Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Perjantai, 20.8.2004

Miljoonien lasku kahdeksasta pikselistä

Huono tietoisuus eri kulttuureista on maksanut Microsoftille miljoonia dollareita, kertoi yhtiön geopoliittisen strategiatiimin johtaja Tom Edwards keskiviikkona Glasgowissa järjestetyssä Geographical Union -kokouksessa. Kahdeksan pikselin virheellinen väri tuotti taannoin Microsoftille pannan eräältä maailman suurimmalta markkinalueelta. Myös huono ääniefektien valinta sekä virheellinen englanti-espanja -sanasto ovat käyneet yhtiölle kalliiksi.

Värittäessään 800 000 pikselin kokoista Intian karttaa Microsoft väritti väärällä värisävyllä kahdeksan pikselin kokoisen alueen, joka käsitti kiistanalaisen Kashmirin alueen. Näin ollen Kashmir ei kuulunut Microsoftin mielestä Intiaan ja tämän seurauksena Windows 95 joutui pannaan Intiassa. Microsoft joutui keräämään takaisin markkinoilta 200 000 Windows 95 -kopiota ja myös diplomaattiset haavat vaativat paikkailua. "Se maksoi miljoonia", totesi Edwards Glasgowissa.

Toinen tapaus sai alkunsa tietokonepelin ääniraidasta, johon oli liitetty lyhyt hokema Koraanista. Tämä sai Saudi-Arabian hallituksen varpailleen Microsoft joutui tekemään pelistä uuden version. Valitettavasti saudit kuitenkin asettivat pelin pannaan ja vaativat anteeksipyynnön Microsoftilta. Espanjankielisessä Windows XP:ssä käyttäjät puolestaan joutuvat valitsemaan käännösvirheen seurauksena sukupuolensa vaihtoehdoista "ei määritelty", "mies" ja "narttu" (engl. bitch).

Lue juttu K2, 20.8.2004 00:01. Lähde: ZDNet
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 44 uutta / 44 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 05:38:40
Pisteet: 0
Guardianin juttu on pidempi ja tarkempi: http://www.guardian.co.uk/online/news/0,12597,1286...

Haettu espanjan sana on "hembra".

Intiassa on näköjään laitonta väittää että Kashmir kuuluisi jollekin muulle, Turkissa taas joutuu pidätetyksi jos merkitsee karttaan kurdistanin rajat. Kiinan kansantasavallan hemmot taas ovat kumman allergisia Kiinan tasavallan lipulle.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 07:31:26
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita. Muistaakseni autofirmoilla on myös ollut ongelmia joidenkin mallien nimien kanssa, jotka on tarkoittanut jotain hävytöntä tietyissä maissa.

Eikös kokiksellakin ollut kiinassa / japanissa aikanaan jotain ongelmia jonkun sloganin kanssa tms...?
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 08:06:09
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita. Muistaakseni autofirmoilla on myös ollut ongelmia joidenkin mallien nimien kanssa, jotka on tarkoittanut jotain hävytöntä tietyissä maissa.
Espanjaksi ongelmia ovat aiheuttaneet ainakin:

- Pajero = runkkari
- Nova = ei kulje
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 08:57:58
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita. Muistaakseni autofirmoilla on myös ollut ongelmia joidenkin mallien nimien kanssa, jotka on tarkoittanut jotain hävytöntä tietyissä maissa.
Espanjaksi ongelmia ovat aiheuttaneet ainakin:
- Pajero = runkkari
- Nova = ei kulje
Kotoisampi esimerkki: Honda Fitta
Saruwine Re: Foo
Saruwine, 20.8.2004 11:48:08
Pisteet: 0
Espanjaksi ongelmia ovat aiheuttaneet ainakin: - Pajero = runkkari
- Nova = ei kulje
Kotoisampi esimerkki: Honda Fitta
Näitähän riittää, vaikkapa Opel Corsa, jolle meinattiin ensin antaa nimeksi Opel Sica, kunnes suomalainen maahantuoja älähti. Hyundai Elantrakin on muualla maailmassa Lantra.

Mitsubishi tuntuu erityisesti kunnostautuneen tällä alalla: yksi heidän urheilumalleistaan on tai oli nimeltään Caliente, joka kyllä sanakirjaespanjassa on 'kuuma' eli ihan positiivinen nimi sporttibiilille, mutta valitettavasti sillä on laajalle levinnyt slangimerkitys 'huora'.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 13:10:38
Pisteet: 0

Näitähän riittää, vaikkapa Opel Corsa, jolle meinattiin ensin antaa nimeksi Opel Sica, kunnes suomalainen maahantuoja älähti. Hyundai Elantrakin on muualla maailmassa Lantra.
Elantra on ainakin jenkkilässä ihan Elantra nimellä.
Saruwine Re: Foo
Saruwine, 20.8.2004 21:37:01
Pisteet: 0
Elantra on ainakin jenkkilässä ihan Elantra nimellä.
Niinpä näkyy. Vaan kyllä se on Lantra ainakin ollut, Googlekin löytää jotain 44600 osumaa haulla "Hyundai Lantra". Lienevät sitten yhtenäistäneet nimistöään.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 24.8.2004 15:51:40
Pisteet: 0
Elantra on ainakin jenkkilässä ihan Elantra nimellä.
Tuo Lantra kai muutettiin Elantraksi juuri Suomen lantrata -sanan takia, mutta muutos tehtiin samalla jollekin ryhmälle auton vientimaita. Autosta on olemassa sekä Lantra että Elantra versiot.
Matti
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 09:27:15
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita. Muistaakseni autofirmoilla on myös ollut ongelmia joidenkin mallien nimien kanssa, jotka on tarkoittanut jotain hävytöntä tietyissä maissa.
Espanjaksi ongelmia ovat aiheuttaneet ainakin:
- Pajero = runkkari
- Nova = ei kulje

Eikö Sonata ole muualla Sonta mutta jostain syystä ei suomessa?
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 13:11:12
Pisteet: 0

Eikö Sonata ole muualla Sonta mutta jostain syystä ei suomessa?
ainakin mitä euroopassa ja jenkkilässä tullut vastaan niin kaikki olleet sonata-nimellä.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 10:05:06
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita.
Saksassa automalli Silver Mist (mist = paska)
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 12:38:23
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita. Muistaakseni autofirmoilla on myös ollut ongelmia joidenkin mallien nimien kanssa, jotka on tarkoittanut jotain hävytöntä tietyissä maissa.
Espanjaksi ongelmia ovat aiheuttaneet ainakin:
- Pajero = runkkari
- Nova = ei kulje
Eräs Japanilainen animaatioelokuva tuotiin jenkeissä ensin markkinoille alkuperäisellä nimellään Laputa (==huora espanjaksi) - nyttemmin nimi on muodossa Castle in the sky...
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 11:00:44
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita. Muistaakseni autofirmoilla on myös ollut ongelmia joidenkin mallien nimien kanssa, jotka on tarkoittanut jotain hävytöntä tietyissä maissa. Eikös kokiksellakin ollut kiinassa / japanissa aikanaan jotain ongelmia jonkun sloganin kanssa tms...?
Suomessakin saattaisi vaatia melkoisia markkinointiponnistuksia, jotta ruåttalaisten suosima kivennäisvesi, Loka, menisi täällä kaupaksi.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 21.8.2004 04:33:33
Pisteet: 0
Eikös kokiksellakin ollut kiinassa / japanissa aikanaan jotain ongelmia jonkun sloganin kanssa tms...?
Toisen maailman sodan aikaan amerikan Coca Colaa ei voinut imago syistä sodan aikana myydä colaa natsi-Saksassa, joten Saksan tytär-yhtiö brändäsi toisen maailmansodan aikana vastaavan Fanta Colan Saksan markkinoille.. Toisin sanoen Fanta Cola tarkoittaa alunperin natsi-Colaa...
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 22.8.2004 14:01:14
Pisteet: 0
Toisen maailman sodan aikaan amerikan Coca Colaa ei voinut imago syistä sodan aikana myydä colaa natsi-Saksassa, joten Saksan tytär-yhtiö brändäsi toisen maailmansodan aikana vastaavan Fanta Colan Saksan markkinoille.. Toisin sanoen Fanta Cola tarkoittaa alunperin natsi-Colaa...
Se, että sitä myytiin saksassa tuskin tarkoittaa sitä että se olisi natsi-colaa.
ATQ0 Re: Foo
ATQ0, 20.8.2004 10:20:14
Pisteet: 0
-Joo, noi kultturelliset erot voi olla joskus vaikeita. Muistaakseni autofirmoilla on myös ollut ongelmia joidenkin mallien nimien kanssa, jotka on tarkoittanut jotain hävytöntä tietyissä maissa.
Olisikohan Mitsubishi Pajero. Etelä-Amerikkalaisen muusikkotuttavan mukaan Pajero = wanker.

http://www.google.com/search?q=pajero+wanker
--
/(ATQ0)
feenix Re: Foo
feenix, 20.8.2004 08:59:05
Pisteet: 0
Eikös kokiksellakin ollut kiinassa / japanissa aikanaan jotain ongelmia jonkun sloganin kanssa tms...?
Oli, Kiinassa. Menivät muuntamaan sen kiinaksi muotoon Ke-kou-ke-la ja sitten vasta jälkeenpäin huomasivat että se tarkoittaakin vahalla täytettyä tammaa...

Sen jälkeen muuttivat sen muotoon ko-kou-ko-le, joka on suunnilleen "ilo suussa." Mutta ei heitä sentään bannattu sieltä.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 10:12:52
Pisteet: 0
Eikös kokiksellakin ollut kiinassa / japanissa aikanaan jotain ongelmia jonkun sloganin kanssa tms...?
Ja Nokia erehtyi käyttämään Saksassa slogania "Jedem das Seine", joka oli Buchenwaldin keskitysleirin portissa.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 17:29:05
Pisteet: 0
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 21.8.2004 00:51:04
Pisteet: 0
Oli, Kiinassa. Menivät muuntamaan sen kiinaksi muotoon Ke-kou-ke-la ja sitten vasta jälkeenpäin huomasivat että se tarkoittaakin vahalla täytettyä tammaa... Sen jälkeen muuttivat sen muotoon ko-kou-ko-le, joka on suunnilleen "ilo suussa." Mutta ei heitä sentään bannattu sieltä.
Onhan näitä. Friscossa on kinkkikorttelissa kuppila "Fu-Kee-Chicken".

Tää ei kuulu aivan samaan sarjaan mutta väärinkäsittetty/ymmärretty paikallisradiomainos Kuopiosta:
"Topi lihakaupasta tässä terve! Sain juuri nuorta lammasta!"
Tietysti puritaanisempi porukka veti herneet nenään ja aseman luokille ja seuraava mainos kuuluikin:
"Lammas tässä terve! Topi valehtelee!"
kyris Re: Foo
kyris, 20.8.2004 13:02:34
Pisteet: 0
Eikös kokiksellakin ollut kiinassa / japanissa aikanaan jotain ongelmia jonkun sloganin kanssa tms...?
Oli, Kiinassa. Menivät muuntamaan sen kiinaksi muotoon Ke-kou-ke-la ja sitten vasta jälkeenpäin huomasivat että se tarkoittaakin vahalla täytettyä tammaa...
Sen jälkeen muuttivat sen muotoon ko-kou-ko-le, joka on suunnilleen "ilo suussa." Mutta ei heitä sentään bannattu sieltä.
Kentacky Fried Chicken käänsi aluksi sloganinsa "Finger licking good" tavalla joka tarkoitti "syö sormesi"...

Mutta osataan sitä Suomessa. Klassisia sloganeita on "Päätä päiväsi Paulig kahvilla" ja joku saattaa muistaa Marjatta-hillon...
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 14:18:46
Pisteet: 0
Mutta osataan sitä Suomessa. Klassisia sloganeita on "Päätä päiväsi Paulig kahvilla" ja joku saattaa muistaa Marjatta-hillon...
Muistelen, että slogani oli "Päätä päiväsi K-kahvilla"...
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 14:35:59
Pisteet: 0
Mutta osataan sitä Suomessa. Klassisia sloganeita on "Päätä päiväsi Paulig kahvilla" ja joku saattaa muistaa Marjatta-hillon...
Muistelen, että slogani oli "Päätä päiväsi K-kahvilla"...
Päätä päiväsi Lipton-teellä.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 15:42:37
Pisteet: 0
Mutta osataan sitä Suomessa. Klassisia sloganeita on "Päätä päiväsi Paulig kahvilla" ja joku saattaa muistaa Marjatta-hillon...
Muistelen, että slogani oli "Päätä päiväsi K-kahvilla"...
Päätä päiväsi Lipton-teellä.
Huomattavasti tehokkaammin homma hoituu esim. haulikolla tai hamppuköydellä.
feenix Re: Foo
feenix, 21.8.2004 15:21:43
Pisteet: 0
Mutta osataan sitä Suomessa. Klassisia sloganeita on "Päätä päiväsi Paulig kahvilla" ja joku saattaa muistaa Marjatta-hillon...
Entäs "pane Mummia kainaloon", eli siis Mum-deodorantti...
Andronikos Re: Foo
Andronikos, 20.8.2004 17:47:32
Pisteet: 0
Mutta osataan sitä Suomessa. Klassisia sloganeita on "Päätä päiväsi Paulig kahvilla" ja joku saattaa muistaa Marjatta-hillon...
Rovaniemellä lopetti hiljattain toimintansa klassinen astiastoliike, "Sinikan Posliini".
"I am angry, but fools seldom fail to draw my ire."
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 21.8.2004 15:11:33
Pisteet: 0
Mutta osataan sitä Suomessa. Klassisia sloganeita on "Päätä päiväsi Paulig kahvilla" ja joku saattaa muistaa Marjatta-hillon...
Rovaniemellä lopetti hiljattain toimintansa klassinen astiastoliike, "Sinikan Posliini".
Löytyyhän noita. Kahelin turkisliike, Hilkan Herkku. Fag on kanssa vähän huvittava nimi puljulle :)
Re: Foo
Ttk, 20.8.2004 13:44:46
Pisteet: 0
Sen jälkeen muuttivat sen muotoon ko-kou-ko-le, joka on suunnilleen "ilo suussa." Mutta ei heitä sentään bannattu sieltä.
ke-kou-ke-le...
Ttk
weicco Re: Foo
weicco, 20.8.2004 09:21:13
Pisteet: 0
Aikoinaan eräs yhtiö lensi lentoja välillä jenkkilä, Australia. Yhtiö ei ollut kovin suosittu johtuen sen nimestä. En muista nimeä, mutta sen lyhenne (joka luki myös isolla koneissa) oli EMU ja emuhan on lintu, joka ei lennä :)
Join me! Together we can rule the galaxy as father and son.
Re: Foo
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 09:26:19
Pisteet: 0
Aikoinaan eräs yhtiö lensi lentoja välillä jenkkilä, Australia. Yhtiö ei ollut kovin suosittu johtuen sen nimestä. En muista nimeä, mutta sen lyhenne (joka luki myös isolla koneissa) oli EMU ja emuhan on lintu, joka ei lennä :)
Vai oliko Kiwi? Muistelen nähnenei moisen lentoyhtiön joskus.
setae Re: Foo
setae, 20.8.2004 09:33:25
Pisteet: 0
sen lyhenne (joka luki myös isolla koneissa) oli EMU ja emuhan on lintu, joka ei lennä :)
Euroopassahan myydään automerkkiä KIA, jonka varmaan jokainen sotapelejä pelannut tietää :)
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
Re: Mitä ihmettä?
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 15:30:51
Pisteet: 0
Onko tosi, ettei kukaan saa tästä väännettyä mitään Linux=kommaripaskaa/M$=haisee kisailua?
Et sitten ole huomannut, että anglosaksisissa maissa nimi Microsoft voidaan käsittää halventavana viittauksena kyseisen yrityksen tuotteita käyttävien miesten sukupuoliseen suorituskykyyn?

;-)
Oijoi
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 13:34:52
Pisteet: 0
Näitä hauskojakin esimerkkejä lueskellessa sitä ei enää yhtään ihmettele miksi esim. Nokian puhelimilla on niinkin mielikuvitukselliset mallit kuin 2110, 3110, 6230, 7610, 9110, jne. :) Huomatkaa muuten näissäkin se, että nelosella alkavia malleja ei taida olla. Voiko syynä olla se, että nelonen on Aasian kulttuureissa epäonnennumero vai onko nelosella koulusta tai mista tahansa yhteydestä jotenkin niin negatiivinen kaiku?
Re: Oijoi
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 13:47:49
Pisteet: 0
Näitä hauskojakin esimerkkejä lueskellessa sitä ei enää yhtään ihmettele miksi esim. Nokian puhelimilla on niinkin mielikuvitukselliset mallit kuin 2110, 3110, 6230, 7610, 9110, jne. :) Huomatkaa muuten näissäkin se, että nelosella alkavia malleja ei taida olla. Voiko syynä olla se, että nelonen on Aasian kulttuureissa epäonnennumero vai onko nelosella koulusta tai mista tahansa yhteydestä jotenkin niin negatiivinen kaiku?
Japanialassa lausutaan vissiin 'neljä' ja 'kuolema' samalla tavalla. Siitä ymmärtääkseni johtuu.
Osataan sitä Suomessakin..
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 13:53:31
Pisteet: 0
Ei tarvitse edes hakea ulkomaalaista yhtiötä. Alkuviikosta kun kävelin foorumissa niin siellä sijaitsev a yritys Nahka-Albert mainosti Forumin kaiuttimissa mainoksella joka alkoi "Nyt lähtee Nahka-Albertista halvalla..". Sinänsä harmitonta, mutta eipä taas joku ole miettinyt miltä tuo mahtaa kuullostaa. ;)
Re: Osataan sitä Suomessakin..
Anonyymi kommentoija, 20.8.2004 14:12:28
Pisteet: 0
Ei tarvitse edes hakea ulkomaalaista yhtiötä.
Ei tosiaan. Pari vuotta sitten tipahdin täydellisesti kun näin Cumulus-hotellien ison mainoksen hississä. Isolla kirjoitettu varauskeskuksen numero oli ilmoitettu ameriikkalaisittain: 0800-CUMHO.
Re: Osataan sitä Suomessakin..
Lt. Kloner, 20.8.2004 17:34:19
Pisteet: 0
muistelen myös jonkun ystäväni kertoneen että Cumulus-ketjulla oli hetkisen aikaa joku kantasiakas-klubi
nimeltään CUMClub. (voi olla urbaani legendakin..)
Re: Osataan sitä Suomessakin..
Anonyymi kommentoija, 21.8.2004 18:37:57
Pisteet: 0
muistelen myös jonkun ystäväni kertoneen että Cumulus-ketjulla oli hetkisen aikaa joku kantasiakas-klubi nimeltään CUMClub. (voi olla urbaani legendakin..)
Muistaako kukaan syöneensä JussiPussi leipiä ? Lontoolaisia saattoi menneisyydessä huvittaa meidän hassu tapamme (no siis normaaliahan sekin kait on)
Lasol
Anonyymi kommentoija, 21.8.2004 13:05:47
Pisteet: 0
Lasolin sivuilla lukee yläkulmassa hieno slogan:

"Ota Lasol, niin näet."

Kuka kokeilee ekana?
Re: Lasol
Anonyymi kommentoija, 21.8.2004 21:46:07
Pisteet: 0
Lasolin sivuilla lukee yläkulmassa hieno slogan: "Ota Lasol, niin näet."
Kuka kokeilee ekana?
Tuon nyt voisi kuvitella olevan ainakin jonkin asteinen vitsi.
Re: Lasol
Anonyymi kommentoija, 23.8.2004 15:58:29
Pisteet: 0
Tuon nyt voisi kuvitella olevan ainakin jonkin asteinen vitsi.
-Ikkunan läpi näkee varmasti, silmistä en tiedä...
Hembra
Anonyymi kommentoija, 23.8.2004 00:14:58
Pisteet: 0
Voiko suomeksi sanoa muita eläimiä kuin koiria nartuiksi?
Tuo espanjan "hembra" ei ole sama kuin englannin "bitch", koska hembra on mikä tahansa naaras eläin. Ei silti kovin maarittelevaa XP:n käyttäjille...
Zarniwoop Lento helvettiin
Zarniwoop, 23.8.2004 09:56:51
Pisteet: 0
Finnairillä pääsee Kööpenhaminasta lämpimään paikkaan, lentolipussa lukee AY 666 to HEL.

Niin ja Porissa näin myymälän nimeltä Vesan Siemenliike - kukkia ja sidontaa

%)