Kirjaudu

Uutiskirje

Rekisteröidy Sektoriin ja tilaa itsellesi joko aamuisin tai iltaisin ilmestyvä uutiskirje sähköpostiisi.

Perjantai, 7.11.2003

MS unohti hotmail.co.uk-domainin uudelleenrekisteröinnin

Inhimilliset erehdykset vaivaavat niin yksilöitä kuin yrityksiäkin. Microsoft unohti viime kuussa uudistaa hotmail.co.uk-domainnimen rekisteröinnin yhtiölle lähetetystä muistutuksesta huolimatta. Tämän seurauksena Microsoft menetti oikeutensa domainnimeen, joka palasi vapaille markkinoille 23. lokakuuta. Microsoftin onneksi domainnimen kaappasi hyväntahtoinen henkilö, joka otti välittömästi yhteyttä Microsoftiin ja yritti luovuttaa domainin takaisin alkuperäiselle omistajalleen. Valitettavasti suuryhtiön byrokratia on kankeaa ja hyvää tarkoittanut mieshenkilö ei saanut viestiään perille.

Microsoft suhtautui asiaan sen vaatimalla vakavuudella vasta tämän viikon keskiviikkona, jolloin The Register -uutispalvelu tiedusteli ohjelmistojätiltä, miksi sen domainnimi oli rekisteröity yksityishenkilölle. The Registerille kerrotiin, että asia oli tutkinnan alla. Microsoft sai lopulta yhteyden domainnimen uuteen omistajaan ja näillä näkymin hotmail.co.uk on jälleen käyttökunnossa muutaman päivän kuluttua. Kaikkia .uk-domainnimiä hallinnoiva Nominet UK vahvisti, että hotmail.co.uk-tapaus meni kaikilta osin säännösten ja pykälien mukaan.

Lue juttu K2, 7.11.2003 00:05. Lähde: The Register
Rekisteröidy ja kirjaudu sisään, jos haluat kommentoida.

Kommentit ( 13 uutta / 13 )
pistettä.
Näytä vain kommentit joilla on vähintään
Ainahan laskuja voi generoida.
Anonyymi kommentoija, 7.11.2003 18:51:57
Pisteet: 0
Tuossahan just on MS:n menestyksen juju; -ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa!
daddymac Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
daddymac, 7.11.2003 08:40:54
Pisteet: +1
Noin ison yhtiön byrokraattiset hammasrattaat ovat välillä ihan tuhottoman kankeat. Ei ole ensimmäinen kerta kun Microsoft munaa yksittäishenkilön tarjotessa apuaan.

(muistaakseni olen kertonut tämän aiemminkin vastaavanlaisessa asiayhteydessä, mutta se on niin uskomaton suoritus MS:ltä että kerron sen uudelleen...)
Työkaverilla kävi kerran siten että MS:n palvelinohjelmistoa käyttäessään havaitsi ohjelmassa virheen, eli bugin. Käytti siihen työaikaansa, että dokumentoi mahdollisimman selkeästi, millaisen virheen bugi aiheutti (ja miten se mahdollisesti voitaisiin korjata), ja lähetti sen Microsoftille. Yllätys oli kiva kun vastapostissa MS:ltä tuli 990mk lasku tavallisesta ongelmatilanteesta (jolle ei siis ollut vielä tehty edes mitään).
Kaveri yritti muutaman kerran ottaa yhteyttä ja korjata väärinkäsitystä, tuloksetta. Kun edessä oli asianajaja-pohjainen perintä ja pelko siitä että firma saa merkinnän maksuvaikeuksista , niin maksoivat sitten maksun pois ja oppivat kantapään kautta että ei MS:n ei kannata ottaa yhteyttä ellei ole ihan välttämätön pakko. (Yksityishenkilön tai pikkufirman ei kannata riskeerata ja haastaa MS:ää oikeuteen, edes Suomessa) Ko. lasku on edelleen kehystettynä, joskaan ei enää tietääkseni seinällä uuteen toimipisteeseen siirryttyä...

</antti>
Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
Anonyymi kommentoija, 7.11.2003 11:33:28
Pisteet: 0
MS:ltä tuli 990mk lasku tavallisesta ongelmatilanteesta
Millä perusteella MS laskutti? Löytyisikö laskusta kuvaa?
Skege Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
Skege, 7.11.2003 14:57:36
Pisteet: 0
MS:ltä tuli 990mk lasku tavallisesta ongelmatilanteesta
Millä perusteella MS laskutti? Löytyisikö laskusta kuvaa?
Toi on hinta yhden ongelman korjauksesta ms:llä.
Näin mä ainakin muistaisin.
Joskus oli meinaan puhetta siitä, että jos haluaa selvitettäväks jonkun ms:n ongelman niin se maksaa sen ja sen verran ja se nyt sitte tais olla toi 990mk
Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
Anonyymi kommentoija, 7.11.2003 12:04:14
Pisteet: 0
Noin ison yhtiön byrokraattiset hammasrattaat ovat välillä ihan tuhottoman kankeat. Ei ole ensimmäinen kerta kun Microsoft munaa yksittäishenkilön tarjotessa apuaan. (muistaakseni olen kertonut tämän aiemminkin vastaavanlaisessa asiayhteydessä, mutta se on niin uskomaton suoritus MS:ltä että kerron sen uudelleen...)
Työkaverilla kävi kerran siten että MS:n palvelinohjelmistoa käyttäessään havaitsi ohjelmassa virheen, eli bugin. Käytti siihen työaikaansa, että dokumentoi mahdollisimman selkeästi, millaisen virheen bugi aiheutti (ja miten se mahdollisesti voitaisiin korjata), ja lähetti sen Microsoftille. Yllätys oli kiva kun vastapostissa MS:ltä tuli 990mk lasku tavallisesta ongelmatilanteesta (jolle ei siis ollut vielä tehty edes mitään).
Kaveri yritti muutaman kerran ottaa yhteyttä ja korjata väärinkäsitystä, tuloksetta. Kun edessä oli asianajaja-pohjainen perintä ja pelko siitä että firma saa merkinnän maksuvaikeuksista , niin maksoivat sitten maksun pois ja oppivat kantapään kautta että ei MS:n ei kannata ottaa yhteyttä ellei ole ihan välttämätön pakko. (Yksityishenkilön tai pikkufirman ei kannata riskeerata ja haastaa MS:ää oikeuteen, edes Suomessa) Ko. lasku on edelleen kehystettynä, joskaan ei enää tietääkseni seinällä uuteen toimipisteeseen siirryttyä...
</antti>
En oikein usko tätä tarinaa. En myöskään usko, ettei asiaa olisi saatu selvitetyksi puhelimitse. En myöskään usko, että suomalainen yritys näin helpolla pelästyisi ja maksaisi ko. laskua.
Mahtaisiko löytyä esimerkiksi laskun numeroa tai jotain muuta helposti dokumentoitua selvitystä väitteen perustaksi?
Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
Anonyymi kommentoija, 7.11.2003 20:12:52

Aivan, kehittäjillä ja beta yms. testaajilla ainakin on kanavat raportoida virheistä, eikä sieltä laskua tule vaan kiitosta ongelman löytämisestä.
Pisterajan alittavia kommentteja piilossa.
Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
Anonyymi kommentoija, 8.11.2003 12:26:53
Pisteet: 0
(muistaakseni olen kertonut tämän aiemminkin vastaavanlaisessa asiayhteydessä, mutta se on niin uskomaton suoritus MS:ltä että kerron sen uudelleen...) Työkaverilla kävi kerran siten että MS:n palvelinohjelmistoa käyttäessään havaitsi ohjelmassa virheen, eli bugin.
Varmaan ihan tottakin tuo tarina.
Kun kerran juttu on ollut täällä jonkun kirjoittamana aikaisemmin ja sulla sitten työkaverinakin tuo. Varmaan meidän kaikkien työkaveri.
Tuon olen lisäksi kuullut jo pitkän aikaa sitten ja tuo on täyttä p**kaa.
Tuohon itse asiaan senkummemmin kantaa ottamatta muistuttaisin sen että yleensä tällaisissa Mututiedoissa on totuuden siementä, vaikkakin tarina yleensä matkan aikana muuttuu jonkinverran niin aina se jostaan saa alkunsa. En ole mikään mututiedon Maisteri, mutta näin omalla kokemuksella arvoisin näin.
ATQ0 Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
ATQ0, 7.11.2003 10:49:11
Pisteet: +1
Kaveri yritti muutaman kerran ottaa yhteyttä ja korjata väärinkäsitystä, tuloksetta. Kun edessä oli asianajaja-pohjainen perintä ja pelko siitä että firma saa merkinnän maksuvaikeuksista , niin maksoivat sitten maksun pois ja oppivat kantapään kautta että ei MS:n ei
Eipä tainnut kaverisi perustiedot maamme oikeuskäytännöstä olla ihan kohdallaan. Oikeudellinen perintä on aika heikolla pohjalla jos velkojalla (Microsoft) ei ole mitään todisteita siitä, että velalle on jotain perusteita (todistustaakkahan on velkojalla). Sitäpaitsi sama pätee myös tosinpäin: olisivat laittaneet MS:lle samanlaisen laskun (tai suuremman) konsultointipalvelusta, ohjelmiston testauspalvelusta tms. Yhtä lailla se MS.kin voi joutua trattauksen (josta hoitamattomana velasta seuraa Kauppalehden mustalle listalle joutuminen) tai oikeudellisen perinnän kohteeksi jos se ei maksele laskujaan.

Kyllä se niin on, että potkittavaksi joutuu jos alistuu ja antaa potkia itseään, mutta jos tietää oikeutensa ja esiintyy myös vastapuolelle sen mukaan, niin ei näin yksinkertaisissa ja selvissä tapauksissa pitäisi olla mitään hätää.
--
/(ATQ0)
daddymac Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
daddymac, 10.11.2003 13:11:58
Pisteet: 0
Eipä tainnut kaverisi perustiedot maamme oikeuskäytännöstä olla ihan kohdallaan. Oikeudellinen perintä on aika heikolla pohjalla jos velkojalla (Microsoft) ei ole mitään todisteita siitä, että velalle on jotain perusteita (todistustaakkahan on velkojalla).
En ole väittänyt etteikö olisi ollut perusteita oikeustaistelun voittamiselle, mutta se on kuitenkin käytävä aina läpi ennenkuin voittaja on selvillä. Lisäksi kyseessä ei ole mikään suuri yhtiö, jolle oikeustaistelut eivät ole jokapäiväinen juttu ja jo pelkästään "kokemattomuudenkin" vuoksi pyritään pysymään poissa oikeudesta. En toki itse ollut tekemässä päätöstä maksamisesta, mutta 990mk oli kuitenkin sellainen summa, jonka vuoksi oli turha lähteä asiasta vitsaa vääntämään.

Mutta Suomen lakihan on oikeudenmukainen ja antaa ainoastaan oikeita päätöksiä joten tyhmähän se oli maksaa korvauksia MS:lle sen sijaan että olisi vetänyt koko puljun rosikseen.

Mitä tulee MS:n toimivuuteen ja viestikanaviin, niin eihän tämän uutisenkaan kaltainen tilanne olisi pitänyt päästä tapahtumaan. Ei se että domain olisi unohdettu maksaa, tai se, että se olisi erehdyksissä HYLÄTTY kun joku olisi tarjonnut sitä takaisin. Eihän iso yritys nyt tuollaisia virheitä pysty tekemään.
Edelleen, kaiken takana on ihminen joka tekee virheitä. Sen takia myös tällaisia toimia kohtaan (jopa Microsoftilla) löytyy ymmärrystä, kun itsellekin töppejä välillä sattuu.

Sitäpaitsi sama pätee myös tosinpäin: olisivat laittaneet MS:lle samanlaisen laskun (tai suuremman) konsultointipalvelusta, ohjelmiston testauspalvelusta tms. Yhtä lailla se MS.kin voi joutua trattauksen (josta hoitamattomana velasta seuraa Kauppalehden mustalle listalle joutuminen) tai oikeudellisen perinnän kohteeksi jos se ei maksele laskujaan.

On helppoa yksityishenkilönä heittää kyseisenkaltaisia kommentteja, mutta yritäpä asettaa itsesi yrityksen toimihenkilön rooliin vastaavanlaisessa tilanteessa, jossa vaakakupissa on todellakin paikka Kauppalehden black-listillä... Kyllä sitä pyritään välttämään paljon mielummin kuin jotain tonnin laskua. Kysy miltä tahansa firmalta, niin kyllä yritykset mielummin sovittelevat ongelmat keskenään. Oikeuteen lähdetään vasta silloin kun on kyse isoista rahoista ja osapuolten näkemyserot ovat todella suuria.
Itse ainakin olisin tehnyt täysin samoin, mitä työkaverini teki.

</antti>
ATQ0 Re: Ison yhtiön kommunikaatio-ongelmia
ATQ0, 11.11.2003 01:52:34
Pisteet: 0
En ole väittänyt etteikö olisi ollut perusteita oikeustaistelun voittamiselle, mutta se on kuitenkin käytävä aina läpi ennenkuin voittaja on selvillä.
Tällaiset kiistat saadaan useimmiten ratkaistua ilman käräjöintiä. Jo pelkkä lakimiehen paneminen asialle voi olla tarpeeksi vahva signaali vastapuolelle. Asialle pano ensi alkuun ei tarvitse olla muuta kuin yhteydenotto. Oikeustaistelu on se vihon viimeinen keino.

Lisäksi kyseessä ei ole mikään suuri yhtiö, jolle oikeustaistelut eivät ole jokapäiväinen juttu ja jo pelkästään "kokemattomuudenkin" vuoksi pyritään pysymään poissa oikeudesta.
Saat sen jotenkin kuulostamaan siltä, että tuollaista asiaa ei voi hoitaa laittamatta isoa rähinää pystyyn. Ei kai se ihan niin ole.

En toki itse ollut tekemässä päätöstä maksamisesta, mutta 990mk oli kuitenkin sellainen summa, jonka vuoksi oli turha lähteä asiasta vitsaa vääntämään.
Tuo on totta kyllä riskittömin vaihtoehto - jos haluaa nollariskin. Toisaalta noin yleisellä tasolla voi olla firmalle vaarallisempaa aina taipua pienimmisäkin kiistoissa. Tulee helposti tehtyä firmalle epäedullisia sopimuksia ja niin edelleen.

Mutta Suomen lakihan on oikeudenmukainen ja antaa ainoastaan oikeita päätöksiä joten tyhmähän se oli maksaa korvauksia MS:lle sen sijaan että olisi vetänyt koko puljun rosikseen.
Nyt kyllä ylidramatisoit ja liiottelet riskiä *melkoisen* reippaasti. Ei firmoja ihan noin vain saa tuhon partaalle lähettelemällä niille mielivastaisesti täysin perusteettomia laskuja (jos saisi kaikki tekisivät sitä). Jokainen toki itse päättää kuinka pitkälle haluaa pitää oikeuksistaan kiinni, mutta näillä tiedoilla joita tänne on annettu vaikuttaa nyt siltä, että ei uskallettu edes harkita yhtään sellaista keinoa jolla perusteettoman laskun maskulta vältyttäisiin ilman oikeudenkäyntiä. Ja jos tulkitsen mielestäsi tapahtumien kulkua väärin, niin kuulisin mielelläni lisää niistä vaiheista jotka sijoittuvat väliin lasku saapui ja lasku lopulta maksettiin.

Edelleen, kaiken takana on ihminen joka tekee virheitä. Sen takia myös tällaisia toimia kohtaan (jopa Microsoftilla) löytyy ymmärrystä, kun itsellekin töppejä välillä sattuu.
Toki virheitä sattuu ja joskus virheet jäävät korjaamatta, mutta ei korjaamatta jättämistä ole pakko hyväksyä.

paitsi sama pätee myös tosinpäin: olisivat laittaneet MS:lle samanlaisen laskun (tai suuremman) konsultointipalvelusta, <clips>
On helppoa yksityishenkilönä heittää kyseisenkaltaisia kommentteja,
Mistä vedit sellaisen johtopäätöksen, että olen tällaisissa asioissa aivan varmasti pelkässä sivusta seuraajan roolissa?

mutta yritäpä asettaa itsesi yrityksen toimihenkilön rooliin vastaavanlaisessa tilanteessa, jossa vaakakupissa on todellakin paikka Kauppalehden black-listillä...
Vaakakupissa ei ihan taida olla "maksa mukisematta tai joudu protestilistalle". Protestilstaa ylläpitää eräs Suomen Asiakastieto Oy. Mitä mahtaisikaan tapahtua Asiakastiedon ja Kauppalehden uskottavuudelle jos protestilistaa voisi noin helposti käyttää vääriin tarkoituksiin - kuten esimerkiksi perusteettomilla laskuilla pahimman kilpailijan lavastaminen huonoksi maksajaksi? Suuresti kyllä ihmettelisin ellei niillä olisi edes jonkinlaista kontrollia siitä onko saatava perusteltu (velallinen on saanut velkojalta vastineeksi palvelua) vai ei.

Kyllä sitä pyritään välttämään paljon mielummin kuin jotain tonnin laskua. Kysy miltä tahansa firmalta, niin kyllä yritykset mielummin sovittelevat ongelmat keskenään.
No kun valittavana ei ole vain maksaminen kiltisti tai käräjöiminen. Kokeiltiinko edes sitä, että juristinne vain soittaa ja pyytää MS:lta selvitystä mistä teitä on laskutettu?

Oikeuteen lähdetään vasta silloin kun on kyse isoista rahoista ja osapuolten näkemyserot ovat todella suuria. Itse ainakin olisin tehnyt täysin samoin, mitä työkaverini teki.
Vapaa maa. Työkaverisi saa minun puolestani tehdä niin kuin tahtoo enkä minä häntä siitä tuomitse, mutta niin on myös turha laittaa tapahtunutta huonon oikeusjärjestelmän tai "pahan maailman" syyksi jos ei itse luota omiin mahdollisuuksiinsa saada oikeutta.
--
/(ATQ0)
anony Ei ollut ensimmäinen kerta
anony, 7.11.2003 05:28:20
Pisteet: 0
Kaikki varmaankin muistavat, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tuo tapahtuu, edellisellä kerralla tosin kyseessä oli hotmail.com http://sektori.com/uutiset/986/linux
"Don't waste time downloading Linux!" -linux-magazine.co.uk
Re: Ei ollut ensimmäinen kerta
Anonyymi kommentoija, 7.11.2003 06:04:55
Pisteet: 0
Eikun siis passport.com