
bungle, 13.12.2002 10:35:33
Pisteet: 0
On noissa kuvissakin kyllä niin epäluotettavan näköinen kaveri, että kuka perkele tuollaisen johtajaksi ottaa? Tai no, vastauksenhan tiedämme...
Miten erottaa luotettavan epäluotettavasta ulkonäön perusteella? Katso nyt esimerkiksi noita suomalaisia poliitikoita? Siellä harva on missään määrin luotettava. Tai sitten voit vilkaista vaikkapa Soneran tietoturvajohtoa. Ts. ulkonäöllä ei ole paskaakaan merkitystä sille, kuka on luotettava, ja ku ei ole. Luottamus ansaitaan, jos ansaitaan.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: Kotisivut
Anonyymi kommentoija, 14.12.2002 01:17:23
Pisteet: 0
On noissa kuvissakin kyllä niin epäluotettavan näköinen kaveri, että kuka perkele tuollaisen johtajaksi ottaa? Tai no, vastauksenhan tiedämme...
Miten erottaa luotettavan epäluotettavasta ulkonäön perusteella?
Jos kykenet työhaastattelussa suhtautumaan niin objektiivisesti hakijaan, että hakijan pukeutuminen, hiustyyli tai pärstävärkki ylipäätään ei vaikuta asiaan, olet parempi ihminen kuin minä. Onnittelen, teitä onkin nyt jo pari.
bungle Re: Kotisivut
bungle, 13.12.2002 12:18:11
Pisteet: 0
Luottamus ansaitaan, jos ansaitaan.
Luottamuksen rakentamiseen menee aina aikaa. Sen sijaan luottamuksen voi lopullisesti menettää ikiajoiksi yhdellä pienellä virheellä tai epäluottamusta herättävällä teolla. Mitä tulee siihen, että keneen luottaa ja keneen ei, on jokaisen itsensä päätettävissä. Minä ainakin suhtaudun ihmisiin luottavaisin mielin (toki asumme täällä pohjolassa ja asia voisi olla toisin etelämmässä). Ts. jos joku haluaa kusettaa minua, niin onnistuu siinä tasan kerran, jos sitäkään.
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Re: Kotisivut
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 13:17:09

oletko skitsofreenikko ? :)
Re: Kotisivut
Anonyymi kommentoija, 22.3.2004 20:53:44

bungle, 13.12.2002 13:41:31
Pisteet: 0
oletko skitsofreenikko ? :)
En tiedä? Tietävätkö skitsofreenikot yleensä itse? Jos luet tarkemmin, niin lähinnä vain täydensin aikaisempaa kommenttiani, koska heräsi epäillys, että ihmiset eivät ehkä ymmärrä minua tai sitten ymmärtävät väärin. :-)

/me lähtee psykiatriseen hoitoon!

"Niiden, jotka käyvät psykiatreilla, pitäisi tutkituttaa päänsä."
--
"See the animal in his cage that you built, are you sure what side you're on?" -- Trent Reznor
Nyymi Re: Kotisivut
Nyymi, 16.12.2002 09:42:19
Pisteet: 0
/me lähtee psykiatriseen hoitoon! "Niiden, jotka käyvät psykiatreilla, pitäisi tutkituttaa päänsä."
Joo psykopaateista tulee tutkitusti menestyneitä yritysjohtajia, mikäli järkeä rittää toimimaan lain ja hyvien normien rajoissa.

Siis ainakin USA:n yrityselämässä on tunteista on vain haittaa.

Vaikka voihan toi olla yhtä helvettiä psykolle kun voi antaa epäluotettaville henkilöille vain kenkää niiden puupalttooseen toimittamisen sijasta. :)
Re: Kotisivut
Daedalon, 14.12.2002 13:16:14
Pisteet: +1
Katso nyt esimerkiksi noita suomalaisia poliitikoita? Siellä harva on missään määrin luotettava. Tai sitten voit vilkaista vaikkapa Soneran tietoturvajohtoa. Ts. ulkonäöllä ei ole paskaakaan merkitystä sille, kuka on luotettava, ja ku ei ole.
On sillä jonkin verran. Joistakin henkilöistä aiheellinen epäilyttävyys paistaa läpi, ja jotkut ovat aiheellisestikin ihan rehellisen oloisia. Ihminen rakentaa automaattisesti kokemuksistaan odotuksia, joilla voi ennakoida tulevaa paremmin: Tietynlaisia piirteitä omistavat ovat useammin epärehellisiä kuin toisenlaisia piirteitä omistavat, ja niin edelleen.

Tosiasia vain on se, että vaikka tuossa lajissa olisi kuinka hyvä, ei todennäköisyydessä taideta päästä yli 90 %:n, jolloin harjaantunutkin rikostutkija erehtyisi vähintään joka kymmenennen kohdalla.

Todennäköisyys kun on vain todennäköisyys, ja vaikka 67 % tarkoittaakin että kaksi kolmesta on väitteen puolella, joka kolmas menisi männikköön ja olisi epäoikeudenmukaisesti väitetty. Siksi tuota ei yleisesti voidakaan käyttää perusteluna.

Vaan koska tuollaista ihmiset yrittävät automaattisesti hyödyntää, niin toiset yrittävät lähes yhtä automaattisesti käyttää edukseen: Milläs muulla sinne poliittiseen tai muuhun johtoon pääsisi, kuin ehdottoman asialliselta vaikuttamalla.

"Solmio ei saa olla liian värikäs, tai näyttää rentulta."
your my bitch!
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 11:11:56
Pisteet: 0
"Katsellessasi näitä kuvia huomaat, että pidän isojen poikien leluista", kertoi Feussner nettisivuillaan
Feussner saanee kohta nauttia myös isojen poikien läheisestä seurasta ;)
Oikeus kaikille sama?
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 11:55:18
Pisteet: 0
Tuskinpa tyypille vaadittaisiin noin ankaria tuomioita, jos ei olisi suuryritykseen kohdistuvasta petoksesta kyse.
Se on myös M$:n moka, kun ovat ylläpitäneet tuollaista henkilökuntatilaussysteemiä ilman kontrollia. Luulisi jo ennen 1700:n tuotteen ostamista tulleen selväksi että kaikki eivät mene sisäiseen käyttöön.
Re: Oikeus kaikille sama?
Daedalon, 14.12.2002 13:01:46
Pisteet: 0
Tuskinpa tyypille vaadittaisiin noin ankaria tuomioita, jos ei olisi suuryritykseen kohdistuvasta petoksesta kyse.
Kuinka niin?

Se on myös M$:n moka, kun ovat ylläpitäneet tuollaista henkilökuntatilaussysteemiä ilman kontrollia. Luulisi jo ennen 1700:n tuotteen ostamista tulleen selväksi että kaikki eivät mene sisäiseen käyttöön.
"Syyttäjien mukaan Feussner tilasi alaistensa avulla, joiden joukossa oli mm. lukiolaisharjoittelija, lähes 1700 tuotetta IPO-järjestelmän kautta..."

Eli osasi se Feussner jonkin verran sitä kiinnijäämistään vaikeuttaa, ei tilannut kaikkia tuotteita itse.
Re: Oikeus kaikille sama?
pitr_, 16.12.2002 11:38:30
Pisteet: 0
Tuskinpa tyypille vaadittaisiin noin ankaria tuomioita, jos ei olisi suuryritykseen kohdistuvasta petoksesta kyse.
Kuinka niin?
Tämä on oikeasti mielenkiintoinen kysymys. Eli mistä FBI tiesi lähteä selvittämään asiaa? Ja mistä lähtien on ollut liittovaltion poliisin asia selvittää jonkun yrityksen sisäisiä sotkuja (tämä rikoshan ei selvästikään ole yleisen syytteen alainen).

Kyllä rahalla saa. Jos mietitään samalla FBI:n carnivore-projektia http://www.fbi.gov/hq/lab/carnivore/carnivore.htm)... voidaan hyvällä syyllä kysyä, kuinka läheiset suhteet näillä kahdella (M$ ja FBI) on ja tarkoittaako tämä mahdollisesti sitä, että M$ tulee puolestaan vastaan avaamalla jotain takaportteja ohjelmistoihinsa Bureauta varten?
Re: Oikeus kaikille sama?
K2, 16.12.2002 12:32:58
Pisteet: +1
Tämä on oikeasti mielenkiintoinen kysymys. Eli mistä FBI tiesi lähteä selvittämään asiaa? Ja mistä lähtien on ollut liittovaltion poliisin asia selvittää jonkun yrityksen sisäisiä sotkuja (tämä rikoshan ei selvästikään ole yleisen syytteen alainen).
En tunne USA:n lainsäädäntöä sen tarkemmin, mutta maallikon aivoillani näen asian näin:

-Microsoftin sisäinen tutkinta ilmoitti asiasta poliisille
-FBI tulee hätiin, kun rikos ulottuu koko liittovaltion alueelle (poliisin valtuudet ovat vain yhden osavaltion sisäiset)

Kyseessä ei todellakaan ole mikään yrityksen sisäinen sotku. Rikos on rikos, vaikka työntekijä suorittaisi rikoksen työnantajaansa kohtaan. Ei työnantajalta saa varastaa sen enempää kuin muiltakaan. Miksi tämä rikos ei olisi yleisen syytteen alainen? Kyseessä ei edes ole yrityksen sisäinen asia, kun siihen on selkeästi sekaantunut ulkopuolisia henkilöitä, sillä eiväthän tuotteiden lopulliset ostajat ole Microsoftin leivissä.

Suomessa Soneran pomoja syytetään huomattavasti mitättömämmästä asiasta, he vain vakoilivat toisia työntekijöitä, eivätkä edes varastaneet/kavaltaneet keneltäkään mitään. Miksiköhän sitäkin tutkitaan, eikös sekin ole yrityksen sisäinen sotku?
Re: Oikeus kaikille sama?
pitr_, 16.12.2002 14:45:39
Pisteet: 0
Suomessa yleisen syytteen alla ovat rangaistusasteikon yläpään rikokset. Niissä siis valtio syyttää siitä huolimatta, haluaako asianomistaja aiheesta jutun nostaa vai ei.

Ja tätä tarkoitin viitatessani yleiseen syytteeseen; en usko, että tämä sotku on FBI:n intresseissä niin, että se olisi lähtenyt selvittämään sitä ilman Microsoftin pyyntöä.

Tuossa olen samaa mieltä, että FBI hoitaa nimenomaan osavaltioiden rajoja ylittäviä rikostapauksia. Uutisoinnissa vain kiinnitti huomiota se, että tapahtuma esitettiin ikäänkuin FBI olisi itse aloittanut tutkimuksen. No, mene ja tiedä.

Ja tuosta Soneran jutusta: kyllä mun mielestä viestintäsalaisuus ja yksilön intimiteetti on aika tärkeitä asioita (!= mitättömiä). Käsiteltävä juttu koskee viestintäsalaisuuden _törkeää_ loukkaamista, josta minimirangaistus on vankilatuomio, siksi yleisen syytteen alainen. Ja jos olet mediaa seurannut, asianomistajat tässä asiassa ovat pääsääntöisesti Soneran hallituksen jäseniä, jotka eivät luonnollisestikaan ole yrityksen työntekijöitä.
Halpoja autoja?
Anonyymi kommentoija, 14.12.2002 01:19:56
Pisteet: 0
Kaveri myy 1700 tuotetta alennuksella - eli ainoastaan pieni voitto / tuote. Miten ihmeessä noin vähäisellä myynnillä saa tuon määrän autoja yms.?

Tietenkin, jos juuri nuo tuotteet maksoivat kiljoonan kappaleelta, mutta jos jotain Office-paketteja myi muutaman kympin voitolla...
Re: Halpoja autoja?
Anonyymi kommentoija, 15.12.2002 00:32:03
Pisteet: 0
The Register: "top-of-the-range Microsoft server software". Esim. Windows 2000 Datacenter Server maksaa varmaan pikkasen enemmän kuin joku Office.
Re: Halpoja autoja?
K2, 16.12.2002 12:21:42
Pisteet: +1
Tietenkin, jos juuri nuo tuotteet maksoivat kiljoonan kappaleelta, mutta jos jotain Office-paketteja myi muutaman kympin voitolla...
Kalleimmat tuotteet maksoivat noin 20 000 dollaria per paketti. Jos myy vaikka 15 000 dollarin alennuksella 100 kpl tuommoisia niin johan siitä tulee oivasti voittoa.

Lähdeuutisesta löytyy tässäkin tapauksessa lisäinfoa: "The applications included Windows 2000, SQL Server 2000 Enterprise Edition and Visual Studio, with retail values ranging from $1,800 to $20,000."
airiar Epätoivoista.
airiar, 13.12.2002 10:37:39
Pisteet: 0
Siis tuo jos joku on osoittanut epätoivoisesta "American Dream":sta :o) Jenkkiläiset pyrkivät kaiken keinoin päästä kiini rahoihin ja jatkut eivät näköjään keinoja kaihda...
Piraatti Niinpä
Piraatti, 13.12.2002 08:11:43
Pisteet: 0
Ahneella on paskanen loppu.
Re: Niinpä
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 12:47:53
Pisteet: 0
Ahneella on paskanen loppu.
mistä päättelet että hänellä on paskainen loppu. pari vuotta linnaa ja sitten muuttaa bahamalle. taatusti on laittanut "jemmaan" rahaa piiloon.
Re: Niinpä
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 12:54:27
Pisteet: 0
mistä päättelet että hänellä on paskainen loppu. pari vuotta linnaa ja sitten muuttaa bahamalle. taatusti on laittanut "jemmaan" rahaa piiloon.
No toivottavasti sillä on edes pitkään hanuri puuduksissa oltuaan linnassa isojen poikien leluna.
Re: Niinpä
Anonyymi kommentoija, 13.12.2002 19:20:06
Pisteet: 0
Ahneella on paskanen loppu.
mistä päättelet että hänellä on paskainen loppu. pari vuotta linnaa ja sitten muuttaa bahamalle. taatusti on laittanut "jemmaan" rahaa piiloon.
Veikkaan, että USA:ssa tulee piiitkä tuomio. Tuo ehdottamasi pä'tee Suomessa.
Re: Niinpä
Anonyymi kommentoija, 25.6.2003 12:15:14
Pisteet: 0
Ahneella on paskanen loppu.
mistä päättelet että hänellä on paskainen loppu. pari vuotta linnaa ja sitten muuttaa bahamalle. taatusti on laittanut "jemmaan" rahaa piiloon.
Pakko kommentoida näin jälkikäteen...ahneella oli paskanen loppu, heppu kuoli sairaalaan huuhdeltuaan elimistöään pakkasnesteellä.