Keskiviikko, 16.7.2003
Microsoftin palkkalistoilta löytyi jälleen petturi
Microsoftin entinen työntekijä Kori Robin Brown myönsi eilen syyllisyytensä petokseen, jossa hän oli hankkinut yhtiön sisäisten kanavien kautta kuuden miljoonan dollarin arvosta SQL Server -ohjelmistopaketteja ja myynyt ne pitäen voitot itsellään. Xbox-osastolla työskennellyt Brown voi joutua istumaan jopa viisi vuotta vankilassa ja maksamaan 250 000 dollarin sakot.
Kyseessä on jo kolmas vastaavanlainen petostapaus, jossa Microsoftin työntekijä on jäänyt kiinni ohjelmistojen myynnistä omaan laskuunsa. Kuuluisin tapaus on viime vuoden joulukuussa paljastunut Daniel Feussnerin petos. Feussner oli myynyt ohjelmistoja yhdeksän miljoonan dollarin arvosta ja hankkinut itselleen liudan loistoautoja sekä huvijahdin. Sittemmin Feussner kuoli oman käden kautta nautittuaan pakkasnestettä. Viime kuussa kiinni jäi Richard Gregg, jonka laittomat sivutulot ylsivät 17 miljoonaan dollariin.
Vaikkakin Microsoft on viime aikoina saanut kiinni sekä hankkinut tuomiot jo kolmelle miljoonaluokan huijarille, kuulostaa yhä uskomattomalta, miten yhtiön työntekijät voivat todella hankkia "omaan käyttöönsä" merkittävät määrät yksittäisiä ohjelmistopaketteja ilman, että varoitusvalot alkavat vilkkua. Luulisi tämän kokoluokan ostojen valvonnan olevan mahdollista jo etukäteen.
Lue juttu K2, 16.7.2003 15:22. Lähde: the inquirer
Muita aiheeseen liittyviä uutisia
Anonyymi kommentoija, 16.7.2003 23:26:55
Tug3, 18.7.2003 10:46:01
Oli tuo 6 tai 9 miljoonaa dollaria sitten pakettien OVH-hinnasta laskettu tai äijien myynnistä saama raha, niin iso läjä softaa se joka tapauksessa on. En ole vielä toistaiseksi nähnyt sellaista nörttiä, joka tarvitsisi himassaan 1000 SQL serveriä! Vaikka niitä asentaisikin kymmenen per kone, niin se olisi silti 100 tietokonetta! Ja aika harvalta himonörtiltäkään löytyy yli kymmentä konetta jossa pystyisi pyörittämään useita SQL servereitä yhtä aikaa... ...saatikka sitten, että olisi tarvetta sellaiseen...
Ehkä olisi Redmondi aika välillä myös keskittyä oman pesän siivoamiseen sotimiseen firman ulkopuolella... ...vaikka se tuntuu kyllä ameriikassa olevan tapana: kun sisäpolitiikka pissii, mennään sotimaan ulkomaille, ettei kukaan huomaisi tätä... Ehkä Redmondissakin on luettu Orwellin 1984?
Ja kun tälle linjalle lähdetään, niin olikohan se pakkasnesteen juonti sittenkään itsemurha! Ehkä sekin oli salaliitto! - Mikro$oft tappoi Kennedyn!!!
Mutta muuten olen sitä mieltä, että Tietokone on hävitettävä!
Tug3, 18.7.2003 10:49:18
Ehkä olisi Redmondin aika välillä myös keskittyä oman pesän siivoamiseen, firman ulkopuolella sotimisen sijaan...
Mutta muuten olen sitä mieltä, että Tietokone on hävitettävä!