Keskiviikko, 5.3.2003
Microsoftin ja Lindowsin kiistassa välähdyksiä menneisyydestä
Microsoftin ja Lindowsin oikeudenkäynti windows-termin omistusoikeuksista tuo väistämättäkin mieleen Applen ja Microsoftin yli kymmenen vuotta sitten käymän katkeran oikeustaiston. Microsoftin mukaan Lindows loukkaa nimellään Windows-tavaramerkkiä, mutta Lindows väittää sanan windows (ikkunat) olevan yleinen termi puhuttaessa graafisista käyttöliittymistä. Apple syytti Microsoftia 90-luvun alussa Macintosh-käyttöjärjestelmän matkimisesta ja ikkunoihin perustuvan käyttöliittymämallin luvattomasta kopioimisesta, mutta tuolloin Microsoft kykeni todistamaan oikeudelle, että erilaisia ikkunointijärjestelmiä oli ollut olemassa jo 1970-luvulta lähtien.
Microsoftin ja Lindowsin kiistaa selvittävä tuomari on määrännyt Microsoftin tuomaan esiin kasapäin aineistoa, joilla sen on määrä todistaa, että termi windows on sen omaisuutta. Lindowsin puolustus on mielissään asioiden saamasta käänteestä, sillä he uskovat tuomarin vaatimuksen kääntyvän Microsoftia vastaan. Microsoftin pitää esittää oikeudelle mm. vuonna 1992 päättyneen Apple-oikeudenkäynnin asiakirjoja, joissa Microsoft siis todisti asian olevan lähes päinvastoin, kuin mitä se nyt väittää. Todistusaineiston etsimiseen varattu aika lykkää oikeudenkäyntiä joulukuuhun asti.
Lindows odottaa oikeudenkäynnin valottavan myös toista suhteellisen mielenkiintoista seikkaa. Lindowsia ja todennäköisesti muutamaa muutakin tahoa nimittäin kiinnostaa, miten Microsoft on onnistunut saamaan Windowsista tavaramerkin, sillä USA:n patenteista ja tavaramerkeistä vastaavat viranomaiset alunperin kielsivät tavaramerkin rekisteröinnin, koska termi windows on geneerinen.
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Nonsense, 5.3.2003 09:29:31
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 10:19:47
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 10:35:35
Eikös tuo menisi läpi jos Nokia suojaisi sen esim. USA:ssa tjsp. ?
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 13:14:20
Tää kumpi oli ensin, kaupungin nimi vai tehtaan nimi taitaa olla sellainen "muna-vai-kana" ongelma. :)
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 14:11:46
http://www.students.tut.fi/~nipo/soopeli.html
"Esimerkiksi Väinö Voionmaa mainitsee kirjassaan »Hämäläinen eräkausi» satakunta suomalaista paikannimeä, jotka hänen mielestään viittaavat soopeliin. Oletettu soopelin muinainen suomenkielinen nimi nois, noki tai nokeainen on voinut saada aikaan sellaisia kylien, purojen, niittyjen, mäkien ja muiden paikkojen nimiä kuin Nokisenjoki, Nokiakoski, Nokia jopa Nukari. Usein tällaiset nimet esiintyvät muiden metsästykseen tai eläimiin viittaavien paikannimien yhteydessä, mikä sekin tukee Voionmaan käsitystä siitä, että nämä nimet olisivat saaneet alkunsa nimenomaan soopelin esiintymisestä.
Tätä johtopäätöstä tukee vielä sekin seikka että on olemassa eräs Noisniemi-niminen paikka, joka usein mainitaan Ruotsin ja Novgorodin välisenä rajapaikkana. Noisniemi on venäjän kielessä Sobolino. Suomeksi käännettynä Sobolino olisi lähinnä Soopelinkylä, miksei siis myös Noisniemi. Paikannimistömme viittaakin vahvasti siihen, että soopeleita eli nokiita meillä ainakin vielä novgorodilaisena aikana 1100-1400-luvuilla esiintyi. Soopelia ei mainita enää Suomesta 1500-luvun jälkeen, ja onkin mahdollista, että laji jo tuolloin meiltä hävisi. Häviäminen myös selittäisi sen seikan, miksi Tukholman kuninkaallisesta turkiskamarista soopelinnahat puuttuivat. On kuitenkin olemassa tietoja, että Kustaa II Adolf antoi eräälle tallinnalaiselle kauppiaalle tehtäväksi hankkia itselleen 280 soopelinnahkaa. "
*M*, 5.3.2003 10:06:38
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 10:10:59
jst, 5.3.2003 15:50:01
pitr_, 5.3.2003 10:43:11
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 11:35:10
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 11:49:20
Näin on aiemmin käynyt Suomessa esim. sanojen "mono" ja "heteka" kanssa, jotka ovat alunperin olleet tavaramerkkejä.
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 12:17:57
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 12:44:56
Näin on aiemmin käynyt Suomessa esim. sanojen "mono" ja "heteka" kanssa, jotka ovat alunperin olleet tavaramerkkejä.
Jenkeissä vastaava uhka on Kleenex -nenäliinoilla, sillä termi 'kleenex' on ollut jo vuosia (vuosikymmeniä?) geneerinen termi nenäliinoille -- mutta tavaramerkki raukeaa vasta, jos joku kilpailija käyttää omasta brändi X -nenäliinastaan kuvausta "white and soft kleenex" tms ja Kleenex ei vie asiaa oikeuteen.
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 11:43:26
setae, 5.3.2003 10:19:26
*M*, 5.3.2003 10:53:55
setae, 5.3.2003 10:23:35
"Erottamislausuma: Rekisteröinti ei tuota yksinoikeutta sanaan LAKTOOSITON."
Anonyymi kommentoija, 5.3.2003 16:26:04